Vuosi 2015 pala palalta

Ladataan...
visual diary

Tammikuu 2015

"Ulkona sataa räntää ja minä sanon pomolleni, että toukokuun viimeinen perjantai on minun viimeinen työpäiväni."

Tiedän jo ensi kesän suunnitelmista, mutten saa kertoa niistä vielä töissä. Mutta lähes kaikille muille kerron. Äidilleni kerron ensimmäiseksi että aion mennä takaisin kouluun, maisteriopintoihin, ja kun olen saanut hänet idean kannalle, sitten vasta paljastan että en aio tehdä maisteriopintoja Suomessa.

"Kahden viikon päästä kävelen tulevan kotikaupunkini katuja. Sitten ehkä osaan sanoa jotain tämän päätöksen järkevyydestä. Sitten vielä palaan ja seuraavan kerran ostan pelkän menolennon. No ei vaan, menopaluun ostaminen on taloudellisempaa (vaikkei olisikaan tulossa ikinä takaisin)."

Tammikuu on normaali tammikuu. Mitään ei tapahdu. En muista satoiko kuukauden enemmän räntää vai lunta. Kuljin normaaliakin enemmän omissa ajatuksissani.

Helmikuu 2015

"Olin viikon niin, etten katsonut yhtään iltaa Netflixiä sohvalla. No menin kyllä nukkumaan kymmeneltä muutamana iltana, mutta olin vähän kipeänä. Olin viikon kaupungissa joka on pian kotikaupunkini. Vaeltelin kaduilla, join kahvia ulkona enkä tehnyt oikein mitään.

Odotan sitä niin innolla, että olen välillä ihan ihmeissäni. Ja niin pelolla, etten saa taaskaan nukuttua.

Viime viikonloppuna join halpaa punaviiniä ja miesten tarjoamaa olutta baarissa. Kun baari meni kiinni, ei mentykään kotiin, vaan jäätiin sinne juomaan tequila-shotteja appelsiinillä. Myöhemmin tein surffaavan copywriterin kanssa keittiössä popcornia ja ajattelin humalaisen mieleni läpi liesituulettimen huristessa: uudet tuulet ne tässä puhaltelevat."

Olen helmikuussa viikon Lissabonissa. Se on tosi outoa. En tee juuri mitään viisasta. Kun tulen takaisin kotiin, lähtö alkaa konkretisoitua mielessä. Kirjoitan siitä myös vihdoin blogiin.

"Jännittää ihan kamalasti, niin että kädet tärisevät. Luen sen vielä sadannen kerran läpi,

sitten painan julkaise –nappia ja menen alakertaan aamuteelle. Kaksisataa minulle vierasta ihmistä painaa sydän-nappia ja tosi moni kirjoittaa ihania sanoja. Olen hämmentynyt.

Kun kävelen kadulla, pelkään jatkuvasti että katolta tippuu päähäni tiiliskivi enkä pääsekään lähtemään uuteen elämään. En osta kaupasta leipää, koska haluan eroon talvikiloista. Sitten syön nälkääni mintun makuista suklaata ja punnerran joogamatolla. Juuri näin.

Ulkona on valoisaa ja minulla on kaksikymmentä aamukuvaa valkoisista kukista sohvapöydälläni.

Lauantaina olen syntymäpäiväjuhlissa joissa kaikki ovat kauniita ja pöydässä on vain supermakeita kakkuja. Juon liikaa kuohuviiniä ja tilaan myöhemmin baarissa vain toastin.

Sunnuntaina kävelen Kaivopuiston rannassa, niin kuin koko muukin Helsinki. Sitten teen pastakastiketta, joka on ihan mautonta. Juon viisi kupillista teetä. Katson Amelién ennen kuin menen nukkumaan. Tai oikeastaan piirrän ja kuuntelen vain samalla ranskan kieltä.

Tällaisia viikkoja on edessä vielä vaikka kuinka monta."

