Ladataan...

On väärin etteivät blogissa panettelemani miehet kykene puolustautumaan, kuten saatoin hieman muun muassa edellisessä postauksessani: http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/oodi-rentuille tehdä. Tasa-arvon ja peiliin katsomisen jalon taidon kannattajana olen reiluuden nimissä koonnut heiltä kuvitteelliset lausunnot (perustuen tositapahtumiin) siitä, millaisena puolisoehdokkaana he ovat kenties MINUT nähneet. 

 

"Minäkö muka renttu? Pah! Yhteiselomme Maikin kanssa oli kyllä melkoista vuoristorataa. Kerran yhteisten juhlien jälkeen Maikki tulistui minulle tilataksissa jostakin mitättömästä jutusta, johon olin luonnollisesti täysin syytön, niin paljon, että vaati kuskia pysäyttämään auton jotta voisi itse fyysisesti poistaa minut kyydistä. Saatoin itsekin olla, tapojeni vastaisesti, nauttinut lasillisen liikaa, joten ennen kuin taksi pystyi jatkamaan ajoaan joutui taksikuski vielä raahaamaan minut kainaloista jalkakäytävälle keskeltä ajotietä. Onneksi tapaus sattui Tampereen keskustassa, koska minulla oli tiedossani ovikoodi erääseen Hämeenkadun rappukäytävään jossa olin aiemminkin yöpynyt. Aamulla Maikkikin oli jo hieman leppynyt."

Nimimerkki: "Työtön työnhakija, vastaanotetaan duuni joka ei edellytä ajokorttia eikä koulutusta. Myös vapaat vuokra-asunnot huomioidaan"

 

"Itse en ilmeisesti sisälly kategoriaan Maikin rentut, mutta on minullakin sananen sanottavana pitkän historiamme vuoksi. Oikeastaan jälkeen päin tuntuu, että Maikki oli se oikea renttu meidän suhteessamme. 10 vuotta sitten Maikin yhdet kaljat ja iltakahvittelut ystävättärien kanssa venähtivät miltei poikkeuksetta pitkiksi. Pimenevinä iltoina istuin yksin asunnossamme odottaen häntä kotiin. Kerrankin hän lupasi tulla viimeistään puolen yön aikoihin. Kun hän vihdoin neljältä aamuyöllä suvaitsi saapua, oli hänen ainoa puolustuksensa ettei hän muka ollut uskaltanut kävellä parin kilometrin matkaa ennen auringonnousua "koskha ulkona oli ollut niiiiiiiin pimeää". Eromme 2/3 jälkeen ilmestyi hän yhtäkkiä vappuna kotipihaani tuomaan minulle syntymäpäivälahjaksi varastettua polkupyörää. Uskomatonta, että olen voinut rakastaa noin moraalitonta ihmistä! 

Nimimerkki: "Vaihtamalla paranee"

 

Maikin on turha puhua mitään epäluotettavista miehistä! Itse nuorena pojan koltiaisena olin häneen kovasti ihastunut ja tein parhaani että saimme sovituksi tapaamisen. Pari tuntia ennen treffejämme Maikki ilmoitti sairastuneensa ja perui. Tästä masentuneena lähdin pistäytymään asemaravintola Semaforissa. Siellä oli myös Maikki, täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tai saattaahan olla, että mies jonka sylissä hän koko illan istuskeli oli jonkinlainen ihmeparantaja. 

