Ladataan...

Miten on mahdollista, että olen tässä tilanteessa taas vaikka viimeksi huhtikuussa olen saman asian todennut postauksessani: http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/least-i-didnt-even-try-liian-laiska?

Pari viikkoa sitten taas päätin, että alan deittailemaan todenteolla. Yritys oli kova, mutta päätöksessä pysyminen paljastui haastavaksi etenkin aikataulullisesti. Tänään ajauduin jo  pisteeseen jossa peruin treffit koska halusin SIIVOTA (oikeasti).  

Miksi aina ryhdyn tähän, vaikkei minua oikeasti edes huvittaisi? Hävettää myöntää, mutta nämä deittailupuuskani ovat oma tapani tuskailla biologisen kellon kanssa. Se ei tarkoita, että etsisin varsinaisesti isäehdokkaita syntymättömille lapsilleni. Nautin elämästä ja harrastuksistani , kiireestäkin jopa, mutta siitä huolimatta kuulen välillä sisäisen ääneni kirkuvan: ”OLET KOLMEKYMMENTÄ JA SINKKU, TEE JOTAKIN HYVÄ NAINEN”.  Jostakin syystä kuvitellut ulkoiset paineet saavat minut siis haluamaan sellaista, jota en rehellisesti sanottuna edes kaipaa. Surullista.

 Edellisessä postauksessani vihjailin omistavani seuraavan juttuni rentuille. Tämäkin aihe on edelleen työn alla, oikeastaan se oli jo miltei valmis, mutta mielestäni siitä tuli paska. Jätin siis aiheen hautumaan viikonlopuksi ja päästin viinimuijan Wanaja-festeille.

Viinimuija yllätti olemalla piirun verran korrektimpi kuin esimerkiksi hotelli Tornin vierailullaan. Hän jopa näki kaikki festien esiintyjät (poistumatta kertaakaan anniskelualueelta tietty!).  Perjantai-iltana olin mahdollisesti jo solmimassa jonkinlaista festarirakkautta jonkun mieshenkilön kanssa. Tässä vaiheessa iltaa en enää valitettavasti ollut kovinkaan korrekti, mutta varmasti vannotin jotakuta ”odottamaan tässä, kun haen mun kaverit”. Valitettavasti kun parin minuutin etsiskelyn jälkeen Kärppä-Kerttu ja Jossu löytyivät juhlakansan joukosta, en enää muistanut kuka minua odotti ja missä, osasin vain kertoa että joku ja jossain.

 Kuumimpia tunteita tunsin kuitenkin erästä alueen baarimikkoa kohtaan. Jostain kumman syystä hän ensimmäisen illan jälkeen muisti seurueemme 16 tuhannen ihmisen joukosta. Rakkauden liekki (minun osaltani) paloi lujiten siinä kohtaa kun hän vinkkasi tuoppiin mahtuvan kolme pikkolopulloa valkkaria, joskin (onneksi) tyydyin vain ”tupla-valkoviiniin”. Myös hänen herrasmiesmäiset vuorovuorovaikutustaitonsa vetosivat minuun. Esimerkiksi kun pettyneenä kommentoin, että mielestäni 4 euroa on liian vähän takaisin tupla-valkkarista (eli juomat hivenen kalliita makuuni), huikkasi hän iloisesti: ”Jollekin toikin olis ihan kyrpänä rahaa”.   Epäilyksen karvas maku nousi kuitenkin suuhuni siinä vaiheessa, kun kävi ilmi että valkoviini oli myyty loppuun koko festarialueelta. Sinä petollinen niljake, tarjositko muillekin tytöille tuopit täyteen?

Viinimuija otti veronsa myös sunnuntaipäivästäni .Tampereelle paluun jälkeen tunnin päiväunet venähtivät seitsemän tunnin mittaisiksi, jonka seurauksena yllätys yllätys, yhdet treffini peruuntuivat.

Viikonloppu oli onnistunut ja vihdoin tänään koen olevani jo normaalissa iskussa, mutta siitä huolimatta vapautan viinimuijan tehtävistään taas pariksi kuukaudeksi. Varsinaista morkkistakaan ei ole päässyt syntymään. Tästä piti huolen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello yksi (juuri se tunti kun valvoin päikkäreiden ja yöunien välillä) saamani puhelu mieheltä, jonka kanssa olemme viimeksi tavanneet yli kolme vuotta sitten. Kun tyyppi soittaa tiedustellakseen voiko tulla luokseni paistamaan kuhaa, ymmärrän olevani melko normaali, kaikesta huolimatta.

 

 

Ladataan...

