Ladataan...
visual diary

Pidän itseäni sellaisena normaalin hyvänä ihmisenä. Luotan karman lakiin, eli yritän tehdä hyviä asioita, jotta ne tulisivat takaisin minulle, jossain muodossa sitten joskus. 

Esimerkiksi: 

- on tietty koditon koiranomistaja, jolle annan aina kolikoita taskujeni pohjalta

- jos näen mummon tuskailevan kauppakassien kanssa, yritän auttaa vaikkei yhteistä kieltä ehkä olisikaan (kerran tällaisessa tilanteessa eräs mummo tosin sanoi täydellisellä englannilla: thank you very much young lady). 

- kun maailmassa sattuu katastrofeja, lahjoitan yleensä vähän rahaa kriisikeräykseen

- jos näen eksyneen näköisiä turisteja, hymyilen heille, jolloin he yleensä uskaltautuvat kysymään neuvoa

- jos naapurini vieraat soittavat vahingossa summeriani, avaan oven

- jos minulla on kosmetiikkatuote, joka ei sovi itselleni, annan sen aina eteenpäin

- kun kämppikseni unohtaa ruokansa hellalle, laitan sen jääkaappiin

- kun näen kadonnut kissa -ilmoituksia kaupungilla, otan niistä aina kuvan, jotta voin mahdollisesti
bongata kadonneet kissat ja soittaa omistajalle

Tämänkin ilmoituksen kohdalla otin tunnollisesti kuvan. Sitten jäin miettimään

kuinka saada kiinni karannut papukaija? Sitä en tiedä.

Ja vaikka en oikeastaan ole sen kannalla että lintuja pidetään lemmikkeinä, toivon silti että Paulo on myös ollut hyvä ihminen ja universumi palauttaa Alexin kotiin. 

Ja että 2016 olisi Hyvän Karman Vuosi, ihan kaikille. 

----

I´m hoping for good Karma in 2016. 

Share

Ladataan...
visual diary

Ikävöin jouluna vähän mummoani, jonka kanssa yleensä vietämme kaikki joulut. Mummo täytti joulunpyhinä vielä 90 vuottakin, huh miten kunnioitettava ikä. Lähetin hänelle kukkia kortin muodossa, kun en paikalle päässyt. 

Tässä lisää huippumummoja maailmalta: 

Vaatesuunnittelija Chinami Mori otti mallikseen 93-vuotiaan mummonsa. Aika söpöä!

Toiset mahtavat mummot löytyvätkin Lissabonista, jossa on mummojen graffittiseura, Lata 65. 
Tää pitäisi ehdottomasti nähdä livenä!

----

Loving these crazy grandmas!

Share

Ladataan...
visual diary

Tammikuu 2015

"Ulkona sataa räntää ja minä sanon pomolleni, että toukokuun viimeinen perjantai on minun viimeinen työpäiväni."

Tiedän jo ensi kesän suunnitelmista, mutten saa kertoa niistä vielä töissä. Mutta lähes kaikille muille kerron. Äidilleni kerron ensimmäiseksi että aion mennä takaisin kouluun, maisteriopintoihin, ja kun olen saanut hänet idean kannalle, sitten vasta paljastan että en aio tehdä maisteriopintoja Suomessa.

"Kahden viikon päästä kävelen tulevan kotikaupunkini katuja. Sitten ehkä osaan sanoa jotain tämän päätöksen järkevyydestä. Sitten vielä palaan ja seuraavan kerran ostan pelkän menolennon. No ei vaan, menopaluun ostaminen on taloudellisempaa (vaikkei olisikaan tulossa ikinä takaisin)."

Tammikuu on normaali tammikuu. Mitään ei tapahdu. En muista satoiko kuukauden enemmän räntää vai lunta. Kuljin normaaliakin enemmän omissa ajatuksissani.

Helmikuu 2015

"Olin viikon niin, etten katsonut yhtään iltaa Netflixiä sohvalla. No menin kyllä nukkumaan kymmeneltä muutamana iltana, mutta olin vähän kipeänä. Olin viikon kaupungissa joka on pian kotikaupunkini. Vaeltelin kaduilla, join kahvia ulkona enkä tehnyt oikein mitään.

Odotan sitä niin innolla, että olen välillä ihan ihmeissäni. Ja niin pelolla, etten saa taaskaan nukuttua.

Viime viikonloppuna join halpaa punaviiniä ja miesten tarjoamaa olutta baarissa. Kun baari meni kiinni, ei mentykään kotiin, vaan jäätiin sinne juomaan tequila-shotteja appelsiinillä. Myöhemmin tein surffaavan copywriterin kanssa keittiössä popcornia ja ajattelin humalaisen mieleni läpi liesituulettimen huristessa: uudet tuulet ne tässä puhaltelevat."

