Kehopositiivisuus

 

Keväällä sain kutsun Huomenta Suomeen keskustelemaan kehopositiivisuudesta. Valitettavasti menetin ääneni yli viikoksi ja tuo haastattelu sattui juuri tuohon hiljaiseen ajanjaksoon. Ilman ääntä on paha puhua, joten jouduin perumaan osallistumiseni mutta kyseinen aihe jäi pyörimään mieleeni.

Itselleni kehopositiivisuus merkitsee sitä, että kohtelee kehoaan hyvin ja suhtautuu positiivisesti itseensä kokonaisvaltaisesti. Olipa kyse onnesta, rakkaudesta tai positiivisuudesta, se kaikki näkyy ennen kaikkea käytännön tasolla, toiminnassa, teoissa ja valinnoissa. Kaikessa siinä, mitä valitset tehdä tai jättää tekemättä. En tarkoita suorittamista vaan päivittäisiä pieniä valintoja ja tekoja.

Olemme kaikki erilaisia. Eri kokoisia, näköisiä, muotoisia ja mallisia - ja se on ihanaa! Ulkonäkö ei määritä ihmisen arvoa ja elämässä on huomattavasti tärkeämpiä asioita, kuin ulkoiset seikat mutta meillä on vain tämä yksi keho tälle elämän mittaiselle matkalle. Pystymme vaihtamaan asuntoa, autoa ja puolisoa mutta emme kehoamme. Kun meillä on annettu vain tämä yksi ja ainoa keho, miksi emme kohtelisi sitä hyvin - raviten, liikuttaen, rakasten, kunniottaen, hellien ja arvostaen. Miksi, emme suhtautuisi siihen positiivisesti ja antaisi keholle, sen ansaitseman arvostuksen ja huomion? Postiivisen huomion ja huolenpidon niin henkisesti, ajatusten tasolla, kuin fyysisesti, tekojen kautta.

Voi olla, että työstäni johtuen käsitykseni on hieman yksipuolinen. Olen toiminut 18 vuotta valmentajana liikunnan ja hyvinvoinnin parissa. Näiden vuosien aikana olen saanut tuhansia yhteydenottoja, etenkin ylipainoisilta ihmisiltä, jotka eivät ole tyytyväisiä painoonsa. En ole tavannut reilusti ylipainoista ihmistä, joka olisi oikeasti tyytyväinen painoonsa. Sen sijaan olen kuullut lukemattoman määrän surullisia tarinoita. Ehkä puheilleni hakeutuvat vain ne, jotka eivät ole tyytyväisiä kehoonsa - ja heitä on paljon.

Ylipainolla tarkoitan suurta rasvamäärää kehossa. BMI:llä määritelty ylipaino on harhaan johtava etenkin urheiljoiden kohdalla.

Kevään jälkeen olen katsonut kehopositiivisuuteen liittyviä dokumenttejä, lukenut artikkeleita ja haastatteluita. Usein yhteinen tekijä näissä kaikissa on dieetit, painon jojoilu, lukuisat laihdutusyritykset, syömishäiriöt, halu miellyttää muita tai yritys mahtua muottiin, tyytymättömyys itseensä. Toisille kehopositiivisuus merkitsee tilanteen hyväksymistä, toisille henkistä muutosta ja toisenlaista toimintaa, toisille elämäntapojen oikeutusta.

Sana kehopositiivisuus liitetään hyvin herkästi lihavuuteen ja ylipainoiseen ihmiseen. Miksi? Miksi kehopositiivisuutta ei tuoda yhtä herkästi esille hoikan tai normaalipainoisen henkilön kohdalla? Halutaanko huonoista elämäntavoista tehdä hyväksytty ja positiivinen asia?

Liikunnan hyödyt ovat kiistattomat, positiivisen asenteen hyödyt ovat kiistattomat. Lihavuus lisää selvästi riskejä - mutta ylipainon haittoja voi kompensoida liikunnalla. Ravinto vaikuttaa jokaiseen soluun, lisäten joko terveyttä tai sairautta. Jos keho on sairas ja kunto heikko, positiivinen ajattelu ei pysty sitä kaikkea kompensoimaan, tahtoipa sitä kuinka paljon tahansa. Sama pätee toisinpäin. Olipa kroppa kuinka timmi tahansa ja kunto hyvä, negatiivinen asenne ja mielentila voi sairastuttaa.

Tilastojen mukaan elintapasairaudet ovat yhä useamman kuolinsyy. Mitä kauemmas napa erkaantuu selkärangasta, sitä enemmän väliin mahtuu sairauksia - tutkitusti. Uskon, että huonojen elintapojen sekä ylipainon haitat ovat kaikkien tiedossa, eikä niitä ole syytä tässä korostaa.

Kun haluaa oikeasti selvittää kehonsa positiivisuusasteen, kannattaa terveydentila tarkastaa kattavasti testein ja verikokein - kuntotesteistäkään ei varmasti ole haittaa. On mahdollista selvittää geneettiset ominaisuudet ja miten geenitausta olisi hyvä huomioida elämäntavoissa. On mahdollista selvittää allergiat ja yliherkkyydet, mitkä ruoka-aineet lisäävät hyvinvointia ja mitkä ehkä heikentävät sitä. On mahdollista selvittää myös stressitaso, palautuminen, unen laatu ja määrä. Ellei tiedä todellista terveytensä tilaa - kokonaisvaltaisesti - siitä on hyvä ottaa selvää ja tarvittaessa lähteä muuttamaan tapojansa sekä toimintamallejaan positiivisempaan suuntaan.

