Osta laukku, saat kaupan päälle syövän!

Ladataan...
visual diary

 

 

Minulla on ollut aina hieman ristiriitainen suhtautuminen nahkatuotteisiin, koska en syö lihaa. 

Nahkakengät kestää, tekonahkaiset ei. Samoin laukut. Käytin vuosikausia muita laukkuja kuin nahkaisia, kunnes päätin, että ostan yhden laadukkaan laukun, jota käytän joka päivä: ja se olkoon nahkaa. 

Ilahdun kuitenkin aina kun näen tuotteita, jotka näyttävät ja tuntuvat nahalta, mutta eivät sitä ole. Tällainen on esimerkiksi Gollalta saamani läppärilaukku, jonka matsku näyttää ja tuntuu nahalta, mutta se on polyuretaania. Ja noin vuoden laukkua käyttäneenä, täytyy sanoa, että se ei vain tunnu laadukkaalta, se on myös sitä. 

 

 

Esimerkiksi näitä Urban Outfittersin vegaaninahka -nimikkeellä kulkevia laukkuja katselin tosi kiinnostuneena. Näyttävät kivoilta, hinta ei ole yhtään mahdoton ja matsku näyttää kovasti nahkaiselta. 

Mutta sitten tuotetietojen alareunassa oleva pikkuteksti:

WARNING: This product contains a chemical known to the State of California to cause cancer and birth defects or other reproductive harm.

Toki olen tietoinen siitä, että lähes kaiken on nykyisin tutkittu aiheuttavan syöpää ja jenkkilakien mukaan se on ilmeisesti ilmaistava myös tuotteen kohdalla, mutta silti: kun se osuu silmiin tuotetietojen kohdalla, ei tuotetta tee todellakaan mieli enää hankkia.

Kumpi onkaan sitten parempi vaihtoehto? Nahka vai tekonahka? Juuri nyt en osaa itse sanoa. 

 

----

 

I thought these vegan leather bags from Urban Outfitters looked very nice, until I saw what it said in little print: 

WARNING: This product contains a chemical known to the State of California to cause cancer and birth defects or other reproductive harm.

 

 

 

Share

Kommentit

pepe (Ei varmistettu)

Pohdin kohdallani aivan samaa! Yritän olla vegaani (joka kuitenkin syö maitosuklaata) ja siispä ei eläinkunnan tuotteita kuulu ostaa. Olen kuitenkin tehnyt päätökseni ekologisiin syihin vedoten, ja siksi kannatan laadukkaiden tuotteiden ostamista niiden käyttöajan vuoksi. Olen myös pienellä budjetilla, ulkomailla asuva opiskelija, eli jokavuotisiin kenkä- ja laukkuhankintoihin ei todellakaan ole rahaa. Meninpä siis ja pyysin viime vuonna joululahjaksi nahkakengät. Surullista kyllä, ne ovat kyllä hajoamassa useasta kohdasta, mutta nahka säilyy hyvännäköisenä! Valintoja.

saarah
visual diary

Joo, samoilla linjoilla siis :)

Onpa harmi et laadukkaat kengätkään ei kestä vuotta. Toi just ärsyttääkin, hinnalla ja laadulla ei välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Mun ehdottomasti laadukkaimmat nahkakengät on ollut Camperilta, ne on kestänyt vuosikausia, niin sandaalit kuin nilkkuritkin :)

 

lehmä (Ei varmistettu)

Vegaani joka syö maitosuklaata, nauratti tämä.

saarah
visual diary

Yritän olla vegaani (joka kuitenkin syö maitosuklaata)

Mua ei itseasiassa naurata toi yhtään. On aika hyvä saavutus olla jo maitosuklaata syövä vegaani. Tuomitkoon se joka on itse ihan täydellinen, mä en ainakaan tuomitse. 