Maalikuu 2015

Olen maaliskuussa kummipoikani kaksivuotissynttäreillä. Sen jälkeen istun puolitoista tuntia bussissa ja tuijotan ohikiitävää talvimaisemaa. Alan miettiä milloin näen kenetkin viimeistä kertaa ennen lähtöä. Alivuokraan asuntoni ja alan hankkiutua kaikesta turhasta omaisuudesta eroon.

En ole nukkunut kunnolla sitten hmm, ehkä marraskuun.

"Kahden kuukauden päästä minä en enää istu kauniilla 50-luvun sohvallani ja ajattele onpa tämä näkymä keittiöön kaunis. En tiedä missä istun ja mitä näkymää katselen. Niin, en oikeasti tiedä.

Pian en myöskään voi määrittää itseäni enää työni kautta, sitä hommaa tekee joku ihan muu. Lähikauppa on eri, en osta enää joka kerta Risentan kurpitsansiemeniä ja Rainbown soijajugurttia. Ostan jotain muuta.

Enkä usko näistä sanoista vielä oikein mitään."

Huhtikuu 2015

Käyn lääkärissä ja verikokeissa ja hemoglobiinini on niin alhainen, että lääkäri kysyy miten olen jaksanut käydä töissä. En ole huomannut oikeastaan mitään. Olen vain ajatellut väsyneen olon johtuvan stressaamisesta.

Seison S-marketin karkkihyllyllä kun lääkärini soittaa ja sanoo:

"Jos tätä asiaa ei saada selvitettyä, en usko että kannattaa muuttaa ulkomaille."

Käyn kolmella eri lääkärillä, viisi kertaa verikokeissa, mutta mitään syytä hemoglobiinin droppaukselle ei löydy. Loppujen lopuksi syön kolme kuukautta rautatabletteja ja tilanne normalisoituu ja pysyy sellaisena myös niiden lopettamisen jälkeen.

Toukokuu 2015

"I cannot wait for summer, I cannot wait for June. When all the ghosts are quiet, when everything is new.

Kun lähtöön on alle kuukausi, olen samaan aikaan ihan kyllästynyt odottamaan ja toisaalta sitten en ollenkaan valmis lähtemään. En halua, en uskalla, en jaksa edes hoitaa asioita to do –listaltani. Väsyttää, paleltaa ja pelottaa.

Eikä oikein ketään, jolle voisi kertoa kaikki nämä oudot tunteet.

Kerron vain julkisesti sen, että ahdistaa kun ei ole vielä asuntoa. Uutta kotia, sellaista määränpäätä, mistä tietäisi että tuolla minä pian elän. Haluaisin pystyä kuvittelemaan itseni jonkun kodin valoisaan keittiöön aamutakissa, teekuppi kädessä ja kävelemään kadulle. Mutta meille täydelliset asunnot eivät ole vapaana meille täydelliseen ajankohtaan.

Pelottaa niin hitosti. Ja samalla en tiedä mitä eniten pelkään."

Lähtö alkaa konkretisoitua ihan kunnolla. Toukokuussa on kylmää ja olen kamalan stressantunut. Vietän läksiäisiä töissä ja ystävien kanssa. Käyn lähes joka viikonloppu siskoni luona. Pakkaan kuukauden omaisuuttani vinttikomeroon. Ja uutta asuntoa, sitä etsin joka päivä noin kaksi tuntia.

Kesäkuu 2015

Istun taksissa läpi alkukesäisen kaupungin. En pysty sanomaan sanaakaan, olo on niin outo. Sitten seuraavana aamuna istun uudessa elämässäni, matkalaukku keskellä lattiaa ja kissa sängyn alla piilossa.

"Haahuilen kaduilla ja juon vahvaa kahvia, mutta olen silti uupunut koko ajan. Nukun paremmin kuin moneen kuukauteen, paitsi silloin kun herään keskellä yötä jätti-hämähäkkiä metsästävän kissan juoksenteluun. Psyykkaan itseäni: Jos uskallat muuttaa ulkomaille, uskallat myös nukkua tarkistamatta oliko siellä sängyn alla enemmänkin niitä hämähäkkejä."

Kesäkuu on outo kuukausi. On sellainen olo että on reissussa, joka on pitkä ja hidastempoinen. Tavallaan se onkin. Kaksi ystävääni käy kylässä uudessä elämässä ja se pelastaa lähes koko kuukauden.