Nimimerkki: "Luonnon lääkkeistä pidän kyllä itsekin"

 

Nimimerkki Luonnon lääkkeen tarina kuulostaa surullisen tutulta. Viitisen vuotta sitten asuin ulkomailla. Ottamatta tässä sen enempää kantaa omaan siviilisäätyyni tapailimme Maikin kanssa kun kävin Suomessa. Kerran satuimme yöpymään samaan aikaan samassa hotellissa pääkaupunkiseudulla, Maikki oli siellä koulutuksessa ja minä työmatkalla. Tämän hauskan sattuman käytyä ilmi, halusin luonnollisesti tavata Maikin. Sovittiin, että Maikki käy ensin koulutusporukan kanssa parilla ja nähdään sitten. Kun vihdoin, tuntien jälkeen sain yhteyden Maikkiin, oli hän karaokeravintola Pataässässä. Nappasin taksin alleni ja lähdin noutamaan häntä sieltä. Hän kuitenkin soitti pian perään ja ilmoitti (teeskennellyn) käheällä äänellä sairastuneensa juuri äskön angiinaan. Kun seuraavana päivänä vihdoin tapasimme, oli Maijan ääni painuksissa, mutta epäilen sen johtuneen jostain aivan muusta... Taisi tulla Patiksessa parempaa seuraa vastaan. 

Nimimerkki: "Onneksi vaimoni ei ole tuollainen"

 

Minutkin kyseinen nainen pakotti kerran nukkumaan rappukäytävässä. Olimme kummatkin tuolloin kovin nuoria, itse olin tapahtumahetkellä lomilla armeijasta. Emme varsinaisesti seurustelleet mutta pidimme melko tiiviisti yhteyttä kuitenkin. Maikilla oli aamulla joku meno joten hän päätti lähteä baarista aiemmin mutta vaati että tulisin hänen luokseen myöhemmin. Hän vannoi heräävänsä aina puhelimen soittoon, jopa silloin kun se on äänettömällä, riitti kuulemma että puhelimeen syttyy valo. En tiedä montako kossubatterya neiti oli vetänyt, mutta päästyäni Hervantaan (jossa Maikki silloin asui) kuuntelin epätoivoisena hänen kotiovensa takana kovaa soittoääntä pommittaessani hänen kännykkäänsä KAHDEKSANTOISTA KERTAA. Ei herännyt sillä kertaa Maikki ei. Aamulla hän tuli potkimaan minua kylkeen kun kuorsasin siinä oven edessä. Hän kertoi ihmetelleensä miksi joku imuroi sunnuntaina rapussa kunnes oli ovisilmästä havainnut äänen tulevan minusta. Oli kiva lähteä lomilta takaisin leirille telttamajoitukseen tämän rentouttavan vierailun päätteeksi.

"Aika parantaa haavat"

 

She drinks like a man and sings like a crow. Also when she is drunk only language which she can speak is hungary. 

"Mr. Gin Napue from India/Italy"

 

" What can I say? Seura tekee kaltaisekseen" 

Maikki 86

 

LUITKO JO:

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/oodi-rentuille

 

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/visit-kanni-tampere-sokos-hotel

Ladataan...

Kuten kaikki hyvä yleensäkin, on myös tämä postaus odottanut julkaisuaan pitkän tovin. Suurena vaikuttimena tähän oli se, että ensimmäinen miltei valmis versio osoittautui läpilukaisulla mielestäni paskaksi. Siinä käsittelin aihetta käymällä läpi omaa renttukokoelmaani henkilö henkilöltä-tyyppisesti. Toki olin keksinyt tyypeille loistavat peitenimet tyyliin ”Poika joka tuli uskoon”. 

 Tekstin julkaisua ja sen loppuun saattamista saapui myös hidastamaan kaikkien todennäköisyyksien lakien vastaisesti mies menneisyydestä, siis tyyppi renttukokoelmastani. Emme olleet tavanneet vuosiin, joten hänen yhteydenottonsa oli ennen kaikkea yllättävä. Saatuani kuulla, että hän oli jokseenkin perusteellisesti ”ratsannut” Instagram-tilini (josta siis löytyy linkki tähän blogiin), olin huojentunut siitä, etten ollut vielä ehtinyt julkaista tekstiä jossa hänkin salanimellä esiintyi.  

