Miksi on niin vaikea pyytää apua? (Eli Strong Independent Woman -syndrooma)

visual diary

Viime syksynä taloyhtiömme pihaan hankittiin roskalava, jonne sai viedä kaiken ylimääräisen tavaran. Näin tilaisuuteni tulleen ja päätin hankkiutua eroon vanhasta tuplaleveästä runkopatjastani. Patja oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta jotenkin koskaan uuden patjan hankkiminen ei ollut ensimmäisenä listalla.

Uusi patja vai tyttöjen miniloma Kööpenhaminaan? No tietty se miniloma. Lisäksi olin lukenut että kovalla patjalla nukkuminen oli hyväksi selälle. Selkä ei valittanut, joten patja pysyi.

Sinä iltana kun roskalava oli saapunut, otin patjasta tiukan otteen ja yritin roudata sen pihalle. Sehän painoi kuin synti eikä meinannut mahtua edes ovesta ulos. Ensin muistelin mielessäni sitä hauskaa Frendien jaksoa jossa Ross ja Rachel yrittävät tunkea liian isoa sohvaa rappukäytävässä eteenpäin. Oma tilanteeni oli aika sama, mutta siitä puuttui nauru ja Ross. Minähän tietysti näytän aivan Rachelilta (näin joku humalainen mies kertoi kerran kello neljän narikkajonossa).

Tuskaisen äheltämisen jälkeen sain kuin sainkin patjan roskalavalle (tai itse asiassa sen viereen), kädet täyteen haavaumia ja käsilihakset kipeäksi viikoksi.

Kerroin episodista myöhemmin ystävälleni, kun pohdimme miksi on niin vaikea pyytää apua. Mikset pyytänyt niitä sun naapurin hottismiehiä apuun? ystäväni kysyi. Hyvä pointti.

En kehdannut, koska se patja oli vanhan ja kuluneen näköinen.

Niin mutta sä olit viemässä sitä ROSKALAVALLE.

-----

Tunnustan. Kärsin sairaudesta nimeltä Itsenäisen Naisen Syndrooma. Eli yksinkertaisesti sanottuna: En osaa pyytää apua.

Olen miettinyt tätä asiaa paljonkin lähiaikoina. Joudun joskus pyytämään apua ystäviltäni, jos tarvitsen esimerkiksi kissanhoitajaa. Aina se on yhtä vaikeaa. Tai jos joskus tarvitsee autokyytiä, näin kortittomana ja autottomana ihmisenä. Saatan pohtia monta päivää, kehtaisinko pyytää autoa omistavaa ystävää avuksi. Useimmiten otan sitten taksin. Kerran olin 39 asteen kuumeessa ja menin itse apteekkiin. Edes kassajonossa melkein pyörtyminen ei auttanut muuttamaan tapojaan.

Mutta miksi? Sen kun tietäisi.

Oma yhdeksänkymppinen mummoni tippui juuri joulun alla pöydältä murtaen jalkansa, koska oli ollut ihan pakko yksin ripustaa jouluvaloja kattoon, juuri sillä sekunnilla. Kuulostaa aika tutulta. Ainahan ulkomaalaiset päivittelevät myös sitä, miten suomalainen menee kuulemaan vakavan sairauden diagnoosinkin yksin, kun muualla tueksi otettaisiin suurin piirtein koko suku.

Mutta ei, tässä sairaudessa oleellinen asia on se, että kaikki pitää hoitaa itse. Ihan kaikki. Oli se sitten lampun ripustaminen kattoon (korkkarit jalkaan ja pöydälle kipuamaan), hankala dilemma töissä tai kyyti lentokentälle. Itse pitää hoitaa. Muistan myös miten suunnattomasti mua ärsytti silloin kun seurustelin, jos mies yritti ehdottaa kauppakassien kantamisapua. Ei, osaan kyllä ostaa juuri sen verran minkä jaksan itse kantaa. En ole mikään heikko nainen.

Tässähän se menee pieleen.

