Ladataan...
visual diary

 

 

Kun mun on vaan ihan tosi vaikea, tai siis ei vaan vaikea, ihan mahdoton puhua mistään tunteista,

se mies sanoo minulle kello kaksi yöllä, kun makaamme suuressa sängyssä ja kuu killottaa harmaiden verhojen raosta. No ei se mitään, sanon, ja itseasiassa todella tarkoitan sitä. 

On lokakuu kaksituhattakuusitoista. Olemme tapailleet kolmisen kuukautta, sillä lailla epäsäännöllisen säännöllisesti. Olemme syöneet hienoja illallisia paikoissa, johon minulla ei olisi mitään asiaa opintotukibudjetillani ja olen hiippaillut yöllä keittiöön hakemaan vesilasillista ja katsonut ikkunasta näkyvää yövalaistua uima-allasta.

Olen ajatellut että kokeilen nyt tällaista, niin kauan kun se on kivaa.

Paperilla meillä ei ole yhtään mitään yhteistä. Miehen asunto on niin suuri, että omani voisi asettaa keskelle sen olohuonetta ja vielä voisi kulkea sen ympäriltäkin. Hän avaa ovet, maksaa ravintolalaskut ja taksit ja muistaa aina kertoa minulle että näytän kauniilta tänään.

Emme puhu koskaan erityisen vakavista aiheista elämässämme. Tai minä saatan puhua omistani, mies vaikenee aika tehokkaasti omistaan. Kaikesta muusta kyllä puhumme, tuntikausia. Arvostan erityisesti sitä, ettei mies manspleinaa ikinä, vaikka osaamisalueemme ovatkin niin täysin erilaisia. Kun sanon että tykkäisin tehdä työkseni esimerkiksi ruokastailausta, mies kertoo ettei ole koskaan edes ajatellut sellaisen asian olemassaoloa. Mies ei myöskään katso koskaan puhelintaan silloin, kun syömme neljän ruokalajin illallisia ja minä katson usein mekkoani ja ajattelen: no tää on vaan tää vähän vähemmän kulahtanut versio, miksei mulla oo enää rahaa ostaa mitään hyvälaatuista.

Olen pitkään suhteessa, joka ei oikeastaan ole mikään suhde. Näemme kerran tai pari viikossa, menemme syömään jonnekin kivaan ravintolaan pitkän kaavan kautta, sitten juomme toisaalla muutamia drinkkejä, otamme taksin miehen asunnolle, harrastamme seksiä, nukumme, syömme aamupalaa. Jos on viikonloppuaamu, vetelehdimme sängyssä ja katsomme Netflixiä tai menemme elokuviin.

Emme pidä tapaamisten välillä kovinkaan paljon yhteyttä, mitä nyt toisinaan viestittelemme jotain.  

MUTTA MIKÄ SE SUHDE NYT OIKEIN ON, kaikki ympärilläni tivaavat. En ole itse määritellyt suhdetta miksikään, en edes suhteeksi. Eräs mies, jonka kanssa hengaan ja syön aina toisinaan, saatan sanoa. Minua ei erityisemmin vaivaa se, että tiedän ettei hommasta oikeasti tule koskaan mitään tätä kummempaa. Sen nimittäin tiedän jo tosi aikaisessa vaiheessa.

Viehätämme toisiamme ulkoisesti ja meillä on aina kivaa yhdessä. Mutta vain kivaa, ei mitään käsittämättömän mieletöntä. Kun näen miehen kauempaa, ajattelen aina että se näyttää kivalta, mutta ei, vatsassani ei ole perhosia enkä mieti mitä hänelle puhuisin tehdäkseni erityisen hyvän vaikutelman. Kaikki on aika helppoa, vaivatonta…

ja kivaa. On kivaa harrastaa säännöllisesti seksiä, jonkun sellaisen kanssa jonka tuntee. On kivaa testata uutuusravintoloita ja vertailla kahden kulttuurin eroja mielenkiintoisissa keskusteluissa. On aina kivaa, mutten silti koskaan ajattele, millaista olisi jos olisimme oikeasti yhdessä. Ja huomaan ettei mieskään ajattele sitä.

Jos eläisin maailmassa, jossa en koskaan puhuisi kenenkään kanssa, olisin tuossa suhteessa varmasti edelleen. Mutta noin puoli vuotta kestettyään, se päättyi eräänä tiistai-iltana hämyisessä sushibaarissa. Tai ei virallisesti siellä, mutta tiedän yhtäkkiä sillä hetkellä, ettemme luultavasti tule näkemään toisiamme enää. 

