Höpsöt kakkumetsällä

wild casual

Olen jo aiemminkin kertonut, kuinka tykkään syödä. Enemmän ja useammin kuin Lucas, ja nälkä tulee nopeammin huolimatta kahdesta ensimmäisestä. Ei Lucas kauas jää, mutta jää kuitenkin. Ruoka on meille niin paljon enemmän kuin vain tankkausta. Tässä yksi päivä tapahtui ihan konkreettinen esimerkki, joka todistaa meidän rakkautta ruokaan.

Oltiin juuri syöty lasagnet ja tacot Bali Budassa, kun alkoi tehdä mieli raakakakkua. Meillä oli skootteri, mutta päätettiin lähteä tepastelemaan. Oli polttavan kuuma monen sateisen päivän jälkeen, autot ja skootterit poukkoilivat tuttuun tapaansa päättömästi kaupunginpölyssä. Lopputuloksena käveltiin ympäri Ubudin keskustan, löytämättä mitään miellyttävää. Matkalla mietittiin, pitäisikö jo kääntyä takaisin, mutta mehän ei luovutettu! Oltiin jo puolessa välissä, joten olisi sama kiertää takaisin toiselta puolen kaupunkia Monkey Forestin kautta.

Loppusuoralla osui ja upposi. Oltiin jo lähes takaisin skootterillamme, kun näimme KAFEn. Tutkailtiin menua ja päätettiin istua alas. Tutkailtiin lisää. Tajuttiin, että matkassa olevat taskurahat eivät riittäisi haluamaamme. Ponkaistiin ylös, käveltiin rivakasti skootterille, ja ajettiin pari kilsaa majapaikkaamme hakemaan lisää rahaa. Siis oikeesti!? Tekeekö kukaan muu näin? Oot kävellyt tunnin kuumuudessa, sulla on kova jano, istut jo viileään kahvilaan, sit näät menulla juuri sen marjaraakakakun minkä haluat, ja lähdet parin kilsan päähän hakemaan euron lisää. Ainakin tää tarina kuvastaa meitä hyvin, me tehdään mitä vaan haluamamme eteen, kaikki tai ei mitään :D Mä oon niin kaikki tai ei mitään -persoona, tää heijastuu monella elämän osa-alueella. Voisin varmaan joka päivä kertoa eri näkökulmasta, kuinka tämä toteutuu elämässäni.

Mä sain kakkuni ja olin tyytyväinen. Lisäksi otin inkivääri-ananas alkaalivettä, Lucas otti banaanismoothien ja massiivisen kulhon kaikkea mitä kuvitella saattaa, oli mansikkaa, banaania, paikallista hedelmää minkä nimeä en edes tiedä... Eihän me loppujen lopuksi edes koko menua tilattu, mutta pakko oli saada se mitä haluttiin.

Tuli kans mieleen, jos ootte täällä päin ja haluatte ostaa itselle kahvijauhetta. Me ostetaan, koska monissa majapaikoissa on vedenkeitin ja näin ollen voidaan saada pohjaton kahvikiintiö melkein täyteen keittelemällä kiehuvaa joka minuutti. Riisipellon kupeessa pienessä kaupassa koitettiin kysyä englanniksi, löytyisikö heiltä kahvia. Jos henkilö ei puhu englantia, on hyvä jättää kaikki sanat, jopa kohteliaat ilmaisut veke ja kertoa niin pelkistetysti kuin mahdollista. Coffee? Tämä ei kuulostanut naiselle tutulta, joten koitimme hieman erilaisin aksentein, yksinkertainen, lyhyt ja napakka, hidas, pantomiimi... Sitten tärppäsi. Nainen kysyi, onko etsimämme kopi. Joo, varmaan on, mikä ettei, kokeillaan kopia. Kahviahan sieltä tuli, win! Kahvi on siis paikallisittain kopi, ja ajattelin että meille suomalaisille kofeiiniaddikteille se voisi olla vieroitusoireita helpottava vinkki tiukan paikan tullen.

Mun sydän särkyy ilmoittaessani, että nyt pystyn julkaisemaan vain puhelimella otettuja tai vanhoja kuvia. Vanhat kuvat meinaa siis kontekstista kaukana vaeltavia yksilöitä. Murr. Tämän postauksen kuva on kuitenkin juuri niistä KAFEn antimista, jotka niin kovasti haluttiin.

 

E N N I

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.