Ladataan...

Sisustusasiaa seuraa! Omat nurkat ovat koluttu kameran kanssa jo niin moneen kertaan, että ehkäpä on hieman inspiroivampaa jakaa jonkun muun kämppäkuulumisia vaihteeksi. Vierailimme taannoisella Tampere-visiitillä Juhanin frendien luona Kalevan huudeilla ja koko asuinalue oli niin old skool ja "manse", että tuli kunnon koti-ikävä! Lisäksi itse asunto oli ihanan kodikas ja persoonallinen, että oli pakko kysyä asukkailta lupaa tämän jakamiseksi teidän kanssanne.

Näiden kuvien kahden nuoren aikuisen ja yhden parivuotiaan urbaani city-koti pitää sisällään kolme huonetta ja keittiön. Asunnon remppa on toteutettu suurimmaksi osaksi diy-hengessä ja lopputulos on todella onnistunut! Joskus viimeisen päälle stailatut kämpät herättävät närää liiasta kliinisyydestään, mutta tässä oli mielestäni mahtavaa tekemisen meininkiä. Asukkaiden kiinnostuksen kohteet ja elämäntilanne todellakin näkyy itse asunnossa ja hyvä niin!

Olkkarin hyllyt ovat Ikeasta ja sohva on ainoa uutena ostettu huonekalu. Olohuoneen, ruokailutilan ja avokeittiön yhdistelmä toimii perheen yhteisenä hengailupaikkana. Juhani oli btw purkamassa kuvan etulaidassa ennen ollutta seinää, diy-tekemistä todellakin!

Perheen nuorimmainen jäsen on suuri autofani ja kiesejä löytyy taloudesta joka lähtöön. Bröm bröm!

Avokeittiö on muuten vaalea, moderni ja pelkistetty, mutta köökkiä on piristetty petroolin värisellä välitilalla. Avohyllyn ja yläkaappien yhdistelmä on täydellinen vaihtoehto heille, jotka eivät osaa päättää piilottamisen ja esille laittamisen välillä. Miksen itse hiffannut tällaista ratkaisua?

Keittiön avohyllyllä on perheen kauniimman edustajan itse tekemiä astioita. Aikas hienoja!

Ruokailutilan päätyseinä on tapetoitu vintage-henkisellä kuviotapetilla, joka tuo asunnon valkoisiin seiniin hieman meininkiä. Saimme maistaa vielä itse tehtyä juustokakkua kahvin kanssa, mmmm.

Oli jotenkin outoa nähdä Tampereella tällainen "normaali" asunto. Kokemukseni manselaisista kämpistä on lähinnä solu- ja opiskelukämppiä Hervannassa hehheh. Olin jotenkin sulkenut päästäni pois ajatuksen, että Tampereellakin asuu tavallisia, töissäkäyviä ihmisiä, eivätkä kaikki suinkaan riehu haalarit päällä Herwoodin metsissä ja pubeissa. Joka päivä oppii jotakin uutta, haha.

Translation: Camera terrorist strikes again.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kaupallinen kampanja / Yhteistyössä Arabia

Viime viikolla fiilistelin Arabian KoKo -astiasarjan uutuuksia ja laitoin lukijakisan tulille. Nyt arvotaan onnekas voittaja, malta selata postauksen loppuun saakka.

Kuvamateriaalia tuli muuten kuvausten yhteydessä todella paljon. En muista milloin olisin viimeksi a) ollut luonnonvalon aikana kotona b) inspiroitunut kuvattavasta näin paljon. Ei käy kateeksi sisustusbloggaajia näin talven aikana. Onneksi tämä valon määrä lisääntyy joka päivä ja tilanne helpottaa ihan kohta. Tästä päästäänkin aasinsillalla keväisiin sävyihin astiarintamalla.

Raidallinen pyyhe on Iittalan Origo-sarjaa. Olen aina ollut Origon raitojen suuri fani ja kuvio toimii näköjään hyvin myös tekstiilipuolella.

