Ladataan...

Farkut Levi's 501 CT / Paita Muotikuu / Kengät Vans Authentic

Vanhoissa, tutuissa maisemissa! Ken tunnistaa Pispalan portaat? Näillä samoilla huudeilla WTD on perustettu vuonna 2011 ja olipas taas haikeaa käydä fiilistelemässä entisen kotitalon pihassa. Postilaatikossa lukee jonkun toisen nimi ja ulko-ovi oli jätetty perinteiseen, pispalalaiseen tyyliin auki. Oikea meininki!

Ei vanhaa ilman jotakin uutta. Viime aikoina on ollut pitkästä aikaa pieni shoppailubuumi päällä. Tuntuu, että syksyn saapuessa kaupoissa on enemmän meikäläisen näköistä kamaa myynnissä. Hyvä vaatekaapille, huono lompakolle. Ihan halvaksi ei tullut viimeisin ostosreissu, kun menimme kollegani kanssa perjantaina parin after work -cocktailin jälkeen pariin liikkeeseen käymään. Vaarallista toimintaa. Ostin löyhämoraalisena niinkin epänatamaisesta kaupasta kuin Muotikuusta kuvissa näkyvän pellavapaidan. Made in Suomen Turku, joten suolasen hinnan voi perustella sillä. Onneksi diggasin seuraavana aamuna vesiselvänä paidasta jopa enemmän kuin edellisenä päivänä. Parasta on, ettei tätä tarvitse koskaan silittää! Winning.

Mitäs pidätte asusta? Aika mun näköinen, vaikkei ostopaikka olekaan, eiks ni?

Tranlastion: Good ol' Manse.

Share
Ladataan...

Ladataan...

*Illan sapuskat tarjosi Sinne Helsinki

Arvon Ravintolakerho 2.0 kokoontui taas! Ihanaa! Tällä kertaa peräti kahdeksan osallistujan joukko matkasi Eerikinkadulle Sinne Helsinkiin rapujuhlille. Kyseessä eivät olleet mitkä tahansa rapujuhlat, vaan ronskit ja reteet syömingit, jossa kastikkeet valuivat pitkin suupieliä ja sormia sai nuolla ihan vapaasti. Olen aina haaveillut hyvässä ravintolassa sormiruokailusta ja nyt unelmani toteutui. Samaan syssyyn nuolin myös jälkkärikulhon, joten kaikki ravintolaetiketit ovat nyt rikottu heh.

Ravut ja Cajun on Sinne Helsingin nerokas versio rapujuhlista. Ei hienostelua, ei nälkäisenä rapujen kaivelua. Snapseja toki saa ja yhden laulunkin kajautimme ilmoille. Alkuskumppien jälkeen kaksi kokkia toi keittiöstä valtavat kattilat, jotka kipattiin pöydällä olleille tyhjille vadeille. Sitten vain kimppuun. Tarjolla oli toki rapuja, mutta myös katkarapuja, perunaa, maissia, tulista makkaraa, sipulia ja leipää - kaikki mausteisessa kastikkeessa kiltisti keskenään. Tällainen 89 euron vati riittää hyvin neljälle pääruoaksi, kylkeen vielä lasi viiniä tai Sinnen omaa olutta hanasta ja se on siinä.

Kaveriporukka siis kasaan ja reilulla parillakympillä kaikki saavat vatsansa täyteen cajun-herkkuja.

Iloiset ilmeet kertovat varmasti siitä, että oli hauskaa. Ja ihan älyttömän herkullista! Olen vannonut Porvoon Bistro Sinnen ja Sinne Helsingin nimeen jo useamman vuoden ajan, eivätkä raflat petä koskaan.