Jottei elämä pyöri vain kehon ympärillä, on myös hyvä pysähtyä miettimään, millä mallilla ovat omat uskomukset, ihmissuhteet, talous, henkinen hyvinvointi ja tyytyväisyys omaan elämään ylipäätään. Mistä nautit, mitä rakastat, kenen seurassa viihdyt, mitä voit tehdä lisätäksesi omaa hyvinvointiasi, mitä voit tehdä muiden hyväksi? Entä omat rajat? Osaatko sanoa EI asioille (ehkä myös ihmisille), joita et halua elämääsi ja KYLLÄ kaikelle sille, mikä saa sielusi laulamaan? Voi olla, että positiivisuus lisääntyy jo sillä, että siirtää huomionsa pois kehostaan - siirtää huomionsa pois itsestään. 

Kun kiinnität huomiota kehoosi, keskity hyvään. Mitä uskot kehostasi? Mikä kehossasi on hyvää ja kaunista? Mistä kiität kehoasi? Mitä voit tehdä, jotta kehosi kiittää sinua?

Entä mikä sinussa on hyvää ihmisenä? Teoissa, tavoissa, luonteessa, persoonassa. Miten kohtaat toisen ihmisen? Mitä hyvää jätät jälkeesi?

Keho, mieli ja sielu eivät ole erotettavissa toisistaan. Hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on hyvä keskittyä sekä henkisiin että fyysisiin tekijöihin. Sen sijaan, että yrittää muuttaa muiden ajatuksia, asenteita, tekoja tai käyttäytymistä, on huomattavasti helpompaa muuttaa omia ajatuksiaan, asenteitaan, tekojaan ja käyttäytymistään. Hedelmällisempää on auttaa ymmärtämään tuomitsemisen sijaan. Ymmärtää itseään, mihin uskomuksiin ja ajatusmalleihin oma käyttäytyminen perustuu. Huomata, mihin kiinnittää huomionsa.

Kuvat Leena Warén

 

Alta pääset lukemaan aikaisempia kirjoituksiani, jotka sivuavat aihetta vinkkeineen:

Eroon selluliitista

Voima on sinussa

Voima olkoon kanssasi

Perusasioita vai rakettitiedettä

10 vinkkiä hyvinvointiin

 

Rakkaudella

Jenni Sofia

 

Kommentit

Jenny Lehtinen (Ei varmistettu)

Hei Jenni!

Oli pakko tulla kommentoimaan tätä blogitekstiäsi, koska niin moni asia suoraan sanottuna kirpaisi ja pahasti. Olet ollut 18 vuotta valmentaja ja oletettavasti koko elämäsi melko hyvässä kunnossa? Liikunta on osa identiteettiäsi, syöminen sujuu suht ongelmitta ja oma kroppakin tuntuu kivalta?

Noista näkökulmista kehopositiivisuus näyttääkin varmasti juuri tuolta. Mutta varsinkin kun ammatiksesi valmennat muita, ja periaatteessa ammattitaidostasi voisi olla valtavasti hyötyä niille kehonsa kanssa kaikkein heikoimmassa asemassa oleville, tekstisi suoraan sanottuna kylmäsi. Et selvästikään ymmärrä lainkaan mitä kaikkea ne huonoimmassa asemassa olevat ihmiset ovat joutuneet kokemaan. Yritän vähän avata:

"Itselleni kehopositiivisuus merkitsee sitä, että kohtelee kehoaan hyvin ja suhtautuu positiivisesti itseensä kokonaisvaltaisesti. ... Kaikessa siinä, mitä valitset tehdä tai jättää tekemättä. En tarkoita suorittamista vaan päivittäisiä pieniä valintoja ja tekoja."

En usko että kovinkaan moni aidosti valitsee kohdella kehoaan huonosti, tai päättää, että hei, oispas kivaa suhtautua omaan itseen negatiivisesti ja viettää oikein kurjaa elämää. Ne on asioita, joihin kasvetaan pikkuhiljaa, ja joihin ennen kaikkia ympäristö johdattaa. Jos saat lapsesta asti kuulla olevasi huono, kelvoton, kömpelyydellesi tai lihavuudellesi tai molemmille nauretaan niin toisten lasten kuin pahimmillaan opettajien tai muiden aikuisten taholta, on siinä aika vaikeaa ajatella että hei, mä olen ihan hyvä! Kyllä mä osaan ja kyllä mä kelpaan! Ja näitä tarinoita on tässä maassa aivan valtavasti: tarinoita siitä, kuinka ihmisen kehonkuva ja koko identiteetti vinksahtaa jo lapsena kiusaamisen ja huomauttelun seurauksena.

"Olemme kaikki erilaisia. Eri kokoisia, näköisiä, muotoisia ja mallisia - ja se on ihanaa! Ulkonäkö ei määritä ihmisen arvoa ja elämässä on huomattavasti tärkeämpiä asioita, kuin ulkoiset seikat mutta meillä on vain tämä yksi keho tälle elämän mittaiselle matkalle... Miksi, emme suhtautuisi siihen positiivisesti ja antaisi keholle, sen ansaitseman arvostuksen ja huomion? Postiivisen huomion ja huolenpidon niin henkisesti, ajatusten tasolla, kuin fyysisesti, tekojen kautta."

