Ladataan...
visual diary

 

 

Tämä kalatuutti menee ehdottomasti kategoriaan: MITEN TÄÄ ON KEKSITTY VASTA NYT?!?

Nykissä ihmiset ovat kuulemma ihan hulluina Taiyaki NYC:n jätskeihin. 

 

 

Lissabonin suosituin jätskipaikka on nimeltään Gelateria Nannarella. Kävelen sen ohitse lähes päivittäin ja sinne on melkein aina jono. Sunnuntaisin sellainen kolmenkymmenen ihmisen jono. Jätskihullut portugueset!

 

----

 

Loving this fish icecream cone by Taiyaki NYC

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Vaikken usein tartu blogissani ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin asioihin, on nyt pakko. 

Syyriassa on sota, jo kuudetta vuotta ja tilanne siellä on ihan hirvittävä. Ihmisillä ei ole mitään: ei ruokaa, eikä vettä, eikä turvaa eikä oikein toivoa paremmasta tulevaisuudestakaan. Lehdet kirjoittavat aiheesta, mutta on niin helppo vaan silmäillä jutut läpi ja ajatella ei mitään uutta. Tai ainakin minä teen usein niin. 

Mutta sitten joskus iskee sellainen olo, että helvetti kun maailma on epäoikeudenmukainen. Minä täällä istun lämpimässä kodissani pohtimassa söisinkö illallista kotona vai jossain kivassa lähiravintolassa ja toiset istuvat kotonaan kuuntelemassa pommikoneita. Ja pahimmassa tapauksessa eivät edes kotonaan, koska sitä ei enää ole. Omiin tunteisiini vetoavat aina eniten tällaiset kuvat, joissa näytetään miltä siellä näytti ennen ja miltä nyt pommitusten jälkeen. Apua, entä jos kaikille mulle rakkaille ja tärkeille paikoille kävisi noin? 

Jos minulta liikeni kymppi avustukseen, ehkä sinultakin? Se ei ole kun yhden lounaan hinta. 

Täällä voit lahjoittaa rahaa. 

 

----

 

Kuva täältä. 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Eräänä perjantai-iltana en tehnyt mitään.

Ei siinä sinänsä ole mitään ihmeellistä: on usein perjantai-iltoja, jolloin en tee mitään. En ole täällä(kään) mikään himobailaaja, vaikka viiniä lipittelenkin suunnilleen joka toinen päivä. Useimmiten istutaan ulkona kioskeissa tai sitten sellaisessa rähjäisessä pikkubaarissa (jossa on ihanan flirtit baarimikot ja aina yhtä ilahduttavan pieni loppulasku).

Sinä perjantaina join kyllä lounasviiniä (ja söin perjantaipizzaa ja vadelmakakkua). Tulin sieltä lounaalta kotiin joskus seitsemän aikaan illalla, eli siihen se päivä vähän niin kuin menikin.

 

 

Myöhemmin samana iltana suunnittelin kyllä joka(toinen)iltaista rutiiniani: läheisessä puistokahvilassa mukillista tai kahta viiniä, kaksin Mirandan kanssa. Mutta se jäi vain  suunnitelman asteelle. Jonkin aikaa sitten eräs (toisinaan ärsyttävä) mies tivasi minulta, keneen Sinkkuelämän naisista samaistun eniten ja koska hän toivoi sen olevan Samantha, oli sitten ihan pakko sanoa että Mirandapas, vaikkei se olekaan yhtään totta.

(Viimeaikoina istuessani kukkakimonossa ikkunalaudallani kirjoittelemassa ihmissuhteista tukka laineillen olen lähinnä samaistunut Carrieen, vaikka hän olikin sarjassa tarkemmin ajatellen aika tosi ärsyttävä).

Mutta puistoviiniseurassani on ollut toinen Miranda. Ihana Miranda July, jonka uuden kirjan äiti osti minulle syntymäpäivälahjaksi. Se kirja on ihanan outo ja olen lukenut sitä hitaasti, koska en halua sen loppuvan koskaan.

En kuitenkaan missään vaiheessa päässyt enää sinne puistokioskiin asti, koska jumituin lukemaan omia vanhoja blogitekstejäni (narsismin huipentuma) ja koska oli hiki, olin yöpaita päällä ikkuna auki. Viinihammasta kolotti kovasti, mutta kun takapuolensa kerran lattiatyynylle iskee, on siitä nouseminen sitten hankalaa. (Ja silloin aina puhelin piippaa jossain laukun sivutaskussa ja sitten on arvuuteltava, olisiko se nousemisen arvoinen viesti vai ei).

 

 

Ajatus pukeutumisesta ja kioskiin raahautumisesta tuntui kuitenkin ihan ylivoimaiselta. Tunkiessani tyhjää pähkinäpussia täpötäyteen roskikseen, tajusin kuitenkin että on näin roska-autopäivän kunniaksi kuitenkin vietävä roskat. Ne voi jättää joka toinen päivä kadun varteen, josta ne sitten kovan kolinan saattelemana kerätään siinä kahden aikaan yöllä. (Paikalliset aina valittavat kahdesta asiasta täällä: taksikuskien puheliaisuudesta ja roska-autojen kolinasta. Herätkää kuulkaa aurausautojen kolinaan, kolmenkymmenen asteen pakkaseen ja siihen tosiasiaan, että vaikka käytte töissä niin taksilla ajeluun ei ole silti varaa ja valittakaa sitten, tekee joskus aina mieli sanoa).

Kiskoin housut jalkaan yöpaidan seuraksi, takin päälle ja roskapussin sieltä kaapista haisemasta. Kello oli melkein kaksitoista ja ulkona oli ihana ilma vielä. Miksi mä oon ollu sisällä lukemassa jotain omia vanhoja horinoitani yöpaidassa kun ulkona on Lissabonin perjantai-ilta? Kävelin pari korttelia ylimääräistä ja kun olin melkein jo takaisin kotiovella, käännyinkin sitten puistokioskin suuntaan vielä.  

Kioski oli juuri sulkemassa, mutta joskus onneen riittää yksi take away -punaviini muovimukissa
ja lämmin syyskesäyö omalla ikkunalaudalla istuskellen. 

 

----

 

Sometimes all you need in for a perfect Friday night is a 1,40€

take away wine from a kiosk. 

 

 

Share

Pages