Ravut ja Cajun -konseptissa ajatuksena on sosiaalinen syöminen, jossa jengi viihtyy yhteisen ruoan äärellä. Rapuvati on ohjelmanumero itsessään, josta riittää puhuttavaa koko illan ajaksi. Aikuiset muuttuvat lapsiksi, kun sormet saa ihan luvan kanssa upottaa kastikkeeen joukkoon. Onneksi papriliinat ovat keksitty ja lopuksi illasta jää jäljellä hauskat muistot sekä ehkä satunnainen roiske paidalla. Ei muuten kannata laittaa valkoista paitaa päälle!

Ruokabloggaajat olivat erittäin liekeissä niin ruoasta kuin juomasta. Sinnessä työskentelee ehkä hauskin sommelier koskaan, joka kertoi illan viineistä vitsejä säästelemättä. Ylempänä olevassa kuvassa Ravintolakerhon jäsenet kuvaavat aivan loistavaa, ehkäpä parasta koskaan maistamaani jälkkäriviiniä. Ihanan mansikkainen ja hunajainen viini oli kuin tehty Sinne Helsingin ketomansikkajälkkärille, jota ryyditti itsetehty jätski.

Kas näin, ainutlaatuinen ja harvinainen luokkakuva Ravintolakerhomme jäsenistä. Meikäläisestä eteenpäin Fanni ja Kanelin Tiina, Avaruusaseman Tia ja Mikko, Hannan Sopan Hanna, Tiskivuoren Emännän Heidi sekä Lauran Tähden Laura. Jos kaipaatte ruokainspistä, niin kannattaa surffata mihin tahansa näistä loistavista ruokablogeista, joista aina löytyy viimeisimmät ruokatrendit sekä pettämättömät reseptit.

Sinne Helsingin Ravut ja Cajun -menu on saatavilla 26.9. saakka. Jos perinteiset rapujuhlat eivät nappaa, niin kerää muutama frendi ja suuntaa kohti parempia rapuvateja. Kiitos paljon Sinne Helsingille hauskimmasta illasta naismuistiin ja nähdään taas pian!

Translation: Dat shit cray! Crayfish cajun style at Sinne Helsinki.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Farkut Levi's 501 CT / Paita Norse Projects / Kengät Vans Vault Slip-On Premium Leather

"A whitey is a feeling that happens on random." - Urban dictionary

Todella random oli myös tämä ilta, jolloin kuvat ovat otettu. Päädyin töiden jälkeen cocktaileille Glo-hotelliin, jossa en ole ikinä ennen käynyt. Seurassani oli kollega, jonka kanssa en ole koskaan ollut missään. Shoppailin kaupassa, josta en olisi ikinä uskonut ostavani mitään. Loppuillasta käväisin vielä jatkoilla ja kättelin kolme kertaa samaa ihmistä. Kasvomuisti, niin varmaan. Ehkä olen vain liian kohtelias.

Joskus vain tarvitsee tällaisia todella randomeja iltoja. Ja miten mukavaa onkaan tutustua uusiin ihmisiin tai syventää kaveruus 9-17 -kollegan kanssa.

Onneksi tällaisena supersosiaalisena päivänä sattuivat olla ykköset päällä. Paita oli tokaa kertaa ikinä päällä, vielä rapsakka. Kengät olivat ensimmäistä, tuosta hohtavasta pinnasta voikin varmaan niin päätellä. Himoitsin näitä kenkiä k a u a n. Sen jälkeen, kun onnistuin hustlaamaan Vault-malliston harvinaisuudet (ei myydä Suomessa, ei valmisteta naisten koossa) itselleni, pidin näitä kääreissä pari vuotta säästellen maailman pahalta. Mutta hei, kengät ovat tehty käytettäväksi ja olen iloinen, että tällaisena random mukavana iltana jalassani olivat näin merkitykselliset tossut. Yläfemmat sille.

