Ladataan...
visual diary

 

 

On monia syitä fanittaa ihmisiä:

Hitto se on hauska.

Hitto että se on kaunis, täydellinen, aikaansaava jne.

Hitto että sillä on hieno koti.

Hitto että sen ura on MIELETÖN.

 

Sitten on Jen, jonka voisi laittaa kaikkiin näihin kategorioihin. Jen on taitava bisnesnainen (Ban.do-merkin perustaja, siis sen jolla on mm. ne I´m very busy-kalenterit). Jen on hauska. Jen on nätti. Jenillä on ihanan värikäs insta ja hyvä henkilöbrändi...

Mutta pääsyy on tässä: Jenin henkilöbrändi on ihan helvetin rehellinen. Hän puhuu instassa ja varsinkin stooreissaan TODELLA rehellisesti esimerkiksi omasta masennuksestaan, avioerostaan ja kaikista elämän vaikeuksista.

Fanitan ehkä eniten juuri rehellisyyttä, päivä päivältä vaan enemmän. 

 

 

Seuraa Jen Gotchia täällä.

Kuuntele Talking in Circles podcast (jossa Jen on vieraana) täältä.
 


 

 

----

 

One of my idols: The ultimate girlboss and overall very honest and real lady: Jen Gotch.

Follow her great instagram here.

Jen in Talking in Circles podcast.

 

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Peiliin, josta näen itseni aina ekana aaauisin, olen kiinnittänyt kortin, jonka sanomaa on toisinaan hankala uskoa. First of all, you´re really pretty.

On hyviä ulkonäköpäiviä, aamuja ja aikakausia, sitten taas niitä ihan muita. Iloitsin pitkään siitä, että kas, minulla on sellainen iho johon ei tule esimerkiksi maksaläiskiä, vaikka kuinka oleilisi auringossa.

Kunnes sitten tulikin.

 

 

Läiskät eivät tosin ilmestyneet kasvoihin, ne ilmestyivät muualle. Ihan yhtä ärsyttäviä kuitenkin. Jaa, no tällaisia sitten on, ajattelin ja aloin laittaa useammin suojakertoimen sisältävää rasvaa niillekin alueille. Olin kai joskus kuullut, että läiskiä voisi vaalentaa jotenkin, mutta päättelin että juuri nyt ei ole varaa ostella mitään kalliita tuotteita.

Sitten muistin kuorivan kasvonaamion, jota käytin puolisen vuotta sitten ja jonka tuoteselosteesta muistin sanat vaalentaa ihoa.

 

 

Tuote on suomalaisen Flow kosmetiikan kuoriva puolukka-entsyyminaamio. Se on jauhetta, johon sekoitetaan muutamaan tippaan vettä ja sitten tahna levitetään iholle. Testasin tätä pari kertaa viikossa parin viikon ajan ja KAS, tummat läiskät vaalenivat selvästi. Rasvasin ne myös aina naamiokäsittelyn jälkeen ja muistin myös laittaa suojakertoimen sisältävää rasvaa ennen ulkona oleilua.

(Tosin nyt kun katson naamion tuoteselostetta, ei siellä mainita sen vaalentavan ihoa, puhutaan vaan kirkastamisesta. Oli miten oli, omalla kohdallakin tämä on ollut kyseiseen vaivaan erittäin toimiva tuote). Miksi muuten sanotaan maksaläiskä? No toisaalta, englanniksi kyseiseen asiaan viitataan usein sanomalla age spot. Kääk.

Lohduttaudun kuitenkin sillä, että kuukausi sitten istuessani baaritiskillä, eräs 27-vuotias miehenalku tuli tarjoamaan juomista.

Age spots, whatever.

 

----

 

Sain naamion testiin blogin kautta, joskus muinoin.

 

----

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Trés bilhettes, para os, hmmmm, Parapluies de Cherbourg. Joo ne oli siis kuus euroa lippu.

Nuo naiset kuulostaa ihan Kaurismäeltä, toteaa mies portugaliksi elokuvateatterin lipunmyyjälle.

Niinpä niin, vastaan hänelle näppärästi portugaliksi.

Olemme vähän myöhässä, meidät ohjataan taskulampun kanssa pimeään teatteriin. Sitten valkokankaan valtaa puolitoistatuntinen värielämys, joka saa vähän haukkomaan henkeä ja pyyhkimään kyyneleitä.

Toki olen nähnyt elokuvan ennenkin, joskus vuosia sitten, useita kertojakin.

En tykkää yleensä musikaaleista, mutta… esitän idean ystävilleni.

 

 

Ranskalainen laulu, portugalinkieliset tekstit. Ymmärrän lähes kaiken, tosin tätä leffaa voisi seurata myös kielitaidottomana, niin hyvin tunnelmat, tunnetilat ja draama on luotu ilmeillä, laulujen äänenpainoilla ja musiikilla.

Haluan pukeutua samanvärisiin ylä-ja alaosiin, naisellisiin takkeihin ja hameisiin. Rajata silmäni ja pitää pientä rusettia hiuksissa. Tulee ikävä lukion ranskantunteja, Pariisissa kaatosateella juotuja Mojitoja, erästä ranskalaista kesäheilaa, yhtäkkisesti jopa romanttista lumisadetta. Missä on Cherbourg, jossain Pohjois-Ranskassa? (vaikka kyllä minä tajuan, ettei siellä tuolta näytä oikeasti).

Suosikkikohtauksessani oleva vihreä seinä näyttää homeiselta, muutenkin koko leffa voisi olla osittain vanhaa Lissabonia, paljon värjeä, krumeluureja ja vanhaa kaunista typografiaa.

Kun astumme ulos leffateatterista, aurinko on laskenut ja ilma on viilentynyt täydelliseksi loppukesän yöksi. Kävelemme pikkubaariin, kadulle asetetut kaksi pikkupöytä ovat täynnä, mutta saammeko ottaa vaan pari tuolia kadulle? On niin kaunis ilta.
Tietysti, tyttö hymyilee ja kaataa viiniä laseihin.

Puhumme siitä, kuinka opetella tekemään samanlaiset täydelliset rajaukset silmiin kuin leffassa. Ja siitä, miten ranskalaisissa miehissä on vaan sitä jotain sellaista… je ne sais quoi, niin kuin sanotaan.

 

 

Tosin sitten yöllä kun googlettelen, se mies taisikin olla italialaista syntyperää. (Teen tätä aina leffojen jälkeen: soitan soundtrackiä koko yön ja googlettelen faktoja ja dialoginpätkiä).

 

 

Haluan rakastua hullun silmittömästi, itkeä eron hetkellä ja vannoa ikuista rakkautta kuusitoistavuotiaana, seistä lumisateessa, kokea draamaa ja suuria tunteita…

Eikun en haluakaan.
Eikun haluan.

Tai ainakin täydellisen trenssitakin (vaikkeivat ne koskaan sovikaan minulle) ja Madame Emeryn upeat kulmakarvat.

Tai edes viikonloppuloman Pariisissa. Tai Cherbourgissa.

 

----

 

A classic is always a good idea: Parapluies de Cherbourg <3

 

Share

Pages