Olen vähän hukassa. En osaa olla tekemättä mitään. Suunnittelen sitä, kuinka pitkän loman aikana kehityn vielä kuvittajana ja erikoistun kokkaamaan hienoja monimutkaisia salaatteja. Tosiasiassa istun puistoissa kahvilla ja en edes ota luonnoskirjojani mukaan. On kuumaa, vähän pelottavaa ja vähän ihanaa.

Heinäkuu 2015

Muutan uuteen kotiin. Uudet kulmat on ihanat ja löydän lähes kaikki suosikkipaikkani. En enää eksy oikeastaan koskaan.

Menen treffeille miehen kanssa, josta en ole oikeastaan yhtään kiinnostunut. Ihastun hitaasti mutta ihastun kuitenkin.

"Miehellä on viisikymmentäneliöinen patio ja hemmetin kaunis asunto. Kattoreliefit, hienoja viinilaseja ja mittava teekokoelma. Ja vielä musta tukka ja parta.  

Saan piirtää hänen hienoihin muistikirjoihinsa ja sillä aikaa hän sekoittaa vesilasilliseeni basilikan lehtiä ja sitruunanlohkoja ja sanoo vievänsä minut ystävänpäivänä Pariisiin. 

Myöhemmin mies vielä pahoittelee että joutuu jättämään minut taksista puoli kilometriä ennen kotioveani, koska on myöhässä juhlista. Missä hitossa oikein oon?"

Käydään illallisilla, baareissa, reissussa ja huomaan kuinka helppoa on olla ihan messissä uudessa elämässä heti, kun on joku jonka kanssa viettää aikaa. Kuukausi menee nopeasti ja olo on yhtäkkiä tosi kotoisa uudessa kotikaupungissa.

Elokuu 2015

Loputtomalta tuntuva kesä vain jatkuu. Matkustan Odeceixeen, Etelä-Portugaliin vajaaksi viikoksi. Olen salaa vähän onnellinen.

En tiedä mihin elokuu kuluu, mielessäni koko kesä on sellainen pitkä ajanjakso, josta en osaa eritellä, oliko joku asia heinäkuun vai elokuun puolella. Olen oppinut olemaan tekemättä mitään ja käymään yksin syömässä ja juomassa viiniä.

Ja juuri kun olen salaa vähän onnellinen, kaikki alkaakin mennä vähän pieleen

"Helvetti. Helvetin helvetin helvetti.

Haluaisin ihastua siihen komeampaan ja uskottavampaan, mutta kun se toinen soittaa myöhään illalla ja on jotenkin ihana, helvetin helvetin helvetti. Ei voi vaan itse päättää näköjään tätäkään asiaa.

Menen suihkuun, valutan kyyneleitä ja suihkugeeliä lattiakaivoon. Sitten ryhdistäydyn ja päätän mennä huomenna lounaalle vahvana aikuisena naisena ja kysyä päässäni pitkään olleen vakavan kysymyksen: Mitä helvettiä mies?

En halua mennä Suomeen ja kertoa, että olin onnellinen ehkä minuutin. Eikä se edes toimi Suomeksi."

Syyskuu 2015

Olen Helsingissä, 1.9. kello viisi aamulla. Suomessa on syksy ja minä olen yhtäkkiä kaikkein kiinnostavin vieras vanhassa kotikaupungissa. Minulla on ryppyinen paperi, jossa lukee joka päivän kohdalla ketä kaikkia aion tavata.

"Kaksi viikkoa vanhassa kotimaassa tekee hyvää mielelle ja sitten taas ei tee ollenkaan hyvää pään sisäiselle maailmalle.

On monia asioita, jotka muistuttavan minua siitä, miten kaukana todellisesta elämästä olenkaan viime kuukaudet viettänyt. Sillä aikaa kun muut ovat tehneet töitä hullun lailla ennen lomia, pitäneet sadetta kuukauden ja palanneet töihin syksyiseen kaupunkiin, minä olen istunut puistojen penkeillä auringossa ja vaellellut pitkin katuja päämäärättömästi."