Translation: This post is totally random too.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: Sportyfeel

Mikä on kiukkuinen, väsähtänyt ja ärähtelee? No meikäläinenhän se siinä, kun edellisestä ateriasta on kulunut liian pitkä aika. Olen aina ollut sitä mieltä, etteivät pitkät ateriavälit vaikuta itseeni millään lailla. Myönnän, että olen kohotellut kulmakarvojani kanssaihmisten liiankin säännölliselle ateriarytmille ja ihmetellyt kolmen-tunnin-välein -ruokasuosituksia. Vasta kun Juhani alkoi roudata mukanaan minulle tarkoitettuja välipaloja, aloin heräämään todellisuuteen. Jännä juttu, olen aina ajatellut myöhäisiltapäivän kiukkuni johtuvan ihan muista asioista kuin verensokerin laskusta.

Ei aamupalaa, kevyt lounas, satunnainen iltapäiväbanaani, myöhäinen illallinen. Kuulostaako tutulta? Tällaista arkea olen elänyt itsekin useamman vuoden ajan. Olen pistänyt nuutuneen olon huonojen yöunien piikkiin ja mahdollisen päänsäryn niskan jumituksesta johtuvaksi. Nykyään olen parantunut tapani. Säilytän työpisteessäni proteiinipatukoita, pähkinäpussia, pientä hedelmälajitelmaa ja herajauhetta. Nappaan orastavaan väsymykseen jonkun edellämainituista tai näiden kombon - ja sitten taas mennään.

En ole koskaan ollut suuri fani mitä eväiden pakkaamiseen tulee. Haluan päästä mahdollisimman helpolla. Siksi erilaiset valmiit välipalavaihtoehdot ovat tuntuneet omilta. Protskupatukat on helppo kuljettaa ja säilyttää. Ne eivät vaadi keittiötä, tiskejä tai mikroa ja ne voi ottaa mukaan myös lentokoneeseen. Sekin on nimittäin koettu. En olisi millään selvinnyt hengissä Hki-Nyc -lennolta koneen säälittävillä valmisaterioilla. Proteiinipitoisissa välipaloissa parasta on se, että ne pitävät nälän pitkään loitolla ja maistuvat hyviltä. Pelkästään protskupatukoilla kukaan ei tietenkään elä, mutta monipuolisen ja terveellisen ruokavalion mausteeksi ne ovat erinomaisia.

Lidlin Sportyfeel-tuotesarjassa on jos jonkinmoista patukkaa. Perinteisempien huikeasti proteiinia sisältävien patukoiden rinnalle on tullut hieman kevyemmät vaihtoehdot. Näiden lisäksi löytyy laktoosittomia vaihtoehtoja sekä esimerkiksi treenin jälkeiseen makeannälkään suunnattuja versioita. Olen ollut kaikkien näiden suurkuluttaja jo pitkään, sillä lähi-Lidl löytyy kätevästi suoraan salin alakerrasta! Mitä luksusta on napata heti treenin jälkeen hyllystä palkkari tai välipala. Sekä tietysti myös illallistarvikkeet, niitä ei saa unohtaa.

Treenin jälkeiset palkkarit itselläni vaihtelevat fiiliksen mukaan. Jos edellisestä ateriasta on kerennyt kulua jo useampi tunti, niin yleensä hakeudun jonkun pureskeltavan asian luokse. Jos treeni on puolestaan pitänyt sisällään jotakin todella hengästyttävää, niin suosin juotavia vaihtoehtoja. Sportyfeel-protskujauheet sekoittuvat veteen kätevästi sheikkerissä tai sitten voi vain kiertää korkin auki. Nestemäiset palkkarit imeytyvät nopeasti ja sisältävät protskua reilusti. Kombo takaa optimaalisen palautumisen ja seuraavana päivänä on taas valmiina astumaan gymin ovista sisään.

