Viikon Tinder-tapaus: Miehet joita et halua tapailla, oikeasti!

Olen tapaillut miehiä, joiden kohdalla tiesin jo hyvin varhaisessa vaiheessa heistä koituvan minulle pelkkää harmia. Heidän kohdallaan en siis ollut lainkaan yllättynyt huomatessani ”laittaneeni käteni paskaan”.

 Edellä mainittujen lisäksi vastaani on tullut tyyppejä joiden tapailu tuntui aluksi loistavalta idealta, mutta oikeasti tuotti (ja tuottaa edelleen) vain ylimääräistä pään vaivaa ja kiusallisia tilanteita.

 Jostakin syystä olen mestari bongaamaan Tinderistä tietämättäni ne tyypit, joiden kanssa minulla on jo jotakin yhteistä, esimerkiksi katuosoite, työpaikka tai tuttavat. Suuressa typeryydessäni kuvittelin aiemmin, että nämä yhdistävät seikat ovat suorastaan pakottava syy mennä deiteille ja miltei lupaus siitä että kaikki menee hyvin. Valitettavasti unohdin olla pessimistinen ja kysyä itseltäni "Mitä sitten kun te ette enää tapaile?" 

 Tulevaisuudessa aion harkita hieman tarkemmin ennen kuin lähden Tinder-deiteille seuraavien kanssa:  

 

Työkaveri

 

Viestittelin hyvän tovin mukavalta vaikuttavan tyypin kanssa. Kävi ilmi että olemme kummatkin kaupungilla töissä, mutten huolestunut siitä koska niin on monta tuhatta muutakin. Jossain vaiheessa paljastui, että työskentelemme samassa, reilun sadan hengen yksikössä, vierekkäisissä taloissa. 

 

Seurasi aika jolloin pyrin piiloutumaan omalle työpisteelleeni ja KIELSIN häntä tulemasta vakoilemaan sinne. Viestittely tyrehtyi pikku hiljaa (osasin välttää tämän suden kuopan koska valitettavasti olen aiemmin tapaillut kollegaa laihoin lopputuloksin). 

 

Useamman kuukauden jälkeen minut käskettiin hänen taloonsa sijaistamaan. Kohtasimme vuoron vaihdon aikaan. Tilanne oli niin kiusallinen että pakenin kellariin piilottelemaan siihen saakka kunnes vuoroni päättyi ja uskalsin leimata itseni ulos.  

 

Bussikuski 

 

Yhdet minua vituttaneista pakeista sain bussikuskilta. Minä, ajokortiton joukkoliikenteen suurkuluttaja, jouduin miltei joka päivä valmistautumaan henkisesti siihen että nousen hänen ajamansa nyssen kyytiin. Meillä on tavallaan selvittämättömiä asioita, koska kypsänä ihmisenä en tietenkään vastannut mitään hänen avoimeen ja ystävälliseen pakki-viestiinsä. 

 

Kuten sanottua, karma is a bitch, joten ymmärrän nyt, ettei kohtaamisemme tapahdu ennen kuin tilanne on omalta kannaltani varmasti tarpeeksi nolo. Täytynee siis odottaa siihen saakka kunnes olen päättänyt tipattomani ja seuraavan kerran nousen työmatkalaisten seassa pakkasaamuna bussiin ilman päällysvaatteita (narikkalappu löytyy usein käsilaukusta vasta jatkoilla) tai jotakin muuta minun kannaltani ei-niin-mairittelevaa tilannetta.

 

Perhetuttu 

 

Dick-picejä lähettelevät miehet ovat idiootteja.  Tämä tieto ei varmasti tule shokkina kenellekään. Tinder-parini, joka paljastui ystävättäreni lapsen kummisedäksi, ei lopettanut moisia ällöttävyyksiä, vaikka uhkasin näyttää kuvia yhteisille tuttavillemme. Hän nimittäin oli varma, ettei häntä voi tunnistaa niistä. 

 

Nykyään emme enää kommunikoi, koska minä en halua ja hän ei voi. Asetin nimittäin hänelle estot miltei kaikkiin tunnettuihin viestintämuotoihin. 