Avun pyytäminen kun ei automaattisesti ole heikkouden osoitus. Ja tämä ei toimi toisin päin: oikeastaan pidän siitä, jos joku pyytää multa apua johonkin. Olen taittanut ystävieni graduja ja CV:tä nätimpään ulkomuotoon, lyhentänyt farkkujen lahkeita, photoshopannut heidän kuviaan, ollut kokoamassa keittiöitä ja hoitanut kissoja ja lapsia. Enkä ole koskaan pitänyt heitä heikkoina tai avuttomina. Tietenkään.

Tässä siis asia, jota yritän tänä vuonna opetella: Avun pyytäminen on ihan ok.

-----

Onko muita vähän liian vahvoja itsenäisiä naisia (tai miehiä)?

-----

I´m suffering from a condition called Strong Independent Woman syndrome.

In other words: asking for help seems to be impossible for me. I know it´s really stupid and this year I´m trying to get rid of this habit.

 

Share

Kommentit

Evelia

Itse kanssa olen kuulunut siihen joukkoon, joka ei pyydä apua missään tilanteessa. Olen kuitenkin terveydellisistä syistä joutunut taipumaan siihen, että joskus on vain pakko pyytää apua. Tosin tietenkin se piti oppia vasta kantapään kautta. Meni kyllä aikaa, ennen kuin avunpyytäminen onnistui ilman pahaa mieltä toisen vaivaamisesta. Mutta nykyään pystyn siihen. Tosin jos terveys ei olisi pakottanut, niin aivan satavarmasti yhä edelleen jääräpäisesti tekisin kaiken itse :D

saarah
visual diary

Aivan! Mulla on just kissat tehneet sen, että niiden hoitamiseen joudun just joskus pyytään apua. Tavallaan se on tehnyt hyvää, vaikka joka kerta yhtä vaikeaa onkin.

Sazunen

Joo, mulla kanssa vähän tota vikaa! Kaikenlisäksi kun harrastan kamppailulajeja niin on jäänyt vähän sellainen uho päälle että aina pitää todistaa äijille että on ihan yhtä hyvä ja vahva, ellei jopa parempikin... 

Mutta kyllä sitä onneksi pikkuhiljaa on oppinut edes omiin läheisiin ystäviin tukeutumaan ja pyytämään niiltä apua. Vaikeinta on kyllä silloin jos on jotain henkistä minkä kanssa tarttis tukea, silloin tuntuu siltä kun "turhaan" vaivais jotain... noh, pikkuhiljaa...

saarah
visual diary

Ymmärrän niin hyvin! Aina pitää uskotella jaksavansa esim kantaa saman verran kun miehet :) Tai just vähän enemmänkin.

Mindeka
Ma-material Girl

Heh, aivan kuin minun päässäni luonnostelema kommentti tähän juttuun. En siis kirjoita samaa tuplana, vaan tyydyn täällä vaan nyökyttelemään sonaj:n kommentille.

Kiusallisiin tilanteisiin tämä independentwomanius muuten ajaa edelleenkin, vaikka perheessä on myös (lapsi ja) mies, mutta nainen edelleenkin vaatii saada nikkaroida, muuttaa ja Luoja tietää, mitä kaikkea muuta, ihan itse. ("Kyllä minä jaksan/osaan/pystyn ihan samaan kuin sinäkin! Älä nyt  prkl holhoa siinä!") :D

saarah
visual diary

Just näin! Muiden auttamisesta tulee hyvä mieli, muttei koskaan tajua sitä että ehkä muillekin voi tulla hyvä mieli mun auttamisesta :D

Hymyillen.

Kuullostaa kyllä tutulta!! En tiedä kuuluuko tuo itsenäisyys niin syvästi suomalaisuuteen, ettei sitä kyseenalaista. Sen huomaa vasta sitten, kun on tekemisissä täysin erilaisen kulttuurin kanssa. Seurustelen albanialaisen miehen kanssa, ja siellä on ihan normaalia että suku on koko ajan läsnä. On ihan normaalia, että kotona asuu veljet, serkut, tädit ja sedät, ja sukulaisia autetaan vaikka siihen ei itsellä olisi aina mahdollisuutta :D Ensisijalle tulee muut, sitten joskus vasta ajatellaan itseäkin. :)

saarah
visual diary

Joo, tää on ihan varmasti joku suomalaisuusjuttu! Ja varmasti osaksi myös kaupunkilaisjuttu. Kai sitä maalla herkemmin lainaillaan naapureilta jotain tarvittavaakin kun tällai kerrostalossa.

