Ladataan...
visual diary

 

Uudenvuodenpäivänä, heti kun on herännyt, kuuluu mennä uudenvuodenkävelylle
sanoo ystäväni. Ihan vakavalla naamalla. Häh, minä kysyn, mikä uudenvuodenkävely?

Menet yksin kävelylle ja mietit minkä kaiken aiot ottaa mukaan seuraavalle vuodelle.

 

 

Jaahas.

Vuodesta 2016 haluan itse muistaa seuraavat:

Helmikuisen sunnuntai-illan, jonka makasin ystäväni sohvalla Helsingissä, vieressäni pahvinen pizzalaatikko ja tajusin miten paljon olenkaan kaivannut ystäviäni, jotka tuntevat minut oikeasti. 

Alkukeväisen päivän maaliskuun alusta, jolloin pinnasin koulusta, menin kirpputorille, söin paljon mansikoita ja ajattelin: nyt loppuu tää koulusta stressaaminen.

Ne myöhäiset illat kun kävelin pimeän kaupungin läpi kielikurssilta kotiin ja yritin ajatella vieraalla kielellä. (Ja sen päivän, kun kävin verotoimistossa selvittämässä asiani portugaliksi). 

Kun menin ensimmäistä kertaa ensimmäisen portugalilaisen ystäväni luo kylään.

Kun sain sanottua paljon sellaisia asioita, joita olin hillonut sisälläni ihan liian kauan.

Sen perjantain, kun lähdin ex-tempore yksin Portoon aamujunalla ja kuuntelin yhtä itkettävän hyvää biisiä koko junamatkan.

Kun uskalsin lähettää sähköpostin, jonka ansiosta tapasin yhden nykyisen elämäni parhaimmista ystävistäni.

Kun rakastuin niin hulluna että olin valmis jättämään kaiken. Jopa Lissabonin.

Kun keräilin itseni kasaan järjettömän salamarakkauden jälkeen aika yksin yksiössäni, vieraassa maassa. Onneksi oli se ystävä, jonka olin hankkinut, joka jaksoi kuunnella. Ja onneksi olin vihdoin oppinut tämän: jos on joskus heikkoja hetkiä, ei se tarkoita sitä että on heikko tai jotenkin huono ihminen.

Nämä asiat aion tallentaa mieleeni vuodesta 2016.
Sitten on se lista asioista, jonka aion muotoilla päässäni uudenvuodenkävelyllä, eli lista asioista, joita en aio roudailla mukanani tulevaan vuoteen. Se lista jääköön nyt julkaisematta, koska turha niitä on enää puida, jääköön ne vuoteen 2016 (joka tuskin oli kenenkään suosikkivuosi). 

Tervetuloa 2017. Ei haittaa vaikka olisit WOO HOO -vuosi. 

 

----

 

Welcome 2017. May you be a WOO HOO year. 

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Taas huutelen täältä etelästä: 

Sovitin eräänä päivänä tekokuituneuletta ja kun kiskoin sen pääni yli, tukka ritisi tutun kuuloisesti. Muistin yhtäkkiä selkeästi Suomen talvet: sen sähköisen tukan, jonka oikeastaan tunki ihan mieluusti sinne pipon alle piiloon. 

 

 

Tai ainakin näin kauniin pipon alle tunkisin. 
Näissä ihanissa Jennifer Behrin pipoissa on vähän kaikkea: väri, kimallusta ja härpäkkeitä. 
Ainiin ja hintaa. Esim. tää alimmainen maksaa kaksituhatta dollaria. 

Taidan pysytellä täällä etelässä, jossa pipoa ei tarvi ja kahdella tonnilla saa jo neljäsosavuoden vuokrat. 

 

----

 

Loving these beanies by Jennifer Behr

Little out of my budget though...

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Suomessa naapureille ei edes puhuta,
täällä niiden kanssa voi viettää vahingossa pitkän baari-illan, kun törmää viattomasti tiistai-iltana teekaupan edessä.

 

Olen kirjoittanut tällaisen lauseen tullessani kotiin eräänä yönä kello kaksi. Onhan se vähän yleistystä, mutta tuohon aikaan yöstä kaikki mutkat voikin vetää vähän suoriksi.