Nousee nousee! Ja jos ei nouse, niin se tarkoittaa sitä, että välipala on unohtunut. Pelkällä kaurapuurolla ei selkälihoja rakenneta, se on varmaa. Proteiinia sen olla pitää! Tästä tulikin mieleeni, että itse saan suurimman osan päivän proteiineistani nimenomaan lisäravinteista. Tykkään syödä kasviksia ja olen leivän sekä pastan suuri ystävä, mutta niissä ei valitettavasti tällaiselle wannabe-bodaajalle tarpeeksi poweria. Perustaviksen proteiinin saantisuositus pyörii siinä noin 1 gramman per painokilo hujakoilla. Ahkerasti treenaavan proteiinisuositus on tätäkin suurempi. Aika monta rahkaa meikäläisen pitäisi päivän aikana vetää saadakseni tuon kasaan. Yhdessä protskusheikissä tai -patukassa on sen sijaan jo lähes puolet päivän minimivaatimuksesta. Helppoa. Tämän kun yhdistää säännölliseen ja perusterveelliseen ruokavalioon, niin ollaan oikeilla raiteilla.

Proteiini- ja välipalalähettiläs kiittää ja kuittaa!

Muistakaahan käydä myös osallistumassa Sportyfeel-challengeen. Syyskuu on omistettu käsilläseisonnalle, omia treenikuvia voi jakaa Instagramissa hashtägillä #sportyfeelchallenge. Energistä viikonloppua kaikille!

Translation: Feeling sporty.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: Novelle

"Elämää kannattaa nauttia ahnain kulauksin, eikä jättää muuten vain kulumaan. Joka päivä näyttää vähän erilaiselta, kun siihen oikein asennoituu. Juuri tästä asenteesta on kyse Novellen Elämän Janoon -haasteessa. Se vie monenlaisiin paikkoihin ja yllättää uudenlaisilla sisällöillä - kuten vaikkapa tällä."

Mitä saadaan, kun laitetaan kaksi kankeaa bodaria tanssahtelemaan salsan tahtiin? Tuskahikeä litrakaupalla, naurua sekä rutosti myötähäpeää. Novelle haastoi kokeilemaan uusia asioita ja mehän muuten kokeiltiin. Julkisella paikalla. Naurunalaisina. Mitäpä sitä ei bloginsa eteen tekisi..

Meikäläisen tanssikokemukset voi laskea yhden käden sormilla. Muistan elävästi seiskaluokan showtanssin. Piilouduin aina takariviin ja nolostelin ihan omassa rauhassani. Pahinta oli liikuntakoe, jossa sama esitys piti vetää privana opettajalle. Voi niitä lapsuustraumoja. Lisäksi olen testaillut kuntokeskusten tanssillisempia jumppia – niissä tosin se hiki oli ihan toivottavaa. Juhanin tanssiaskeleet rajoittuvat lähinnä baarien tanssilattioille. Nähdessänne postauksen lopussa olevan videon, huomaatte miksi Junnigubbe on selvinnyt näin vanhaksi saakka sinkkumiehenä.

Saimme tulla Itiksessä sijaitsevaan Tanssikoulu DCA:han kokeilemaan vapaavalintaista tanssituntia. Eivät he tietäneet, mihin lupautuivat. Vaihtoehtoina oli hiphoppia, mutta jätimme sen suosiolla Isyyspakkauksen Tommin heiniksi (en malta odottaa!). Mahdollisimman kaukaiselta tuntui sen sijaan Latino Show, joka kuulosti jo nimensäkin puolesta erittäin notkealta, rytmikkäältä sekä soljuvalta. Eli kaikelta mitä me emme ole. Tunnin alussa vielä pysyimme jollakin lailla mukana. Liikkeenä tosin olikin pään kääntämistä sivulta sivulle. Kaikki tämän jälkeen tuleva meni sujuvasti hilseen yli niin, että kattomaalit rapisivat.

Askel viereen, taakse, viereen, eikun väärään viereen, kädet, ONKO MULLA KÄDETKIN, pyörähdys, toisinpäin piti pyörähtää, vasen, oikea, vasen, vasen, voi kökkö, vasen saakeli, viereen, Juhani sä näytät tyhmältä hahaha, oikea, vasen, chachacha, lattarisormet, finito. Ja sitten tehdään koko sarja!

