Purina One Cat -kissanruokakokemuksia

Ladataan...
visual diary

Yhteistyössä Purina One Cat

Takana on kolmisen viikkoa Purina One Cat kissanruokien testausta. Lukijani Marin kaksi kissaa testasivat ruokia samaan aikaan kun täällä omani niitä maistelivat.

Marin kissat Nöpö ja Nita ovat parivuotiaita leikattuja maatiaiskissoja. Erityisesti heitä kiinnosti kokeilla siis steriloitujen kissojen ruokia.

Aiempaa kokemusta Purinan kissanruuista ei tällä kaksikolla ollut. Kaikki ruuat maistuivat oikein hyvin, mutta suurin suosikki oli Urinary Care, jonka syömistä piti kuulemma oikein hillitä. Tämä ruoka sopiikin erityisesti leikatuille poikakissoille, joille kehittyy helposti virtsakiteitä ja –kiviä. Oikeanlaisella ruualla tämän vaivan ehkäiseminen onkin viisasta.

Näin lyhyen testin aikana ei mullistavia muutoksia kissoissa tapahtunut. Marin raportin mukaan vanhemmasta kissasta tuli kuitenkin selkeästi leikkisämpi, ennen ei oikein tykännyt leikkiä millään, nyt leikkii jo yksin. Eli hyvä olo näkyi näin ulospäin. Toisen kissan toisinaan harrastama nurkkiin pissailu loppui myös. Johtuiko sitten kissanhiekan vaihdosta vai ruuasta (vaiko kuun asennosta), sitä voi vain kissojen mielenlaadun tuntien arvailla.

Tässä vielä todistusaineistoa Marilta:

Omille kissoilleni ruuat maistuivat myös. Toisen kissan erityisruokavalio ei sallinut näistä ruuista kaikkia, mutta toiselle maistuivat kaikki versiot. Ainoa hankala osa oli tässä vahtia, että söivät tosiaan omista kupeistaan.Omat kissani ovat vanhentuessaan alkaneet tykätä entistä enemmän raksuista. Söisivät pelkkiä niitä, jos pystyisivät. Suosikkijuttu on myös jahdata yksittäisiä raksuja pitkin lattiaa. Ehkä saalistusvietti nousee esiin sisäkissallakin!

Muista muutoksista kissoissa kokeilukauden aikana on aika mahdotonta sanoa, niin tuulella käyviähän kissat aina ovat. Omani 14 vuoden ikänsä puolestakin nukkuvat aika paljon ja silloin kun eivät nuku, syövät ja riehuvat. Testiajankohtaan osui vielä kesäaikaan siirtyminenkin, jolloin ainakin tässä taloudessa herättiin muutamana aamuna epämiellyttävään maukumiskonserttiin keittiöstä. Joka kerta kun kissanruokakaapin ovi aukesi, juoksivat tyypit kuitenkin salamana keittiöön katsastamaan, mitä on tarjolla. Eli siis innokkaita testaajia täällä oltiin.

Kiitos kivasta yhteistyöstä, Purina.  Kissoihin liittyviä yhteistöitä toivottiin kisaan osallistuneiden kesken paljonkin. Vink vink vaan sinne kissafirmojen suuntaan!

-----

I got to test Purina One Cat catfood with one of my readers and her cats. It was a success, as the gif shows.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Todellakin lisää kissa-aiheisia kisoja!

saarah
visual diary

Selvä :) Yritetään hankkia sellaisia!

miikki (Ei varmistettu)

tunnetko jo aCat & liCat - lelut?
täältä löytyy: www.facebook.com/aCatliCat
aivan uskomattoman ihania . ihan parhaita!

saarah
visual diary

Kiitos vinkistä. Pitää testata :)

Kommentoi

Ladataan...