Se ka kuu

Ladataan...
visual diary

Viime aikoina olen juonut detoxteetä ja mantelilikööriä,
usein vielä saman päivän aikana, välillä jopa samanaikaisesti.

Olen kävellyt vähintään viisi kilometriä joka päivä.

Ihmetellyt viikon kestävää taukoamatonta kaatosadetta.

Herännyt joka aamu linnunlauluun.

Olen ikävöinyt ihmistä, jota en edes juuri tunne.

Olen katsonut kun komea mies selittää minulle kuinka kaasu-uunia käytetään. Pyysin varmuuden vuoksi vielä toistamaan tarinan.

Olen leikkinyt työhaastattelua portugaliksi.

Kaivannut ihan hulluna muilla mailla lomailevaa ystävääni.

Olen suunnitellut mainoskampanjan, jolla ratkaistaan monia ongelmia sekä julisteita kuvitteelliselle skeittitapahtumalle.

Olen oppinut olevani vähän draamahakuinen.

Käynyt kukkaostoksilla portugaliksi.

Ollut vähän rohkea ja ylpeä siitä.

Kaivannut Helsingin keväisiä katuja ja ystävieni naurua.

Olen miettinyt paljon tulevaisuutta.

Aika paljon myös kesää 2014.

Olen sanonut ääneen olevani tosi onnellinen.

Ja sitten itkenyt tunnin sitä, etten ehkä olekaan.

Toukokuun puolivälissä olen valmis vaihtamaan tämän kuukauden nimen
vaikkapa vuoristoratakuuksi. Tai sekakuuksi. 

 

HUH. 

Vertical Love from Miquel Díaz Pont on Vimeo.

 

----

 

Hello Mid-May. You´ve been a bit of a roller coster month. 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Oot ihana ja rohkea <3

saarah
visual diary

Kiitos <3 

PinjaF (Ei varmistettu)

Voi mikä ihana postaus! Oon aika uusi lukija, mutta voin jo sanoo, että mun lemppareita sulta on just tällaiset postaukset, jossa mennään ajatuksenvirran mukana... Kivaa viikonloppua ja terkkuja Brasiliasta! ps. mullakin portugalin mongertaminen virallisissa tilanteissa tuottaa suurta ylpeyttä ;)

saarah
visual diary

Oi kiitos! Ajatusvirtapostausten kirjoittaminen tekee kyllä hyvää, vaikkei niitä edes julkaisisi missään :)

Terkkuja Brasiliaan!

Kommentoi

Ladataan...