Ladataan...

Blogini sisällön ja laadun huomioon ottaen voi olla vaikeaa uskoa minun seulovan julkaisujani millään tavalla. Puhelimeni muistiinpanoista kuitenkin löytyy syväluotaavien havaintojen (kts. Moro Sky Bar- juttu) lisäksi myös lukuisia luonnoksia ja työotsikoita postauksille, jotka päätin lopulta olla kirjoittamatta.

SINKKU, PELKKÄ STATISTI TAI IKUINEN KAKKONEN? (Väliotsikko aiheesta 5 kipeän rehellistä ajatusta sinkkudesta)

Viime viikolla sain muistutuksen siitä, että hetken mielijohteesta ei kannata julkaista mitään sellaista jolla saattaa tahtomattaankin loukata läheisiään. Kuukauden loma Australiassa antoi minulle etäisyyttä kotiasioihin ja myös aikaa ajatella. Tämä etäisyys yhdistettynä kotiin paluu-ahdistukseen sai minut kelailemaan asioita väärältä kantilta. Tässä lainaus tunteellisesta kirjoituksestani, jota luonnostelin viime viikolla: "Kesällä typerän riidan jälkimainingeissa osasin vihdoin sanoittaa tunteeni hyvälle ystävälleni: Siitä ystäväperheestä, johon olen ajatellut kuuluvani minut on nyt potkittu ulos, sitä ei enää ole olemassa."  Kirjoituksessa käsittelin niitä tunteita, joita olen välillä tahtomattani kokenut kun välimatka ystäviin on kasvanut maantieteellisellä tai henkisellä tasolla elämän tilanteiden muuttuessa. Juttua kirjoittaessani en ollut vielä tavannut ystäviäni Suomeen paluuni jälkeen ja koin vahvasti, että aikuisena ihmisenä minun tulee hyväksyä se fakta, ettemme enää voi kokea samankaltaista yhteenkuuluvuutta kuin nuorempana.

Tallennettuani blogiluonnoksen lähden kyläilemään lainauksessa mainitsemani ystävän luokse. Istumme pitkään iltaa ystäväni ja hänen avomiehensä kanssa jutellen kaikesta maan ja taivaan välillä. Nukun heidän sohvallaan ja seuraavana päivänä köllötelen yöpaidassa yli puolen päivään. Hengailen lastenhuoneessa heidän uusioperhekatraansa kanssa ja tunnen itseni pölvästiksi. Vanhimman noista lapsista tapasin ensimmäisen kerran hänen ollessaan 12 tunnin ikäinen. Olimme hänen äitinsä kanssa silloin nippa nappa täysi-ikäisiä ja jakaneet jo tuolloin paljon, kaiken. Miten ikinä saatoin kuvitella etteivät nämä ihmiset kuuluisi perheeseeni? Jokainen heistä on minun omani. Olen vihdoin palannut kotiin <3

ONE FUCKBOY, PLEASE!

En edes muista, koska olen tätä aihetta kaavaillut, mutta vuodenajasta riippumatta on minulla selvästi ollut kevättä rinnassa. Avaamatta aihetta yhtään sen enempää, totean olevani onnellinen etten tätä koskaan ole julkaissut koska minulla sattuu olemaan lukutaitoinen äiti. 

ELÄMÄN V*TTUPÄÄNÄ

Koen olevani erityisherkkä, mutta melko lievässä skaalassa verrattuna moneen "kohtalotoveriin". Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kykenen suhteellisen normaaliin elämään huolimatta siitä, että olen aikamoinen mielenipahoittaja. (Piirre, josta voisin väittää jopa osittain pois oppineeni viime vuosina, onneksi.)

Luovutin aiheesta kirjoittamisen, koska huomasin sen olevan minun osaltani aikamoista juupas-eipäs-leikkiä, jossa tasapainottelin marttyyrin, uhrin, syyllisen ja syyttäjän rooleissa.  

BUT I SAW HIM FIRST

Tämän otsikon taakse piiloutuu salainen ihastukseni erääseen ystäväpiirissäni vaikuttaneeseen mieheen, joka alkoi seurustella tahollaan. Tajusin, että asiaa voi olla hieman vaikeaa salata jos siitä kirjoittaa julkiseen blogiinsa. Hyvä minä!

MIHIN OIKEASTI KÄYTÄN AIKANI? 

