Ladataan...
You. Stronger.

Mitkä ovat muistoja lapsuudestasi tai nuorudestasi, jotka ovat jättäneet voimakkaimman tunnejäljen? Mitä tekemistä tällä on ammattisi, tai elämäntapamuutoksesi kanssa?

Oletko miettinyt miksi teet sitä, mitä teet? Olipa kyse sitten ammatista, tai vaikka siitä että haluat tehdä elämäntapamuutoksen kohti terveyttä, tulisi sulle olla selvää MIKSI niin teet. Kerroin jo aikaisemmin siitä, miten motivaatio rakentuu vahvemmaksi, jos itselleen on kristallinkirkasta, miksi tekee mitä tekee. Täältä voit lukea siitä. Omaan motivaatioon syy MIKSI on siis selvä, motivaatio on vankka ja kestävä, jos on selvää miksi tekee asioita. Entä esimerkiksi ammatillisesta näkökulmasta?

Ihmiset eivät osta sitä mitä teet, vaan miksi teet! Toki joku ostaa Euroshopper-suklaata hinnan takia, mutta he vaihtavat merkkiä samantien, kun kilpailija tuo halvemman version. Nämä asiakkaat eivät ole sitoutuneita. Sen sijaan ihmiset, jotka ostavat Fazerin sinistä, ostavat sitä riippumatta hinnasta. He ostavat sitä, koska ovat sitoutuneet brändiin. He ostavat sitä ehkä koska haluavat suomalaista suklaata, he ovat ehkä tutustuneet Fazerin missioon.

Tässä Fazerin MIKSI: "Tuomme ihmisten hetkiin iloa, hyvinvointia, inspiraatiota, rakkautta ja intohimoa. Haluamme rikastuttaa ihmisten elämää tarjoomallamme." Siinä oli MIKSI.

Sen jälkeen on tiedettävä MITEN:

  • Valmistamme terveellisiä ja helposti nautittavia tuotteita, jotka maistuvat missä vain ja mihin tahansa vuorokaudenaikaan.
  • Tarjoamme asiakkaille terveellisiä, maukkaita ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja ravintoloissamme ja kahviloissamme.
  • Haemme uusia ratkaisuja, jotka helpottavat ihmisten kiireistä arkea.
  • Kunnioitamme ympäristöä kaikessa tekemisessämme.

Se, miten tämä liittyy sinuun, niin jos mietit työtäsi, teetkö sitä mitä haluat? Miksi olet nykyisessä ammatissasi? Jos mietit elämäntapamuutosta, miksi haluat sitä? Kun kirkastat nämä asiat itsellesi, tulet menestymään paremmin, ja ennen kaikkea, et polta itseäsi loppuun. Jos löydät sen sisäisen tekijän, miksi teet mitä teet, ajaa se sinua eteenpäin. Tällöin työ ei ole "vain työtä", vaan sinulla on inspiraatiota tehdä sitä, halu mennä eteenpäin. Asia on helpompi ymmärtää, jos olet ns. "kutsumusammatissa". Silloin ehkä muistat, miksi alunperin lähdit kyseiselle alalle? Kaikki eivät kuitenkaan ole kutsumuksessaan. Mieti silloin, mikä se voisi olla? Mikä sinua estää hakeutumasta eri alalle? Yrittämättä jättäminen ja niin edelleen...? Jos ammatin vaihto ei tule kysymykseen, niin onko sinulla muuta kiinnostuksen kohdetta? Harrastukset? Taide? Musiikki? Luonto? Lapset? Tutki sitä kuka olet ja mitä haluat tehdä, ja mene kohti niitä asioita!

Elämäntapamuutoksista puhuen, sinulla on selkeä syy, sisäinen halu tehdä hyviä valintoja itsesi vuoksi. Tällöin liikuntainto ei lopahda kahden viikon jälkeen, tai ruokavalio unohdu saman tien kun se kaksi kiloa on saatu laihdutettua rääkkidieetillä. Jos vain selvität, MIKSI sitä teet.

 

Miten selvittää oma MIKSI?

Me olemme kokemustemme muokkaamia. Joten, löytääksesi oman todellisen syysi, ikään kuin elämäntehtäväsi, sinun on vastattava muutamiin kysymyksiin:

Mitkä ovat mieleenpainuvimpia asioita elämässäsi? Lapsuudessasi, nuoruudessasi, aikuisiällä? Kirjoita ylös kokemukset, jotka aiheuttivat voimakkaimpia tuntemuksia. Ei ole väliä, millainen tuntemus se oli (positiivinen/negatiivinen), mutta jos kokemus oli voimakas, kirjoita se ylös.