Olen helmikuussa viikon Lissabonissa. Se on tosi outoa. En tee juuri mitään viisasta. Kun tulen takaisin kotiin, lähtö alkaa konkretisoitua mielessä. Kirjoitan siitä myös vihdoin blogiin.

"Jännittää ihan kamalasti, niin että kädet tärisevät. Luen sen vielä sadannen kerran läpi,

sitten painan julkaise –nappia ja menen alakertaan aamuteelle. Kaksisataa minulle vierasta ihmistä painaa sydän-nappia ja tosi moni kirjoittaa ihania sanoja. Olen hämmentynyt.

Kun kävelen kadulla, pelkään jatkuvasti että katolta tippuu päähäni tiiliskivi enkä pääsekään lähtemään uuteen elämään. En osta kaupasta leipää, koska haluan eroon talvikiloista. Sitten syön nälkääni mintun makuista suklaata ja punnerran joogamatolla. Juuri näin.

Ulkona on valoisaa ja minulla on kaksikymmentä aamukuvaa valkoisista kukista sohvapöydälläni.

Lauantaina olen syntymäpäiväjuhlissa joissa kaikki ovat kauniita ja pöydässä on vain supermakeita kakkuja. Juon liikaa kuohuviiniä ja tilaan myöhemmin baarissa vain toastin.

Sunnuntaina kävelen Kaivopuiston rannassa, niin kuin koko muukin Helsinki. Sitten teen pastakastiketta, joka on ihan mautonta. Juon viisi kupillista teetä. Katson Amelién ennen kuin menen nukkumaan. Tai oikeastaan piirrän ja kuuntelen vain samalla ranskan kieltä.

Tällaisia viikkoja on edessä vielä vaikka kuinka monta."

Maalikuu 2015

Olen maaliskuussa kummipoikani kaksivuotissynttäreillä. Sen jälkeen istun puolitoista tuntia bussissa ja tuijotan ohikiitävää talvimaisemaa. Alan miettiä milloin näen kenetkin viimeistä kertaa ennen lähtöä. Alivuokraan asuntoni ja alan hankkiutua kaikesta turhasta omaisuudesta eroon.

En ole nukkunut kunnolla sitten hmm, ehkä marraskuun.

"Kahden kuukauden päästä minä en enää istu kauniilla 50-luvun sohvallani ja ajattele onpa tämä näkymä keittiöön kaunis. En tiedä missä istun ja mitä näkymää katselen. Niin, en oikeasti tiedä.

Pian en myöskään voi määrittää itseäni enää työni kautta, sitä hommaa tekee joku ihan muu. Lähikauppa on eri, en osta enää joka kerta Risentan kurpitsansiemeniä ja Rainbown soijajugurttia. Ostan jotain muuta.

Enkä usko näistä sanoista vielä oikein mitään."

Huhtikuu 2015

Käyn lääkärissä ja verikokeissa ja hemoglobiinini on niin alhainen, että lääkäri kysyy miten olen jaksanut käydä töissä. En ole huomannut oikeastaan mitään. Olen vain ajatellut väsyneen olon johtuvan stressaamisesta.

Seison S-marketin karkkihyllyllä kun lääkärini soittaa ja sanoo:

"Jos tätä asiaa ei saada selvitettyä, en usko että kannattaa muuttaa ulkomaille."

Käyn kolmella eri lääkärillä, viisi kertaa verikokeissa, mutta mitään syytä hemoglobiinin droppaukselle ei löydy. Loppujen lopuksi syön kolme kuukautta rautatabletteja ja tilanne normalisoituu ja pysyy sellaisena myös niiden lopettamisen jälkeen.

Toukokuu 2015

"I cannot wait for summer, I cannot wait for June. When all the ghosts are quiet, when everything is new.

Kun lähtöön on alle kuukausi, olen samaan aikaan ihan kyllästynyt odottamaan ja toisaalta sitten en ollenkaan valmis lähtemään. En halua, en uskalla, en jaksa edes hoitaa asioita to do –listaltani. Väsyttää, paleltaa ja pelottaa.

Eikä oikein ketään, jolle voisi kertoa kaikki nämä oudot tunteet.

Kerron vain julkisesti sen, että ahdistaa kun ei ole vielä asuntoa. Uutta kotia, sellaista määränpäätä, mistä tietäisi että tuolla minä pian elän. Haluaisin pystyä kuvittelemaan itseni jonkun kodin valoisaan keittiöön aamutakissa, teekuppi kädessä ja kävelemään kadulle. Mutta meille täydelliset asunnot eivät ole vapaana meille täydelliseen ajankohtaan.