Juhani-raukka näytti siltä, että olisi halunnut juosta takaisin kotiin koko matkan Itikseltä Laruun.

Parasta lattaritunnilla olivat ehdottomasti kärsivällinen opettaja, sekä huikeat oppilaat. En vain käsitä, en sitten millään, millä järjellä joku osaa hallinnoida kahta jalkaa, kahta kättä, kahta silmää sekä päätä ja lantiota samaan aikaan. Heti kun musiikki pärähtää soimaan, niin itselläni tuottaa tuskaa edes astua eteenpäin. Ihmettelen kovasti, että miten muka osaan juosta, koska rytmitajuahan siinäkin tarvitaan. Ei ole, ei.

Juhanin sanoin: ”Sitä on elämänsä aikana harrastanut jos jonkinlaista urheilua ja se on ollut kohtuullisen helppoa. Appajee, kun laittaa tanssimonot jalkaan, niin sitä on pihalla kuin lumiukko.” Lumiukolta Juhani toden teolla näyttikin, parka oli valahtanut ihan kalpeaksi kaikesta siitä nöyryytyksestä. Mutta kuten tanssitunnin opettaja sanoi, eihän siitä mitään tule jos ei itselleen osaa nauraa. Naurettiin sitten muutamaksi vuodeksi varastoon.

Edelliset kuvat ovat muuten olleet kohtuullisen smootteja. Mehän melkein näytetään siltä, että osataan tanssia! Todellisuus on kuitenkin toinen. Katso vaikkapa alla oleva video. Kannattaa muuten ensin niellä suussa oleva ruoka, WTD ei ota vastuuta röhönaurutukehtumiseen.

Naurulatausta koko viikon tarpeisiin, olkaapa hyvät!

WTD kiittää ja kumartaa! Käykäähän toki katsomassa Novellen blogista, mitä ihmettä meikäläinen seuraavaksi keksii!

Translation: I came, I saw, I danced. Next time I will dance even harder!

Share
Ladataan...

Ladataan...

Viime viikolla kävin aivan mielettömässä ruokatilaisuudessa! Sain kutsun Teurastamolle #Heleats-kollektiivin järkkäämään iltaan, jonka tähtinä toimivat paikallisten pientuottajien herkut. Tapahtuman ja organisaation tarkoituksena on buustata kaupunkilaista ruokakultuuria ja sitähän minäkin olen tässä viimeiset pari vuotta tehnyt. Osui ja upposi siis. Tämän lisäksi söimme mahamme täyteen mieletöntä safkaa, aina vain paranee.

#Heleatsmenu koostui raaka-aineista ja tuotteista laidasta laitaan. Oli naapurihuudeilla jauhettua Kaffa Roasteryn kahvia, lähistöllä leivottua Green Bake -leipomon leipää, 3Kaverin sekä Jädelinon jätskiä, Roslundin lihaa 20 metrin päästä, Helsingin meijerin juustoa Viikistä, Suomen pienimmän limsatuottajan Soda Co:n limonadia sekä Ekströmin Kalapuodin muikkuja Savonlinnasta. Näin muutamia mainitakseni.

Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun lähiseudulta saa näin mahtavaa ruokaa! Illan kokkailuista vastasi  Five Points Brothers ja hyvin pojat olivatkin kuulkaas ruokaa laittaneet. Ai että oli hyvää.

Ensimmäinen annos piti sisällään kevyesti marinoituja muikkuja, kukkakaalia ja tuoretta tyrniä. Ihanan raikas kombo ja kalan tuoreus pääsi näin simppelissä annoksessa kunnolla esille. Tämän tuoreempaa kalaa tuskin pk-seudulta löytää mistään, Hakaniemen halliin kannattaa suunnata Ekströmin Kalapuodin fisujen äärelle.

Pasta Factoryn pasta oli maustettu lehtikaalipestolla sekä tietysti reilulla kourallisella juustoa.