Linjakasta ja klassista osastoa edustaa KoKon kaadin ja espressokuppi. Nämä näyttäisivät erinomaisilta ihan vain hyllyssä, eikä keittiökaapin uumeniin piilotettuina. Harmi, etten saanut vielä tähän asuntoon paljon haaveilemiani avohyllyjä keittiöön, ehkä vielä joskus. Olisi ihanaa säilyttää kaikkia hienoja astioita esillä!

Kämpän ilme kirkastui huomattavasti, kun sain purettua kuvauslainaan saadut astiat olohuoneeseen. Ilta-aurinko sai nuo oikein hehkumaan.

Tämä viimeinen kuva on otettu tiskauksen päätteeksi. Kylläpä oli muuten miellyttävin tiskihetki vähään aikaan! Löytyy sitä kauneutta ihan arkisistakin asioista.

Ja sitten vielä arvonnan voittaja!

Arabian KoKo -astioita 150 euron edestä lähtee nimimerkillä Scully kommentoineelle lukijalle. Paljon onnea ja mukavia hetkiä uusien astioiden parissa. Kiitoksia kaikille aivan mielettömästi osallistumisesta kisaan!

Translation: Too cute.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tampereturinat jatkuu! Viimeksi kerroin Pork and More -ravintelista sekä ravintolasta C, tällä kertaa mietteitä Sitko Pizza & Bar- lafkasta.

Ensimmäisellä vilkaisulla Sitkosta tuli mieleen, että "Putte's, mutta Mansessa". Kalevankadun Putte's Bar & Pizza on yksi meitsin all time -lemppareista mestoista, joten tämä Sitkon puttemaisuus ei ole yhtään huono juttu. Sapuska toimii, atmosfääri toimii, hintataso toimii. Ja sama homma nyt siis myös vihdoin Tampereella! Sitko vakuutti jo ulko-ovella ja tämä rafla olikin yksi meidän reissumme huippukohdista! Asiaa saattoi myös edesauttaa hieman pöhnänen olo edellisillan Soho-keikasta, joka venyi pilkkuun saakka.. Pitsa ja jaffa, sunnuntain pelastajat numero yksi - kautta aikojen.

Sitko on mielettömän näköinen mesta! Sisustuksen on suunnitellut aina niin taitava blogikollega, RAW Design Blogin Peeta Peltola. Rafla on todella ajan hermolla ja huomio kiinnittyi makeisiin yksityiskohtiin ihan astioita myöten. Samaan aikaan teollista ja tunnelmallista, juuri meitsin makuun.

Itse pitsat eivät olleet yhtään hassumpia nekään. Itse vedin neljän juuston pitsan ja Juhani söi perinteisen parmankinkkulätyn. Molemmat olivat erittäin jees! Isoja lättyjä myös, mutta onneksi loput sai foliossa mukaan paluumatkalle Stadiin. Sitkon palvelu pelasi ja oli ystävällistä, siitä myös iso plussa. Toivon kovasti, että manselaiset löytäisivät kunnolla tämän mestan, nyt sunnuntaina oli aika rauhallista, vaikka jengiä lappasi sisälle tasaiseen tahtiin. Tällaista helmeä ei ole Tampereella ennen nähty! Jos itse asuisin nyt Mansessa, niin Sitko olisi ehdottomasti yksi vakkarirafloistani, ihan satavarmasti. Tälläkin hetkellä suuntaan aina Puttesiin, kun en keksi muutakaan. Takuuvarma ja hyvä, toimii joka kerta.

Kannattaa siis mennä heti, jos et ole vielä ehtinyt! Tamperelaiset kaverimme kertoivat käyvänsä Sitkossa vähintään kerran viikossa, myös skidin kanssa. Jokaiselle siis jotakin. Nääs.

Kuka on käynyt, käsi ylös!

Translation: Good pizza and slight hangover are signs of awesome life.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Minulla on suuri ilo ilmoittaa, että olen koko Larun huonoin viinitietäjä! Ilo sen takia, koska pitäähän elämässä olla projekteja. Ilo myös sen takia, että nyt pitää juoda lisää viiniä, jotta maistaisin eri rypäleet vaikka sokkona. Ehkä jonain päivänä vielä osaan erottaa shirazit ja cabernet sauvignonit, mutta se päivä ei ole tänään.