 

Kohtaamisemme oli virkistävä ja hetken jopa uskoin kohtaloon. Sain kuitenkin nopeasti muistutuksen siitä, miksi olen viime vuosina pyrkinyt välttämään rentturakastajien lukumäärän kasvattamista. Tämä usein tavattu miesrotu kuuluu kyllä kotimaisiin alkuperäislajeihin, mutta on paljastunut seurustelukäytössä huonoksi. Voidaankin siis todeta, että rentut kuuluvat vapauteen, eikä heitä tule tavattaessa yrittää vangita saati kouluttaa. 

 

Villissä nuoruudessamme ystävieni yleinen sisäpiirivitsi oli, että jos miehellä on samanaikaisesti työ, asunto ja auto tai kaksi noista, ei hän ole minulle sopivaa seuraa. Jossakin vaiheessa kyllästyin renttujen häilyvään luonteeseen ja päätin ansaitsevani parempaa. Erinäisten Tinder- ja deittailukuvioiden myötä olen saanut kuitenkin huomata, ettei renttujen vältteleminen takaa onnea. Monet ns. paperilla kunnolliset miehet ovat osoittautuneet renttumiehiä huomattavasti huonommaksi seuraksi. 

 

Harkitsen siis vakavasti päästäväni hoivaviettini taas valloilleen ja alkavani naarata ojan pohjia aviomiesehdokkaiden toivossa. Ohessa neljä omiin kokemuksiini perustuvaa syytä miksi meidän naisten tulisi tapailla renttuja.

 

1. RENTUN KANSSA ELÄMÄ YLLÄTTÄÄ

 

Jos olet kyllästynyt siihen, että miehesi elämän viisivuotissuunnitelma etenee moitteettomasti, mikset kokeilisi jotakin epästabiilimpaa vaihtoehtoa? 

 

Kokemuksen syvällä rinta-äänellä voin todeta, että kun tapailet renttua, ei elämäsi ole ainakaan tylsää. Mikä sen kutkuttavampaa kuin herätä aamuyöllä siihen kun taksikuskia rahanpuutteessa pakeneva renttu viskoo kiven murikoita keittiön ikkunaasi?

 

Viime vuonna parisuhdekammoissani päätin ottaa itselleni toy boyn. Nuori herrasmies paljastui pian pesun kestäväksi rentuksi, mutta koska itsekään en suunnitellut kesähäitä, en antanut asian haitata. 

 

Liekö syynä kolmenkympin rajapyykki vai mikä, mutta nykyään arvostan hyviä yöunia ja kausittain myös Netflixiä niin paljon, etten useinkaan kykene spontaaneihin iltahengailuihin saati yökyläilyyn. Niinpä kun toy boy kysyi, minun lähetettyäni hänet huonon käytöksen vuoksi kotikaupunkiinsa kesken Tampereen vierailun, saako muuttaa luokseni, kielsin asian jyrkästi. Kuin sinettinä, lähetti hän pian asiaa käsiteltyämme vielä alastonkuvan itsestään, ilmeisesti jonkinlaisena houkuttimena nuorelle puumalle. Se ei kuitenkaan muuttanut mielipidettäni asumisasioiden, eikä minkään muunkaan osalta. Ilmeisesti toy boy oli menettämässä asuntoaan, koska viisi päivää tapahtuneen jälkeen ilmoitti Facebook hänen palanneen parisuhteeseen entisen tyttöystävänsä kanssa. Onnittelin nuorta paria asian johdosta. Toy boy viestittelee toisinaan edelleen, yleensä ollessaan alkoholivierotuksessa.

 

Joskus elämä varmasti yllättää itse rentunkin. Näin kävi eräälle tapailemalleni miehelle, joka aluksi vaikutti vielä ainakin osittain kunnolliselta. Välillä olen jopa miettinyt, toiko oma renttukarmani hänelle huonoa onnea, koska pian tapaamisemme jälkeen luisui hänen elämänsä totaaliseen syöksykierteeseen. 