Tämä epämääräinen suhde saa minut miettimään asioita, lähinnä niitä suhdeasioita hieman uudessa valossa. Vielä tänäkin päivänä ihmisiä arvotetaan hullun paljon suhdestatuksen mukaan. Avioliitto ja pitkä parisuhde ovat siellä arvoasteikon yläpäässä – aina – kaikki muut viritelmät sitten jollain alimmilla tasoilla. Ja niitä saa myös selitellä ihan koko ajan.

MIKSI hengaat tollasen tyypin kanssa? Koska meillä on kivaa. MIKSI et etsisi SITÄ OIKEAA, hukkaat aikaa! En tiedä uskonko että maailmassa on jokaiselle Se Yksi Oikea. Se käyttää sua hyväkseen! Hetkinen, onko kaksituhattakymmenluvulla edelleen voimassa se ajatus että nainen haluaa ennen kaikkea romanttista rakkautta ja mies vaan seksiä? Ehkä rakastut siihen vielä? En tiedä, en usko. Ei tossa ole MITÄÄN järkeä.

(Ja katseltuani monien ihmisten nihkeitä, kireitä ja vaikeita parisuhteita, en tiedä sanoisinko että nekään mitään järkiratkaisuita ovat).

 

 

En ole ollenkaan varma siitä, että pitkä parisuhde on se asia, jota kohti KAIKKIEN ihmisten pitäisi pyrkiä.

Se ei ole autuaaksi tekevä asia tässä maailmassa, jonkinlainen Ultimate Goal, jota ennen ihminen elää vain odottaen sitä suhdetta. Omasta mielestäni parempi Ultimate Goal on opetella olemaan onnellinen ihan yksin, itsensä kanssa. Se kun on ainoa suhde, joka tässä maailmassa satavarmasti kestää kuolemaan asti.

Olen oppinut hurjan paljon jokaisesta suhteesta, suhdeviritelmästä, erosta. Joskus mietin sitä elokuista yötä pienen yksiön keittiössä vuosikausia sitten kun silloinen poikaystäväni tarttui käteeni ja sanoi riidan päätteksi: Ehkä meidän pitäisi tehdä lapsi.  

Ehkä paras ratkaisuni ikinä oli olla päätymättä yhteen sen miehen kanssa. Tai siitä seuraavan. Tai sen yhden, jonka perään haikailin vuosikausia. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän alan arvostaa elämänkokemusta, joka muokkautuu kaikesta ihmisen kokemasta. Enkä tietysti sano, että elämä jotenkin jää kokematta jos on pitkässä suhteessa, mutta usein se kuitenkin, varsinkin nuorena, vaikuttaa valintojen rohkeuteen.

Myös päivä päivältä enemmän ja vahvemmin uskon siihen, että minun kannattaa toimia juuri niinkuin omasta mielestäni tuntuu hyvältä, ei niinkään miten muut odottavat. Oli se sitten aikaa hukkaava seksisuhde tai ihan joku muu viritelmä. Tai ei mitään viritelmää eikä kiinnostusta niihin ollenkaan toisinaan. 

 

----

 

Lisää ihmissuhdejuttuja:

Näillä minua ei hurmattu treffeillä

Mansplaining-treffeillä

What´s your number?

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Viime kesänä tapasin erään kivanoloisen portugalilaisen miehen.

Joimme ensin olutta eräällä näköalapaikalla, sitten menimme pieneen afrikkalaisravintolaan illalliselle. Seuraavan parin viikon aikana kävimme rannalla, baareissa, illallisilla ja skootteriajeluilla. Eräänä iltana istuin miehen kotisohvalla ja katselin kun se laittoi ruokaa. Kädessäni iso lasi viiniä ja suuressa tauluteeveessä joku Sinkkuelämän vanhoista hyvistä kausista portugalinkielisin tekstein.

Oli aika kivaa.

(En omista teeveetä, eikä HBO toimi täällä, joten Sinkkuelämää -maratoonikaipaus on jatkuva).

Seuraavana päivänä makasin aurinkovarjon alla rannalla. Mies sääti musiikkia kannettavista kaiuttimista.

Vihaan sellaisia artisteja, jotka tekee musiikkia vaan rahan takia, se sanoi yhtäkkiä.