Viime viikonloppuna kokoonnuimme Lauttasaaren VPK:n tiloihin nyrkkeilysalilta tutulla porukallamme maistelemaan punkkuja. Keräännymme aika usein samalla jengillä ja samalla missiolla lähikapakkaan, mutta tällä kertaa homma oli astetta sivistyneempää. Vetosalin suuri ja mahtava viinitietäjä, my man J, lupasi ystävällisesti vetää meille n00beille kunnon viinikoulutuksen ja meikäläinen oli tietysti ensimmäisenä oven ripaa kolkuttelemassa. Ninja Tasting oli illan nimi ja listalla viisi punaviiniä.

Ilta alkoi tervetuliaisskumpalla, joka tietysti poisti pelistä ne omat vähäisetkin makunystyräni. Rankan viikon jälkeen teki vain mieli alkaa dokaa, sori nyt vain. Rehellisyys maan perii. Tämän jälkeen saimme eteemme viisi lasia, joista neljässä oli eri rypälettä ja yhdessä samaa rypälettä kuin jossakin toisessa lasissa, mutta kaksi kertaa kalliimpana. Kävimme läpi viininmaistamisen tekniikan: värin tutkimisen, tuoksun analysoinnin sekä makuaistin tuottaman infon. En nyt poraudu enempää aiheeseen, koska luulen olevani melkoisen väärä ihminen tuohon. Sainhan kuitenkin tasan 0/5 viiniä oikein..

Tuoksun perusteella luulin olevani kukkulan kuningas ja absoluuttisen briljantti viinijumalatar, mutta toisin kävi. Jopa vanha kunnon pinot noir taipui meikäläisen maistelussa aivan muuksi, vaikka luulin juoneeni sitä lasin jos toisenkin. Selitin itselleni surkeuteni tässä kisassa sillä, että suutani hieman kuivasi jo valmiiksi ja kaikessa oli mukamas todella paljon tanniineja. Noh, vanha sananlaskuhan kuuluu, että jos olet huono viinien kanssa, niin olet hyvä kaikessa muussa. Hah.

Onneksi osasin kääntää pettymykseni voitoksi, kun sain tuskallisen palautteenannon jälkeen juoda kaikki lasit tyhjiksi. Päävoitto, ding ding ding!

Viinien jälkeen illan kulku vaihtui vahvasti ruokapainotteiseksi. Alkuruoka koostui yksinkertaisesta tomaatti/buffala mozzarella/basilika -salaatista, jonka kruunasi Italiasta saakka tuotu keräilybalsamico sekä Moninin fruttato-oliiviöljy. Voi pojat, ei ole koskaan balsamiviinietikka ja öljy maistunut näin hyvältä! Kumpaakaan ei Suomesta tietenkään saa, mutta kumpikin sijaitsee tällä hetkellä WTDkeittiössä, winning! Täytyy alkaa järkkäämään näitä tilaisuuksia enemmänkin, jos tämä on häviäjän lohdutuspalkinto.

Seuraavan päivän illallinen koostui lämpimästä, vastapaistetusta leivästä ja näistä kahdesta Italian tuliaisesta. Voi pojat!

Maailman paras marinara-kastike? Tuossa yllähän se. Saapuu kevään aikana teidänkin lähikauppoihinne. Rao's on Nycissa sijaitseva italialainen, johon on huhujen mukaan astetta pidempi jono. Yleisön painostuksen vuoksi rafla alkoi purkittaa heidän punaista kultaansa. Täytyykin varmaan alkaa varailemaan lentoja Jenkkeihin.

Pennea, marinara-kastiketta sekä parmesaania päälle, loistava pasta-annos ei muuta vaadikaan.