Roslundin lihaa olen ennenkin kehunut ja nyt sitä sai ammattilaisen valmistamana. Karitsa oli erinomaisen pehmeää ja makeahko perunasose natsasi kokonaisuuteen täydellisesti. Todella herkullista.

Helsingin meijeriliikkeen juustoja olen nähnyt Larun K-Supermarketissa, mutten ole jostakin syystä aikaisemmin näitä maistanut. Tähän tulee nyt muutos. Erityisesti suosittelen pehmeää ja maukasta punahomejuustoa, Hakaniemi nimeltään. Mutta mistä saisi karviaishilloa? Mummot, tädit, anyone?

Menun kruunasi vielä kahden jätskin jälkkäri, jossa oli lisäksi raparperia sekä jogurttia tuomassa hapokkuutta. Kaikki män, mitään en jättänyt.

Kiitos #heleatsin poppoolle illasta! Ihanaa, että joku jaksaa järjestää tällaisia ei-kaupallisia tapahtumia. Vaatii todellista omistautuneisuutta asialle!

Kertokaa tokin tekin somessa, missä Helsingissä kannattaa syödä. Kuvat voi merkitä #heleats -hashtägillä, jotta muut samanmieliset löytävät parhaat paikalliset ruokapaikat, ravintolat, kioskit, kärryt ja piknik-mestat. Jos ja kun kaipaatte loistavia ruokavinkkejä, niin kannattaa lisätä Instagramissa @heleats omalle listalle. Karsinta on jo tehty ja te voitte vain istahtaa tuoliin ja nauttia kaupungin parhaimmista ruoka-antimista.

Laittakaahan omia suosikkejanne jakoon myös kommenttiboksiin! Missä Helsingissä kannattaa syödä ja mitä?

Translation: Local and absolutely delicious.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: Hardys

Olen sanonut ennenkin, että parasta bloggaamisessa ovat ehdottomasti kaikki mielettömät tyypit, keneen olen saanut kunnian tutustua. Tällä viikolla kahvittelin erään herran kanssa, joka oli lentänyt tänne pohjolaan niinkin kaukaa kuin Australiasta. Kyseessä on Bill Hardy, legendaarisen Hardys-viinitalon vesa viidennessä polvessa. Mikä ilo oli kuunnella tämän symppiksen herrasmiehen tarinoita! Niistä voisi kirjoittaa vaikka kirjan.

Hardys on yksi Australian tunnetuimmista viinitaloista ja sen on perustanut Thomas Hardy, Billin isoisän isoisä vuonna 1853. Thomas oli ennen viinitilan perustamista töissä muun muassa kultakaivoksilla (kuulemma löytämättä koskaan mitään) sekä lihanleikkaajana. Intohimoisena viinimiehenä hän halusi luoda viinin, jota arvostetaan kaikkialla maailmassa. Tätä samaa sanomaa Bill Hardy vie nykyään eteenpäin brand ambassadorina, jo yli 44 vuoden kokemuksella viinialalta.

Bill kertoi, että hänen oikea nimensä on William. Kuulemma vain hänen vaimonsa käyttää sitä ja ainoastaan silloin, kun Bill on ongelmissa. Oikeaa nimeään kukaan ei tietäisi muuten, ellei sitä olisi juuri painettu erään vuosikertaviinejä, jotka perinteen mukaan tehdään alalla kunnostautuneille Hardy-perheenjäsenille pyöreinä palvelusvuosina. "We want to give something more than a card". Hauska mies tuo Bill.

William tai Bill, ei niin väliä. Todellinen herrasmies, jolla on poikkeuksellisen hyvä muisti - tämä siis toimituksen huomio. Bill muisti esimerkiksi kaikki Helsingin keskustan kadut, vaikka on ollut Suomessa nyt vasta muutaman päivän! Itselleni tuottaa hankaluuksia muistaa edes oma postinumero.. Maailmalla matkustamisen lisäksi Bill harrastaa edelleen viinintekoa vaimonsa kanssa ja jakaa valmiita pulloja lähipiirilleen. Lisäksi Bill on todellinen kulinaristi, joka pyydystää omat sorsansa ja yhdistää niihin ”pinot noir of course”.