 

Ensitapaamisellamme, aamuyön jatkoilla, kuuntelimme silloin uuden uutta Jukka Pojan biisiä Älä tyri nyt.  Hän kertoi pitävänsä kappaleesta, mutta minun mielestäni se oli liian surullinen. Noiden jatkojen jälkeen aloimme tapailla säännöllisesti vaikka asuimmekin eri paikkakunnilla. Käy koulut ja hanki pätevyys, et voi panna sitä päihteiden syyks, ettet pystynyt pitämään rotia. Ironista kyllä muutaman seuraavan kuukauden aikana onnistui mies menettämään työnsä, asuntonsa ja ajokorttinsa, luottotiedot häneltä olivat menneet jo aikapäiviä sitten. Tapailumme päättyi melko nopeasti eikä hän vieläkään ole maksanut velkojaan. 

 

Pari vuotta sitten istuin isäni auton kyydissä kun samainen herrasmies (joka oli tuolloin saavuttanut täydellisen renttuhabituksen) horjui ystävänsä kanssa Pispalan valtatien vartta silmät pelkistä valkuaisista loistaen huolimatta siitä, että oli arki ja iltapäivä. Tyydyin toteamaan että siinä on mennyt pojilla vappu pitkäksi. Isäni, joka oli autuaan tietämätön siitä että katsoi juuri entistä vävyehdokastaan kommentoi tilannetta osuvasti: ”Kun vielä tietäisi, että minkä vuoden vappu”.

 

 

2. EI IMELÄÄ ROMANTIIKKAA

 

Pelkään että tavatessani romanttisen miehen en osaisi suhtautua hänen huomion osoituksiinsa. Syynä tähän on varmastikin se, etteivät entiset miesseuralaiseni ole olleet romantiikan mittakaavalla varsinaisia ritareita. Osa heistä on omalla käytöksellään onnistunut torpedoimaan jopa ne pienet arkiset ruusunpunaiset hetket joita olemme yhdessä kokeneet. 

 

Kaltaisteni naisten, jotka siis pelkäävät etteivät osaa suhtautua sydämen muotoiseen söpöstelyyn, kannattaa kokeilla renttua. Heidän kanssaan kyseinen ongelma ei ole yleensä päällimmäisenä läsnä. Oma kokemukseni on myös se, etteivät renttujen järjestämät deitit (jos niitä siis on ylipäätään) toista niiden kulahtaneiden sosiaalisten sääntöjen puuduttavaa kaavaa, joiden perään itse olen joskus blogissani nillittänyt.

 

Deiteistä renttujen kanssa tulee minulle ensimmäisenä mieleen kaksi saman herran järjestämää välikohtausta. Toinen näistä sattui vappuna vuonna 2008 tai jotakin. On/off-tapailumme mahdollisti sen, että ensin Kleopatra-asussani etsiskelin vappuheilaa pitkin Tampereen katuja. Kun sellaista ei muualtakaan mukaan tarttunut, sovimme treffit Stokkan eteen. Hurautin paikalle miesten maastopyörällä jota olin hieman öh, ”lainannut” tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä. Siellä rentturakkaani odotti minua uskollisesti pääovien edessä maaten. Sammuneena. Toisesta välikohtauksesta kerron tuonnempana. 

 

Kyseisen miehen puolustukseksi on sanottava, että hän oli ensimmäinen ja mahdollisesti edelleen myös ainoa mies, joka on tuonut minulle aamupalan vuoteeseen. (Tekisi melkein mieli jättää mainitsematta että aamupala sisälsi vain ja ainoastaan yhden banaanin). 