Jälkkäriksi oli klassinen (ja hieman jouluinen) yhdistelmä roquefortia, piparia sekä jälkkäriviiniä. Illan kruunasi vielä muutamat tryffelit sekä karaoke lähibaarissa. Ninja-kerhon konseptina on ollut valita toiselle jengin jäsenelle karaokebiisi ja itsekin jouduin rosvosektorin kanssa lavalle. Että sori nyt vain kaikkien larulaisten vertavuotavista korvista.

Huikea ilta! Kiitos kaikille asianomasille ja anteeksi.

Translation: From no wine to more wine. My kinda evening!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Viime viikko vain sujahti ohi, en kerennyt edes "hikipetteri" sanoa. Vaikka blogin puolella on ollut enimmäkseen ruokajuttuja, niin kyllä minä olen käynyt myös treenaamassa. Sain jopa yhtenä iltana kauhean ahdistuskohtauksen, kun tajusin, että seuraavan päivän pläänit olivat muuttuneet ja treenien suhteen piti tehdä kompromisseja. Olin siis suunnitellut koko alkuviikon ajan megasuperhyper-hirveän jalkatreenin ja työkuviot yhdistettynä sosiaaliseen elämään meinasivat tulla tielle. Noh, järjestelykysymys. Tein loppujen lopuksi kauan odotetun jalkapäivän nopealla temmolla ja suurilla painoilla, enkä muista milloin on viimeksi ollut vastaava jalkapumppi päällä! Loppu hyvin kaikki hyvin. Ja kyllä, ekan maailman ongelmia.

Vielä jokunen kuukausi sitten treenitauon aikana, olisin mennyt milloin vain kaljoittelemaan frendien kanssa treenaamisen sijaan. Nyt pitää keretä tehdä molemmat. Huomaan jälleen kerran endorfiininistin piirteitä itsessäni ja voin taas sanoa olevani koukussa treenaamiseen. Muutama kuukausi siihen meni, eikä nyt ole enää paluuta.

Viikon treeneihin on mahtunut vaikka mitä. Käsi/olkapää -jumppaa, selkäpäivää, jalkapäivää.. Nyrkkeilyä ja cardiota. Ja myös yksi raflailta, yksi viinitasting ja yksi kalliolife-iltama, joka piti sisällään parin eri frendin tupari/synttärijuhlintaa. Aikamoista menoa ja meininkiä siis. Ei nuo mielestäni toisiaan sulje pois, tässä kun treenaillaan elämää varten, eikä kisalavoja. On kiva olla kunnossa vuoden ympäri ja on kiva syödä ja juoda hyvin. Minusta ei olisi kyllä koskaan laihduttamaan tai vahtimaan millään tavalla syömisiäni, liha on liian heikkoa. Ja ruoka on liian hyvää! Tasapaino ja kultainen keskitie kaikessa. Pääasia, että on kivaa aina ja kaikkialla! Kivaa salilla, kivaa juhlissa, kivaa duunissa ja kivaa kotona. Kunto tulee sitten perässä.

Puman housut saatu sponssina

Kuvat ovat selkäpäivän jälkeisiä. Lihaa löytyy luiden ympäriltä kuten huomata saattaa. Leuat eivät oikein vieläkään kulje, mutta paremmin kuin kuukausi sitten. Tsiigailin tuossa viime viikolla vanhoja kuvia ja videoita ja kylläpä nousi ruho kevyesti tangon päälle ennen vanhaan. Voisin koostaa jonkinmoisen muodonmuutospostauksen pitkästä aikaa. Luulen, että se voisi motivoida myös minua!

Ei muuta kuin oikein energistä alkuviikkoa kaikille! Hikoilkaahan kunnolla!

Translation: Wings wanted.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Mietin pitkään, että kirjoitanko ollenkaan tätä postausta, mutta tulin siihen tulokseen, että pakkohan minun on. Yleensä en jaksa tuhlata aikaani huonon tuotteen tai palvelun läpikäymiseen. Mutta jos ja kun kehun niin monia rafloja, niin kyllä minun pitäisi myös perustella negatiiviset kokemukseni ravintolamaailmasta. Onneksi niitä on tähäs saakka niin kovin vähän! Miten tämän nyt aloittaisi.. Kerron ainakin sen, että olen kuullut Tampereen fine dining -ravintolasta C todella paljon hyvää! Se on saanut loistavat arvostelut netissä ja tuttavani ovat kehuneet sekä palvelua, että ruokaa. Siksi onkin jotenkin niin kurjaa, että oma kokemukseni on ihan päinvastainen.