-Mitä tuntemuksia asia sinussa herätti?

-Mikä siinä oli niin erityistä, että se on jäänyt mieleen?

-Miten tämä kokemus vaikutti sinuun myöhemmin?

-Miksi valitsit juuri tämän tarinan?

-Mitä tunteita herää, kun muistelet asiaa? Mikä muistossa tarkalleen ottaen on sellaista, että se herättää kyseiset tunteet?

Kun kirjoitat ylös tarinoita, etsi niistä yhteneväisyyksiä. Jos löydät toistuvia tekijöitä, perehdy niihin. Niistä löytyy sinun MIKSI.

Esimerkkejä lapsuudestani

Annan oman esimerkin: Varhaisimpia muistojani on varmasti se kun olin ehkä kolme vuotias. Isäni oli tullut jalkapallopelistä ja hänellä oli jotain ruhjeita. Minä sitten hoidin niitä kastelemalla paperia vedessä ja puhdistin haavoja. Muistan vieläkin että se oli todella hauskaa, ja ajattelin että minusta on hyötyä, ja voin oikeasti parantaa hänen haavansa!

Toisia mieleenpainuvia muistoja on juuri edellisessä tekstissäni kertomat koululiikuntamuistot, joissa valitsin parikseni sen joka jäisi muuten viimeiseksi ja halusin kannustaa häntä. Taas kerran halusin olla avuksi ja tekeminen tälläkin kertaa liittyi hyvinvointiin.

Negatiivinen ensimmäinen mieleenpainuva muistoni lienee ollessani nelisen vuotta. Vanhempani kyselivät että miksi valehtelin. (Mistä nyt neljävuotiaat valehtelee; varmaan olin poistunut pihalta, vaikken olisi saanut ja väitin että olin koko ajan pihalla kiltisti.) Vanhempani sanoivat "Miksi olet alkanut valehtelemaan? Et koskaan ennen valehdellut, ennen olit niin suloinen tyttö". Tästä jäi sellainen olo, että tuotin pettymyksen, en kelvannut ja minulla ei kerta kaikkiaan ollut mitään keinoa korjata tilannetta. Kuka pystyy olemaan 100% rehellinen aina? Lapset vaan oppivat valehtelemaan tuollaisista pikkuasioista, mutta enhän minä silloin voinut tietää että se on normaalia. Minulle tuli vain sellainen olo että olin huono ihminen. Fiilis liittyi siis hyväksytyksi tulemiseen.

Edelleen voimakkaimpia kokemuksiani ovat kolmen lapseni syntymät. Näistä voisin vetää sellaisen yhteneväisyyden, että en koskaan ollut onneni kukkoloilla heti vauvan synnyttyä. Olin ahdistunut, väsynyt ja sairastin jopa synnytyksen jälkeistä masennusta kahdesta ensimmäisestä lapsesta. Fiilis oli syyllinen, kuinka voin olla onneton kun olen saanut vauvan? Voin kertoa niistä kokemuksista joskus myöhemmin, mutta se miten ne ovat vaikuttaneet minuun, on se että mielestäni kenenkään ei pitäisi syyllistyä omista tunteistaan.

 

Hyvinvointi, auttaminen, hyväksyntä. Siinä minun toistuvat tekijäni.

 

Ehkä nuo kokemukset muokkaavat sitä, miksi teen mitä teen. Haluan inspiroida ihmisiä terveellisten elämäntapojen pariin, jotta he voivat hyvin ja nauttivat elämästä matkan varrella. Mielestäni vaakan kyttääminen ja sen siivittämänä liikkumaan meneminen ei ole nautinnollista. Haluan että pääsemme pakosta irti. Että syömme, jotta jaksamme liikkua, emme liiku jotta saamme syödä. Että muutamme tapaamme tarkastella maailmaa ja ulkonäköä. Että ihmisten ei tarvitse koko elämäänsä kokea etteivät kelpaa, tai etteivät ole tarpeeksi hyviä jossakin. Se asenne, että et osaa kuitenkaan, lannistaa sinut jo ennen kuin edes yrität. Siksi jokaisella on oikeus tuntea itsensä sen verran itsevarmaksi, että uskaltaa yrittää ja mennä eteenpäin. Oli sitten kyse tärkeästä työhaastattelusta, tai vaikkapa siitä että uskaltaako mennä salille. Jos jo valmiiksi koet että olet kuitenkin huono, ettei kannata edes yrittää, niin sitten määität oman elämäsi rimaa koko ajan alemmas ja alemmas.