 

Aiemmin mainitsemani herrasmies, joka todennäköisesti jatkaa jossakin päin Suomea edelleen Jukka Pojan biisin murheellista kaavaa, löysi romanttisen puolensa samoihin aikoihin kun minä päätin sulkea pienet rahahanani hänen kertomistaan nyyhkytarinoistaan huolimatta. Hän on sen tyypin ihmisiä, jotka vakaavasti uskovat muiden ihmisten elämän tarkoituksen olevan auttaa juuri häntä. Itse hän oli tapahtumiin, muuan muassa rattijuopumustuomioonsa, täysin syytön. Samaan kategoriaan meni myös hänen känninen päähän pistonsa hypätä talon katolta niin, että jalka murtui. Tämän vuoksi oli vähintään kohtuutonta, etten tukenut taloudellisesti hänen lääkäri- ja röntgenkulujaan kun hän muutaman päivän päästä onnettomuudesta oli niin selvä, että kykeni tuntemaan fyysistä kipua. 

 

Viimeinen hellittelynimi, jota hän minusta rahan kerjuuviesteissään käytti, oli Roope Ankka. Ei toiminut, voin kertoa. 

 

3.EI METROSEKSUAALISTA RÖYHISTELYÄ 

 

Itse en missään tapauksessa haluaisi tapailla miestä joka käyttää ulkonäöstä huolehtimiseen enemmän aikaa kuin minä. Tämänkin vuoksi renttumies on erittäin varteen otettava vaihtoehto. 

 

Minut ravintolassa yksin laskun kanssa jättänyt Auervaara (kerron hänestä kohta lisää) on tästä loistava osoitus. Tapailumme aikana kävi ilmi muun muassa ettei hän vielä 23-vuotiaana ollut ikinä kuullut jalkarasvasta, vaan luuli minun vitsailevan, kun ehdotin että hän alkaisi käyttää sellaista. Lisäksi hän on ainoa tuntemani henkilö joka aina uimahalliin mennessään vuokrasi uikkarit (joskin koki vuokrahinnan liian tyyriiksi). Jossakin vaiheessa hän halusi kasvattaa hiuksena pitkiksi ja värjätä ne sitten kusen keltaisiksi. Koska meillä oli suurin piirtein samanpituiset hiukset oletin hänen omistavan jonkinlaisen kamman tai harjan. Asian todellinen laita paljastui kun eräänä aamuna olin poistumassa hänen asunnostaan ja pyysin sellaista häneltä lainaksi. Kun kävi ilmi, ettei häneltä löydy moisia kapistuksia tiedustelin hämmentyneenä, millä hän sitten itse laittaa hiuksensa. ”Lippiksellä”, kuului vastaus. 

 

 

 4. EI TURHAA RAHALLA PRÖYSTÄILYÄ

 

Jo kohta kaksi todistanee, etteivät deitit todellakaan ole renttumiesten vahvinta alaa. Aiemmin olen siis blogissani kirjoittanut omasta vanhanaikaisesta näkemyksestäni, että miesten pitäisi ainakin ensitreffeillä olla se joka kaivaa lompakkonsa esiin. Tästä toki voidaan olla montaa mieltä ja myönnänkin nauttineeni renttujen seurasta vaikka he ovat moderneja miehiä, jotka eivät moisista muotoseikoista välitä. 

 

Tapailemiani renttuja yhdistää ennen kaikkea kiinnostus päihteisiin, joka saattanee selittää sitä kroonista rahapulaa, joissa suurin osa heistä piehtaroi. Joukkoon mahtuu toki myös niitä, joilla ainakin hetkellisesti on ollut epäilyttävän suuria summia käteistä, joiden hankintatavoista en varsinaisesti ole halunnut kuulla tarkemmin. 

