Sisustusblogi-löytö (ja kotiuutisia)

Ladataan...
visual diary

Ainahan se on mielessä: sisustaminen nimittäin.

Törmäsin hetki sitten todella ihanaan blogiin, joka esittelee ihan tavallisten ihmisten koteja ja oh, kuinka ihania sellaisia. Uniikkeja ja kekseliäitä, katsokaa nyt vaikka näitä:

 

Eefje de Coninck päivittyy aika harvoin, mutta sisältö on sitäkin ihanampaa.

-----

Ja ne kotiuutiset:

Selvitimme koko viime viikon sitä, miksi muutimme asuntoon, jonka ylä- ja alakerrassa (sekä pihassa ja vastapäisessä talossa) on useita kuukausia kestävä äänekäs remontti eikä kukaan ollut maininnut asiasta meille. Alkuviikon meteli oli aivan helvetillinen, mutta loppuviikkoa kohden se vaimeni vähän. Saimme kuulla, että pahin oli tosiaan tuo ensimmäinen viikko ja metelin pitäisi muuttua siedettäväksi pian ja tämä alkuviikko onkin ollut ihan siedettävä. Ja koska kaupungissa ei muita vapaita hyviä asuntoja ollut tarjolla (kävin yhden komean kiinteistömiehen kanssa kahvillakin ihan vain tilanteen vuoksi), päätimme jäädä ystäväni kanssa tähän asuntoon.

Heräämme edelleen aamuisin paukkeeseen klo 8, mutta korvatulpat ja vanha totuus kaikkeen tottuu auttavat vähän. Iltaisin onkin sitten ihanan hiljaista (lukuunottamatta laulavaa naapuria ja iltayhdeltätoista pihalla kirmaavia lapsia). Olen myös alkanut tykätä uudesta kodista alkua enemmän.

Suurin suosikkini koko asunnossa on suihku. Yleensä täälläpäin maailmaa suihkut ovat ihan kamalia: vettä tulee pienenä liruna ja epätasaisen lämpöisenä. Ei meillä vaan: rempattu vessa suihkuineen on lähempänä hotellihuonetasoa. Ilahduttaa joka ikinen päivä.

(Kuvia uudesta kodista on luvassa heti kun täällä alkaa olla joitain kuvauksllisia nurkkia.)

-----

Recently discovered my new favorite interior blog:

Eefje de Coninck

All pictures from there.

 

Share

Kommentit

Nata - White Trash Disease

tsiisus mä luulin että oot löytänyt ton tuolin portugalista ja olin jo varaamassa lentoja pöllimisreissua varten. huh.

saarah
visual diary

Hahhaaaaa! Mut on kyllä ihan hemmetin hieno tuoli. Mistähän tollasia sais?

Nata - White Trash Disease

kerro jos ja kun löydät!

paulahelena
ALUAP

voiskohan olla vaan päällystetty dc-fixillä?

Kommentoi

Ladataan...