Odotin iltaa ja ravintolaa kovasti. Kerran jouduimme Juhanin kanssa jo perumaan varauksemme meikäläisen sairastuessa, mutta flunssan keskellä varasin uuden pöydän ystävänpäivälle. C oli koko Manse-reissumme tarkoitus, mutta ilta jää valitettavasti muistoihin floppina ja suurimpana pettymyksenä pitkään aikaan.

Ilta alkoi nurkkapöydässä skumpalla, all good so far. Ravintolan miljöö ei kenties ole se kaikkein trendikkäin tai viihtyisin, mutta kivat astiat ja siisti ympäristö pelastivat paljon. Otimme pitkät tasting menut sekä näihin sopivat viinit. Raflan hintataso on melkoisen korkea (jopa helsinkiläiselle, jopa paljon ulkona syövälle), mutta olin kuullut, että keittiöltä tulee paljon tervehdyksiä. Noin kuuden annoksen menumme venyi loppujen lopuksi 11 annoksen valtavaksi kokonaisuudeksi, joten ruuan korkea hinta on helposti selitettävissä työn määrällä ja raaka-aineiden laadulla. Noh, hinta ei ole ennenkään ollut ensimmäisenä mielessä, kunhan ruoka on hyvää.

Katkaraputikkarin, ankkaliemishotin ja ankanmaksan jälkeen saimme pöytään vihdoin ensimmäisen oikean annoksen listalta. Vaaleaa kalaa, ihanan kermaista perunasosetta sekä viiriäisenmunia. Annos oli kruunattu kuivatulla kananmunankeltuaisella, joka oli vähän outo, mutta ainakin uutta ja jännittävää. Viini oli ruuan kanssa loistavaa ja kaikki annosta edeltäneet keittiön tervehdyksetkin maistuivat.

Seuraavaksi pöytään saapui kukkoa kahdella tavalla, rintafileenä sekä murekkeena. Rinta oli hieman kuivaa, mutta mureke oli todella herkullista ja pehmeää. Annoksen kastikkeet ja lisukkeet toimivat, mutta pohjalla oleva poltetusta kaalista tehty sose dominoi koko annosta ja peitti kaikki maut alleen. Kukko ei muutenkaan ole se kaikkein voimakkaimman makuinen raaka-aine. Poltettu kaali maistui lähinnä uunissa liian pitkään seisseeltä kaalilaatikolta, karvaalta.

Viini oli jälleen kerran todella hyvää ja sopivaa. Itse asiassa koko illan kaikki viinit olivat todella hyvin valittuja. En muista millään mitä kaikkea me joimme, pinot gris on ainoa mikä jäi mieleen. Tuo viini jäi mieleen siksi, koska se oli pitkän illan ainoa kerta, kun tarjoilija kysyi meiltä mielipidettä annoksesta tai viinistä ja jutusteli hieman pidempään. Muuten palvelu on jäykähköä ja jopa hieman kiusaantunutta. Yleensä lautaset kerättiin ja vettä kaadettiin sanomatta sanaakaan. Tamperelaisessa, rennossa ilmapiirissä hieman omituinen juttu. Itse tykkään jutella tarjoilijan kanssa ja kysellä pidempiäkin pätkiä ruuasta ja juomasta. Oman kiinnostukseni lisäksi myös siksi, jotta niistä osaan täällä blogin puolella jotakin kertoa.

Seuraavaksi päästiin illan parhaaseen annokseen, kermaista madekeittoa. Made ja sen päällä oleva rapea nahka olivat erinomaisia, vihannekset todella hyvin kypsennettyjä ja kermainen liemi se vasta hyvää olikin. Melkein nuolimme lautaset Juhanin kanssa!

