Ladataan...
visual diary

Olen töissä lehtialalla, joten vuoden parhaat mitälie on terminä tuttu.

Tässä omat vuoden 2013 parhaat:

Maailman parhaassa kaupungissa parhaan ystävän kanssa. Eipä siihen muuta tarvita.

Sisko sai vauvan, minä oman kummipojan. Ja hänestä kasvoi vuoden aikana niin tärkeä tyyppi mulle.

Työpaikka.

Vaihdoin alle kaksi vuotta sitten työpaikkaa ja samalla myös alaa. Tänä vuonna alkoi todella tuntua, että päätös oli oikea ja että olen omaksunut uuden työroolini. Kivoja projekteja riitti.

Kesäloma.

Kävin Köpiksessä, festaroin Roskildessa, lomailin Tallinnassa ja vietin helteisen viikon Pariisissa. Sen lisäksi hengailin Helsingissä, biitseillä, kaupungilla ja kesätapahtumissa hyvässä seurassa. Ja maalla, mummon ja suvun nuorimmankin kanssa. Todellakin paras kesä naismuistiin!

Ja mitkä kelit.

Kotihengaus.

Vaihdoin järjestystä sata kertaa, nakuttelin tauluja keskiyöllä ja asettelin pikkusälää nätiksi kokelmaksi. Kotini pääsi myös Trendiin ja tänne blogiin esille sataan kertaan. Vietin muutenkin monta iltaa kotisohvalla blogaten ja yritin vakiinnuttaa rytmin siihen, että melkein joka päivä bloggaisin jotain.

+ Uudet ihmiset. Heistä ei ole kuvia, mutta kaikki ne kivat tyypit, jotka vakiintuivat oman elämäni pää- ja sivuosiin tänä vuonna. Kiitos teille.

Ja nyt, tervetuloa 2014, ole sinä se paras vuosi IKINÄ!

-----

2013. It wasn´t the best year ever, but it was good.

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

Otsikon mukaisen tekstin kirjoitimme siskoni kanssa vuosikausia toistemme synttärikortteihin. Exät eivät aina heti tajunneet vitsiämme, mutta se ei haitannut. Nykyisin synttärikorteissa lukee jo muita viisauksia, mutta silti, oma sisko on paras. Vaikka onkin sukulainen.

Tällä viikolla vietimme laatuaikaa yhdessä minun luonani. Hyvää ruokaa, vähän skumppaa ja shoppailua. Lopuksi juotiin kakkukahvit, vähän niinkun että tästäkin vuodesta taas selvittiin.

Ja maistuipa kakku vieläkin paremmalta itse tehdyiltä lautasilta!

-----

Having cake with my sister from the plates i designed myself. It tasted even better than usual!

Share
Ladataan...

Ladataan...
visual diary

Olen ollut viikon lomalla. Se, ettei tee juuri mitään, saa havainnoimaan asioita:

- Luontainen unirytmini on tämä: menen nukkumaan kolmelta ja herään puoli kahdelta. Missähän ammatissa tällä rytmillä voisi elellä?

- Suunitelmat, joita tein jo kesälomalle vuonna 2012, eivät toteutuneet vieläkään: maalaa olohuoneen takaseinä, siivoa vaatekaappi, osta uusi kenkäteline ja tee jotain eteisen kaaokselle. Jär-jes-te-le kaikki asiat niin, ettei tavaroiden löytäminen ole aina yhtä vaikeaa.

- Hyvä kuivashampoo pelastaa elämän. Ihan oikeasti.

- Ihminen voi syödä kolme päivää putkeen lounaaksi katkarapuleipiä.

- Lorden Buzzcut Seasonin voi kuunnella sata kertaa ja se on yhä ihana biisi.

- Jossain välissä minusta on tullut pitkähiuksinen ihminen! Tajusin tämän eilen ottaessani selfietä hammasharjan kanssa.

-----

Things I´ve noticed while being on holiday: All I need = shrimp sandwiches and sleeping 11 hours a day.

(And some selfies with my toothbrush)

 

 

Share
Ladataan...

Pages