Ladataan...
visual diary

 

 

Voisin tuijottaa sitä junan ikkunasta avautuvaa harmaata maisemaa tuntikausia. Se jotenkin rauhoittaa.

Täältä sinä olet kotoisin, tämä on sinun maisemasi,

paitsi että kun ei enää ole.

Minusta on tullut sellainen vähän ärsyttävä ulkosuomalainen, joka havainnoi koko ajan ventovieraiden ihmisten käytöstä. Minusta se näyttää tosi kylmältä kun ihmiset kohtaavat jossain, eivät poskipussaa eivätkä edes halaa, nyökkäävät ja juttelevat seisoen kaukana toisistaan. Sitten muistan senkin, miten epäluontevaa halaileminen minusta aina ennen oli. Minä olin se, joka otti askeleen taaksepäin kun tuleva pomo halasi sen jälkeen kun olin kirjoittanut nimeni paperiin uutta työpaikkaan varten.

 

 

Suomalaiset näyttävät aina kiireisiltä ja tehokkailta, kävelevät kovaa vauhtia, katse tiukasti menosuunnassa. Kengissä on paksut pohjat, tietysti, että pysyisi loskan yläpuolella.

On jotenki niin kotoisaa, että voi ottaa kaapista tuttuihin pakkauksiin pakattuja asioita, hauduttaa teen Iittalan isoon teemukiin ja selailla lehtiä aamupalapöydässä. Missään ei haise homeelle, ilma on raikas ja ulkona niin kirpsakka, että pieni viinitilityksestä johtuva pääkipu hälvenee saman tien taivaan tuuliin.

Pankkikortilla maksaminen käy sekunnissa, voit ottaa kortin. Kuuntelen kun joku mies puhuu puhelimeen juna-asemalla, sen ääni on niin hidas ja rauhallinen, ei mitään draamaa ja äänenpainoja. Kas näin tämä asia vaan on, se selventää luuriinsa.

 

 

Ostan Fidasta ihanan oranssipunaisen pitkän silkkipaidan. Ajattelen Lissabonissa asuvaa hyvää ystävääni, joka voisi lainata sitä ja näyttää se päällä ihanalta.

Kun vien kummipoikani päiväkotiin siskoni kanssa ennen lähtöäni, alkaa itkettää. Sinne se menee, eikä ehkä muista minua edes enää ensi viikolla.

Opetan toisen ystäväni lapsille kuinka leipoa korvapuusteja, kuin mikäkin Suomitäti. Sitten syödään niitä niin kauan että mahaan sattuu.

Yöllä kun katson taksin ikkunasta pimeää Lissabonia, en tunne ihanaa Olen kotona –fiilistä, vaikka kaupungin valot ja tutut kadunkulmat näyttävätkin ihan kivoilta. En tunne enää mitään, koska olen viimeiset kahdeksan päivää tuntenut niin helvetisti kaikkia mahdollisia tunnetiloja.

Seuraavana aamuna herään hirvittävään päänsärkyyn. Tuntuu kuin päästä tulisi ulos hirveällä paineella paljon siellä velloneita ajatuksia. Otan särkylääkettä, vienkö sut päivystykseen, kysyy vieressä nukkuva ystäväni, joka asuu hetkellisestä kodittomuudesta johtuen kotonani.

Ei, kyllä tää tästä. Nukun viisi tuntia lisää, sitten menen ulos kahville. Espresso maksaa 70 senttiä ja

ilma tuoksuu kesältä.

Ja ulkomailta.

 

----

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

Kun muutin Lissaboniin, olin usein tilanteessa: ois kiva mennä johonkin, muttei ketään kenen kanssa.

Tilanne on ehkä tuttu myös niille, jotka eivät ole muuttaneet juuri ulkomaille, koska elämäntilanteet ja ihmiset ympärillä muuttuu. Suomessa en olisi koskaan mennyt yksin baariin, tai edes lasilliselle. Kahvillakaan en tainnut käydä yksin koskaan (Miksi ihmeessä? En tiedä).

 

 

Lissabonissa aloin kuitenkin harrastaa tätä: yksin kahville, yksin lounaalle ja jossain vaiheessa rohkaistuin: viinilasilliselle tai parillekin voi ihan rohkeasti mennä yksin. Nykyisin juon viiniä useimmiten jonkun seurassa, päiväkahvit tosin edelleen juon päivittäin yksin ulkona, sillä se on täydellinen hetki summata ajatuksia työ- tai gradujutuista kofeiinin auttamana.

Nämä asiat olen havainnut toimiviksi silloin, kun harjoittelee yksin viinillä käymistä:

- Mene baariin, jossa on ikkunapaikkoja tai ovet auki ulos. Ihmisten tuijottelu: aina vaan kiinnostavaa.

- Älä KOSKAAN istu yksin keskelle huonetta. Siitä tulee orpo olo.

- Pidä mukana kirjaa tai luonnoslehtiötä, vaikket edes käyttäisi niitä. Niistä saa kuitekin vähän "turvaa".

- Jutustele baarimikolle. Jos olet kova puhumaan, istu baaritiskille. (Tai siis älä konkreettisesti tiskille, samaan tapaan kun eräs näsäviisas kahdeksanvuotias Saara, jota komennettiin koulussa istumaan pulpettiin. Pulpetti tietysti hajosi kun istuin sen sisälle ja jouduin jälki-istuntoon).

- Jos et tiedä mistä jutustella baarimikon kanssa, aina voi puhua drinkeistä.

- Helpointa on käydä yksin lasillisella tai parilla. Jostain syystä myös hieman omien kotikulmien ulkopuolella.

 

 

Lissabonissa vieraileva ystäväni tokaisikin istuessamme kivassa pikkubaarissa, jossa baarimikon kaveri hengasi tiskillä jutustelemassa: Ooh, oispa kiva jos ois oma kantabaari, johon vois mennä tollai yksinkin.

Minulla on niitä Lissabonissa kolme:

Janela d´Atalaia, Rua da Atalaia 106

A Tabacaria, Rua de Sao Paulo 75-77
(Jos olet flunssassa, pyydä baarimikolta parantava yrtti-hunaja-salainen_ainesosa-shotti. Toimii joka sairauteen!)

Casa da Praia, R. Dom Pedro V 5

 

----

 

How to go for a drink alone?

Go, get a drink, drink it and people watch. Easy and cool.

 

These are my favorite places to do that in Lisbon:

Janela d´Atalaia, Rua da Atalaia 106

A Tabacaria, Rua de Sao Paulo 75-77

Casa da Praia, R. Dom Pedro V 5

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Tykkään tosi paljon termistä (ja konseptista) Random act of kindness, eli että tehdään jotain ihan vaan muita ilahduttaakseen.

Tätä harrastaa mm. Nykiläinen kukkadesigner Lewis Miller, joka ilahduttaa kaupunkilaisia kukka-asetelmilla, jotka ilmestyvät epätavallisiin kohteisiin, mm. roskiksiin.

 

 

[I] hoped for smiles, the ones that happen when you witness a random act of kindness.
That was my goal, my vision. Create an emotional response through flowers.”

Lisää Lewis Millerin instasta.

 

----

 

Loving this idea of Random act of kindness through flowers by floral designer Lewis Miller.

Share

Pages