Kun palaan Lissaboniin, tajuan että lomaa on jäljellä enää muutama viikko. Ja kaikki ne asiat, joita piti ehtiä tehdä, en ole tehnyt niistä ehkä puoliakaan.

Ja sitten vihdoin, syyskuun lopussa, koulu alkaa. Ja suhdeviritelmäni päättyy.

Lokakuu 2015

Kun koulua on ollut pari viikkoa, olen aivan stressantunut. Menee muutama viikonloppu, jolloin teen vaan koulutöitä enkä ehdi edes juomaan viiniä. On maanantai-iltoja jolloin olen kotona kahdeksalta ja samalta istumalta jatkan koulutöitä.

Koska olen sitä ennen lomaillut kuukausitolkulla, olen ihan poikki koko kuukauden. Ja samalla yritän sanoa itselleni: älä stressaa liikaa, tää on vaan koulua. Ei kukaan tule kysymään ikinä, miksi et ollut kovin hyvä Visuaalisen kulttuurin ykköskurssin tokassa tehtävässä.

"Kun kaikki on ihan päin helvettiä, kaipaan kotiin. Kaipaan ystäviä, joiden kanssa pystyi puimaan mitä tahansa asioita. Kaipaan sunnuntaikävelyitä Kaivarin rannassa, jolloin välillä tuuli naamana niin kovaa, ettei pystynyt edes puhumaan. Tai kun tuntui ettei voinutkaan puhua omista ongelmista, kun muilla tuntui olevan suurempia. Mutta sitten puhuttiin kuitenkin kaikista niistä.

Kaipaan ihan pieniä asioita: aamukahveja töissä, jolloin lähinnä vertailtiin edellisyön unettomuutta. Afterworkkejä samalla alalla olevien ystävien kanssa, jolloin pystyi puolessa tunnissa kertomaan pikakelauksella kaiken, mikä ärsytti."

Marraskuu 2015

Alan tottua kouluun ja uuteen arkeen. Panostan niihin kursseihin, josta ajattelen olevan itselleni hyötyä, muihin suhtaudun vähän rennommin. Käyn bailaamassa homodiskoissa koska en jaksa heteromiehiä, sisko käy kylässä, on aurinkoista ja kaikki ihan hyvin, vaikka olo on välillä ihan surkea. 

"Sinä syksynä kun minulla on ennätyspaljon sydänsuruja, suosikkiartistini julkaisee huippulevyn, jossa on paljon erobiisejä. Ja kuka muu kuin Lana del Rey nimeäisi tällaisen levyn näin: Honeymoon.

Kun on yksin uudessa maassa, täytyy hokea itselleen sellaisia asioita, mitä ystävät muuten hokisivat niiden viinilasillisten äärellä. Nyt olen itse itseni tsemppilausegeneraattori. Muista että et nyt stressaa liikaa, pitää olla aikaa tehdä muutakin kun koulua ja töitä. Pitää muistaa elääkin, jossain välissä. Muista mennä ulos silloin, kun tuntuu että kaikki on liikaa. Tai nukkua silloin kun mikään ei toimi."

Joulukuu 2015

Joulukuun ensimmäisenä päivänä tajuan olleeni täällä puoli vuotta. Saan pienen kriisin siitä. 

Joulukuussa on sata deadlinea. Kirjoitan koulujuttujen lisäksi muutamaa työksi luokiteltavaa juttua, joista olen innoissani. Kirjoitan, minä, visuaalinen ihminen. Ulkona on talvi, minulla ei ole kunnon talvivaatteita. Vanhempani tulevat jouluviikoksi kylään. Saan joulupuurosta mantelin. 

Älyttömän hienoa, että teit tämän irtioton, sanoo äiti. Ei saa elämässä jämähtää. 

----

Kiitos 2015, olit ihana ja kamala ja ihan saakelin opettavainen. 

----

Thank you year 2015. 