Emilia M

Keinonahan valmistusprosesseista tosiaan puhutaan hyvin vähän, sitä juuri en ole missään vaiheessa ymmärtänyt, että onko se sitten kokonaisuutena luonnolle parempi ostaa keinonahkatuotteita kuin kestäviä, käsintehtyjä nahkaisia. Itse kierrän kysymyksen ostamalla nahkatuotteet kirpparilta.

saarah
visual diary

Joo, sama juttu, mäkään en oo koskaan saanut ihan tarkkaa selvyyttä kumpi sit oikeasti ois parempi. Yritän ostaa kaikki nahkatuotteet mahdollisimman laadukkaina et niitä vois käyttää vuosikausia. Tällä hetkellä mulla on tasan 2 laukkua, molemmat nahkaa ja molempia oon nyt käyttänyt sellasen kolmisen vuotta ja menee takuulla ainakin seuraavatkin 3 vuotta. 

Kirppareilta voi kyllä löytää hyviä nahkalaukkuja, aivan totta! Mut sit taas vanhojen kenkien ostaminen ei oikein innosta. Ne kun on usein vielä muotoutunut jonkun toisen jalan mukaankin, eli ei sovi :(

Emilia M

En mäkään mitään loppuunkulutettuja kenkiä osta, mutta sellaisia mitä joku on sovittanut ja todennut vääränmallisiksi löytää aika helposti FB-kirppareilta ja Huuto.netistä.

Sara1997 (Ei varmistettu)

Mäki oon kasvisyöjä, ja oon ollu parinvuoden ajan vegaani. Ostin käytettyny hollies takin mis on untuvaa ja oikee turkis reuna. Takki on tosi hieno ja lämmin, tarkenee 20 asteen pakkasessa. Välil mul on huono omatunto, mut ainaki toi takki kestää monta vuotta. (Parivuotta sit en ois voinu kyl kuvitella et käytän takkii mis on turkis reuna ) ja ennen tuomitsin ihmiset jotka käyttää nahkaa ja turkkeja syö lihaa yms mut ei voi sehän voi vaik olla.joku perintö turkki tai jotain ei voi tuomita.

Vierailija (Ei varmistettu)

Just näin! Tehdään itse parhaamme muita tuomitsematta! Korkeintaan on ok kritisoida joitain superjulkkiksia turkisten mainostamista, mutta muuten instituutioita ei yksilöitä vastaan!

saarah
visual diary

Joo, muiden tuomitseminen ei oo myöskään hyvä, kukaan kun ei kai pysty elämään täydellisesti tällä saralla. Tai en minä ainakaan!

 

saarah
visual diary

Nää on niin hankalia juttuja! Ihan samanlaisten omatuntojuttujen kanssa painin usein. 

jaahas (Ei varmistettu)

Turkis reuna, kasvis syöjä, maito suklaa, perintö turkki....

Tasaraita

Anteeksi nyt, mutta mikä oli tämän kommentin tarkoitus? Sekö että kirjoitetaan yhdyssanat erikseen? Sitä en ainakaan huomannut aiempien kommentoijien tehneen, jotka näitä sanoja käyttivät.

Vai oliko tarkoitus taivastella muiden ihmisten valintoja tai sitä, että yrittää olla vegaani, mutta ei ole täydellinen ja sortuu joskus syömään muutakin. Anteeksi mutta en ymmärrä. :(

EevaRG (Ei varmistettu) http://rabbitglow.blogspot.fi/

Hyvää pohdintaa! Onko siis näin, että tuota kemikaalia ei ole käytössä eläimen nahasta tehdyissä laukuissa? Sillä kyllähän kemikaaleja kuluu aika mukavasti myös nahkatuotteiden valmistuksessa, kuten esim. Kuluttaja-lehti taannoin on asiaa käsitellyt. Vinkkinä vielä laadukkaista vegaanisista "nahka"laukuista Matt & Nat - merkki! :)

saarah
visual diary

Kiitos vinkistä :) Mä oon aina elänyt siinä (hyväuskoisessa) uskossa että nahkatuotteita voi käsitellä suht luonnollisilla aineilla (mm. mehiläisvaha jne), mutta ihan totta, varmasti siinäkin prosessissa on kemikaaleja mukana!