Jos tämä olisi ollut illan taso, niin antaisin täydet pisteet ja papukaijamerkin, mutta huipulta lähdettiinkin lähes syöksykierteellä pohjalle.

Illan pääruoka oli karitsaa kahdella tapaa. Karitsan maksa oli hyvää, muu osa kohtuullista keskitasoa. Ei mitään maailmaa järistyttävää kuitenkaan. Maa-artisokka maistui, niljakas punajuurikääre sen sijaan ei. Toivoin kovasti, että tuo punajuurirulla muuttaisi itsensä ihan vain paahdetuksi punajuureksi, joka toimii aina ja kaiken kanssa. Antaisin tälle annokselle kolme tähteä viidestä, aikamoinen pettymys illan pääruualle.

Siirrytään juustoihin. Vai pitäisikö sanoa juustomousseen, juustoiseen creme bruleeseen ja juuston makuisiin muihin hmm, asioihin. Alkuun sanon sen, että minä rakastan juustoa. Kaikissa muodoissa, aina ja kaikkialla. Voisin elää juustolla. Mitä haisevampaa, sen parempaa. Ja sanon myös sen, etten ole koskaan paremmassa ravintolassa jättänyt ruokaa lautaselle, koska ruuan heittäminen pois on väärin. Ja sitten sain eteeni tämän juustolautasen.

Kuivatun keltuaisen, poltetun kaalin ja punajuurilötkön jälkeen teki mieli kysyä, että ovatko nämä nyt ihan tosissaan. Juustot olivat muutettu täysin tunnistamattomaan muotoon ja en pystynyt ensimmäisen palan jälkeen syömään näitä edes loppuun. Maku oli kuin vanukkaaksi tiivistetty sukkahiki ja kaikki juuston ihanat kermaiset ja rasvaiset aspektit sekä tekstuuri oli hukattu matkalla täysin. Juhani taisteli oman annoksensa loppuun, ei maistunut hänellekään tämä lautanen. Annoin tarjoilijalle palautetta, mutta se ohitettiin olankohautuksella.

Söin muuten Demossa juustolautasen, missä juustoista oli tehty jäätelöä. Annos oli tarpeeksi erikoinen, joten tavallista juustoa en enää osannut kaivata. Tässä tapauksessa juusto maistui kuitenkin siltä, että joku olisi sen kerran jo pureskellut ja sylkäissyt takaisin lautaselle. Yksi kauheimmista ravintola-annoksista ikinä elämäni aikana.

Ja karvaan (kirjaimellisesti) pettymyksen jälkeen ikään kuin pelastuksena pöytään tuotiinkin illan toinen kohokohta, valkosuklaakonvehti kuusenkerkällä. Ihanaa, makeaa ja kaikin puolin täydellistä. Tähän olisi ollut hyvä lopettaa.

Mutta ilta ei loppunut ihan vielä. Sokerisen jälkkärin jälkeen pöytään kannettiin vielä varsinainen jälkiruoka, punajuurta kolmella (?) eri tapaa. Olen syönyt punajuuri- ja porkkanajälkkäreitä ennenkin ja ne ovat olleet pääasiassa hyviä. Tämä kyseinen ei kuitenkaan ollut. Supermakean konvehdin jälkeen suolaisuus puski aivan liian voimakkaana esiin ja tuntui, että olisi aloittanut uuden kierroksen alkuruokia. Noin 10 annoksen jälkeen, vatsa piukeana, tuo tuntui lähes vitsiltä. Ainoa ajatus oli, että ei kai nyt enää?! Jos tämän olisi vaihtanut "juustojen" tilalle ja päättänyt aterian konvehtiin, niin kokonaisuus olisi ollut huomattavasti selkeämpi. Tätäkään annosta en syönyt ensimmäistä lusikallista pidemmälle, koska se oli täysin väärässä paikassa väärään aikaan. Tarjoilija mainitsi, että annoksesta on tykätty, mutta itse en kyllä kuulu tuohon jengiin.