Entä jos muistot eivät ole hyviä?

Mitä jos lapsuudessa tai nuoruudessa on todella traumaattisia muistoja? Ne eittämättä muokkaavat myös sitä, kuka olet nyt. Mutta ehkä vähän eri tavalla, kuin mitä olit tähän asti ajatellut. Kirjassan "Find your why" Simon Sinek antaa tähän hyvä esimerkin: Kirjan tekijät olivat kyselleet voimakkaimpia muistoja eräältä naiselta, jota oli pahoinpidelty lapsena. Nainen sanoi, että lapsuus oli kauhea, ja kertoi tarinoita siitä. Hänen kertomuksissaan toistui yksi tekijä; hän oli aina koittanut suojella siskoaan pahoinpitelyltä. Hän ei ollut itse huomannut tätä toistuvaa kaavaa. Kun kirjan tekijät huomauttivat tästä suojelusta, nainen alkoi itkeä. Hän on se kuka on tänään, sen takia että hän halusi suojella heitä, jotka eivät pystyneet puolustamaan itseään. Tämä suojelu, toisten puolien pitäminen oli naisen MIKSI. Hänellä oli syvä halu auttaa toisia ihmisiä, ja se, että se selveni hänelle kirkkaasti, oli yllättävä positiivinen asia, minkä hän huonoista muistoistaan löysi. Sen löytyminen voi helpottaa taakkaa siitä, että koko menneisyys olisi ollut paha. Menneisyys oli muokannut häntä, ja saanut kuitenkin jotain hyvää aikaiseksi, jota hän voi puolestaan jakaa maailmaan.

Jos tämä ajatusmalli kolahtaa, suosittelen Simon Sinekin kirjoja Start with why, ja Find your why.

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja personal trainer Oulun Beauty Centerillä

Share

Ladataan...
You. Stronger.

Huomasin tässä, että en ole esitellyt itseäni tänne blogiin ollenkaan. Oikeastaan huomasin sen jo aikoja sitten, mutta jostain syystä pitäydyn mieluummin ns. asiassa, kuin kirjoittelisin henkilökohtaisuuksia. Olen Hanna, 33 vuotias oululainen fysioterapeutti ja personal trainer. Minulla on 2, 5, ja 6-vuotiaat lapset.

Tähän muuten pysähtyi mun teksti. On tosi vaikee kertoa mitään tuon enempää itsestään. En tiedä miksi. Mulle on moni sanonut, että en anna itsestäni oikein mitään, tai oon etäinen. Se on aina vähän yllättänyt mut, koska pidän itseäni sosiaalisena. Mutta kaipa mulla näköjään on joku muuri, minkä sisäpuoli on vaan mulle. Jos lukijoista tuntuu, että haluatte jonkin sortin henkilökuvaa, mikä on mulle aika vaikeaa, niin voin koittaa kuitenkin sellaistakin tehdä. Voitte vaikka laittaa kysymyksiä. Jos niitä on tarpeeksi, voin tehdä Q&A postauksen? Sovitaanko niin? Saa kysyä mitä vain. Muuten mennään tällä henkilökohtaisuuden tasolla. :)

 

Start with why

Teen tätä, (työtäni ja blogia) koska haluan muuttaa maailmaa. Muuttaa sitä tapaa, millä ihmiset maailmaa tarkastelevat. Jos maailmaa tarkastellaan sen kautta, mitä media ja ympäristö meille syytää, koemme, ettemme ole koskaan tarpeeksi. Tarpeeksi kauniita, tarpeeksi timmejä, laihoja, rikkaita, aikaansaavia, kotini ei ole tarpeeksi trendikäs... Lista on loputon. Haluan opettaa, että liikkuminen voi olla kivaa, ja suht terveellisesti syöminenkin mahdollista. Kitudieettien ja ehdottomuuksien noudattaminen ei sen sijaan ole tervettä. Niin kauan kuin pakotat itseäsi, et halua sitä tehdä. Ja terveyden eteen toimiminen on kuitenkin sen verran tärkeää, että meillä kaikilla olisi paljon helpompaa, jos ihan oikeasti haluaisimme elää niin. (Start with why on muuten kirja, jota vahvasti suosittelen jokaiselle luettavaksi!)