Edelleen, jos ihminen on saanut pahimmillaan koko ikänsä palautetta ympäristöstä siitä, kuinka se oma keho on viallinen ja huono, miten siitä voisi itse oppia tykkäämään? Ei se tapahdu siten että yhtenä päivänä vaan toteaa, että minäpäs ryhdyn tykkäämään kehostani, kun siellä taustalla on vuosien tai vuosikymmenten aikana muodostuneet ajatus- ja toimintamallit, jotka yleensä ovat sitä tuhoisampia, mitä huonompi ihmisen kehonkuva on.

Ja sitä kehonkuvaa rikotaan tässä yhteiskunnassa ihan surutta aivan liian monelta lapselta ja nuorelta vielä tänäkin päivänä, myös yhteiskunnallisesti hyväksyttyjen tahojen osalta. Meillä on neuvolajärjestelmä, joka on maailman paras, ja kouluterveydenhuolto, jossa lapsia mitataan armotta ja myös kerrotana heille mikä heissä on "pielessä". Ihan sama miten kauniin sanakääntein se tehdään, on ihan kammottavaa, että monella nykylapsella se ensimmäinen kokemus siitä, että oma keho ei kelpaa, tulee siltä taholta, jonka pitäisi tukea sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia. Kun lapselle kerrotaan, että hän on nyt yläkäyrillä tai yhtä hyvin alakäyrillä, se vaikuttaa lapsen minäkuvaan. Nämä ovat asioita, jotka pitäisi käsitellä vain ja ainoastaan aikuisten kesken.

Okei, pieni sivuraide, mutta palataan asiaan:

"Voi olla, että työstäni johtuen käsitykseni on hieman yksipuolinen. Olen toiminut 18 vuotta valmentajana liikunnan ja hyvinvoinnin parissa. Näiden vuosien aikana olen saanut tuhansia yhteydenottoja, etenkin ylipainoisilta ihmisiltä, jotka eivät ole tyytyväisiä painoonsa. En ole tavannut reilusti ylipainoista ihmistä, joka olisi oikeasti tyytyväinen painoonsa. Sen sijaan olen kuullut lukemattoman määrän surullisia tarinoita. Ehkä puheilleni hakeutuvat vain ne, jotka eivät ole tyytyväisiä kehoonsa - ja heitä on paljon."

Tutkitusti n. 84% suomalaisista naisista on tyytymättömiä painoonsa. 20% 5-vuotiaista tytöistä kertoo olevansa tyytymättömiä kehoonsa. Siis lapset, jotka eivät osaa edes lukea, ovat jo oppineet, että heidän kehonsa on vääränlainen. TÄMÄ on merkittävin syy, miksi kehopositiivisuutta tarvitaan ilman näitä iänikuisia MUTTA-lausekkeita. Mutta terveys, mutta verorahat. mutta sitä ja tätä. Kehopositiivisuutta tarvitaan ilman ehtolausekkeita, jotta ihan jokainen tässä yhteiskunnassa voisi paremmin.

Kehopositiivisuus ei myöskään tarkoita, etteikö sitä omaa kehoa saisi muokata, jos se on itselle tärkeää. Kyllä saa laihduttaa, jos kokee että se parantaa omaa elämänlaatua - ja silti voi olla kehopositiivinen. Itse ajattelen, että tärkeintä on elää tätä ainutkertaista elämää joka päivä täysillä, eikä odottaa sitä viiden tai viidenkymmenen kilon lähtemistä, jotta voisi tehdä asioita, joita oikeasti haluaa tehdä.

Kerrot itsekin että olet kuullut lukemattoman määrän surullisia tarinoita ylipainon taustalla. Niitä sieltä löytyy, todellakin. Mutta se mikä on vielä surullisempaa, on se, että edelleen tunnutaan ajattelevan, että se laihduttaminen "parantaisi" ihmisen niistä taustalla olevista tragedioista. Ei paranna. Jos ja kun taustalla on henkisiä asioita, niihin pitää puuttua, ja osaava valmentaja tunnistaa milloin ihminen oikeasti tarvitsee terapiaa, ja suosittelee sitä. Se ei tarkoita, etteikö ohessa voisi siihen kehoonkin puuttua, mutta se vaan varsin usein on turhaa, jos taustalla on liian suuria kipupisteitä.

"Kevään jälkeen olen katsonut kehopositiivisuuteen liittyviä dokumenttejä, lukenut artikkeleita ja haastatteluita. Usein yhteinen tekijä näissä kaikissa on dieetit, painon jojoilu, lukuisat laihdutusyritykset, syömishäiriöt, halu miellyttää muita tai yritys mahtua muottiin, tyytymättömyys itseensä. Toisille kehopositiivisuus merkitsee tilanteen hyväksymistä, toisille henkistä muutosta ja toisenlaista toimintaa, toisille elämäntapojen oikeutusta."

Elämäntapojen oikeutusta? Keneltä ihminen tarvitsee luvan elämäntavoilleen? Sinultako? Ja toisaalta: kun näet lihavan ihmisen, mistä voit aidosti tietää hänen elämäntapansa? Yhteiskunnallinen keskustelu on tällä hetkellä täynnä vahingollisia yleisoletuksia ylipainoisista ihmisistä, vaikka jokainen ylipainoinen on yksilö siinä missä kaikki muutkin.

"Sana kehopositiivisuus liitetään hyvin herkästi lihavuuteen ja ylipainoiseen ihmiseen. Miksi? Miksi kehopositiivisuutta ei tuoda yhtä herkästi esille hoikan tai normaalipainoisen henkilön kohdalla? Halutaanko huonoista elämäntavoista tehdä hyväksytty ja positiivinen asia?"