Pelottaa niin hitosti. Ja samalla en tiedä mitä eniten pelkään."

Lähtö alkaa konkretisoitua ihan kunnolla. Toukokuussa on kylmää ja olen kamalan stressantunut. Vietän läksiäisiä töissä ja ystävien kanssa. Käyn lähes joka viikonloppu siskoni luona. Pakkaan kuukauden omaisuuttani vinttikomeroon. Ja uutta asuntoa, sitä etsin joka päivä noin kaksi tuntia.

Kesäkuu 2015

Istun taksissa läpi alkukesäisen kaupungin. En pysty sanomaan sanaakaan, olo on niin outo. Sitten seuraavana aamuna istun uudessa elämässäni, matkalaukku keskellä lattiaa ja kissa sängyn alla piilossa.

"Haahuilen kaduilla ja juon vahvaa kahvia, mutta olen silti uupunut koko ajan. Nukun paremmin kuin moneen kuukauteen, paitsi silloin kun herään keskellä yötä jätti-hämähäkkiä metsästävän kissan juoksenteluun. Psyykkaan itseäni: Jos uskallat muuttaa ulkomaille, uskallat myös nukkua tarkistamatta oliko siellä sängyn alla enemmänkin niitä hämähäkkejä."

Kesäkuu on outo kuukausi. On sellainen olo että on reissussa, joka on pitkä ja hidastempoinen. Tavallaan se onkin. Kaksi ystävääni käy kylässä uudessä elämässä ja se pelastaa lähes koko kuukauden.

Olen vähän hukassa. En osaa olla tekemättä mitään. Suunnittelen sitä, kuinka pitkän loman aikana kehityn vielä kuvittajana ja erikoistun kokkaamaan hienoja monimutkaisia salaatteja. Tosiasiassa istun puistoissa kahvilla ja en edes ota luonnoskirjojani mukaan. On kuumaa, vähän pelottavaa ja vähän ihanaa.

Heinäkuu 2015

Muutan uuteen kotiin. Uudet kulmat on ihanat ja löydän lähes kaikki suosikkipaikkani. En enää eksy oikeastaan koskaan.

Menen treffeille miehen kanssa, josta en ole oikeastaan yhtään kiinnostunut. Ihastun hitaasti mutta ihastun kuitenkin.

"Miehellä on viisikymmentäneliöinen patio ja hemmetin kaunis asunto. Kattoreliefit, hienoja viinilaseja ja mittava teekokoelma. Ja vielä musta tukka ja parta.  

Saan piirtää hänen hienoihin muistikirjoihinsa ja sillä aikaa hän sekoittaa vesilasilliseeni basilikan lehtiä ja sitruunanlohkoja ja sanoo vievänsä minut ystävänpäivänä Pariisiin. 

Myöhemmin mies vielä pahoittelee että joutuu jättämään minut taksista puoli kilometriä ennen kotioveani, koska on myöhässä juhlista. Missä hitossa oikein oon?"

Käydään illallisilla, baareissa, reissussa ja huomaan kuinka helppoa on olla ihan messissä uudessa elämässä heti, kun on joku jonka kanssa viettää aikaa. Kuukausi menee nopeasti ja olo on yhtäkkiä tosi kotoisa uudessa kotikaupungissa.

Elokuu 2015

Loputtomalta tuntuva kesä vain jatkuu. Matkustan Odeceixeen, Etelä-Portugaliin vajaaksi viikoksi. Olen salaa vähän onnellinen.

En tiedä mihin elokuu kuluu, mielessäni koko kesä on sellainen pitkä ajanjakso, josta en osaa eritellä, oliko joku asia heinäkuun vai elokuun puolella. Olen oppinut olemaan tekemättä mitään ja käymään yksin syömässä ja juomassa viiniä.

Ja juuri kun olen salaa vähän onnellinen, kaikki alkaakin mennä vähän pieleen

"Helvetti. Helvetin helvetin helvetti.

Haluaisin ihastua siihen komeampaan ja uskottavampaan, mutta kun se toinen soittaa myöhään illalla ja on jotenkin ihana, helvetin helvetin helvetti. Ei voi vaan itse päättää näköjään tätäkään asiaa.

Menen suihkuun, valutan kyyneleitä ja suihkugeeliä lattiakaivoon. Sitten ryhdistäydyn ja päätän mennä huomenna lounaalle vahvana aikuisena naisena ja kysyä päässäni pitkään olleen vakavan kysymyksen: Mitä helvettiä mies?

En halua mennä Suomeen ja kertoa, että olin onnellinen ehkä minuutin. Eikä se edes toimi Suomeksi."