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Kirjoitat jotenkin niin viehättävästi. Jotenkin novellimaisesti. Ja saat kiinni sellaisista olotiloista joissa on sekä melankoliaa että iloa, elämän ristiriitaisuudesta ja pakahduttavuudesta. On ollut kiva lukea jännittävästä vuodestasi! Kiitos kun kirjoitat, tämä on ihan suosikkiblogejani.

saarah
visual diary

Kiitos, tämä oli niin hyvin sanottu. Sanoisin että kulunut vuosi on ollut niin täynnä juuri iloa, ristiriitoja, melankoliaa ja pakahduttavaa onnea ja surua. 

Kiva että luet. Seikkailu jatkukoon :)

Anna Vihervaarasta

Mä kyllä sanoisin, että olet ehdottomasti myös kirjallinen ihminen. Tai ihan vain luova ja taitava kuvamaan elämää monin eri tavoin.

Ja ah, mäkin tahdon muuttaa ulkomaille ja tapailla tummia, parrakkaita miehiä.;)

saarah
visual diary

Kyllä mä nykyisin itsekin jo alan määrittää itseäni vähän myös kirjalliseksi ihmiseksi. Vuosi sitten en olisi ehkä vielä niin tehnyt. Mut sellaista elämä on, aina tulee uusia kiinnostuksenkohteita ja juttuja joita alkaa tehdä oikeasti. Ajattelin että olisin pitkän kesän aikana maalannut vesiväreillä ja piirtänyt, ei, kirjoitin. Mutta hyvä niin. 

 

Vierailija (Ei varmistettu)

Hienosti kerrottu. On ollut kiva olla mukana suuressa muutoksen vuodessa.
Ihan mielenkiinnosta, kaduttaako lähtö koskaan, edes pieninä hetkinä?

saarah
visual diary

Kiitos. Kiva että olet ollut mukana. 

Hmm. Joskus tulee sellaisia hetkiä, jolloin mietin miten paljon helpompaa olisi ollut vain jäädä Helsinkiin. Ja päiviä jolloin pidän tätä päätöstä ihan tyhmänä. Mutta en ole katunut oikeastaan kertaakaan ihan tosissani. 

Maria Hakkala
The Variety Show

Hienoo, että irtiottosi menee vuoristoratamaisesti; tasainen ei olisi hyvä, tai ei jäisi muistoja! Muistan, kun tavattiin alkukeväällä ennen reissuasi, ja pyörittelit silloin vähän silmiäsi itsellesi, vaikka ympärillä kaikki intoilivat kateellisina repäisystäsi. Jään tuossa kahden päivän päästä työttömäksi, ja takaraivossa olen miettinyt pelottavan irtioton ihanuutta, mutta elämä ja me päätimme toisin, ja kesällä onkin alkamassa loppuelämän mittainen projekti.

saarah
visual diary

Hah, muistan ton illan! Silloin oli vielä se olo, että aina kun kertoi asiasta ääneen, tuntui kun olisi kuunnellut jonkun muun puhetta. Että minäkö tässä olen muuttamassa Portugaliin, mitä hittoa :D ?!

Ja onnea sinne uudesta projektista :)

Kanelibasilika
Tupa - Keittiö

Ihana äiti! Ja niin oikeassa :) 

(..ja hemoglobiini voi laskea rajustikin ihan "vaan" stressin takiakin, sanoi joskus joku lääkäri)

saarah
visual diary

Äidit on kyllä aina oikeessa! 

Luulen et hemoglobiinijuttu oli just toi. Nykyisin sen droppaamisen huomaisi heti noita ylämäkiä tarpoessa :D 

Toots (Ei varmistettu)

Kuule Saara, terkkuja. Kiitos. :) Haluun kertoa, että oon alkanut rakastaa sun blogia ja sun tapaa kirjoittaa ja kertoa sun elämästä siellä. Ehkä se liittyy siihen, että itsekin suunnittelen muuttoa ulkomaille (kirjoitinko mä just ton ääneen) ja kaikki tää kutittaa mua just sopivasti. Pystyn samaistumaan.