Tästä päästäänkin luontevasti ruoka- ja viiniskeneen. Oma kokemukseksi aussieruoasta rajoittuu satunnaiseen Master Chef Australian katseluun, valitettavasti. Maa on aina ollut omalla must go -listallani, mutta sinne saakka en ole vielä ehtinyt. Australiassa on kuulemma ruokatrendinä juuri nyt kaikki aasilainen, etenkin thaimaalainen ruoka. Fine diningin on syrjäyttänyt rennompi bistro-ruokailu, johon helpohkot aussieviinit soljuvasti sujahtavatkin.

Billin mukaan vanhan maailman ja aussieviinien välillä on joitakin tunnistettavia eroja. Australian kuuma ilmasto tekee rypäleistä hyvin kypsiä, jolloin viinin happamuus vähenee ja tilalle tulee lämpöisyyttä sekä pyöreyttä. Aussieviinien tanniinit ovat pehmeämpiä perinteisiin, eurooppalaisiin viinimaiden viineihin verrattuna, eikä niissä ole yhtä paljon kompleksisia makuja. Näiden seikkojen takia aloittelevan viininmaistelijan onkin helppo aloittaa nimenomaan australialaisista viineistä.

Australia vs. Suomi, aikamoinen ero eikös niin. Käskin Billin unohtaa trooppiset kalat, kuumuuden sekä auringon ja antaa parhaat ruoka- ja viinivinkkinsä, joita me täällä pohjoisessa voimme soveltaa omaan ruokakulttuurimme. Australialaisen, täyteläisen chardonnayn kanssa sopii kuulemma erinomaisesti yhteen rasvainen lohi. Perinteiset lihapullat natsaavat kuulemma hyvin yhteen shirazin kanssa - puolukoita unohtamatta. Kirpsakat marjat ovat oiva makupari nimenomaan runsaalle shirazille.

Usein viini paritetaan samankaltaisen ruoan kaveriksi, Bill kannusti kokeilemaan viiniä päinvastaisesti leikkaavana elementtinä. Rasva tarvitsee kuulemma hapokkuutta, ettei suuhun jää liian runsasta makukokemusta.

Loppuun vielä numeerista faktaa, aah insinöörin lempparia. Tiesittekö, että Hardys-viinejä myydään peräti 137 maassa ja niitä juodaan kaksi miljoonaa lasillista joka päivä. Hardysilla on laaja valikoima kohtuuhintaisia viinejä, jotka ovatkin monelle tuttuja. Harva ehkä tietää, että viinitalo tekee myös arvokkaita vuosikertaviinejä, jotka ovat nyt askelta lähempänä meitä täällä Skandinaviassa.

Nyt syksyllä Suomen Hardys-valikoima laajenee, kun Alkon tilausvalikoimaan on tulossa useampi uusi Hardys-tuote. Esimerkiksi Nottage Hill Riesling (11,90€) on mainio pari aasialaiselle sapuskalle sekä savustetulle kalalle. Saman tuoteperheen Nottage Hill Shirazia (11,90 €) voisi puolestaan kokeilla lampaan sekä juustojen kaverina. Lisäksi Billin isoäidin Eileen Hardyn mukaan nimetyt premium-viinit Chardonnay (49,90 €) ja Shiraz (99,90 €) saavuttavat Suomen kamaran. 

Pyysin Billia lähettämään terkut WTD:n lukijoille. Vapaasti suomennettuna Bill käski sanoa, että ”Etsikää rohkeasti erilaisia makuja, epäonnistumista ei kannata pelätä!” Kiitos Bill Hardylle paljon mukavasta juttutuokiosta, olipa ilo tutustua!

Valviran uuden ohjeistuksen mukaan, kaupallista alkoholisisältöä ei valitettavasti voi kommentoida.