Täytyy myös etsiä käsiinsä tuo Kuluttaja-lehden juttu, kiinnostaa nimittäin tää aihe tarkemmin! 

EevaRG (Ei varmistettu) http://rabbitglow.blogspot.fi/

Varmasti on mahdollista myös käsitellä ympäristöystävällisemmillä aineilla, mutta en sitten tiedä, kuinka yleistä se on ( veikkaan, että ei kovin yleistä ) tai onko esim. kasviparkitseminen sitten kovinkaan isossa roolissa nahkatuotteen koko valmistusprosessin eettisyydessä. :) Suurin osa markkinoiden nahkatuotteista taitaa noudattaa muutoinkin tätä "kovaa" kemikaalilinjaa. Etsinpä itsekin yhden nahkatuotannosta kertovan jutun, tässä vielä linkki jos muitakin kiinnostaa: http://kuluttaja.fi/artikkelit/nahkakenkien-eettisyys-kavelet/

Hanna K
Sunday Blondie

Voi hitto! Olen itsekin silmäillyt kyseistä UO:n laukkua pari kertaa, mutten ole aikaisemmin huomannut mainitsemaasi varoitusta. Sinänsä todella hyvä, että kemikaaleista varoitetaan!

Tämä pistää miettimään, mikä tilanne on Suomessa - löytyyköhän täältäkin kaupan hyllyiltä useita tuotteita, joissa on syöpää aiheuttavia kemikaaleja? Kemikaaleja on tietysti joka paikassa, mutta syöpää aiheuttavat kemikaalit kuulostavat jo aika hurjilta. Hui!

saarah
visual diary

Mä kans mietin tota lakisäädäntöä, että onko se jenkeillä tiukempi? En oo koskaan nähnyt muualla vastaavaa tekstiä tuotetietojen yhteydessä, tosin nettishoppaan kyllä tosi vähän, eli on voinut vaan siksikin jäädä huomiotta. Mutta ostohalut kyllä lähtee tolla tekstillä :D :D

Emilia M

Kyllähän karsinogeeneja eli syöpää aiheuttavia tekijöitä on ihan joka puolella, esim. paistetussa ruoassa. Mitään kemikaalikammoa ei kannata kehittää, mutta hyvä olisi vähän ottaa selvää asioista. Suosittelen Kemikaalikimara-blogia, sieltä saa hyvää ja asiallista tietoa.

Täällä Hesarin juttu blogin kirjoittajasta:
http://www.hs.fi/elama/a1465961851175

HanKo
Running on Tofu

Sekä oikea että tekonahka on huonoja vaihtoehtoja, mutta eipä näillä leveysasteilla oikein canvastossuillakaan kuljeta ympäri vuoden. Oikeaan nahkaan ei tosiaan liity pelkästään se lähtökohdan eettinen puoli eli se, että se nahka on peräisi todennäköisesti eläimestä, joka on elänyt liian lyhyen elämän ankeissa olosuhteissa. Siihen liittyy merkittäviltä osin myös ympäristöongelmat, sillä nahka parkitaan useimmiten kromilla. Parkitseminen puolestaan tehdään usein maissa, missä työsuojelu ja työturvallisuus on tuntemattomia käsitteitä.

Tekonahan huonoja puolia on sitten se, että raaka-aine on öljy ja tekonahka ei maadu + tekonahka ei ole korjattavissa, joten kerran hajottuaan, sen laukun tai kengän elinkaari oli sitten siinä. En oo tutustunut tarkemmin siihen, millaisia kemikaaleja tekonahan prosessissa käytetään, mutta eipä se öljykään ihan tuosta vaan taida kankaaksi muuttua.