 

Tajuton vappudeittini, jonka kanssa nuorena toivoin kunnollista parisuhdetta, yllätti minut kerran ehdottamalla että menisimme ravintolaan illalliselle. (Todennäköisesti olimme krapulassa, joka selittäisi sen että olimme viettäneet koko päivän yhdessä). Ilahtuneena suostuin ja hetken tuntui kuin olisimme oikea pariskunta. Kerrottuamme tarjoilijalle tilauksemme, ilmoitti hän olevansa täysin rahaton.  Mukisematta maksoin kummankin ruoat, mutta pakotin hänet saattamaan minut bussipysäkille edes jonkin asteisen treffitunnelman saavuttamiseksi. Astuessamme ravintolasta ulos kadulle, kehtasi tuo paskiainen tiedustella: ”Söiksää niin paljon ettei sulla mee enää edes takki kiinni?” Korvaukseksi tarjoamastani ateriasta, lupasi hän hoitaa seuraavan leffaillan hankinnat. En lainkaan yllättynyt kun hän ilmestyi kotiovelleni halvimman mahdollisen sipsipussin ja Makuunin euron leffan kanssa.

 

Tapaillessani järjestelmällistä ja siistiä miestä (tai kiinteistönvälittäjää), huomaan kärsiväni sisustus- ja siivouspaineista. Renttujen kanssa tätä ongelmaa ei ole pahemmin ollut, he kun eivät tuhlaa aikaansa turhan roinan, kuten lakanoiden, verhojen tai tuolien haalimiseen. 

 

Muutama vuosi sitten tapasin tapaninpäivän tansseissa mielenkiintoisen miehen, joka paljastui kaiken muun ohella vielä kirjailijaksi. Näin jo sieluni silmin miten upea kahden kirjoittajan liitto välillemme oli syntymässä ja iloisin mielen lähdin hänen luokseen jatkoille. Kotiutuminen seuraavana aamuna osoittautui siinä olotilassa jokseenkin hankalaksi. Hän kun asui vuokralla jonkun perheen pihavajassa. Koska en halunnut kohdata silmästä silmään vuokraisäntiä, jouduin korkkareineni ja sukkahousuineni tunkeutumaan takapihalta pensasaidan läpi viereisen seurakuntatalon pihaan. Luettuani otteita hänen omakustannekirjastaan tajusin, ettei kyseessä voi olla täysin terve yksilö ja lopetin suhteemme melko pikaisesti.  

 

Eräs vuosia elämässäni silloin tällöin tupsahdellut herra luisui vuosien saatossa kunnollisen pojan elämästä jonkin asteiseksi anarkistiksi ja päätyi lopulta luopumaan asunnostaan ja muuttamaan ystävineen vuokramaansa tehdashalliin. Hallin yläkerrassa oli jonkinlainen toimistotila jossa pojilla oli yhteiset asuin tilat. Itse en ollut tätä ensivisiitilläni (josta tuli myös viimeinen) tajunnut vaan luulin koko kämppää hänen yksityiseksi valtakunnakseen. Yllättynyt onkin lievä ilmaisu siitä fiiliksestä jonka aamulla koin herätessäni eilinen bilekolttu ylläni olohuoneen divaanisohvalta huomatakseni, että ympärilläni istuu viisi minulle entuudestaan tuntematonta herrasmiestä nauttimassa hallissa kasvatettuja, hmm…yrttejä… 

 

 

 

Luitko jo:

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/5-toivetta-deittikumppanilleni-jotka

http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/viikon-tinder-tapaus-miehet-joita-et

Ladataan...

Miten on mahdollista, että olen tässä tilanteessa taas vaikka viimeksi huhtikuussa olen saman asian todennut postauksessani: http://www.lily.fi/blogit/why-be-single-ja-muita-kysymyksia-joihin-en-osaa-vastata/least-i-didnt-even-try-liian-laiska?

Pari viikkoa sitten taas päätin, että alan deittailemaan todenteolla. Yritys oli kova, mutta päätöksessä pysyminen paljastui haastavaksi etenkin aikataulullisesti. Tänään ajauduin jo  pisteeseen jossa peruin treffit koska halusin SIIVOTA (oikeasti).  

