Ladataan...
visual diary

Muutettuani ulkomaille olen luonnollisestikin pohtinut tätä asiaa paljon: Mistä löytää samanhenkisiä ystäviä?

Miehiä on helppo tavata: Tinderissä, Instagramissa, kahvilajonoissa ja baareissa, mutta entä naispuolisia ihmisiä? Jos näkee kadulla kivanoloisen naisen, voiko sitä pyytää kahville? No ei voi. 

Ystävä-Tinder -appsia suunnittelin jo itse hetki sitten (olisin nimennyt sen Frienderiksi, tietty) mutta nyt se on oikeasti tehty. 

Vina on suunniteltu San Franciscossa ja se on ihan uusi juttu, vasta betaversiona. Mutta eiköhän sitä pian pääse oikeasti swaippailemaan kenen naisen kanssa haluaisi mennä kahville tai viinille. 

Loistavaa! Hyvä juttu tässä appsissa on myös se, että se on vain naisille. Sieltä tulee siis puuttumaan kokonaan ne miehet, jotka haluavat olla kanssasi vain ystäviä ja kahden viinilasillisen jälkeen tunkevat kielensä korvaasi. Just sayin´.

----

Vina on ladattavissa App Storesta iPhonelle. Kuvankaappaus Vinan Instagramista. 

----

Amazing! The friend-Tinder is finally here and it´s called Vina. 

Share

Ladataan...
visual diary

Kävelen toisen suosikkigalleriani ohitse eräänä perjantaina. Iltapäivätunnit on peruttu, mutta sepä ei taida haitata ketään. Poikkean galleriaan, jossa  on kiva näyttely, mutta enemmän kuin teoksia, päädyn katselemaan gallerian ihania mainospostikortteja. Onpa kivan kuuloinen tämä taidejärjestö gallerian takana, deejii-iltoja ja workshoppeja. Viiniä ja taideihmisiä!

En ollut Suomessa koskaan sellainen ihminen, joka jää suustaan kiinni joka paikkaan. Olen kyllä aina ollut aika kova puhumaan ja melko supliikki henkilö, mutta Suomessa se vieraiden ihmisten kanssa juttelu ei juurikaan kuulunut tapoihini. 

Sieltä galleriasta kuitenkin poistun omistajan käyntikortti mukana ja puhelimessa muistutus lähetä portfolio ja näyttelyidea. Ulkopuolella tajuan: täällä olo on muuttanut minua jo nyt. Olen ihan hitosti rohkeampi ja puheliaampi täällä. En tietysti koko ajan. Mutta hurjasti enemmän kuin kotimaassa.

Samana päivänä tosin luokkakaverini kysyy, olenko kunnossa kun olen niin hiljainen. Ja opettaja sanoo portuguese people, STOP talking NOW. Eli kaikki on suhteellista.

Mutta puhuminen, sitä kyllä rakastan. 

Kesällä vietin tuntikausia puhumalla täysin vieraan ihmisen kanssa ihan sattumalta eräänä sunnuntaina. Se oli yksi oudoimmista ja kivoimmista kesämuistoista, koska elämässä pitäisi olla niin paljon enemmänkin tuollaista suunnittelematonta ja vähän kummallista, joka vain alkaa siitä että joku avaa suunsa. Tänä talvena olen istunut täysin vieraan ihmisen kanssa läpi kolmetuntisen viinimaistelumenun, toisen kanssa neljä tuntia pizzan äärellä, yhden kanssa jääkylmällä ulkoterassilla syväjäätyneenä aamukahteen asti. Ja vain siksi,

että oli paljon puhuttavaa. 

Suomessa eräs ystäväni kysyi minulta kerran, enkö pelkää että minulta jää huomaamatta paljon asioita, koska kävelen niin nopeasti. Mielestäni kysymys oli ihan typerä. Kävelen nopeasti sen vuoksi, että olen tehokas ihminen.

Mitähän ne ihmiset, jotka käyttää tekstissä lyhenteitä U ja Ur tekee kaikella sillä jäljelle jäävällä extra-ajalla, internet-meemi ilkkuu. Varmaan ihan samaa kun minä tein sillä ajalla jonka olin säästänyt kävelemällä kamalan nopeasti:

En mitään.

Toivon että täällä oleminen jättää sellaisen pysyvän muutoksen, että kiirehtisin vähemmän ja jäisin useammin suustani kiinni suunnittelemattomasti.

Sen taidegalleriakäynnin jälkeen menen suosikkiaukiolleni kahville. Siellä kahvikioskia pitää tosi komea, mutta tyly mies. Kävin siellä aina kun olin juuri muuttanut tänne. Yritin uskaltautua tilaamaan kahvini portugaliksi, mutta koska mies oli niin nihkeä englanniksikin, en uskaltanut. Nyt ostan espressoni jo portugaliksi (ja tosiaan juon espressoa, jota vielä alkukesästä kutsuin heart-attack-coffeeksi).
Siinä kahvia siemaillessani katselen kuinka söpö vanha mummeli selostaa jotain sille samaiselle komealle kahvimyyjälle. Selostaa ja selostaa, ainakin puoli tuntia. Eipä ole mummolla kiire. Ja mieskin näyttää tylyn sijaan sympaattiselta ja jutustelee mummolle takaisin.

Samalla viikolla lastenvaatekaupan myyjä pahoittelee sitä että hän on niin hidas paketoimaan lahjaa, jonka ostan ystäväni vauvalle. Minulla ei ole mihinkään kiire, sanon ja tuijotan miehen kaksitoistasenttisiä mustia silmäripsiä ihan mieluusti hänen askarrellessaan lahjanarujen kanssa. Hyvä, elämässä kun on yleensä ihan liikaa sellaista muka-kiirettä, mies sanoo. 

Todella simppeli opetus: kun on vähemmän muka-kiirettä on yleensä kivempaa. Tätä kun alan opetella nyt, ehkä sitten mummona (kun olen palannut eläkeläiseksi Portugaliin), mullakin on aikaa jutella tuntikausia nuorille miehille puistokahviloissa. 

Can´t wait.

----

I plan to move back to Lisbon when I´m an old granny and just sit in coffee kiosks all day long. 

Share

Ladataan...
visual diary

M I S S Ä M I N Ä O L I N
sinä päivänä viime syksynä kun alastomat miesmallit ja David Beckham vaeltelivat läheisellä Praça de Comercio -aukiolla?

No Cognitive Ergonomics -kurssin kolmetuntisissa (portugalin kielisissä) kalvosulkeisissa pimeässä luokassa, hemmetti!

 

 

Onneksi mieskomeutta riittää tässä kaupungissa muutenkin. Tunnustin eilen juuri portugalilaiselle miespuoliselle tuttavalleni, kuinka tekee mieli hankkiutua pienenpieneen kiipeliin ihan vaan siksi että poliisitkin on täällä niin hiton komeita ja hymyileviä. 

----

David was in Lisbon. And I missed it. 

Share

Pages