Ladataan...
visual diary

 

 

En (varmaankaan) halua lapsia ja olen asian kanssa aika sinut. Sitten joskus kuitenkin tulee mieleen että mitä hittoa sitten kun kaikilla muilla on lapsenlapset ja kaikkea muuta, mitä minä sitten teen?

Olenko yksinäinen vanhuksena? Miten sen voisi estää? Millaista edes on olla vanhus sitten joskus kolmenkymmenen vuoden päästä? 

Tässä tarina Japanista, jonka luettuani teki mieli laittaa kaikille hyville ystäville vannotusviesti, että LUVATKAA ETTÄ OLLAAN YSTÄVIÄ VIELÄ VANHANAKIN. 

 

Kuvankaappaus jutusta. 

 

----

 

This story about old lonely Japanese people made me cry. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ladataan...
visual diary

 

 

Minut on kasvatettu ajattelemaan ettei ole mitään mitä en voisi tehdä sukupuoleni takia.

Minulle ei koskaan lapsena sanottu, että tee jotain siksi että olet tyttö. Ei myöskään teininä tai sitten nuorena aikuisena. Ei opetettu että tyttönä minun pitäisi ennenkaikkea olla kiinnostunut ulkonäöstä tai pojista jotka tulivat varakkaista perheistä. En oikeastaan muista yhtäkään keskustelua tai kommenttia ulkonäön tärkeydestä. Tai siitä että älä nyt pukeudu tuolla tavalla, tuo on sopimatonta. 

Omat rahat pitää olla, muista aina se, äiti opetti. Ja huonoa kohtelua ei kenenkään tarvitse katsella. 

Viime jouluna istuin siskoni olohuoneessa juomassa jouluglögiä. Yli yhdekäsnkymppinen mummoni istui viereen. Tiedätkö Saara, hän aloitti. Jos menee yhteen ulkomaalaisen miehen kanssa, pitää aina ensin selvittää mitä mieltä se mies on naisten oikeuksista. Ei, vaan jos menee yhteen minkä tahansa maalaisen miehen kanssa, pitää aina ensin selvittää mitä mieltä se on naisten oikeuksista, äitini korjasi. 

Suvussani on saakelin fiksuja naisia, joilta olen oppinut paljon. Luultavasti paljon enemmän kuin tajuankaan. 

Siksi naiseus onkin ollut kohdallani aika helppoa. Se ei ole koskaan rajoittanut minua, lukuunottamatta niitä päiviä kerran kuussa kun kipu kaataa sängyn pohjalle. Olen harrastanut paljon irtosuhteita, juonut viiniä ja käyttäytynyt aika villisti tuntematta siitä huonoa omatuntoa, olen pärjännyt omillani, oppinut positiivisen kehonkuvan (pitkälti juuri äidiltäni) ja sen, että kenenkään mielipide ei ole tärkeämpi vain heidän sukupuolensa vuoksi. 

Jos sinulla on tyttölapsi, tiedät varmasti tasan tarkkaan miten paljon lapsena imee oppeja ympäriltään ja kuinka ne vaikuttavat loppuiän. Mutta ei kai siitä muistuttaminenkaan pahaa tee. 

Ihanaa naistenpäivää!

 

----

 

When I was growing up, I never heard or felt there´s something I couldn´t do just because I was a girl.

Women in my family are WISE. 

Happy international Women´s day!

 

Ladataan...
visual diary

 

Ennen kuin muutin Lissaboniin, olin kyllä kuullut lähes kaikkien ulkomailla asuvien sanovan samaa: aina on helpompi tutustua expatteihin kuin paikallisiin. Silti jotenkin kuvittelin, että minulla olisi paljon portugalilaisystäviä. Eipä ole. On muutamia, ei kuitenkaan paljon. Olen myös oppinut sen, että kun portugalilaistyttö alkaa seurustella, et voi nähdä häntä enää koskaan ilman poikaystävää. Se on itsenäiselle suomalaisnaiselle ihan vierasta ja vähän älytöntä. 

 

 

Paras lissabonystäväni on amerikkalainen. Olen tehnyt pitkään mielessäni listaa siitä, mitä olen häneltä oppinut: 

1) Itsevarmuus. Nykyisin jos jonkun mielestä minulla on outoja tapoja tai mieltymyksiä, totean niihin itsevarmasti vähättelemättä:

It´s my thing. Let it go. Ja sillä selvä. 

2) On ihan ok olla kokonainen aurinkoinen päivä sisällä. Tää saattaa olla VIIMEINEN kesäpäivä/kesäyö/kesäperjantai/kesäsunnuntai-höpinääni hän vastaa usein: En usko että on ja haahuilee tyytyväisenä pyjamassa kotona koko päivän. Minun on ainakin puettava, kammattava tukka ja mentävä ulos kahville, muuten tunnen olevani saamaton (sisä)luuseri. 

3) Amerikkalaisia pidetään aina smalltalkin kuninkaina ja yliystävällisinä, mutta ihan yhtälailla hekin ovat lähes mykkiä ennen aamukahvia. Jes! Saatamme puhua pälpättää toisillemme kokonaisen päivän ja mennä yhdessä lounaalle ja baariin, mutta on myös päiviä jolloin emme puhu mitään kun törmäämme keittiössä ja istumme omissa huoneissamme töiden äärellä kahdeksan tuntia putkeen. Sekin on ihan ok. 

4) Avoimuus! Kun tapasin ystäväni ekan kerran eräissä bileissä, emme puhuneet mitään. Seuraavalla kerralla puhuimmekin läpi jo melkein kaikki edellisen vuoden asiat. Olen oppinut häneltä paljon sellaista tervettä ystävyysitsevarmuutta: ihmisiä voi pyytää paikkoihin ja ystäviksi ihan tosta vaan, ilman että tarvitsee hulluna miettiä ja pohtia että voiko. 

5) Suoraan puhuminen. Kun ystäväni kyllästyy deittiapseissa miesten sovinistisiin juttuihin, hän lähettää vastausviestin The End. Hän osaa myös sanoa suoraan oikeassa elämässä: toi on tyhmää, älä tee noin tai että minä olen parempi tässä hommassa, minä hoidan nyt tämän.

Tämän asian opetteleminen on ollut itselleni vaikeinta, mutta olen tullut siinä paremmaksi. Ja se onkin tärkeä taito.

 

Kirjoitin joskus kauan sitten siitä, miten kaikilta ihmisiltä elämässämme, olivat he sitten mukana pitkään tai vain hetken, oppii aina jotain. Silloin oli ihana lukea muiden tarinoita.

Mikä on tärkein asia, jonka olet itse oppinut ystävältä? Tai hauskin?

Itse muistan myös jo parikymppisenä eräältä ystävältäni saaman nerokkaan neuvon: Jos oli kivaa, ÄLÄ KADU.

 

-----

 

 

 



 

 

 

Pages