Translation: I had an honour of meeting Bill Hardy, brand ambassador and fifth generation family member of the legendary Hardys wines. I could have listen to the stories for hours! Bill may want to concider writing a book if he has any free time from all that traveling and wine tasting.

Ladataan...

Ladataan...

Farkut Levi's 501 CT / Paita Carlings / Kengät Vans Authentic / Kuvat Sara N.

Niin perus, niin hyvä. Jos pitäisi valita yksi asukokonaisuus loppuelämän ajaksi, niin valintani kallistuisi farkkujen ja raitapaidan puolelle. Tähän ei vain koskaan kyllästy. Toki raidat kaipavat ympärilleen aina hieman merta, edes pilkahdusta. Mikä onni onkaan asua saarella, kun joka päivä kotoa poistuessa törmää väkisinkin merimaisemaan. Iltaisin Larun sillan ylitys on todellinen luontokokemus - milloin taivas on tulessa, milloin merenpinta kuohuu. Parasta on silti suolainen meren tuoksu, josta tulee aina mieleen lapsuus Viron mökillämme. Möksä on mennyttä, mutta muistot pysyy.

Tästä kesästäkin pysyy muistot mielessä. Se, etten ole kertaakaan koko vuonna ottanut aurinkoa, käynyt uimassa tai käyttänyt sortseja. Kuvissa näyttää kyllä aurinkoiselta ja lämpimältä. Itkettäisi ellei naurattaisi niin paljon. Onneksi ruska on tulossa, tykkään siitä muutenkin paljon enemmän.

Translation: Same outfit different day.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Viime viikolla julkaistiin kauan odotettu 400g-ruokakirja. Jee! Tätä on odotettu! Kirjan luojat - ja hyvät ystäväni - Hanna sekä Joonas puhkuivat intoa ja onnea julkkareissa. Ihanaa nähdä kaikki näin onnellisina. Sääjumalatkin hellivät juhlakansaa ja auringon laskettua talojen kattojen taakse lämmin ilma suorastaan pakotti olemaan ulkona. Sisällä käytiin kuitenkin syömässä, tarjolla oli parhaimpia reseptejä kirjan sivuilta. Isäntäväki itse oli valmistanut sapuskat, jotka maistuivat koko porukalle, myös niille karvaisemmille vieraille. Koiria tarkoitan tietty, mitä te oikein luulitte.

Tässä aimo pläjäys kuvamateriaalia punavuorelaisella sisäpihalla pidetyistä kekkereistä. Tässä tapauksessa kuvat todellakin kertovat enemmän kuin minä ikinä voisin höpöttää.

Hanna <3

Jauheliha-tacoja tuli vedettyä jos jonkinmoisilla täytteillä. Ja sitten vielä santsikierros tai pari.

Support your local -kangaskassi toimi illan goodie bagina, sisältä löytyi tietenkin uutukainen kirja.

Viini-Valpuri on palanut takaisin Suomeen. Tästä olen todella iloinen myös!

Juomapuolesta vastasi muun muassa Ruosniemen panimo ja tarjolla oli niinkin mielenkiintoisia oluttuttavuuksia kuin Sihteeri ja Insinööri. Uraputki tarkoittaa näiden tapauksessa hieman erilaista putkea..

Missä liha, siellä meat loverit. Kaapo-koira oli ihan liekeissä.

Tältä näyttää onnellinen pariskunta, joka on juuri pusertanut ulos 400-grammaisen vauvan.

Ja hei, jos 400g-kirja kiinnostaa, niin pysykäähän linjoilla! Perinteiseen tapaan blogin puolelle on tulossa arvonta, josta opuksen voi voittaa uuteen kotiin.

Kiitoksia paljon mahtavasta illasta Hannalle ja Joonakselle! Näistä julkkareista tuli koko kesän yhdet parhaimmista kemuista. Ei todellakaan ollut mikään kiire kotiin.

Translation: Meat lovers unite.

Share
Ladataan...

Pages