Tää Kuluttaja -lehden artikkeli on aika hyvä. Kannattaa lukea: http://kuluttaja.fi/artikkelit/nahkakenkien-eettisyys-kavelet/

 

saarah
visual diary

Kiitos lisätiedoista ja tosta artikkelista. Luin sen ja eipä huvita ostaa enää mitään kenkiä mistään, sen verran järkyttäviä faktoja se esittää :( 

Mulla on suurimmaksi osaksi Palmrothin ja Camperin kenkiä, käsittääkseni ne valmistetaan Suomessa, Portugalissa ja Espanjassa. Mutta nahan alkuperästä en sitten tiedä mitään, sehän tässä on vähän se ongelma. Milloin päästäisiin siihen, että kuluttajana saisi läpinäkyvästi tiedon koko tuotantoprosessista ennen kun tuotteen ostaa? Kyynikkona vastaan tähän itse: tuskin ikinä :(

Ahdistaa!

 

kaviron (Ei varmistettu)

Ainakin osa Campereista tehdään Kiinassa.

Niina1234567 (Ei varmistettu)

Hei.
Mikäli halutaan ajatella egologisesti ympäristön parasta niin kannattaa muistaa, että tekonahkan valmistusaine polyuretaani on muovia. Esimerkiksi muovipullon maatuminen kestää 450 vuotta kun nahka taas maatuu 50 vuodessa.

Jo tämä saa ainakin minut valitsemaan oikean nahan tekonahan sijaan.

saarah
visual diary

Joo, toi on myös tärkeä fakta, kiitos!

Järkevin ois varmaan kangaskassi, se maatuu ja eläimet ei kuole sen takia...

Pallo (Ei varmistettu)

Maatuvuus on kyllä melkoisen epäolennainen asia kenkien koko elinkaarta ja ympäristövaikutuksia tarkasteltaessa. Eivätkä nahkakengät itse asiassa edes maadu, sillä kenkien pohjat ja yksityiskohdat valmistetaan maatumattomista materiaaleista, ja itse nahkaakaan en kyllä lähtisi kompostoimaan sen sisältämien kemikaalijäämien ja käsittelyaineiden vuoksi. Keinonahan vieroksuminen sillä perusteella, että se on valmistettu öljystä, on myös aika erikoista - perustuuhan koko elämäntapamme valtavien öljymäärien kuluttamiseen, olipa kyse sitten tuotteiden pakkaamisesta, liikenteestä tai maataloudesta. Toki keinonahka on usein huonolaatuista, mutta tuon "epäluonnollisuuden" perusteella sitä on hölmöä tuomita.

Emilia M

Niin ja oikeasti tärkeintähän olisi se, että ei shoppailisi huvikseen, vaan tarpeeseen :/ Mikä taitaa olla nykyihmisille haastavinta, mulle ainakin. Ja pitäisi huolta niistä hankkimistaan vaatekappaleista. Sekin tosiaan saa mut kallistumaan oikeaan nahkaan kengissä, että ne voi aina huollattaa suutarilla ja käyttöikä on siten reilusti pitempi. Vielä kun jaksais kotona plankkailla :/

Tamperelaiselta Kenkäpaja Pihkalta voisi varmaan kysellä nahan alkuperästä ja parkitsemisesta ym, niiden liikeidea perustuu just tuohon mahd. ekologiseen tekemiseen.

Hmirella (Ei varmistettu)

Kasviparkittua nahkaa löytää melko kohtuulliseen hintaan Ten Pointsilta. Merkin kengissä on usein myös kumipohja. Tekevät muistaakseni laukkujakin!

Madeiralla opittua (Ei varmistettu)

Apua, et ole Portugalissa törmännyt korkkituotteisin?! Itse näin niitä Madeiran matkalla ja olin vaikuttunut. Kengistä en tiedä mutta muuten niistä valmistetaan vähän kaikkea mitä nahastakin. Kannattaa tutustua! Korkkipuun kuori on vielä uusiutuvaa tavaraa, kuori kasvaa puuhun uudestaan eikä siis puuta kaadeta materiaalin hankinnassa.

Kommentoi

Ladataan...