Ladataan...
visual diary

 

 

Jos olet syynännyt mun lähes kaikkia asukuvia tosi tarkasti, olet ehkä huomannut että mulla on lähes aina sama paita päällä.

Omistan saman silkkitopin kolmessa eri värissä: mustana, vaaleanharmaana ja vihreänä. Käytän toppeja lähes joka päivä. Kesällä pelkiltään, talvella muiden vaatteiden alla. Silkki kun on kesällä viileämpi ja talvella lämpimämpi kuin vaikkapa puuvilla.

Topit pesen käsin tai pyöräytän koneen silkkiohjelmalla. Vanhin niistä on lähemmäs kaksi vuotta vanha, eli kestää aika hyvin. Topissa on myös täydellinen avara kaula-aukko. En vihaa mitään niin paljon kuin liian kireitä kaula-aukkoja. Hrr.

 

Tämä ei ole maksettu mainos vaan hyvän ihmisen vinkkaus:

American vintagen silkkitoppi, Pierre nimeltänsä on nyt puoleen hintaan heidän nettikaupassaan.

Huipputuote, lupaan!

 

----

 

I wear the same top almost every day.

It´s this one.

 

 

Ladataan...
visual diary

 

Luen toisinaan omia vanhoja blogipostauksiani sillä tavalla nostalgisesti: aijai, ei tiennytkään miten tuossakin vielä käy, oi tuolloin olin niin naiivi ja tuollainen, juuri kun olin muuttanut Lissaboniin... ja niin edelleen.

Tämä vuoden arkistoja kävin läpi yksi tylsä päivä ja poimin sieltä ne suosituimmat jutut:

 

 

Kirjoitin tammikuussa ruokavalio"huuhaasta", eli siitä kuinka ulkomaille muutto muutti myös suhtautumiseni ruokaan, juomaan ja painon kyttäämiseen. Tällaisia juttuja tykkään lukea itse tosi paljon ja pitäisi tarttua rohkeasti tällaisiin aiheisiin enemmänkin. Kommenttiboksissa tuli paljon kiitosta, mutta myös soraääniä siitä, että huuhaan käyttäminen oli loukkaavaa.

 

 

Samassa kuussa (oli hyvä blogikuukausi tuo tammikuu, koska välttelin gradun kirjoittamista), kirjoitin myös #metoo-vuotta ennakoivan tekstin siitä, miten seksuaalinen ahdistelu on naisille ihan liian yleistä jokapäiväisissä tilanteissa, kuten asuntoa vuokratessa.

 

 

Blogihistoriani suosituimman (ja puhutuimman) Girlboss vai miehen elättämä -postauksen naputtelin helmikuussa. Sen kirjoittamista olin miettinyt ainakin puoli vuotta ja onneksi rohkaistuin laittamaan ajatukseni postaukseksi, vaikka kaikki eivät samaa mieltä aiheesta olleetkaan.

Näitä lisää!

 

Maaliskuussa kirjoitin pitkästä aikaa miehistä ja ihastumisista, joista en nykyisin enää paljon kirjoittele. Ne ovat yleensä suosituimpia aiheitani, joten pitäisi vaan muistaa laittaa näitäkin juttuja tarinamuotoon (muuallekin kuin omaan päiväkirjaan).

 

 

Huhtikuussa kirjoitin siitä, miten epätäydellistä elämä onkaan otsikolla Itkuinen, sotkuinen peruselämä. Alkuvuosi oli omalla kohdallani tosi vaikeaa aikaa ja tähän postaukseen oli ihana purkaa sitä myyttiä, että elämä olisi jotenkin aina vaan helppoa ja ihanaa (vaikka se sosiaalisessa mediassa siltä näyttäisikin).

 

 

Toukokuun suosituimmaksi taisi nousta pohdinta kiireestä, joka onkin edelleen tärkeä aihe.

 

 

Kesäkuussa kirjoitin yhdestä suosikkiaiheestani: siitä kuinka tärkeää vapaus minulle on, monessakin eri asiassa. Usein kammoksun näitä ns. runotyttöaiheita, koska niiden kirjoittaminen tuntuu usein kliseiden pyörittelyltä. Silti teen niitä aina toisinaan, koska ne ovat sellaisia tekstejä, joista itsekin inspiroidun muiden blogeissa.

 

 

Treffeillä kuultua -postausta kaduin parikin kertaa, siitä kun nousi pieni paskamyrsky kommenttiboksissa ja minua epäiltiin ehkä maailman vaikeammaksi tyypiksi. Jaahas, voipa olla.

Kun kirjoittaa tosi paljon kommentoidun henkilökohtaisen postauksen, tekee mieli vaan sulkea kommentointimahis. Mutta en tee sitä, bloggaamisen idea kun on kuitenkin se, että juttuja voi kommentoida. Kestän kyllä.

 

 

Kesällä pohdin myös sitä, mitä elämälläni tekisin. Kirjoitin siitä, otsikolla Kun ei tiedä mitä haluaisi tehdä.

 

 

Elokuussa kerroin päätöksestäni jäädä Lissaboniin asumaan postauksessa Apua, päätös on tehty. Oli ihanaa kuinka moni myötäeli tätä ihan samaan tapaan kuin sitäkin parin vuoden takaista Lissaboniin muuttamis-postausta.

 

 

Loppuvuodesta sain blogger´s blockin ja tuntui siltä, ettei ole mitään mistä blogiin kirjoittaa. Kirjoitin siis siitä pitäisikö koko bloggaus lopettaa.

 

 

Henkilökohtaisten asioiden kirjoittaminen ei maistunut, joten kirjoitin esimerkiksi siitä, että naisilla on muitakin intressejä kun seksikkäältä näyttäminen.

Loppuvuoden aikana innosti kirjoittaa enemmänkin naisten oikeuksista, koska #metoo oli kaikkien huulilla. Siitä syntyi teksti ahdistelevia miehiä puolustelevista naisista.

 

 

Vuoden tärkein saavutus taisi olla maisterin paperit (Halleluja!). Siitä kirjotin loppuvuodesta.

 

----

 

Mistähän sitä ensi vuonna kirjoittaisi? Onko toiveita: ihmissuhteista, omia tajunnanvirtatarinoita, ajankohtaisista asioista? Asujakin tekisi mieli kuvailla, pitäisi aktivoitua siinäkin.

2018:sta odotan innolla. Toivottavasti siitä tulee myös hyvä blogivuosi.

 

----

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

Parasta (ja pahinta) joulussa on kai se, että mikään ei muutu.

Tosin vietettyäni kaksi joulua Lissabonissa, tuntui Suomijoulu siltä vanhalta tutulta pitkästä aikaa: vanhat tutut glögit, joulupullat, hössötys ja sukulaisten jutut.

 

Olin toivonut kokevani sellaisen täydellisen talvipäivän, jolloin koirat juoksevat vapaana pitkin peltoja, aurinko paistaa ja sää on sellainen mukavan kirpakka, pari astetta pakkasen puolella.

Ja aamusaunan, josta pääsee kierimään lumihankeen.

No okei, en ole vuosikausiin kierinyt lumihangessa puolialasti, mutta koska leuhkin kyseisellä harrasteella ulkkiskavereille Lissabonissa, oli pakko kuvata video sellaisesta. Hullun hommaa!

 

Kiitos joulu, olit just hyvän perinteinen.

Pages