Ladataan...
visual diary

 

 

 

Lissabonissa on uusia kahviloita, jotka ovat ihan liian trendikkäitä tänne. 

Mutta usein niissä on kauniit lattiat ja hyvää kahvia ja käyn niissä kerran toteamassa etten mene toista kertaa (ellei joku muu maksa). 

Ja kukapa maksaisi. 

 

 

Onneksi on edelleen kuudenkymmenen sentin takeawaykahveja, vaikka muoviroska ahdistaakin joskus. 

No oikeastaan koko ajan. 

Haluaisin tehdä tarroja, joissa kehotetaan juomaan hanavettä. Ja että joku suunnittelisi espresson kokoisen kestomukin. 

Ehkä joku on jo tehnyt nämä, ajattelen laiskana enkä saa asioita edistettyä. 

 

 

Ja sitten joku olisi voinut myös välistää tämän logon vähän paremmin. 

Tai no kai sen on pakko ola tehokeino: OU T JAZZ.

(Tämä on muuten kiva ja ilmainen kesätapahtuma). 

 

 

Kasvit rehottavat kotona eikä tässä postauksessa ole mitään ideaa. 

Paitsi ehkä se, että vihreä on iänikuinen lempivärini ja kuvaan aina kaikkea vihreää. 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

 

RAKASTAN ihmisten valokuvaprojekteja, joissa saman aiheen ympärillä tehdään erilaisia tulkintoja. 

Tästä yksi superhieno esimerkki tulee tässä: Swimming in Food on Yum Tang:in valkokuvaprojekti joka on upea ja sitten myös sarjaa Miksen itse keksinyt tätä (!)

 

 

 

 

 

 

 

Katso koko sarja täältä. 

 

 

 

 

-----

 

 

 

 

Absolutely loving this series called Swimming in Food by Yum Tang,

a Chinese Visual designer and Photographer. 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

21.6.Odeceixe, Portugal

Kun kolme vuotta sitten harhailin tämän saman pikkukaupungin katuja järkyttävässä virtsatietulehduksessa etsimässä apteekkia kolmenkymmenenseitsemän asteen helteessä, en kuvitellut ikinä palaavani tänne. Vietin silloin viikon ihanilla biitseillä ja kahden palmun väliin ripustetussa riippukeinussa. Kaikki näytti instassa ihanalta ja olikin. Paitsi että olin ihan saakelin väärässä seurassa. 

No sellaista on, aina toisinaan. 

Nyt katselen kauniisti kirjoitettuja kadunnimiä ja totean lakonisesti: aijoo, muistankin tän paikan. 

Jo kaksi kuukautta ennen juhannusta päätin, että haluan minilomalle etelään. Pyysin mukaan kolme ystävää, yksi otti sitten extraystävän ja yksi koiran vielä mukaan. Pakkaudumme autoon, laitamme musiikin päälle ja suuntaamme portugalia puhuvan gps:n kanssa kohti Alentejoa, etelää siis. Sitä en vielä tiedä että minulle on kerrottu matkatavarakapasiteetin olevan hyvin rajoitettu sen vuoksi että puolet takakontista vie jättimäinen pinata, jonka ystäväni ovat askarrelleet minulle. 

 

 

On jälleen ihania maisemia, upeita rantoja, mahtavia illallisia…

hetkinen, liikaa ylisanoja. Jos grillissä tehdyt marinoidut kasvisvartaat ovat hyviä, minä sanon: ovatpa nämä hyviä. Amerikkalaiset ystäväni taas: mielettömimmät kasvisvartaat ikinä. Mielettömän upean marinadin teit sinä, sitten järjettömällä ammattitaidolla grillasit sinä toinen, mikä käsittämättömän upea auringonlasku olikana näitä tehdessä, sekin varmasti auttoi ja tämä kahden euron puolikylmä viinikin on aivan julmetun hyvää. 

Kahden päivän kuluttua alan olla jo ihan kypsä tähän. 

Olen niin suomalainen, mietin illalla nukkumaan mennessäni. Kyllä, olen tosi sosiaalinen, mutta kaipaan sen vastapainoksi aamukahvin yksin pihan perällä kirjan kanssa. Tykkään ajautua tuntikausia kestäviin keskusteluihin feminismistä, ihmisten erilaisista lähtökohdista ja ranskalaisten miesten deittailusta, mutta haluan myös pystyä olemaan hiljaa, jopa seurassa.

 

 

 

Kyllä, arvostan hyvää ruokaa ja viiniä, mutta eivät ne minua saa puhumaan ylisanoin. Ruoka on hyvää, hummus maistuu hummukselta ja viini viiniltä. Ja jälkiruokaherkut ovat ihania, mutta eivät ne mullista maailmaani ihan kokonaan. Olen vähäsanainen suomalainen, joka on myös hyvin ailahtelevainen sen suhteen, onko supersosiaalinen vai erakko. 

Seuraavalla viikolla tilitän asiaa rakkaalle suomiystävälle puhelimessa ja hän ymmärtää HETI mitä tarkoitan. Just se. Välillä oon tosi sosiaalinen ja kaikkien seurassa koko ajan suunapäänä ja sit tarvin kymmenen tuntia pelkkää hiljaisuutta. Awesome, se ymmärtää mua. Eikun siis et joo, ihan kiva. 

 

 

 

Opin mainosalalla työskennellessäni sen, että huutomerkkiä saa käyttää kerran vuodessa. Muuten menee teho. Ehkä sama pätee ylisanoihinkin.

No okei, pakko kyllä sanoa että Etelä-Portugali on ihan saatana kaunis. Tahdon sinne takaisin nyt heti. Tai viimeistään ensi juhannuksena. 

 

 

 

 

 

----

 

 

 

 

 

 

Holiday in Odeceixe, South of Portugal

 

 

 

 

 

 

 

Pages