Viitaten edelliseen postaukseeni http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/visit-kanni-tampere-sokos-hotel  voin väliaikatietona kertoa että CSI:mäisen tarkat tutkimuksemme ovat, jos eivät täysin varmistanneet, niin ainakin saaneet vahvasti epäilemään seuraavaa: Terttu on ollut mukana tyhjentämässä vielä neljättäkin skumppapulloa ja Mr. Gin Napue saattaa olla Italiasta (aikas läheltä Intiaa siis :D). 

Juurikin tuon surullisen kuuluisan keskiviikon aiheuttama ruumiista irtautumiskokemus (kutsutaan ammattilaispiireissä myös humalaksi) teki minusta heikon ja sai palaamaan Tinderiin, tuohon virtuaaliseen pahuuden pesään. 

Tarkastelemieni profiilien ja käymieni keskustelujen pohjalta, nyt ja aiemmin, olen tullut siihen huojentavaan johtopäätökseen etten vaikeasta luonteestani huolimatta ole kriittisin ja katkeroitunein seuranhakija Suomessa. Tästä todisteena muun muassa Teron, 38, profiiliteksti sekä Janin, 43, kanssa käymäni keskustelu.

Tero kirjoittaa seuraavaa: "Olenko todella niin ruma että naiset eivät halua edes tavata minua! Pitää olla sitä ja tätä tota HALOO! Ette löydä ikinä ketään jos haaveilette jostain sadun prinssistä." 

Ei Tero, et ole ruma. Kenties naiset kuitenkin kaipaavat sitä, tätä ja tota enemmän hieman itseluottamusta ja hippusen positiivisempaa asennetta. Muista naisista en tiedä, mutta itse haaveilen sadun prinssiä useammin monista muista asiosta, esimerkiksi siitä että voisin yhä syödä lihapiirakoita ilman lihomista ja vatsavaivoja. HALOO onko niin vaikeaa valmistaa lihistä jonka jälkeen ihmisen ei tarvitsisi aivastella varpusparvia perseestään?!? Niin Tero, on tässä muillakin ollut vastoinkäymisiä ja pettymyksiä mutta en minäkään ole asiasta katkeroitunut.

Koska en halua irrottaa tekstiä asiayhteydestä, täytyy Teron puolustukseksi mainita että lopuksi hän pahoittelee avautumistaan.

Tero vaikuttaa siis suhteellisen normaalilta, ainakin jos verrataan Janiin. Janin ulkonäkö teki minuun vaikutuksen, joten ilahduin hänen ottaessa yhteyttä. Sitä riemua kesti yhteensä seitsemän viestin ajan, jonka jälkeen tunneskaalani muuttui hämmenyksestä epätoivoon ja siitä lievän vastenmielisyyden kautta huvittuneisuuteen.  Alla referaatti pari päivää sitten käymästämme keskustelusta, jossa mitään ei ole (valitettavasti) irrotettu asiayhteydestä vaikka keskustelu saattaa melko irrationaaliseslta vaikuttaakin:

(Aiemmin keskusteltu siitä, kuinka Jania ärsyttää kun naiset haluavat viestitellä mutta eivät tavata. Mistään seksiin viittaavasta ei ole keskusteltu)

Minä: Älä nyt vaivu epätoivoon :)

Jani: En mä nyt epätoivoon herranjestas nyt... Mut pitkään kun on ollut sinkkuna niin olis joskus lupa saadakkin vai eikö luoja sitä nyt ihan niin tarkottanut

Minä: Saada mitä?!?

Jani (yksin puhelua jatkuu kuuden viestin verran, mainitsee  ettei tarvitse olla seksisuhde, mutta haluaa seuraa ja että yksi hyvä riittäisi): .....Eikä se nyt niin hyvääkään tarvitse välttämättä olla jos se vain tyydyttää tiettyjä juttuja riittävästi. (Jani kaipaa läheisyyttä ja puhekaveria jne)

Minä kerron etsiväni seurustelusuhdetta.

Jani vastaa: Tarkoitat tietenkin sellaista joka toimiii kuin ajatus

Minä: No emmä nyt siitä tiedä

Jani: Onko se hyvä seurustelusuhde sellainen jossa on pelkkään riitelyä?

(En vastaa)

Jani: Kerran viikossa pannaan nopeasti ja se tyydyttää kaikki tarpeet

(En vastaa, otan keskustelusta kuvat blogia varten ja poistan Janin Tinder-pareista)

Jani kotona varmasti hykertelee käsiään kun sai taas yhden nirppanokan sanattomaksi.

 

MIEHET! Saanko taas kerran kysyä että MIKÄ V*TTU TEITÄ VAIVAA?!? Tämän takia varmaan rakastun renttuihin ja omistankin seuraavan postaukseni heille ;)

LUITKO JO :

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/viikon-tinder-tapaus-kenkakauppias

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/viikon-tinder-tapaus-miehet-joita-et

Ladataan...