Mmmm, vastasin. Olin juuri sulkenut silmäni, enkä olisi jaksanut alkaa puhua musiikista. Se on ehkä vähiten mieluisa puheenaiheeni ihmisten kanssa nykyisin. Kukin kuunnelkoon ihan mitä lystää, en jaksa enää arvottaa ihmisiä sen mukaan.

Avasin silmät ja mutisin jotain epämääräistä. Ai että rahan takia, no aika moni sellainen jonka ammatti se on, niin varmaan tekee osittain rahan takia. NIIN KUIN BEYONCE, mies sanoi. Voihan nyt jeesus, pakko tässä on nousta ylös ja puhua aiheesta.

Blaah.

Puolustin Beyonceta ja tuijottelin merelle. Kun sillä nyt varmaan on jo muutenkin tarpeeksi sitä rahaa ja sitä paitsi sen sanoitukset on hyväksi nuorille naisille ja miksei vanhemmillekin. Ootko ikinä kuunnellut mistä sen biiseissä lauletaan? Ei mennyt jakeluun.

Seuraavalla viikolla eräänä yönä mies suuteli minua. Sitä ennen hän sytytti kynttilöitä ja tietysti minun oli pakko vinoilla että mikä hitto siinä on että kaikki portugalilaiset miehet ovat aina sytyttelemässä kynttilöitä tällä kriittisellä hetkellä.  

Kuinka monen portugalilaisen miehen kanssa olen ollut kynttilöiden sytyttelytilanteessa, mies alkoi sitten tivaamaan. Eli siis harrastanut seksiä. No, hmm, laskin siinä sitten. No ei niitä nyt kovin montaa ole, ehkä neljä, viisi. Hmm, viisi.

Vartin päästä olinkin sitten jo ihan raivoissani. Jaa että mitähän se sulle oikeestaan kuuluukaan ja kiitos vaan, en tarvitse sun hyväksyntää tälle asialle. Ja viisi, miten viisi miestä nyt on niin kovin paljon? Kuka sen määrittelee? Minä? Et muuten ainakaan sinä.

Tiedän, olen helposti hermostuva. Mutta joskus se on vaan tarpeen.

 

Hetki sitten katsoin tämän (klassikko)leffan, jossa sivutaan vähän samoja aiheita. Se ei ole uusi, se on 90-luvulta, mutta se oli varsin virkistävää katsottavaa. Muistan katsoneeni leffan joskus teininä, mutten muistanut sen olevan oikeasti hyvä. Ehkä teininä leffan viesti meni myös vähän ohi.

Nyt ei.

 

 

Syy tälle postaukselle: On vuosi 2017. Olin missä tahansa maassa, Suomessa tai konservatiivisemmassa Portugalissa, minä en ala kaunistelemaan seksikumppanieni määrää. Jos jollakin on sen kanssa ongelma, se on hänen ongelmansa, ei minun.

Minua on turha määritellä sen mukaan, kuinka monen ihmisen kanssa olen harrastanut seksiä. Se kun ei kerro minusta yhtään mitään.

 

----

Ja sitä miestä. En tavannut enää tuon illan jälkeen. Toivotaan että juippi oppi jotain.

 

----

 

 

Share

Ladataan...
visual diary

 

 

Vihaan kahta termiä: 

Neitsyyden menetys ja walk-of-shame. 

Okei, käytän joskus itsekin molempia noista, mutta varsinkaan walk-of-shamen kohdalla en ole ikinä ymmärtänyt mitä häpeilemistä siinä on, että tulee kotiin vasta aamulla. Yleensähän se on merkki paremmasta illasta kuin se, että on jo kahdeltatoista pesemässä meikkejä pois. Ja se neitsyyden menetys, ihan yhtälailla käsittämätön termi. Itse puhun ainakin mielummin vaan ekasta seksikerrasta. 

 

 

 

Nämä haiku-muotoiset tarinat ovat huipun Man repeller -blogin Leandran ja 
hänen ystäviensä tarinoita ekasta kerrasta. 

 

Mitenkäs se oma haiku* aiheesta menisi....hmmm...

Kylmä bussipysäkki ja lämmin sänky
tämäkö se on mistä kaikki aina puhuvat
en ymmärrä ja tavallaan kuitenkin

Saara // 17v. 

----

Huh, onneksi seksielämä on yksi niistä asioista, joka paranee ajan myötä.
 

Ja sitten: PLIIS HAIKUJA KEHIIN!

----

 

*otin taiteellisen vapauden haikutella vähän omalla tavallani

 

----

 

Loving these Virginity Haikus by Man repeller´s Leandra and her friends. 

 

 

Share

Pages