Sun tekstit on jotenkin muuttuneet henkilökohtaisemmaksi ja vähän kevyemmäksi ja huumorintajuisemmaksi näin ulkopuolisen lukijan silmin. Kiitos, kun haluat kertoa meille päivistäsi siellä ja ulkoisen maailman lisäksi niistä sisäisistä kuvista. :) Sun blogi on nykyään mun yks ihan lemppariblogeista. Vaikka nimi onkin visual diary, mun mielestä hyvinkin visuaalisia mielikuvia voi maalata valokuvien lisäksi tekstilläsi. Kirjoitat, kuten piirrät mun mielestä.

/T

saarah
visual diary

Kiitos. 

Jäin miettimään pitkäksi aikaa tota kohtaa Kirjoitat, kuten piirrät ja se on kyllä jotenkin tosi hyvä analyysi. On ollut jotenkin tosi outoa kirjoittaa tänä vuonna näin paljon (ja piirtää vähemmän). Molemmat on mulle sellaista soljuvaa tajunnanvirta-asiaa, joka tekee tosi hyvää omalle päälle ja ajatuksille. 

Ja kovasti tsemppiä ulkomaillemuuttosuunnitelmiin. Se on ihanaa ja kamalaa, hyvin vaihtelevasti. Vika päivä ennen lähtöä on pahin, sit helpottaa, lupaan :)

Ninne (Ei varmistettu)

Sun tyylisi kirjoittaa on jotain niin kaunista. Ihan kuin pukisit sanoiksi myös oman pääni sisäistä maailmaa, vaikka elämäntilanteemme on täysin eri. Tyyli jolla kirjoitat imee mukaansa ja sitä tekee vain mieli lukea sivu toisensa jälkeen. Kerrot samanlaista tarinaa kuin itsekin omassa mielessäni toisinaan ja joskus aikoja sitten myös paperilla. Joskus omaa elämää on helpompi hahmottaa tarinan kautta. Kirjoitat vielä niin vangitsevasti ja elämänmakuisesti, aidosti. Voi kun kirjoittaisit joskus novellikokoelman tai (päivä)kirjan. Ja taisit tällä tekstilläsi sysätä myös minut takaisin kirjoittamisen pariin tai ainakin sen alkuun.

saarah
visual diary

Joskus omaa elämää on helpompi hahmottaa tarinan kautta

Tää on NIIN totta. Ja kiitos näistä ihanista sanoista. Ehkä tiedätkin että kirjoittaminen on mulle aika uusi harrastus, mutta ihan tosi rakas sellainen. Ja jos sysäsin sua yhtään edes takas kirjoittamisen pariin, ihan huippua <3 

changesahead (Ei varmistettu)

Voi, tämä oli niin ihana postaus! Mielestäni irtiottosi työputkesta on ihailtava - kuinka moni enää opiskelijapäivien ja kolmenkympin jälkeen oikeasti uskaltaa tehdä sellaista? Tuntuu, että näin 25-vuotiaanakin ihmisten mielessä on lähinnä farmariautot ja lasten hankinta. Niin piristävää, että voi tehdä eri lailla :)

Itseeni kolahti etenkin tuo "ei saa elämässä jämähtää" -lause. Olen itse hiljalleen valmistumassa ja saanut juuri työpaikan Helsingistä. Sinne olen halunnut jo pitkään, ja nyt kun kaikki palaset loksahtelevat paikalleen, olenkin alkanut pelkäämään! Että miten sitä tutustuu ihmisiin, olenko aivan yksin uudessa kaupungissa jne. Mutta itsestähän se on kiinni, että menee ja laittaa itsensä ns. out there. Tämä blogi antaa itselleni paljon tsemppiä tulevaan, kiitos :)

saarah
visual diary

Tiedän tunteen, itsekin mietin pitkään että irtiotto ja ulkomaille muutto olisi pitänyt tehdä silloin nuorempana, ei enään voi. Onneksi asiat järjestyivät niin että pystyikin. 

Uuteen paikkaan muutto on kyllä aina iso muutos. Pitää muistaa juuri se, että laittaa itsensä ns. out there, mutta myös pitäisi muistaa olla armollinen itselleen. Hyvin se menee, tsemppiterkkuja täältä :)

Kommentoi

Ladataan...