Tuo kuvailemasi kuulostaa juuri siltä mitä usein kuulee muista kuin suomalaisista suvuista. Että vähän kaukaisempiakin sukulaisia autetaan kaikessa. Ite ei tulisi mieleenkään pyytää apua esimerkiksi serkuilta. Mikä on oikeastaan ihan tyhmää...

Lilypad (Ei varmistettu)

Mä taas niiin paljon mielummin pyydän apua kun mokaan. Välttelen mokia ja virheitä viimeiseen asti, ja toisaalta koen, että se avun pyytäminen on oikeestaan toisen ihmisen kehumista "sinä olet hyvä ja kykenevä, auttaisitko?" En siis väitä, että olisin täys nolla tai että käyttäisin ystävieni avuliaisuutta epäreilusti hyväkseni, enemmänkin se on sellaista kykyjen ja taitojen yhteiskäytöä :D

saarah
visual diary

Viisas ajattelutapa, pitäisi itsekin pyrkiä tuohon!

Saara_hki (Ei varmistettu)

Yksi ensimmäisistä lauseistani on kuulemma ollut "Laala ite" (en siis osannut sanoa S:ää ja R:ää mutta tämä ei minua estänyt ilmoittamasta itsenäisyydestäni)... Eli syndrooma on alkanut niin varhain että siitä on varmaan melko mahdotonta päästä eroon :)

saarah
visual diary

Hah, mä olin kuulemma jo alle kaksivuotiaana pukenut itse ja suunnilleen kans joka asiaan oli vastaus: Saala itte :D :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä ilmoittautuu samanlainen itsepäinen kersa! Ulkomailla asuminen on muuten aika tehokas keino karistaa tuota liiallista itsenäisyyttä pois vielä näin vanhemmallakin iällä (niinkuin joku edellinen kommentoija jo totesikin). Siellä tulee usein tilanteita että on vaan pakko nöyrtyä ja pyytää apua tai muuten ei tule mistään mitään.

Brasilialainen poikaystäväni on kyllä täysi vastakohta tuohon itsenäisyyteen, hän on joka asiassa pyytämässä apua ystäviltä tai serkuilta tai milloin keltäkin. Ei sekään kauhean hyvä piirre sinänsä, olen tomerana suomalaisena aika useat kerrat ärähtänyt että kuules nyt jätkä, ei sitä turhanpäiten tarviii aina sekoittaa muita näihin juttuihin! Rajansa kaikella :D

saarah
visual diary

Ah, totta! Ulkomaille muuttaessa on takuulla ihan pako nöyrtyä ja pyytää apua. Toihan ois hyvä koulu mullekin asiassa, laitetaan harkintaan :)

Samanlainen itsenäinen nainen täällä myös! Olen opetellut pyytämään apua vasta viime aikoina, silloinkin yleensä pakon edessä. Meillä ei ole autoa, mutta en millään halua vaivata muita ihmisiä auttamaan tavaroiden viemisessä esim. kirpputorille vaan vien ne ennemmin taksilla perille asti. Helpommallahan sitä pääsisi, kun pyytäisi heti apua eikä yrittäisi ensin väkipakolla selvittää ja tehdä asioita itse, jos joku osaavakin olisi saatavilla...Töissä tosin ennemmin kysyn ja pyydän apua, kuin mokailen itsekseni. Vapaa-ajalla on eri asia.

Mullakin oli aluksi ongelmia antaa miehen kantaa kauppakasseja...Miten huvittavaa nyt jälkeenpäin ajateltuna! :D

saarah
visual diary

Joo, onhan se huvittavaa ja vähän älytöntäkin. Mutta minkäs sitä nainen itsenäisyydelleen voi :D

Kommentoi