AARGH. Nyt alkaa jo ärsyttää tämä (tahallinen?) typeryys.

Kehopositiivisuus liitetään lihavuuteen siksi, että se on alkujaan ollut marginalisoitujen kehojen liike. Eiköhän normaalipainoisiin ja hoikkiin suhtauduta jo lähtökohtaisesti positiivisesti? Vai mitä olet mieltä? Totta kai tähän liikkeeseen liittyy ennen kaikkea ne, jotka ovat syrjityssä asemassa kehonsa takia. Sitä lienee vaikea ymmärtää miten paljon, koko ajan ja kaikilta tahoilta lihava ihminen saa negatiivista kohtelua osakseen, arvostelua, kommentointia, syrjintää, ennakkoluuloja. SIKSI me lihavat pidämme tästä ääntä, vaikka turhalta se aina välillä tuntuu, kun lopulta päätyy aina lukemaan tämän kaltaisia tekstejä.

"Liikunnan hyödyt ovat kiistattomat, positiivisen asenteen hyödyt ovat kiistattomat. Lihavuus lisää selvästi riskejä - mutta ylipainon haittoja voi kompensoida liikunnalla. Ravinto vaikuttaa jokaiseen soluun, lisäten joko terveyttä tai sairautta. Jos keho on sairas ja kunto heikko, positiivinen ajattelu ei pysty sitä kaikkea kompensoimaan, tahtoipa sitä kuinka paljon tahansa. Sama pätee toisinpäin. Olipa kroppa kuinka timmi tahansa ja kunto hyvä, negatiivinen asenne ja mielentila voi sairastuttaa.

Tilastojen mukaan elintapasairaudet ovat yhä useamman kuolinsyy. Mitä kauemmas napa erkaantuu selkärangasta, sitä enemmän väliin mahtuu sairauksia - tutkitusti. Uskon, että huonojen elintapojen sekä ylipainon haitat ovat kaikkien tiedossa, eikä niitä ole syytä tässä korostaa."

Mutta pakko nämä oli tänne ottaa kuitenkin mukaan, koska ainahan voi olla, että joku ei tätä tiedä? Vai mikä oli syy? Kun tätä saman toistoahan kaikki kehopositiivisuus-keskustelu on siltä puolelta, eli ihmisiltä, jotka eivät tiedä eivätkä ymmärrä ( ja usein tuntuu, etteivät edes halua ymmärtää) miltä tuntuu elää marginalisoidussa ja negatiivisesti leimatussa kehossa. Ihan sama kuin joka päivä joku kirjoittelisi että mikäs ihme siinä on, että pitää juoda itsensä alkoholistiksi. Eikö sitä vaan ymmärretä, että sehän sairastuttaa ja tappaa? Että vähän vaan positiivisuutta kehiin ja korkki kiinni!

Kun ihan samoista isoista elämän kipukohdista ja elämänhallinnan ongelmista on kysymys silloin kun joku asia elämässä vaan menee överiksi.

"Kun haluaa oikeasti selvittää kehonsa positiivisuusasteen, kannattaa terveydentila tarkastaa kattavasti testein ja verikokein - kuntotesteistäkään ei varmasti ole haittaa. On mahdollista selvittää geneettiset ominaisuudet ja miten geenitausta olisi hyvä huomioida elämäntavoissa. On mahdollista selvittää allergiat ja yliherkkyydet, esimerkiksi mitkä ruoka-aineet lisäävät hyvinvointiasi ja mitkä ehkä heikentävät sitä. On mahdollista selvittää myös stressitaso, palautuminen, unen laatu ja määrä. Ellei tiedä todellista terveytensä tilaa - kokonaisvaltaisesti - siitä on hyvä ottaa selvää ja tarvittaessa lähteä muuttamaan tapojansa sekä toimintamallejaan positiivisempaan suuntaan."

On myös mahdollista, että niiden lukemattomien jojo-laihdutuskuurien jäljiltä ihmisen keho ja mieli on siinä kunnossa, että vaa´alle astuminen saa aikaan suuria tunne- ja stressireaktioita, ja kehon mittailu herättelee vanhat syömishäiriöt ( tai kevyemmässä tapauksessa vain kieroutuneet ajatusmallit) taas aktiivisiksi, ja jälleen voi alkaa yksi uusi kierros kohti pettymystä ja painon jojoilua.

"Jottei elämä pyöri vain kehon ympärillä, on myös hyvä pysähtyä miettimään, millä mallilla ovat omat ihmissuhteet, talous, henkinen hyvinvointi ja tyytyväisyys omaan elämään ylipäätään. Mistä nautit, mitä rakastat, kenen seurassa viihdyt, mitä voit tehdä lisätäksesi omaa hyvinvointiasi, mitä voit tehdä muiden hyväksi? Entä omat rajat? Osaatko sanoa EI asioille (ehkä myös ihmisille), joita et halua elämääsi ja KYLLÄ kaikelle sille, mikä saa sielusi laulamaan? Voi olla, että positiivisuus lisääntyy jo sillä, että siirtää huomionsa pois kehostaan - siirtää huomionsa pois itsestään. "

Tämä on täysin totta. Tutkitusti parhaiten paino pysyy kurissa niillä, jotka eivät liikaa siihen keskity. Ja vaikka ylipainoa olisi runsaastikin, tilastollisesti järkevämpää on pyrkiä tekemään elämästä nautittavaa niin henkisesti kuin fyysisesti ja pyrkiä tekemään hyviä pieniä valintoja laihduttamisen sijaan.

