Ladataan...
We love sundays

 

 

 

Kuulin hetki sitten kaupassa erään keskustelun. Nainen totesi ystävälleen, että "mielestäni olen hyvä tyyppi ja tykkään viettää itseni kanssa laatuaikaa.” Kuului kummasteleva vastaus: “ No onpas sulla hyvä itsetunto!”.  

Ystävänpäivää vietetään monin tavoin. Ruotsissa alla hjärtans dagina muistetaan rakasta kukilla ja suklaalla,  jenkeissä valentines day on rakastavaisten suurta kulutusjuhlaa. Suomessa ystävänpäivä on aika uusi tapa, kalenteriin se tuli vasta 80-luvulla. Täällä ystävänpäivänä muistetaan perinteisesti ystäviä. Viime vuosina ystävänpäivä rakkaudenjuhlana on saanut Suomessakin enemmän suosiota, ja kauppojen hyllyt pursuavat sydämenmuotoisista suklaarasioista ällöromanttisiin lahjoihin.  Ystävänpäivä aiheuttaa stressiä varatuille sydänkäpysille. Metsästetään täydellistä lahjaa, eikä haluta tuottaa pettymystä tyttöystävälle joka odottaa rakkaudentunnustusta jenkkityyliin. Ne jotka rakastavat ystävänpäivää, ovat yleensä suunnitelleet sen jo viikkoja aiemmin. Sokerihuurrutettua vuorokautta rakkaan kanssa. Helmikuun neljästoista on tehty punaisista ruusuista, törkeän kalliista lahjoista ja vain ihan vähän kohtuuttomista odotuksista.  

Myös sinkut kärsivät ystävänpäivänä, sillä moni tuntee itsensä säälittäväksi ja yksinäiseksi tuijottaen läppärinruutua jäätelökulho kädessä.  Sinkkunaisten porukassa taas ollaan ainakin niin parhaita ystäviä. Suklaansyönnin ja skumpan siemailun ohessa tilitetään sitä miten ihania kaikki tyypit on ja loppuillasta itketään miten ei tulla koskaan löytämään ketään. Onneksi ystävänpäivä on vain kerran vuodessa. Ystävänpäivän vihaajat taas antavat muun maailman stressata rakkauselämästään tai sen puutteesta. Sydämet, vaaleanpunaiset krumeluurit ja ystävänpäiväleivokset saavat aikaan inhoa.  

 

 

Aloin pohtia kaupassa kuulemaani keskustelua näin ystävänpäivän alla. Miksipä ei voisi olla myös oman itsensä ystävä - ja pitää itseään maailman parhaana tyyppinä. Ottaa vain rennosti ja kohottaa ystävänpäivämaljan itselleen. Vai onko se tosiaan liian omahyväistä?

 

  XOXO   

Share

Ladataan...
We love sundays

 

 

 

Tylsyys on hyväksi. Tylsyyteen kannattaa jopa hakeutua, kertoi Helsingin yliopiston dosentti ja aivotutkija Minna Huotilainen Hesarissa. Artikkelin mukaan monen on nykyään mahdotonta katsoa televisiota tai istua bussissa ilman kännykän räpläämistä. Meillä on tapana suojata itseämme tylsyydeltä, sillä emme kestä sitä. Kännykkä on kasvanut kiinni minunkin käteeni. Tylsyys ei ole vaihtoehto - ellei akku ole loppu. Kännykkää tulee räplättyä bussipysäkillä, telkkarin äärellä, sekä silloin kun se on epäkohteliasta. Esimerkiksi kaverin kanssa kahvilla. Jos puhelin jää kotiin, iskee ahdistus.

 

 

 

 

Tunteelle on nimi. FOMO eli “fear of missing out”. Fomosta kärsivällä on pelko paitsi jäämisestä, vaikka ei ehkä tiedä mistä. Kännykkä mahdollistaa jatkuvan sosiaalisen kanssakäymisen ja voi aiheuttaa pakonomaista statusten ja viestien tarkistusta. Tutkimusten mukaan psykologinen riippuvuus “online-tilassa” olemiseen voi aiheuttaa ahdistusta. Sillä koetaan olevan negatiivisia vaikutuksia ihmisen psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin, se lisää kielteisiä tunteita - jopa masentuneisuutta. 

Artikkelin mukaan tylsyyteen kannattaisi hakeutua, se saattaa nimittäin tehdä meistä luovempia. Tylsyyttä voi edesauttaa, Huotilaisen mukaan digipaasto on hyvä lääke. Kokeilun voi aloittaa esimerkiksi jättämällä kännykän bussissa laukkuun. Hän neuvoo myös vähentämään viihteen kulutusta, sillä helppo viihde täyttää tyhjän tilan joka muuten jäisi omille assosiaatioille. Muutoksia voi nähdä paitsi keskittymiskyvyssä - myös luovuudessa. 

Huotilaisen neuvoja noudattaen pidän bussimatkalla kännykän laukussa. Se polttelee taskussa kuin satasen seteli. Opettelen uudelleen mitä bussissa voi tehdä - katsella ihmisiä ja tutkia ympäristöä. Käsi hapuilee kännykkää, sillä sinnehän on voinut tulla vaikka viesti. Kaikkeen ei kuitenkaan ole pakko vastata heti. Ehkä siinä meillä on opeteltavaa. 

 

    

Share