Eräänä tiistaina lähdin ostamaan suihkuverhoa kahdeksalta illalla. Kävelin Bairro Alton läpi kohti keskustaa, oli hiljaista, ei vielä edes illallisaika. Suihkuverhot olivat niin rumia, etten sellaista ostanutkaan. Katselin hetken keskustan jouluvaloja, mietin pitäisikö lähtellä Suomeen jotain joululahjoja. Sitten kävelin uudestaan Bairro Alton läpi kohti kotia, kello oli jo yhdeksän.

MENEE NIIN HUKKAAN ASUA TÄÄLLÄ,

mielessäni kävi taas se sama ajatuskulku. Se sama joka iski aina keväällä Helsingissä. Silloin kun oli kaunein yötön yö, joskus toukokuussa, mutta ei voinut joka ikinen ilta olla jossain yötä myöten, kun oli töitä ja kiireitä ja pakko oli nukkuakin. HUKKAAN MENEE, ajattelin aina illalla istuessani ikkunalaudalla katsellen sitä ihmeellistä valoisuutta. Kiskoin vastahakoisesti verhot eteen ja menin nukkumaan, vähän kiukkuisena.

Tätä samaa ajatuskulkua pyörittelen joskus arki-iltoina päässäni. Ja päivällä myös. Joka ilta ei voi illastaa ulkona, ei juoda viiniä kivoissa pikkubaareissa, ei vaan voi. Välillä on tehtävä hommia iltamyöhään, syötävä kotona kasvissosekeittoa, ei riitä rahat eikä aika eikä terveys olla koko ajan jossain ihmisten ilmoilla. Eikä riitä ystäväpiirikään.

Usein myös tämä samainen ajatuskulku pakottaa minut hengailemaan ulkona auringonpaisteessa keskipäivällä, sen sijaan että istuisin nenä kiinni tietokoneen ruudussa Sitten illalla katson aikatauluja ja to do -listojani ja tajuan: hitto vie, mutta sainpahan d-vitamiinia ilmaiseksi ulkoa.

Tuona iltana olisin halunnut poiketa yhdelle lasilliselle jonnekin. Tuntui että pää kaipaa taukoa ja tyhjänpäiväisyyksien puhumista. No äh, ei pitäis, meen kotiin, mietin siinä kuitenkin ohittaessani monta kivaa paikkaa. Vai pitäiskö, hmm, no kukaan ei asu näillä kulmilla, en jaksa mennä yksin, no äh,

kotiin keittään teetä siis.

Teekaupan jouluikkunaa tuijottaessani törmäsin sitten naapurinpoikaan, jota näin viimeksi kesällä jutellessani hänen koiralleen lähipuistossa. Naapurinpoika pussaa poskelle ja kysyy mitä kuuluu. Sitten yhteen ääneen valitamme viitisen minuuttia kaikista perusjutuista: liikaa töitä (hänellä) hemmetin gradu (minulla) liian kalliit vuokrat kaikissa paikoissa (molemmilla), kylmäkin on.

Oon just menossa muutamalle drinksulle parin kaverin kanssa, lähe mukaan.

No emmää (ruma villatakki, ei huulipunaa, akku melkein loppu, eikä me ees tunneta). Kahden sekunnin harkinta-ajan jälkeen muotoilen lauseen kuitenkin näin:

 

HELL YES!

 

 

Sinä iltana luon uuden pysyvän ystävyyssuhteen, tapaan unelmieni miehen ja saan mielettömän työtarjouksen. Ei, vaan juon inkivääridrinkkejä ja halpaa punkkua, saan riidan aikaan erään lihansyöjän kanssa ja huomaan vessan peilistä näyttäväni vähän rähjäiseltä.

Kannatti silti.

Äitikin sen opetti joskus: Nuorena kannattaa juhlia, vanhana kun ei enää oikein ole niitä juhlia. 

 

----

 

In Finland I did not talk to neighbors. Here I go out with them half accidentally. 

 

Share

Pages