"Kun kiinnität huomiota kehoosi, keskity hyvään. Mikä kehossasi on hyvää ja kaunista? Mistä kiität kehoasi? Mitä voit tehdä, jotta kehosi kiittää sinua?"

Tällaisen tekstin jälkeen on taas hetken vaikea ajatella omasta kehosta hyviä asioita, koska vaikka tämäkin oli näennäistä kehopositiivisuutta, oli taustalla jälleen se iänikuinen ajatus, että lihava kehopositiivisuuden kannattaja on oikeasti huono ihminen, terveysriski, valtion rahojen tuhlaaja, epäonnistunut yksilö, selittelijä, joka oikeasti vain haluaa mässätä itsensä entistä lihavammaksi jne.

Onneksi sinänsä näihin on jo tottunut, ja omasta kehostani osaan ajatella miten upea se on. Se on aina ollut minun puolellani, se on aina toiminut täydellisesti. Sen sijaan juuri tällaisen ajatusmaailman takia, mitä tässäkin tekstissä oli, mä olen itse vihannut kehoani, kiusannut ja kiduttanut sitä monin tavoin. Ja se on surullista, aivan liian surullista.

Ja siksi on tärkeää, että ihmisille annetaan ehdoton oikeus rakastaa niitä omia kehojaan, just nyt, just sellaisina kuin ne on. Koska kaikki ehdot ja mutta-lausekkeet lisää sitä itseinhoa ja syöksykierrettä, jossa niin moni on.

Haitulankeinussa

Tämä aihe on puhuttanut viime aikoina todella paljon, mikä on hyvä. Itsekin kirjoitin aiheesta blogissani:http://www.lily.fi/blogit/haitulan-keinussa/kehorauhaa-body-positivity-ei-ole-lihavuuden-ihannointia. Kehopositiivisuusaatteen ydin on ymmärtääkseni siinä, että ylipainoiset ihmiset ovat lopen kyllästyneitä siihen jo neuvolasta alkaneeseen yhteiskuntamme aivopesuun, että he ovat vääränlaisia ja virheellisiä sellaisina kuin ovat. Sellaisen monilla jo lapsuudesta sisäistetyn negatiivisen minäkuvan kanssa on aika hankala elää itseään ja kehoaan hyvin kohdellen. Jos halutaan parantaa ihmisten hyvinvointia ja terveyttä, huolenpitoa omasta kehosta, täytyisi kertakaikkiaan muuttaa koko asenneilmapiiriä ja lähestymiskulmaa asioihin. 

Haitulankeinussa

Miten olisi uusi tv-sarja: Pullukka, sinusta on tullut Rakas? ;)

Voi vakuuttaa, että hyvin moni pullukka on erittäin rakas. Niin myös suurin osa heistä, jotka ovat tv:ssa esiintyneet. Ongelma ei ole ollut puolison rakkauden tai hyväksynnän puute. Usein miten kyse on ollut henkilön omasta tyytymättömyydestä itseensä. Sarjan toki voisi tehdä yksilön näkökulmasta matkasta itsensä rakastamiseen.

Haitulankeinussa

Jenni, uskon tämän. Kommentti oli huumorilla esitetty ja sitä paitsi se olisi oikeasti loistava ohjelmaidea. Ei muuta, kun tekeen sitä vaan Jenni!

Hei Jenny,

Kiitos ajastasi sekä mielipiteestäsi. Olen syvästi pahoillani, jos koit tekstin loukkaavana tai hyökkäyksenä sinua kohtaan. Sitä se ei ole, teksti oli yleisluontoinen havaintoihini pohjaava pohdinta aiheesta kehopositiivisuus. En ole aikaisemmin lukenut tekstejäsi mutta tämän kattavan kannanoton myötä kävin toki lukemassa muutaman lisää.

Olet oikeassa kahdessa asiassa: olen toiminut 18-vuotta valmentajana ja kirjoitin tekstin omasta näkökulmastani. Niinhän me kaikki teemme, myös sinä. Moni muu kohta menikin sitten metsään. Syöminen ei suju aina ongelmitta, oma kroppa ei tunnu aina kivalta ja liikunta ei ole aina mukavaa tai mielekästä. Olen saanut oman osani koulukiusaamisesta, arvostelusta, eri tasoisista julkisista nöyryytyksistä, pahoista kielistä ja ihmisten ennakko-oletuksista (sitähän tämä sinunkin kommenttisi on osin täynnä). Kaikesta tästä huolimatta olen käyttänyt ammattitaitoani muiden parhaaksi ja käytän jatkossakin.

Itse en tunne yhtäkään ihmistä - olipa hän hoikka tai lihava - joka ei olisi kokenut elämässään kolhuja, koettelemuksia, pahoja sanoja tai arvostelua, jolla ei olisi jonkinlaisia lapsuuden traumoja. Suurimmat erot ovat yksilöiden välillä siinä, miten he suhtautuvat kokemaansa.