Fine diningia on mielestäni ennen kaikkea herkullinen, hyvin valmistettu, hieman laadukkaampi ruoka, ei niinkään se uutuusarvo, joka asiakkaalle tarjotaan lautasella. Mietimme Juhanin kanssa moneen otteeseen pitkin menua, että miksi nämä yrittävät niin pirun paljon, kun vähempikin riittäisi mainiosti. Trendinä muualla on ollut mennä raaka-aine edellä ja kunnioittaa alkuperää, mutta C:ssa jotenkin taannuttiin takaisin 2000-luvun yliyrittämisen puolelle. Kaikkea oli niin paljon ja jokaiselle vihanneskuutiolle oli tehty jotakin erilaista. Tippa soossia tuolla, toinen täällä. Laskin jälkiruoka-annoksen komponenteiksi ainakin 10! Erikoisuudentavoitteluako? Nyt lautasella olevat maut riitelivät hieman keskenään, puhumattakaan siitä, että annoksia illan aikana oli huikeat 11. Tuollainen määrä eri makuja, tekstuureja ja raaka-aineita on ihan pyörryttävä, varsinkin kun menusta puuttui kokonaan punainen lanka. Tuntui, että keittiö halusi vain näyttää mitä kaikkea hienoa he osaavat tehdä.

All over the place. Se on ainoa ajatus, joka jäi C:sta päällimmäiseksi mieleen. Annokset vaihtelivat keskinkertaisesta tosi hyvään, mutta muutama suorastaan pahanmakuinen komponentti laski kokonaisuuden tasoa todella paljon. Varsinkin, kun kaksi illan ylivoimaisesti huonointa annosta sijoittuivat menun viimeisiksi, niin suuhun jäi aika ikävä maku. En jää koskaan tuppisuuksi, vaan tälläkin kertaa kysyin tarjoilijalta suoraan, että saanko antaa palautetta. Vastaus oli, että ehdottomasti! Kerroin nämä mietteet tarkasti selostaen, mainitsin myös illan hyvät puolet. Tarjoilija kuunteli monologiani hiljaa ja tokaisi lyhyesti ja ytimekkäästi, että "Harmi kuulla. No, ei voi mitään". Tämän jälkeen tarjoilija poistui paikalta.

No, ei voi mitään. Juhani kuittasi juuri ennen näitä sanoja 270 euron laskun, niin kyllä se nyt on mielestäni jotakin.

Kiitos C, mutta emme tule uudestaan.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Käsi ylös kuka muistaa tai on kenties jopa kokannut viime syksynä jakamaani perunarieskareseptiä? Jos sinulla ei ole aavistustakaan mistä puhun, niin ei hätää. Kaikki mitä sinun tulee tietää perunarieskoista löytyy tuon postauksen tekstistä tai kommenttiboksista.

Tällä kertaa kokataan hieman eksoottisempia perunarieskoja! Tai siis, samoja vanhoja perunarieskoja, mutta uusin maustein. Lopputulos muistutti kovasti italialaista focacciaa ja nyt mietiskelen, että voisikohan homman viedä seuraavalle tasolle ja tunkea taikinaan mukaan hieman oliiveja tai aurinkokuivattuja tomaatteja. Pakko varmaankin kokeilla lähiaikoina!

Perunarieskat rosmariinilla

  • 2-3 dl perunamuussia (tai keitettyä, murskattua perunaa maitotilkan ja suolan kanssa)
  • 2 kananmunaa
  • vehnäjauhoja
  • öljyä
  • rosmariinia (mieluiten tuoretta, kuivattukin käy)
  • suurikiteistä merisuolaa pinnalle
  • (oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja)

Sekoita perunamuussi. Riko sekaan kananmunat ja ala lisäämään taikinaan vähitellen jauhoja  Taikina on alussa aika liimaista, lisää mukaan hieman öljyä estämään tarttumista. Jätä taikina hieman notkeaksi ja muotoile siitä rieskat leivinpaperille. Ripottele päälle reilusti rosmariinia sekä merisuolaa. Tässä vaiheessa kokeilisin upottaa rieskoihin puolikkaita oliiveja tai aurinkokuivatun tomaatin paloja. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes pinta saa hieman väriä.