 

Jo aikaa ennen Tinderiä huomasin, ettei ainakaan hyvien perhetuttujen lasten kannata tapailla saati seurustella keskenään. Kymmenisen vuotta sitten vanhempani olivat lähdössä kaupunkilomalle ystäväpariskuntansa kanssa. Paria viikkoa ennen lomaa, päättivät heidän rakkaat lapsensa erota hyvin riitaisissa merkeissä toisistaan. Allekirjoittanut lähti lätkimään yhteisestä kodista urheilukassi olalla majoittuen seuraavien kuukausien aikana milloin missäkin. Matkan jälkeen tiedustelin isältäni, mitä entiset avo-appivanhempani ajattelivat tilanteestamme. Vanhempamme olivat käsitelleet asian parhaalla mahdollisella tavalla eivätkä antaneet raivoisan jälkikasvunsa pilata hyvää reissua. Isäni nimittäin vastasi minulle: ”Kukaan ei sanonut teistä sanakaan koko matkan aikana”. 

 

Naapuri 

 

En ymmärrä, mitä viime joulukuussa ajattelin lupautuessani kahville A-rapun miehen kanssa. Olimme kirjoitelleet jonkin aikaa ennen kuin hän paljasti osoitteensa, mutta toki tiesin jo ennen sitä meidän asuvan samalla alueella. Ajattelin tuolloin, että olisi kätevää kun mies löytyy noin läheltä. 

 

Naapuri kävi luonani kerran kahvilla ja huomasin, ettei hän ole tyyppiäni. 

 

Jo ennen tapaamistamme tajusin homman olevan virhe kun vein roskia tyypilliseen tapaan pitkissä kalsareissa ja toppatakissa naama ja hiusosasto jokseenkin räjähtäneenä ympärilleni pälyillen. Ennen ja jälkeen tapaamisemme häpeilin myös joka kerta tullessani pizzalaatikon kanssa kotipihaan. Pelkäsin, että hän näkee minut moisissa epänaisellisissa puuhissa. 

 

Aika kultaa muistot tai sitten olen dementoitumassa, koska en ole ottanut opikseni vaikka tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun sekaannun naapureihini. 

 

Kokeillessani ensimmäistä kertaa nettideittailua joskus 5-7 vuotta sitten olin täysin samassa tilanteessa, menossa siis tapaamaan naapuritalon mukavaa miestä. Treffipäivänämme puhuimme ensimmäistä kertaa puhelimessa. Nuorempana olin todella epävarma ja vainoharhainen jokaisen uuden tuttavuuden suhteen eikä tilannetta lainkaan helpottanut kun tämä kiva ja kuvien perusteella komeakin mies vastasi puhelimeen 12-vuotian tytön äänellä. Hän oli kirjoitellessamme maininnut ohimennen jotakin äänihuultensa vauriosta ja siitä että hänellä on poikkeuksellisen käheä ääni. Joko hän hieman silotteli totuutta tai sitten käytti heliumia. En todellakaan ole ylpeä, mutta peruin deittimme hämmentyneenä tästä ääniasiasta tai kuten hänelle kerroin, koska kummipoikani äiti on joutunut terveyskeskukseen ja minun täytyy hoitaa lasta. 

 

Kovinkaan yksityiskohtaisesti en halua avata parin vuoden takaisia seikkailujani naapurin nuoren gigolon kanssa, mutta saattaa olla että hieman heppoisin perustein kutsuin hänet luokseni kohdatessamme pilkun jälkeen bussipysäkillä. Asumme siis edelleen samassa taloyhtiössä, minä, naapuri ja nuori gigolo ÄITINSÄ kanssa. En ole varma, kehen noista kolmesta kaikista vähiten mielelläni tänä päivänä törmään, mutta toivon todella etten kasvata enää kokoelmaani taloyhtiömme puheenjohtajalla tai kenelläkään muulla jonka asuntoon näen omalta parvekkeeltani.

 

Luitko jo viime viikon jutun:

 

 http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/viikon-tinder-tapaus-kenkakauppias

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.