Tässä kaikessa on se johtoajatus, etten anna menneiden tai muiden sanomisten määrittää arvoani, tätä hetkeä tai tulevaisuuttani. En elä menneessä. En oleta tai ajattele muiden puolesta. En ulkoista omia heikkouksiani muiden niskoille vaan kannan vastuun siitä, mitä olen ja teen. Yhtäkään sokeripalaa tai veljen karkkikätköjen löydöstä ei ole kukaan muu laittanut suuhuni, kuin minä itse. Samoin yhtäkään epätervettä ajatusta ei kukaan muu hyväksymättäni laita päähäni. Ei valmentaja eikä kouluterveydenhoitaja. Koskaan en ole ryhtynyt vihaamaan kehoani tai ryhtynyt kiusaamaan ja kiduttamaan sitä muiden ajatusmaailman tai kirjoitusten takia.

Yhteiskunnallinen keskustelu on tällä hetkellä täynnä vahingollisia yleisoletuksia. Totta. Samoin oma kirjoituksesi on täynnä yleistyksiä, oletuksia sekä ajatusten lukua. Ja mitä oikeutuksiin tulee, ihminen useimmiten aivan itse oikeuttaa itselleen erinäisiä asioita - liikkeen nimissä julistamaan muiden typeryyttä, aatteen nimissä arvostelemaan, uskonnon nimissä tappamaan.

Uskon, että jokaisella on ehdoton oikeus rakastaa omaa kehoaan, just nyt, just sellaisena kuin se on. Kuka sen heiltä kieltää?

Jenny Lehtinen (Ei varmistettu)

Hei taas Jenni!

En kokenut tekstiäsi tahallisesti loukkaavana enkä varsinkaan henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Koin tekstisi jälleen yhtenä muka-kehopositiivisuus-avauksena, jossa kehopositiivisuus ehdollistetaan kuitenkin lopulta vain niille, jotka toimivat tai yrittävät toimia " oikein", ja mahtua niihin muotteihin, joita tässä yhteiskunnassa joka puolelta tuputetaan. Tekstisi on juuri sellainen, joka antaa kaltaisillesi ihmisille jälleen hyvän syyn taputella itseään hartioille ja miettiä kuinka hyvä tyttö tai poika tässä nyt ollaan kun IHAN ITSE ollaan tämä elämä eletty niin hienosti, että itsen rakastaminen onnistuu ja kehokin täyttää yhteiskunnan hyväksymät mitat.

Mutta edelleen, ne jotka ovat oikeasti siinä kaikkein heikoimmassa asemassa saavat jälleen kerran tekstistäsi sen saman viestin kuin aina ennenkin: se, että et pärjää on omaa syytästi. Vähän hei vaan positiivisuutta ja rakkautta omaa itseä kohtaan, siitähän se lähtee. Mutta kuin hirveän monella ei vaan lähde, ja mitä enemmän tolkutetaan tällaisia typeriä ulkokultaisia ohjeita, sen pahemmin solmuun ne ihmiset menevät.

"Itse en tunne yhtäkään ihmistä - olipa hän hoikka tai lihava - joka ei olisi kokenut elämässään kolhuja, koettelemuksia, pahoja sanoja tai arvostelua, jolla ei olisi jonkinlaisia lapsuuden traumoja. Suurimmat erot ovat yksilöiden välillä siinä, miten he suhtautuvat kokemaansa."

En oikein enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa näiden juttujen äärellä. En mä mielestäni ole missään vaiheessa väittänyt, että vain ihminen, joka ei ole kokenut mitään pahaa, voisi pärjätä tässä elämässä. En hetkeäkään epäile, etteikö ihan jokaisella olisi elämässään hetkiä tai pidempiäkin kausia, jolloin elämä on solmussa, liikkuminen ei huvita ja syöminenkin takkuaa. Mutta on kyllä suorastaan törkeää pistää kaikki kokemukset samalle viivalle, ja väittää, että niistä selviäminen on vain asennekysymys. On aivan eri asia tuleeko jossain kohtaa koulussa kiusatuksi ( kyllä, olen itsekin tullut) vai kiusataanko päiväkodista lukion loppuun joka päivä, eikä kukaan auta. On aivan eri asia onko elämässä kausi/kausia jolloin syöminen ei suju, vai sairastuuko syömishäiriöön jo lapsena, ja siitä muodostuu koko oman syömiskäyttäytymisen pohja, jota juuri tällaiset " itsehän jokaisen sokeripalan suuhusi laitat"-aivopierut vain vahvistavat. OIkeasti suututtaa ja surettaa kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka edelleen rämpivät näiden asioiden kanssa, ja saavat osakseen aina vaan tällaista muka-voimaannuttavaa paskaa, joka ei auta pätkääkään.

Se mikä auttaa, on sanottu jo muinaisessa kreikassa : "tunne itsesi". Eli ymmärrä aidosti historiasi ja opi siitä. Se vaan on vaikeaa, kun nähtävästi suomen kovimpiin kuuluvat ammattilaisetkaan ei ymmärrä miten tärkeää on tajuta se polku mitä pitkin on tultu nykytilanteeseen. Tajuta ne mallit siellä aivoissa, tajuta ne haavat joita lääkitään. Ei ne katoa sillä että ne jätetään käsittelemättä, vaan ne vaikuttaa tasan niin kauan kun niitä ei ole ymmärretty.

