Muutokset, mummot ja muka-kiire

visual diary

Kävelen toisen suosikkigalleriani ohitse eräänä perjantaina. Iltapäivätunnit on peruttu, mutta sepä ei taida haitata ketään. Poikkean galleriaan, jossa  on kiva näyttely, mutta enemmän kuin teoksia, päädyn katselemaan gallerian ihania mainospostikortteja. Onpa kivan kuuloinen tämä taidejärjestö gallerian takana, deejii-iltoja ja workshoppeja. Viiniä ja taideihmisiä!

En ollut Suomessa koskaan sellainen ihminen, joka jää suustaan kiinni joka paikkaan. Olen kyllä aina ollut aika kova puhumaan ja melko supliikki henkilö, mutta Suomessa se vieraiden ihmisten kanssa juttelu ei juurikaan kuulunut tapoihini. 

Sieltä galleriasta kuitenkin poistun omistajan käyntikortti mukana ja puhelimessa muistutus lähetä portfolio ja näyttelyidea. Ulkopuolella tajuan: täällä olo on muuttanut minua jo nyt. Olen ihan hitosti rohkeampi ja puheliaampi täällä. En tietysti koko ajan. Mutta hurjasti enemmän kuin kotimaassa.

Samana päivänä tosin luokkakaverini kysyy, olenko kunnossa kun olen niin hiljainen. Ja opettaja sanoo portuguese people, STOP talking NOW. Eli kaikki on suhteellista.

Mutta puhuminen, sitä kyllä rakastan. 

Kesällä vietin tuntikausia puhumalla täysin vieraan ihmisen kanssa ihan sattumalta eräänä sunnuntaina. Se oli yksi oudoimmista ja kivoimmista kesämuistoista, koska elämässä pitäisi olla niin paljon enemmänkin tuollaista suunnittelematonta ja vähän kummallista, joka vain alkaa siitä että joku avaa suunsa. Tänä talvena olen istunut täysin vieraan ihmisen kanssa läpi kolmetuntisen viinimaistelumenun, toisen kanssa neljä tuntia pizzan äärellä, yhden kanssa jääkylmällä ulkoterassilla syväjäätyneenä aamukahteen asti. Ja vain siksi,

että oli paljon puhuttavaa. 

Suomessa eräs ystäväni kysyi minulta kerran, enkö pelkää että minulta jää huomaamatta paljon asioita, koska kävelen niin nopeasti. Mielestäni kysymys oli ihan typerä. Kävelen nopeasti sen vuoksi, että olen tehokas ihminen.

Mitähän ne ihmiset, jotka käyttää tekstissä lyhenteitä U ja Ur tekee kaikella sillä jäljelle jäävällä extra-ajalla, internet-meemi ilkkuu. Varmaan ihan samaa kun minä tein sillä ajalla jonka olin säästänyt kävelemällä kamalan nopeasti:

En mitään.

Toivon että täällä oleminen jättää sellaisen pysyvän muutoksen, että kiirehtisin vähemmän ja jäisin useammin suustani kiinni suunnittelemattomasti.

Sen taidegalleriakäynnin jälkeen menen suosikkiaukiolleni kahville. Siellä kahvikioskia pitää tosi komea, mutta tyly mies. Kävin siellä aina kun olin juuri muuttanut tänne. Yritin uskaltautua tilaamaan kahvini portugaliksi, mutta koska mies oli niin nihkeä englanniksikin, en uskaltanut. Nyt ostan espressoni jo portugaliksi (ja tosiaan juon espressoa, jota vielä alkukesästä kutsuin heart-attack-coffeeksi).
Siinä kahvia siemaillessani katselen kuinka söpö vanha mummeli selostaa jotain sille samaiselle komealle kahvimyyjälle. Selostaa ja selostaa, ainakin puoli tuntia. Eipä ole mummolla kiire. Ja mieskin näyttää tylyn sijaan sympaattiselta ja jutustelee mummolle takaisin.

Samalla viikolla lastenvaatekaupan myyjä pahoittelee sitä että hän on niin hidas paketoimaan lahjaa, jonka ostan ystäväni vauvalle. Minulla ei ole mihinkään kiire, sanon ja tuijotan miehen kaksitoistasenttisiä mustia silmäripsiä ihan mieluusti hänen askarrellessaan lahjanarujen kanssa. Hyvä, elämässä kun on yleensä ihan liikaa sellaista muka-kiirettä, mies sanoo. 

Todella simppeli opetus: kun on vähemmän muka-kiirettä on yleensä kivempaa. Tätä kun alan opetella nyt, ehkä sitten mummona (kun olen palannut eläkeläiseksi Portugaliin), mullakin on aikaa jutella tuntikausia nuorille miehille puistokahviloissa. 

Can´t wait.

----

I plan to move back to Lisbon when I´m an old granny and just sit in coffee kiosks all day long. 

Share

Kommentit

Sape (Ei varmistettu)

Hei, piti vain tulla kertomaan, että löysin blogisi vahingossa joitakin kuukausia sitten, ja se on kivunnut yhdeksi suosikeista. Ihanan omintakeisia tekstejä ja kuvia, poikkeavat edukseen blogien paljoudessa. Kivaa viikonloppua!

saarah
visual diary

Kiitos paljon :) 

Lemmi (Ei varmistettu) http://turkooseja.blogspot.fi/

Muistan Helsingissä työssäoppimisen aikaan kun joku ulkomaalainen rupesi juttelemaan metrossa, menin todella vaikeaksi ja änkytin silloin huonolla englannillani takaisin minkä pystyin. En ole tottunut, että vieraat ihmiset alkavat puhumaan. Tosin ideana se kuulostaa todella hauskalle! Meillä Lohjalla vain ollaan niin tuppisuita ja tämä yleinen asenne onkin syy miksi lähden täältä. Ties sitten miten asiat ovat muutaman sadan kilometrin päässä, mutta ainakin kun kävimme kahvilassa ym. niin palvelu on heti paljon ystävällisempää!

saarah
visual diary

Ymmärrän!

Helsingissä on kyllä ehkä vähän enemmän tollasta vieraille juttelua, mut täällä se on sit ihan eri sfääreissä :D

Johanna K (Ei varmistettu)

Oon kans tehnyt saman havainnon, että tuntemattomien ihmisten kans jutustelu on ihan parasta, tulee niin hyvä mieli pitkäksikin aikaa. :)

saarah
visual diary

Todellakin, ihan samat huomiot :)

riik
3h+kasvimaa

Palannut. Hyvä.

saarah
visual diary

HAH! Tarkasti luettu :D

Kommentoi