Niin kauan kun liikut pakosta, tai ulkoisen motivaation sanelemana, niin kauan joudut taistelemaan että lähtisitkö treenaamaan vai et. Kun pääset siihen pisteeseen, että löydät sen nautinnon liikunnasta, sinun ei tarvitse enää koskaan taistella. Olen itsekin ollut siinä, että ei huvita. Mietin joskus 20-vuotiaana, että tulispa semmoinen motivaatio, että liikunta olisi intohimo! Mutta silloin liikuinkin pakosta. Mulla oli ahdistushäiriö ja syömishäiriö. Liikuin, että laihtuisin. Ei ihme, että ei huvittanut. Olin koko lapsuuteni ja nuoruuteni aina harrastanut jotain liikuntaa, ja ehkä mun pelastus oli se, että alunperin lapsena aloin harrastaa, koska tykkäsin siitä tekemisestä itsessään. Nuoruudessa hoksasin, että hei, liikunta laihduttaa! Ja en koskaan edes ollut lihava. Mistä lie olin poiminut sen tavallisen "en kelpaa tällaisena"-mentaliteetin?

 

Jotenkin ehkä en vain ollut tarpeeksi pahassa tilanteessa, joten onnistuin pääsemään eroon sairaalloisesta maailmankatsomuksesta. Aloin tehdä vain niitä liikuntalajeja, joista tykkäsin. Tykkäsin kuntosalista. Juoksusta en tykännyt. Niinpä kävin salilla enkä juossut. Samalla pakko alkoi hälvetä ja ahdistus sen mukana. Tutustuin ryhmäliikuntaan, ja yllätyin siitä että se olikin kivaa. Ja aloin ohjaamaan itsekin. Mun pelastus oli se, että tein vain sitä mikä oli kivaa. Ja yllätys yllätys!! En alkanut lihomaan, vaikka lopetin pakottamisen! Vaikka juuri tuo pelko piti minut siinä pakossa. Olin rakentanut ahdistuksen ihan turhan päälle.

Ekat muistot koululiikunnasta

Mulle on aina ollut tärkeää, että kaikille annetaan mahdollisuus kokea onnistumisia liikunnassa. Jo ala-asteella. En tietenkään osannut ajatella sitä noin hienosti, mutta toiminnassa se arvo näkyi. Kun piti valita sählyjoukkueeseen pelaajia, valitsin aina ekaksi sen, jonka tiesin jäävän muuten riviin viimeiseksi seisomaan. En tiedä miksi, ehkä mua ketutti se, että aina joku sama tyyppi jäi viimeiseksi valinnaksi ja tiesin, että se vaikuttaa siihen, miten tuo ihminen kokee itsensä liikkujana lopun elämäänsä. Viimeiseksi jäätyäänhän sitä ajattelee, että oon ihan paska kun kukaan ei halua mua joukkueeseen, pääsispä pois täältä. Saa siinä sitten aikuisena koittaa pakottaa itseään lenkille vasten tahtoaan.

Yleensä minut, ja mun paras kaveri laitettiin eri joukkueisiin valitsemaan pelaajia. Luultavasti siksi, että jos me oltiin samassa joukkueessa, toiset vain lentelivät seinään meidän tieltä. Jos muistat koulun liikuntatunneilta ne tyypit, jotka juoksivat täysiä päin ja iskivät mailalla sun varpaan mustaksi, mä olin just se. Eikä mulla ollut yleensä edes villasukkaa siinä mailassa. Revin sen irti, koska se häiritsi tarkuutta. Joskus fyssariksi opiskellessa pelasimme kapustapalloa. Siis salibandya puurokauhoilla. Menin aloitukseen, mutta opettaja vaihtoi minut aloituksesta pois "liian aggressiivisen peliasennon" vuoksi. Ja kyse oli kapustapallosta, ei varsinaisesti mistään liigapelistä!

Liikkuessa olin suorittaja, mutta kaikki muu mikä siihen liittyy, opettaminen, joukkuetoverien valinta, kaverin tsemppaaminen, siinä ajattelin jotenkin eri tavalla; että jokaisella pitää olla mahdollisuus onnistua ja oppia. Siksi mä en varmaan oo koskaan innostunut kilpaurheilusta. Oon montaakin lajia kokeillut kisata, mutta jotenkin se opettaminen on antoisampaa, kuin kerätä yksin itselleen palkintoja ja menestystä yhdestä lajista. Tykkäsin harrastaa montaa lajia, joissa tulin vaan semihyväksi, mieluummin kuin keskittyä yhteen, jossa olisin voinut tulla tosi hyväksi. Samalla tavalla treenaan nykyäänkin, useaa ominaisuutta, mutta mikään alue ei erityisesti loista. Ja se on mulle ok. Jos sä tykkäät kehittää ainoastaan yhtä aluetta, niin sekin on ok.