"Tässä kaikessa on se johtoajatus, etten anna menneiden tai muiden sanomisten määrittää arvoani, tätä hetkeä tai tulevaisuuttani. En elä menneessä. En oleta tai ajattele muiden puolesta. En ulkoista omia heikkouksiani muiden niskoille vaan kannan vastuun siitä, mitä olen ja teen. Yhtäkään sokeripalaa tai veljen karkkikätköjen löydöstä ei ole kukaan muu laittanut suuhuni, kuin minä itse. Samoin yhtäkään epätervettä ajatusta ei kukaan muu hyväksymättäni laita päähäni. Ei valmentaja eikä kouluterveydenhoitaja. Koskaan en ole ryhtynyt vihaamaan kehoani tai ryhtynyt kiusaamaan ja kiduttamaan sitä muiden ajatusmaailman tai kirjoitusten takia."

Mä tapasin kesällä perheen, jonka 5-vuotias poika oli alkanut oireilla sen takia, että neuvolassa hänen painoaan oli ruodittu hänen kuullensa. Ajatteletko oikeasti että tuo 5-vuotias nyt vaan on heikko ja tyhmä, kun tuolla tavalla antoi istuttaa päähänsä ajatuksen siitä, että hän ei olekaan hyvä sellaisena kuin on? Vai mitä ihmettä sä tarkoitat?

Ei minunkaan päähäni enää kukaan istuta yhtään mitään sontaa, sen takia täällä sinullekin vastaan. Mutta kun 12-vuotiaaksi mennessä olin joutunut kokemaan kaikenlaista ja siihen päälle vielä sain laihdutuskehoituksen voimisteluvalmentajalta, sairastuin syömishäiriöön. Ihanko oikeasti se oli minun vikani ja heikkouttani? Ja se, että kun nälkiinnytin itseäni, ja lopulta todella ratsasin ne veljen karkkikätköt, se oli edelleenkin vaan omaa tyhmyyttäni? Että olisi pitänyt pystyä parempaan, kun kukaan ei ollut auttamassa tai ymmärtänyt tai ylipäätään nähnyt mitä oikeasti tapahtui. Ymmärrätkö YHTÄÄN miten ajattelemattomasti kirjoitat? Vai nautitko vaan suuresti ylemmyydentuntoisesta kuvitelmastasi, että sinä nyt vaan olet ollut erinomainen yksilö, että olet vaan osannut toimia niin helvetin oikein, että ansaitsisit suorastaan mitalin. Millään muulla ei ole ollut merkitystä, vain sinun omalla erinomaisuudellasi?

Sanon muuten tähän väliin vielä, että kaiken tämän oman kipuiluni keskellä mä olen myös aina pärjännyt elämässä hyvin. Tämä siksi, että mulla on niin paljon suojaavia tekijöitä elämässäni, olen älykäs, sosiaalinen, mulla on hyvät tukiverkot jne. Näiden syömis-lihavuus-asioiden kanssakin olen sinut näinä aikoina, kiitos kehopositiivisuuden, joka on sallinut mun olla armollinen itselleni, ja auttanut oikeasti näkemään tieni tähän pisteeseen, ja ymmärtämään ja hyväksymään tämänhetkisen tilanteen. Olen myös oppinut näkemään realistisesti sen, mihin tässä kohtaa elämää mulla on voimavaroja ja mitä mun ennen kaikkea kannattaa tehdä kehoni kanssa, jotta kokonaishyvinvointini olisi parhaalla mahdollisella tasolla. Tämä ei tarkoita sitä, että nyt mä vedän aamusta iltaan kermamunkkia ja yritän lihoa mahdollisimman paljon, mikä tuntuu aina olevan se tausta-ajatus näissä muka-kehopositiivisuus kirjoituksissa.

Mä olen monta kertaa jo sanonut että ei mun keho ole tullut tällaieksi sen takia että olen holtittomasti nautiskellut hyvästä ruoasta ja ollut välittämättä terveydestäni. Se on tällainen sen takia, että olen koko ikäni yrittänyt laihduttaa syömishäiriöisen mieleni kanssa, ja syöminen ja liikunta on ollut täynnä pakko-ajatuksia, ahdistusta ja kärsimystä. Vaikka todellakin hyväksyn täysin kehoni tällaisena, kyllä mä myös toivon ja uskon, että mitä terveemmälle tasolle pääni saan, se alkaa ajan kanssa näkyä tässä kehossakin. Mutta näin päin, ei niin, että laihduttaisin ja simsalabim- tervehtyisin. Laihduttaa en aio enää ikinä. Enkä suosittele sitä kenellekään. Enimmäkseen terveet elämäntavat ja itselle sopiva liikkuminen sen sijaan saa multa 100% kannatuksen.

"Yhteiskunnallinen keskustelu on tällä hetkellä täynnä vahingollisia yleisoletuksia. Totta. Samoin oma kirjoituksesi on täynnä yleistyksiä, oletuksia sekä ajatusten lukua. Ja mitä oikeutuksiin tulee, ihminen useimmiten aivan itse oikeuttaa itselleen erinäisiä asioita - liikkeen nimissä julistamaan muiden typeryyttä, aatteen nimissä arvostelemaan, uskonnon nimissä tappamaan."

Pystyisin vastaamaan tähän paremmin jos pointtaisit nämä yleistykset, oletukset ja ajatusten lukemisen. Tuosta oikeutus- ajatuksesta en nyt oikein saa kiinni. Mä kysyin että keneltä ihminen tarvitsee oikeutusta omille elintavoilleen? Se on kuitenkin aika eri asia kuin uskonnon nimissä tappaminen. Ja edelleen kyllä allekirjoitan sen, että ihmettely siitä, että miksi kehopositiivuuden kannattajissa on hyvin paljon lihavia on aika typerää ja ajattelematonta, kun ihan pienellä aivotyöllä sen kyllä tajuaa.

