Ladataan...
visual diary

 

 

En edelleenkään aina muista, ettei minulla ole enää kissaa. Saatan sanoa mun kissa tekee sitä ja sitä ja sitten muistaa korjata, tai siis teki. Viimeksi eilen kämppikseni sanoi nähneensä vessasta ulos tullessaan tutun mustavalkoisen tyypin istumassa oven ulkopuolella. Niin tottunut siihen näkymään jo oli. Itse nukun edelleen sängyn toisella reunalla vaistomaisesti, että kissa mahtuu sitten toiselle. 

Tässä toisten kissahullujen talo, Brooklynissä asuvan pariskunnan itse remppaama.
Rempassa otettiin siis erityisesti huomioon kissat. 

 

 

Lisää kuvia täältä. 

Aika upealta näyttää! Oma suosikki on tuo lattialuukku, josta kissa kurkistaa. 

 

----

 

Loving this house for booklovers and cats. 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Lissabonissa on tällä viikolla iso teknologiatapahtuma nimeltään Websummit.

Kaupungille se tarkoittaa normaaliakin suurempia turistilaumoja, paljon rahaa ja näkyvyyttä. Minulle se tarkoittaa sitä, että olin hyvin lähellä sanoa vierailemaan tulevalle siskolleni: En halua tällä viikolla liikkua missään. Ollaan vaan meillä kotona. Kaupunki kun on täynnä äänekkäitä start-up yrittäjiä, jotka kailottavat isoon ääneen sitä miten halpaa täällä on ja kuinka Lissabon voisi olla uusi Piilaakso.

(Ei muuten ole halpaa jos elää paikallisena 550€ minimipalkalla, kun sillä rahalla saa juuri ja juuri maksettua nykyisin yksiön vuokran, jostain keskustan ulkopuolelta).

Kun muutin kaksi ja puoli vuotta sitten Lissaboniin, kaupunki oli toipumassa talouskriisistä. Oli paljon tyhjiä liiketiloja, ränsistyneitä rakennuksia ja kuudenkymmenen sentin kahvikupillisia. Tutustuin portugalilaismieheen, joka sanoi että kuusikymmentä senttiä kahvista on ihan liikaa, sen kuuluisi olla halvempaa. Minulta tivattiin tosi usein sitä, miten olin päätynyt muuttamaan tänne. Onpa hassua, sanottiin, että halusit muuttaa Lissaboniin.

Kahdessa ja puolessa vuodessa on tapahtunut paljon. Kaupunkiin on muuttanut suuri määrä expatteja, rikkaat ranskalaiset ostavat kokonaisia kerrostaloja ja remppaavat ne turistimajoitukseksi. Joka puolelle kohoaa uusia hotelleja. Vuokrat ovat pilvissä ja uusia ravintoloita aukeaa koko ajan: ja ne tarjoilevat smoothiebowleja sellaisilla hinnoilla joilla täällä on totuttu saamaan lounas, viini ja jälkkäri. Kerroin loppukesästä siitä, miten suosikkipaikkani suljettiin, koska kaunis tila haluttiin turistikäyttöön. Tällä viikolla oli lappu luukulla kivassa sorbettipaikassa ja sen viereisessä galleriassa: Koska Lissabon tarvitsee vieläkin lisää hotelleja, me joudumme sulkemaan.

Se harmittaa älyttömästi, vaikka samaan aikaan ajattelenkin, että onko minulla oikeutta surra ja valittaa näistä muutoksista, olenhan itsekin expat, joka on muuttanut tänne muualta.

 

 

Onneksi on edelleen rähjäisiä galleriabaareja, euro viidenkymmenen viinilasillisia jos vaan tietää minne mennä) sekä sellaista fiilistä, jota koin ekalla vierailullani tänne: sympaattista, perinteistä ja vähän rähjäistä.

Siksi käyn  edelleen niissä vanhoissa suosikkipaikoissa (joita kaikkia ei onneksi ole suljettu) sekä perinteisissä portugalilaisissa ravintoloissa.

Ja toivon, että tässä kaupungissa olisi sitä vanhaa viehätystä jäljellä vielä parin vuoden päästäkin.

 

O vídeo realizado por Vhils que abre a Web Summit deste ano from Público on Vimeo.

 

Jotta tämä avautuminen olisi epälooginen, tässä vielä video, jolla Websummittia mainostettiin. Siinä Lissabon näyttää niin modernilta, että itsekin ihmettelin ääneen: Oho, onpa hieno!

 

----

 

 

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Olin kerran treffeillä portugalilaisen miehen kanssa. Aika lyhyillä sellaisilla, mies kun ei tiennyt mitä keskustelu tarkoittaa, enemmän se oli sellaista monologia. Aika aikaisessa vaiheessa alkoi ärsyttää ja pian se suolsi suustaan sitten hyvinkin vanhoillisia käsityksiä miehistä ja naisista ja siitä, mikä on naiselle elämässä tärkeintä. Hänen mielestään se oli hyvältä näyttäminen.
Lopetin treffit toteamalla että kuvittelin muuttaneeni Portugaliin, en 50-luvulle.

Tuli ikävä Suomeen.

Ja sitten vuonna 2017 luin tällaisen kolumnin, vieläpä suomalaisesta lehdestä. Antakaa mun kaikki kestää!

 

Pirkko Arstila kertoo ET-lehden kolumnissaan kuinka hän haluaisi stailata ruman ja "pian ylipainoisen" nuoren naisen, joka oli eksynyt ruokakauppaan verkkarit jalassa. Herra varjele! Mutta kokemuksen tuomalla varmuudella voin vakuuttaa, että kautta miespolvien naisten kepeästi keinahtelevat hameet ovat herättäneet vastakkaisen sukupuolen kiinnostusta enemmän kuin housut, joista näkyy kaikki, Pirkko ohjeistaa.

Haloo Pirkko, haloo maailma. Jokainen pukeutukoon miten tahtoo ja näyttäköön viehkeältä silloin kun huvittaa, niin kuin itse haluaa.

Itse käyn ainakin lähikaupassa collegehousuissa, ilman meikkiä ja rintsikoita. Enkä muutenkaan pukeudu sen mukaan MIKÄ MIEHISTÄ OLISI MAHDOLLISIMMAN VIEHÄTTÄVÄÄ. Ihan vaan sen mukaan mikä omaa silmääni viehättää.

Onneksi Pirkko asuu kaukana minusta. Toivotaan myös että hän on yksin mielipiteidensä kanssa.

 

 

 

Näissä vanhoissa kuvissa minulla on housut, joita Pirkko varmasti inhoaisi. Musta ne on vaan ihanat.

 

----

 

 

 

 

Share

Pages