Viisi kolmekymmentä

Ladataan...
visual diary

 

 

Kun palaan Suomesta takaisin kotiin, saan jostain kumman syystä jetlagin. Eihän sen pitäisi edes olla mahdollista, mutta silti sillä viikolla eräänä aamuna herään kello viisi kolmekymmentä, enkä saa enää unta. Avaan verhot, ulkona salamoi ja on ukkonen. Tuuli on riepotellut kuivumassa olevani pyykit miten sattuu ja Suomesta asti raahaamani pyyhkeen ja parit pikkuhousut se on kadottanut kokonaan.

On pimeää, en ole yleensä hereillä koskaan tähän aikaan. Tai no joskus olen, jos en ole vielä edes mennyt nukkumaan. Keitän teetä ja istun ikkunalaudalla katsellen hiljalleen heräävää kaupunkia. Sataa vähän vettä, jota naapurikahvilaa avaamaan tullut nainen ihmettelee ulkona ääneen polttaessaan tupakkaa.

 

 

Yhdeksän maissa vedän sortsit yöpaidan alle ja menen etsimään kadonnutta pyyhettäni. Törmään tuttuun naapurinpoikaan, joka on lähdössä töihin. Minua nolottaa meikitön naamani ja vaatteeni, hän vitsailee pyöräilykypärästään ja siitä, miten heräsi kuudelta mennäkseen salille. Yhtä huonosti toimi kun oma kadonneen pyyhkeeni metsästys.

Teen vähän töitä ja paljon lisää mustaa teetä teepannuuni. Syön kaksi kertaa aamupalaa ja sitten puolen päivän aikaan kaivaudun kissan viereen petaamattomalle sängylle nukkumaan.

Kahdelta keskipäivällä pesen hiukset ja olen sitten aamutakissa neljään asti. Laitan Mujin diffuseriin piparminttuöljyä, joka tuoksuu ikuisesti ensimmäiseltä illalta uudessa kodissani. Vasta puoli viideltä kampean itseni ulos kahville. Puistokahvilassa on kaikki samat naapuruston tyypit, siitä tulee ihanan kotoisa olo.

Tarvitsen niin näitä kotikoomapäiviä toisinaan, ajattelen. 

Pyykkihävikin välttämiseksi menen ostamaan pyykkipoikia ja kun olen kassalla, saan viestin: tuu mun luo illalla, teen ruokaa. Tuo viiniä

Mutta tarvitsen myös niin paljon iltoja, jolloin joku muu tekee ruokaa ja kysyy mitä kuuluu. 

You know I need the darkness, just as much I need the light. You know I need solitude, just as much as I need you by my side... 

Ihan niinkuin suosikkibiisissäni, jota ehkä vihdoin taas pystyn kuuntelemaan vetistelemättä. Se kun muistuttaa ikuisesti siitä ajasta, jolloin kuvittelin etten enää ikinä elämässäni tulisi olemaan yksin. Vähänpä tiesin. 

 

 

----

 

You know I need the darkness, just as much I need the light. You know I need solitude, just as much as I need you by my side... 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Saavutit tällä tekstillä taas jonkun sellasen tilan, jossa nyökyttelen et tiiän tunteen vaikka en ole edes varma mikä tunne se on. Plus toi biisi nyt on vaan aina ihana <3

saarah
visual diary

Kiitos <3

Emmäkään aina oo näistä tunteista varma :D 

Kommentoi

Ladataan...