"Uskon, että jokaisella on ehdoton oikeus rakastaa omaa kehoaan, just nyt, just sellaisena kuin se on. Kuka sen heiltä kieltää?"

Tekisi mieli vaan huokaista syvään. Kysytkö taas ihan tosissasi? Tai siis varmasti kysyt, kun et itsekään tajua nähtävästi edelleenkään mikä omassa kirjoituksessasi oli aina vaan sitä lihavuuden pelkoa ja lihaviin ihmisiin liittyviä stereotypioita vahvistavaa. Meinaisin vielä kirjoittaa että eihän sitä kukaan kiellä, mutta sekään ei pidä paikkaansa: kyllä varsin moni kieltää, tai ainakin yrittää. Lihavat saavat jatkuvasti aivan törkeää kommentointia osakseen niin kanssaihmisiltä kasvotusten kuin netissä anonyymisti. Terveydenhuollossa on valtavasti ihmisiä, jotka näkevät lihavuuden vain itsekuri-ongelmana, ja jättävät ihmisiä hoitamatta, koska laihduttaminen varmasti auttaisi kaikkeen kaatumisessa murtuneesta ranteesta keuhkokuumeeseen.

Toivottavasti et nyt tule kertomaan että sinäkin olet joskus saanut töykeää kohtelua. Aivan varmasti olet. Mutta kun kuuntelee esim. paljon laihtuneiden ihmisten kertomuksia siitä, miten paljon heidän osakseen saamansa kohtelu on muuttunut, niin on aivan selvää, että meillä on yhteiskunnallisesti iso ongelma siinä, millaista kohtelua lihavat ihmiset saavat jatkuvasti osakseen.

annepa (Ei varmistettu)

Onneksi et päässyt sinne aamutelevisioon puhumaan kehopositiivisuudesta, sillä tämän kirjoituksen perusteella olisit puhunut ihan puuta heinää. Et ymmärrä mistä asiassa on kyse.

Jenny Lehtinen ehti analysoida tämän kirjoituksen juurta jaksain. Kiitos.

Mieli_ensin (Ei varmistettu)

Näissä näennäisesti bopo-aatetta kannattavissa kirjoituksissa, joissa kuitenkin on MUTTA-ehtolauseita, tulee usein esille sama asia:
Kirjoittaja kertoo myös saaneensa elämänsä aikana töykeätä kohtelua/nimittelyä osakseen, VAIKKA kirjoittaja on fit/hoikka/normaalipainoinen.
Tämä ei olekaan se pointti. Kukaan ihminen ei liene ole selvinnyt ilman kolhuja, töykeää kohtelua tai nimittelyä. Bopon idea on luoda hyväksyvää ilmapiiriä ja asennetta marginaalisessa asemassa olevia kehoja kohtaan. Ne ei-marginaaliset (fit/hoikka/normaalipainoinen) ovat jo lähtöoletuksena tässä yhteiskunnassa hyväksyttyjä. Lihava on marginaalisessa asemassa oleva keho.

Jenni puhuit positiivisen kautta ajattelusta. Nimenomaan positiivisen kautta, lempeästi ja hyväksyen kaikki kehot, voidaan luoda aidosti hyväksytty ilmapiiri, jossa lihava voi oikeasti alkaa tehdä niitä asioita NYT, eikä 20kg päästä. Lihava kun joutuu kohtaamaan päivittäisellä tasolla ihmisiä, joilla on MUTTA-ehtolauseen asenne, ja se asenne tihkuu rivien välistä ja saa lihavan tuntemaan itsensä kakkosluokan kansalaiseksi ja huonoksi. Se jos mikä on omiaan lannistamaan lihavaa.

Tähän väliin ei ikävä kyllä voi todeta, että kukaan muu ei laita ajatuksia päähän ja positiivisen ajattelin voima. Jos tämä asenne on ollut läsnä ihmisen elämässä lapsuudesta asti, on hän omaksunut sen hyvin vahvaksi uskomukseksi omasta itsestä ja se nimenomaan estää ihmistä monesti sallimasta itselle hyvää tekeviä juttuja. Uskomus ylläpitää vääristynyttä kuvaa itsestä ja ihminen elää uskomuksen mukaan.

Vyyhtiä pitäisi lähteä purkamaan psyyketasolla eikä laihduttamalla. Olen jojo-laihduttanut 20 vuotta. Vasta psykoterapian myötä ymmärsin lopettaa laihdutuksen, kääntyä sisäänpäin tutkimaan itseäni ja kipukohtiani, jotka aiheuttavat uskomuksen itsestäni vääränlaisena ohjaten vääristyneeseen kehonkuvaan. Kipukohdat ovat lähtöisin lapsuudesta, jossa peruskivi vääristyneeseen kehonkuvaan luotiin varhain. Tässä elämänvaiheessa ei pienellä ihmisellä ole mitään jakoa itse vaikuttaa vallitseviin olosuhteisiin, jotta pystyisi rajata haitallisen pois.

Ihminen ei pysty vain positiivisen ajattelun voimalla tai laihduttamalla (yritetty on, monta kertaa) muuttaa syviä uskomuksia itsestään ja identiteettiä. Se määrä laihduttajia, jotka lihoavat takaisin 5 vuoden sisällä (itse lihosin 2 vuoden sisällä joka kerta) on hyvä todiste tästä kun yrittää fixata ongelmaa pintapuolisesti.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.