Ladataan...
visual diary

 

 

Tää performanssi näyttää ihan samalta kuin se epätoivoinen päivä kun yritettiin sisustaa meidän olohuonetta, kuiskaan ystävälleni oudon hippigallerian takanurkassa. Hän purskauttaa sangriat nenästään ja takanamme istuva koira katsoo meitä pää kallellaan.

Olemme eksyneet outoon kaupunginosaan ja juhliin erään uuden tuttavan johdattelemina. Sitä ennen kiertelemme kivaa kirpparia, ostan mustan silkkihameen, joka on kuin omien mittojeni mukaan tehty. Ystäväni löytää mustavalkean mekon, joka solahtaa hänen päälleen kun olisi siinä ollut aina. Oho, aika hyvä, vaikka ei pitänytkään ostaa mitään.

Taittelen hameen laukun pohjalle, tilaan katkarapucurrya ja uppoudun keskusteluun siitä, onko oikein kirjoittaa Tinder-profiiliin ettei halua tavata itseään lyhyempiä miehiä. On ja ei, on lopputulema. Omasta mielestäni kyllä on.

 

 

Mulla on ikävä mun sänkyä, kuiskaan ystävälleni parin tunnin päästä. Kello on vasta kymmenen lauantai-iltana, mutta unelmoin paksusta peitosta ja kolmituntisesta hömpääsarjojen parissa. Aiemmin samalla viikolla portugalilainen kämppiksemme sanoo, että hänen mielestään omassa huoneessa Netflixin tuiijottaminen on hukkaan heitettyä aikaa jää näkemättä niin paljon kaunista maailmassa. Just joo. Sinä iltana laitan kuulokkeet korviin, valot pois ja katson Netflixiä kolme tuntia, vaikka instagramini mukaan olenkin jossain ihan muualla

näkemässä kaunista maailmaa.

Aina joskus niinkin.

Sunnuntaina matkaan kauas metrolla, kohteena sellaiset markkinat joista saa kymmenellä eurolla kaksi mangoa, ison ananaksen, pussillisen porkkanoita, ison nipun tuoretta tilliä, kaksi parikaa, pussillisen sipuleita ja toisen chilejä, kaksi munakoisoa, kahdeksan tomaattia, kolme pientä mantelikakkua, ison pätkän inkivääriä ja kaksi limeä.

On aika tavallista ja aika kivaa.

 

----

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

Oli sellainen kesä, jonka aikana tunsin itseni aika kivannäköiseksi.

Deittailin komeaa miestä, joka muisti aina kehua minua kauniiksi. Sitähän se usein on, haluaa vain kuulla jotain kaunista, vaikkei se nyt olisi ihan tottakaan niinä päivinä kun herää jonkun toisen sängystä, eikä ole pakannut mukaan edes hammasharjaa, saati sitten meikkejä. Mutta oikeastaan mietin usein sellaisina rentoina aamuina kun on ensin valvonut neljään ja sitten nukkunut puoleenpäivään, että näytänpä kivan rentoutuneelta.

Sinä kesänä asuin myös maailman pienimmässä asunnossa. Minulla oli yksi peili, se oli vessassa, enkä nähnyt siitä kuin naamani. 

Sinä kesänä aloin yhtäkkiä käyttää farkkusortseja. Käytin niitä ensin vain lähipuistossa kahvilla käydessäni. Sitten kerran kaupungilla. Sitten yhä useammin. Sitä ennen kun en ollut käyttänyt sortseja juurikaan missään muualla kuin rantalomalla ja silloinkin tasan vaan rannalla. Ihan vaan siksi, että minulla on selluliittia.

Olen siis epäonnistunut ihmisenä. 

 

 

Eräänä lokakuisena hellepäivänä, pitkän kesän jälkeen, satuin näkemään itseni kokovartalopeilistä kaupungilla. Herra varjele, mun etureisissä oleva selluliitti (johon ei auta muuten yhtään mikään) näkyy tässä asussa. Ensin teki mieli kävellä lähimpään vaatekauppaan ja ostaa jotain muuta päällepantavaa. Sitten mieleeni tuli ajatus: Kuinka monen ihmisen etureisiä itse katselen kävellessäni? Ja miksi minua pitäisi kiinnostaa se, onko reisissäni muhkuroita? Tai se, että huomaako joku ne?

Tuosta loppukesästä on nyt yli vuosi. Käytin sortseja tänäkin kesänä. Kävelin bikineissä rantakahvilaan. En käyttänyt biitsipäiviä kadehtimalla ystävieni sileitä reisiä. En miettinyt sitä hemmetin selluliittiä kovinkaan paljon. 

Päätin ettei juurikaan kiinnosta.

Hetki sitten harrastin suunnittelematonta seksiä erään miehen kanssa ekan kerran. Sori, hitto en oo sheivannut koska en ollut suunnitellut tätä, meinasin tulla ulos suustani miehen riisuessa hamettani. Yhtäkkiä en sanonutkaan sitä. Get naked and come here, sanoin.

Ei minun tarvitse olla täydellinen, aina ja joka hetki. Karvaton, muhkuraton, aina kauniina ja parhaimmillani.

Ei kenenkään tarvitse.

Se kun ei ole mikään hemmetin oikotie onneen. 

 

 

Lomalla Azoreilla päätin olla välittämättä ulkonäöstäni ollenkaan ja vaeltelin bikineissä, tukka märkänä ja takki päällä kuumasta lähteestä toiseen. Ja kun ns. täydellisen vartalon omaava ystäväni halusi ottaa kuvia, en edes miettinyt kieltäytymistä. Tai enään sitäkään, miten nopsasti selluliitin saisikaan sulatettua Photoshopissa. Ei kiinnosta.

 

----

 

Trendi ja Lily haluavat kumota selluliittiin liittyvän stigman.
Siksi aloitamme #MuhkuraManifesti-kampanjan, jolla kannustamme kaikkia tulemaan selluliittikaapista.

 

----

 

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Oli lokakuinen perjantai, jolloin lämpömittari näytti kolmeakymmentä. Herra varjele!

Kävin keskustelun keittiössä aamulla: Should we not work today and go to the beach instead?
Vastapuoli: I´m ready in 10 minutes. 

Otettiin aurinkovarjo,viinipullo, eväät ja juna ja mentiin rannalle. Lokakuun vikana perjantaina. 

 

 

Kun olin maannut rannalla kaksi tuntia, tuijottanut taivasta, päivitellyt säätä ja juonut punaista vinho verdeä (suosikkijuoma!), tuli pissahätä. Kävelin pelkät bikinit päällä rantakahvilan vessaan. 

Puolimatkassa huomasin sisäreidessäni ison punaisen läiskän. Voi hemmetti, luulin et mun menkat loppu jo! Pahus!
Kunnes tajusin, että jaa, sehän onkin viiniä, jota valutin varmaan reidelleni juodessani puolimakuuasennossa puolialastomana. 

 

 

Sitten laski aurinko ja vielä tarkeni hetken. Lopuksi juna takaisin kaupunkiin, pizzakiskan kautta kotiin ja nukkumaan, olihan rankka päivä. 

Täydellinen perjantai.

Viinit reisillä ja mieli stressittömänä. 

 

----

 

 

 

Share

Pages