Suunnittelin kauan pitäväni jonkilaista kirjaa ajankäytöstäni koska epäilin, etten oikeasti ole niin kiireinen kuin kuvittelen. Aihe jäi, en kai vain koskaan ehtinyt tarttua siihen. Kenties erityisjärjestelyillä tämä tulevaisuudessa voisi onnistua, esimerkiksi viime perjantaina olisin voinut nipistää kiireistäni yhden puolitoista tuntisen ja katsoa vain kolme jaksoa Suomen Gladiaattoreita neljän sijaan.

 

Hyvää loppuviikkoa, lauantain Gladiaattoreita odotellessa!

 

Share

Ladataan...

Wuhuu tytöt! Me teimme sen! Näin Tyttöjen päivän viikolla jolloin Kanadan ihana pääministerikin kehoittaa kasvattamaan pojista feministejä, voin onnellisena todeta  että olemme osittain jo päässeet tähän tavoitteeseen.  Ainakin viimeisten (itseni suorittamien) tutkimusten varjossa voidaan havaita, että tietyt deittailuun liittyvät normit ovat vihdoin vapautuneet sukupuoliroolien puristuksesta.

(Kirjoitan tätä Tampereen pääkirjasto Metson kahvilassa, joka on yllättävän hankalaa koska viereisessä pöydässä läppäriä hakkaa aivan s**tanan komea mies. Varmistuakseni hänen komeudestaan, täytyy minun pysähtyä ihailemaan häntä kerran per kolme kirjoitettua sanaa) (Ps. Hän rekistetöi kauneuteni varmaan jo ensisilmäyksellä koska ei ole vilkuillut lainkaan minua).

Olen nimittäin todennut ettei ole enää pelkästään naisten etuoikeus houkutella seurusteluhaluttomia miehiä tapaamisiin seksin varjolla vaikka pohjimmiltaan toivoisikin tapaamiselta muutakin kuin pelkkää lihallista yhteyttä.

Tajuan nyt deittailleeni tällaista edelläkävijää jo vuonna 2012. Tuolloin en osannut miehen käytökselle juurikaan arvostusta antaa. Muistan soittaneeni hämmentyneenä ystävätterelleni poistuttuani miehen asunnosta. "Se ei enää anna jos en jää yöksi, mutta mää haluan nukkua yksin ku on huomenna töitä. V*ttu mitä pelleilyä! --- No mää lähin vetään sieltä ja oon nyt kaupassa. Meen kotiin syömään lihapiirakoita, on niistäkin jotain iloo.

Siitä miten miehet houkutuslinnun roolistaan suoriutuvat, en ole vielä kovinkaan vakuuttunut. Voi olla, että naiset ovat vaativampi yleisö esimerkiksi tilannetajun suhteen. Lomaillessani Australiassa eräs melbournelainen Tinder-matchini alkoi painostaa tapaamisen suhteen. Hän oli lisäksi vahvasti sitä mieltä, että tapaamisen pitäisi tapahtua serkkuni kotona, jossa Melbournessa ollessani asuin. Olimme tuolloin lähteneet parin viikon reissulle, joten tapaaminen ei olisi ollut tuolloin mahdollinen vaikka olisin ajatuksesta innostunutkin. Tyypin päällepäsmäröinti ärsytti, joten lakkasin vastaamasta hänen viesteihinsä. Huomattuaan tämän hän pahoitteli omaa karkeuttaan ja toivoi ettei loukannut minua. Kun palasin Melbourneen,  mies tiedusteli, olisinko halukas tapaamaan häntä ruoan tai drinkkien merkeissä. Vastasin, että olen maassa enää alle viikon, joten olen päättänyt keskittyä kaikkeen muuhun paitsi deittailuun. Herra näki varmaan tilaisuutensa tulleen ja tiedusteli, ehtisinkö kuitenkin pitää hieman hauskaa, aikaa tapaamiseen olisi mennyt kuulemma maksimissaan tunti. Kirvelevin sydämin (NOT) kieltäydyin.

Suomi-pojat, ei ole syytä häpeään, koska kakkosiksi ette jää! Tämän todisti eilen Kimmo (nimi ei muutettu), joka odotettuaan YLI PUOLI TUNTIA vastaustani Tinderissä, teki yhden niistä tarjouksista joista nainen ei vain voi kieltäytyä (paitsi ilmeisesti minä). Aiemmin asiallinen ja mukava viestittelymme sai uuden käänteen, kun Kimmo viestitti: "No prkl jos ei jutteleminen kiinnosta ni voidaa me myös pannakki".

Vai voidaanko Kimmo?

LUITKO JO:

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/tinder-australia-melbourne-and

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/kesakuun-tinder-tapaus-nelikymppinen

Share