Oli kuulkaas hyvää! Fitness-chef -viikon jälkeen teki mieli juui tällaisia ihania, paistettuja hiilarijuttuja. Päälle hieman voita, edes juustoa ei tarvittu. Nam!

Millä te tuunaisitte rieskoja?

Translation: It was good, only better.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kolme vinkkiä loistavaan viikonlopun aloitukseen:

  1. Käy hakemassa aamupalatarvikkeet kaupasta jo edellisenä päivänä.
  2. Lahjo puoliso pilkkomaan tuoretta ananasta.
  3. Älä missään tapauksessa laita herätyskelloa.

Lautasella pahuksen ananaksen (niin hyvää, mutta niin ärsyttävää kuoria!) lisäksi kiiviä, veriappelsiineja, turkkilaista jogurttia, pähkinöitä sekä tujaus hunajaa. Kylkeen vielä kuppi kahvia mutteripannusta, niin avot.

Ja meidän taloudessa herätyskellon soimiseen viikonloppuna on vain kaksi perusteltua syytä. Joko satunnainen energiapuuska Vetosalin ohjatulle Mix-tunnille, joka alkaa kello 11 tai aikainen lento johonkin kauas. Kumpaakaan ei ole ollut vähään aikaan.

Relaa viikonloppua kaikille!

p.s. Tämä postaus tulee ajastettuna, älkää nyt hullut luulko, että olisin tähän aikaan hereillä ha ha!

Translation: Awesome weekend  starts N O W !

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kaukana ovat ne ajat, kun poseeerasin hihattomassa mekossa 30 asteen pakkasella. Nyt kun katson vanhoja asukuvia, niin kyllähän se nyt näyttää ihan urpolta heilua puolialastomana lumen keskellä! Ymmärrän toki entisenä _muoti_bloggaajana, että asukuvista tulee melkoisen tylsät, jos ne ottaa joka päivä realistisesti. Talvikengät ja talvitakki. Vai olenko vain sen verran vanha, että jopa käytän molempia? Ensin mukavuus ja lämpimyys, sitten tyyli. Onneksi omistan muutaman kiva talvirotsin, niin ei sentään samoissa ryysyissä tarvitse hiihtää puolta vuotta putkeen.

Tässäpä olisi taas meikitön officelook, hieman siistimpää ryijyä päällä. Huomatkaa, että tämä on kuvattu aamulla ennen toimistotunteja! Kyllä, valoa riittää jo sen verran, että aamuisin vastaantulijat näkevät silmäpussit. Synkkä pimeys on kyllä armollinen tällaiselle aamumörkölle. Tai siis oli. Tästä se vain pahenee. Go back to the shadows.. Terkuin, oman elämänsä klonkku.

Farkut Nudie Long John / Paita H&M Men / Takki Carhartt / Kengät Red Wing / Kassi Vans

Olen joskus maininnut ennenkin, mutta mainitsen nyt vielä kerran. Tuo kaulaliina on huikein ikinä! Ostin sen Kapteenska (tai siis äiti osti synttärilahjaksi) ja se on tehty Uusi-Seelannissa opossumin karvasta. Näitä eläimiä jää tuossa saarivaltiossa aika paljon autojen alle ja jotkut firmat ovat alkaneet käyttää muuten jätteeksi menevää karvaa tuotteissaan. Lopputulos on ihanan pehmeä ja lämmin, opossumeilla on yksi maailman tiheimmistä karvapeitteistä. Huivi oli aika hintava, mutta syrjäytti kaikki muut kaulaliinani mennen tullen. Omistan myös samasta matskusta tehdyt hanskat ja voin kertoa, ettei ole kyllä tullut kertaakaan kylmä koko talvena. Uskomatonta kamaa. Melkoinen ero entisiin akryylihuiveihin ja -hanskoihin!

Onko teillä luottovarustusta talven varalle?

Translation: Office gear gone polar circle.

Share
Ladataan...

Pages