Ladies, Wine & Design

visual diary

 

 

Onko mitään parempaa kuin yhdistää naiset, design ja viini?
NO EI!

Tämän idean keksi alunperin huippumenestynyt nykiläinen graafikkonainen Jessica Walsh, jonka töistä olen kirjoitellut aiemminkin, mm. täällä ja täällä. Sitten tarvittiin vaan naiset nimeltä Yana ja Barbara, jotka päättivät että me tarvitaan Lissaboniin
oma Ladies, Wine & Design. 

 

 

Iltaan sisältyi paljon puhetta designista, työelämästä ja naisen asemasta siellä työelämässä. Sitten yrittäjyydestä, oman urapolun ja ammatti-identiteetin löytämisestä ja unelmien toteuttamisesta. Feminismistä puhuttiin tietty myös. 

Suurimmaksi osaksi toisilleen ennalta tuntemattomat naiset tulivat oikein hyvin juttun. Vaihdettiin käyntikortteja ja instatilen seurailuita. 

Sitten oli viiniä ja creative snacks, joita meidän vieraiden piti tuoda. 

 

 

Ilta oli kaikenkaikkiaan onnistunut (vaikka totta puhuen mulla oli kaamea kooma, koska olin edellisenä yönä vahingossa juonut viiniä puiston penkillä PUOLI VIITEEN asti. Very ladylike). 

Tämän tapahtuman aion ehdottomasti joskus vielä rantauttaa Suomeen, sillä tällaisen illan jälkeen on täynnä energiaa (ja erityisesti NAISenergiaa), uusi ideoita ja unelmia. Just parasta!

Ainiin ja mikä oli mun versio creative snackseistä. No tietty tää:

 

 

----

Tarjotin: Poola Kataryna*

*saatu blogin kautta

----

 

Few weeks ago I attended a very lovely event called Ladies, wine & design. 

Idea for this is originally from NYC based designer Jessica Walsh and luckily now we have our own version of this here in Lisbon. The night was filled with lovely ladies, creative snacks and interesting talk about design, working life, dreams & how to make them true. And of course we had wine. 

What a perfect combination. Thanks again Yana & Barbara for making this happen!

 

----

Kuvat/pics: Olga Moreira. 

 

Share

Kommentit

mystery
Vision One

Siis PARAS idea. Haluan tuon nimisen baarin johonkin :D

saarah
visual diary

Ooh, joo toimis kyllä baarin nimenäkin! Ja sit se ois tietty tosi hieno designbaari :D

Vierailija (Ei varmistettu)

En kestä ku oot niin ihana seikkailija! Toivon että mä jaksan vielä kymmenenkin vuoden päästä juoda viintä puiston penkillä aamuviiteen asti. Oon lähdössä keväällä 4 kuukaudeksi Australiaan opiskelemaan, ja oon kuumotellu että toivottavasti kaikki menee hyvin ja on kivaa, mutta oon ollu onnellinen siitä että oot kirjottanu kans niistä hetkistä jolloin ulkomailla kaukana kaikista ja kaikesta tutusta ei olekaan kivaa. Tulee sellanen olo että se on ihan ookoo ettei aina ole kivaa. Vaikka olis jossain tosi siistissä mestassa. Eli kiitos Saara, way to go!

saarah
visual diary

Oi kiitos tästä kommentista <3

Mä luulen et tuut kans löytään itsestäsi ulkomailla ihan erilaisia seikkailijapiirteitä. Usein se tulee vähän pakostakin, kun ei oo sit tuttua ja turvallista (ja niitä tuttuja tyyppejä) ympärillä ja on pakko vaan heittäytyä kaikkeen uuteen. Ihan huippua Australia-aikaa sulle :)

 

 

 

Fanitan sua ihan sikana! Näin 21-vuotiaana on super lohduttavaa välillä nähdä sun kaltaisia esimerkkejä siitä, että elämä pysyy mielenkiintoisena ellei jopa mielenkiintoisempana 30v. jälkeenkin :-)

saarah
visual diary

No todellakin! Tosi monia asia vaan paranee kolmenkympin jälkeen :)

Kommentoi