Syyskuu 2015

Olen Helsingissä, 1.9. kello viisi aamulla. Suomessa on syksy ja minä olen yhtäkkiä kaikkein kiinnostavin vieras vanhassa kotikaupungissa. Minulla on ryppyinen paperi, jossa lukee joka päivän kohdalla ketä kaikkia aion tavata.

"Kaksi viikkoa vanhassa kotimaassa tekee hyvää mielelle ja sitten taas ei tee ollenkaan hyvää pään sisäiselle maailmalle.

On monia asioita, jotka muistuttavan minua siitä, miten kaukana todellisesta elämästä olenkaan viime kuukaudet viettänyt. Sillä aikaa kun muut ovat tehneet töitä hullun lailla ennen lomia, pitäneet sadetta kuukauden ja palanneet töihin syksyiseen kaupunkiin, minä olen istunut puistojen penkeillä auringossa ja vaellellut pitkin katuja päämäärättömästi."

Kun palaan Lissaboniin, tajuan että lomaa on jäljellä enää muutama viikko. Ja kaikki ne asiat, joita piti ehtiä tehdä, en ole tehnyt niistä ehkä puoliakaan.

Ja sitten vihdoin, syyskuun lopussa, koulu alkaa. Ja suhdeviritelmäni päättyy.

Lokakuu 2015

Kun koulua on ollut pari viikkoa, olen aivan stressantunut. Menee muutama viikonloppu, jolloin teen vaan koulutöitä enkä ehdi edes juomaan viiniä. On maanantai-iltoja jolloin olen kotona kahdeksalta ja samalta istumalta jatkan koulutöitä.

Koska olen sitä ennen lomaillut kuukausitolkulla, olen ihan poikki koko kuukauden. Ja samalla yritän sanoa itselleni: älä stressaa liikaa, tää on vaan koulua. Ei kukaan tule kysymään ikinä, miksi et ollut kovin hyvä Visuaalisen kulttuurin ykköskurssin tokassa tehtävässä.

"Kun kaikki on ihan päin helvettiä, kaipaan kotiin. Kaipaan ystäviä, joiden kanssa pystyi puimaan mitä tahansa asioita. Kaipaan sunnuntaikävelyitä Kaivarin rannassa, jolloin välillä tuuli naamana niin kovaa, ettei pystynyt edes puhumaan. Tai kun tuntui ettei voinutkaan puhua omista ongelmista, kun muilla tuntui olevan suurempia. Mutta sitten puhuttiin kuitenkin kaikista niistä.

Kaipaan ihan pieniä asioita: aamukahveja töissä, jolloin lähinnä vertailtiin edellisyön unettomuutta. Afterworkkejä samalla alalla olevien ystävien kanssa, jolloin pystyi puolessa tunnissa kertomaan pikakelauksella kaiken, mikä ärsytti."

Marraskuu 2015

Alan tottua kouluun ja uuteen arkeen. Panostan niihin kursseihin, josta ajattelen olevan itselleni hyötyä, muihin suhtaudun vähän rennommin. Käyn bailaamassa homodiskoissa koska en jaksa heteromiehiä, sisko käy kylässä, on aurinkoista ja kaikki ihan hyvin, vaikka olo on välillä ihan surkea. 

"Sinä syksynä kun minulla on ennätyspaljon sydänsuruja, suosikkiartistini julkaisee huippulevyn, jossa on paljon erobiisejä. Ja kuka muu kuin Lana del Rey nimeäisi tällaisen levyn näin: Honeymoon.

Kun on yksin uudessa maassa, täytyy hokea itselleen sellaisia asioita, mitä ystävät muuten hokisivat niiden viinilasillisten äärellä. Nyt olen itse itseni tsemppilausegeneraattori. Muista että et nyt stressaa liikaa, pitää olla aikaa tehdä muutakin kun koulua ja töitä. Pitää muistaa elääkin, jossain välissä. Muista mennä ulos silloin, kun tuntuu että kaikki on liikaa. Tai nukkua silloin kun mikään ei toimi."

Joulukuu 2015

Joulukuun ensimmäisenä päivänä tajuan olleeni täällä puoli vuotta. Saan pienen kriisin siitä. 

Joulukuussa on sata deadlinea. Kirjoitan koulujuttujen lisäksi muutamaa työksi luokiteltavaa juttua, joista olen innoissani. Kirjoitan, minä, visuaalinen ihminen. Ulkona on talvi, minulla ei ole kunnon talvivaatteita. Vanhempani tulevat jouluviikoksi kylään. Saan joulupuurosta mantelin. 

Älyttömän hienoa, että teit tämän irtioton, sanoo äiti. Ei saa elämässä jämähtää. 

----

Kiitos 2015, olit ihana ja kamala ja ihan saakelin opettavainen. 

----

Thank you year 2015. 

 

Share

Pages