Miksi aina ryhdyn tähän, vaikkei minua oikeasti edes huvittaisi? Hävettää myöntää, mutta nämä deittailupuuskani ovat oma tapani tuskailla biologisen kellon kanssa. Se ei tarkoita, että etsisin varsinaisesti isäehdokkaita syntymättömille lapsilleni. Nautin elämästä ja harrastuksistani , kiireestäkin jopa, mutta siitä huolimatta kuulen välillä sisäisen ääneni kirkuvan: ”OLET KOLMEKYMMENTÄ JA SINKKU, TEE JOTAKIN HYVÄ NAINEN”.  Jostakin syystä kuvitellut ulkoiset paineet saavat minut siis haluamaan sellaista, jota en rehellisesti sanottuna edes kaipaa. Surullista.

 Edellisessä postauksessani vihjailin omistavani seuraavan juttuni rentuille. Tämäkin aihe on edelleen työn alla, oikeastaan se oli jo miltei valmis, mutta mielestäni siitä tuli paska. Jätin siis aiheen hautumaan viikonlopuksi ja päästin viinimuijan Wanaja-festeille.

Viinimuija yllätti olemalla piirun verran korrektimpi kuin esimerkiksi hotelli Tornin vierailullaan. Hän jopa näki kaikki festien esiintyjät (poistumatta kertaakaan anniskelualueelta tietty!).  Perjantai-iltana olin mahdollisesti jo solmimassa jonkinlaista festarirakkautta jonkun mieshenkilön kanssa. Tässä vaiheessa iltaa en enää valitettavasti ollut kovinkaan korrekti, mutta varmasti vannotin jotakuta ”odottamaan tässä, kun haen mun kaverit”. Valitettavasti kun parin minuutin etsiskelyn jälkeen Kärppä-Kerttu ja Jossu löytyivät juhlakansan joukosta, en enää muistanut kuka minua odotti ja missä, osasin vain kertoa että joku ja jossain.

 Kuumimpia tunteita tunsin kuitenkin erästä alueen baarimikkoa kohtaan. Jostain kumman syystä hän ensimmäisen illan jälkeen muisti seurueemme 16 tuhannen ihmisen joukosta. Rakkauden liekki (minun osaltani) paloi lujiten siinä kohtaa kun hän vinkkasi tuoppiin mahtuvan kolme pikkolopulloa valkkaria, joskin (onneksi) tyydyin vain ”tupla-valkoviiniin”. Myös hänen herrasmiesmäiset vuorovuorovaikutustaitonsa vetosivat minuun. Esimerkiksi kun pettyneenä kommentoin, että mielestäni 4 euroa on liian vähän takaisin tupla-valkkarista (eli juomat hivenen kalliita makuuni), huikkasi hän iloisesti: ”Jollekin toikin olis ihan kyrpänä rahaa”.   Epäilyksen karvas maku nousi kuitenkin suuhuni siinä vaiheessa, kun kävi ilmi että valkoviini oli myyty loppuun koko festarialueelta. Sinä petollinen niljake, tarjositko muillekin tytöille tuopit täyteen?

Viinimuija otti veronsa myös sunnuntaipäivästäni .Tampereelle paluun jälkeen tunnin päiväunet venähtivät seitsemän tunnin mittaisiksi, jonka seurauksena yllätys yllätys, yhdet treffini peruuntuivat.

Viikonloppu oli onnistunut ja vihdoin tänään koen olevani jo normaalissa iskussa, mutta siitä huolimatta vapautan viinimuijan tehtävistään taas pariksi kuukaudeksi. Varsinaista morkkistakaan ei ole päässyt syntymään. Tästä piti huolen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello yksi (juuri se tunti kun valvoin päikkäreiden ja yöunien välillä) saamani puhelu mieheltä, jonka kanssa olemme viimeksi tavanneet yli kolme vuotta sitten. Kun tyyppi soittaa tiedustellakseen voiko tulla luokseni paistamaan kuhaa, ymmärrän olevani melko normaali, kaikesta huolimatta.

 

 

Pages