Kaavio1: Musta tärkeintä ei ole olla huippukunnossa. Toki se on ihailtavaa, ja jos huippukuntoinen sairastuu, muuttuu hän pahimmillaan vain "hyväkuntoiseksi"eli asiat on edelleen paremmin kuin hyvin. On sen sijaan erittäin tärkeää olla hyvässä kunnossa, eli terve, perusliikunnallinen. Silloin on varaa myös sairastua, tai olla liikkumatta hetki esimerkiksi elämäntilanteen niin sanellessa. Kun terve ihminen saa taudin, tai on liikkumatta jonkin aikaa, hän menee vain yhden pykälän alaspäin. Siitä pääsee suht helposti takaisin, koska vaivat eivät ole niin massiivisia ja kunto ei ole niin pohjalukemissa. Jos sen sijaan olet "huonossa kunnossa", niin sairauden iskiessä kuntosi rapistuu pahoinvoinnin ja sairaan ihmisen tasolle. Sieltä ylös ponnahtaminen on työlästä, jos edes onnistuu. Silloin on jo niin pahoja tuki- ja liikuntaelinvaivoja, että normaali arjessa toimiminenkin on hankalaa. Silloin ei edes tee mieli liikkua. Ja toimintakyky jatkaa rapistumistaan. Pyri siis siihen, että seilaat tuolla terveen rajamailla, silloin on varaa olla välillä myös liikkumatta. Huonokuntoisen sen sijaan ei ole varaa olla liikkumatta!

 

Kun opettaja ei innosta

Yläasteella seiskan syksyllä otin koulun kuntotesteissä parikseni sen, jonka arvelin jäävän muuten ilman paria. Teimme vatsalihastestiä. Tyttö ei saanu yhtään toistoa. Opettaja tuli tuhahtelemaan että jaa, nolla pärähti. Missä opettajan kannustaminen?! Neuvottiinko edes miten vatsalihaksia treenataan? Treenattiinko niitä koulussa? EI. Pelkästään testattiin. Keväällä olin saman tytön pari jälleen kuntotesteissä. Tällä kertaa hän sai neljä vatsarutistusta. NELJÄ! Hihkuin riemusta ja huusin että huomaatko miten paljon paransit syksystä! Tyttö oli itsekin innoissaan. Opettaja tuli ja sanoi "Saitko sä vaan neljä?!" Näin miten tytön hartiat lysähti takaisin alas ja pystyin itsekin tuntemaan miten hänen viimeinenkin usko omiin kykyihin häipyi savuna ilmaan. Sillon avasin sanaisen arkkuni ja tilitin opettajalle, että se on prosentuaalisesti paljon parempi parannus syksystä, kuin kellään muulla tässä salissa. Heli, jos luet tän ja muistat kyseisen hetken, niin toivottavasti oot osannu laittaa sen omaan arvoonsa? Pyydän anteeksi opettajan puolesta!

Minua tympi se, että huomioon ei otettu henkilön omaa kehitystä suhteessa aikaisempaan. Huomioitiin vain se, miten hyvin oppilaat jaksoi tehdä vatsarutistuksia luokan parhaimpaan verrattuna. Miksi lapsen kehitystä verrataan toisiin lapsiin? Eikö ole tärkeää, että kunhan kehittyy, suhteessa omiin aikaisempaan tasoonsa?

Miksi You. Stronger.?

Nuo koulumuistot on varmasti vaikuttaneet siihen, että päädyin liikunta-alalle. Ne on varmasti myös vaikuttaneet siihen, että en koskaan halunnut kuitenkaan liikunnan opettajaksi. Mulle antoisinta tässä työssä on varsinkin nuorten kanssa toimiminen. Mulla on ollut täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevia, ja joitain alaikäisiä pt-valmennettavia. Kaikista parasta onnistumista koen silloin, kun he valmennuksen loppupuolella alkavat kertomaan, miten eivät usko ulkonäköperusteiseen liikkumiseen. Miten heidän mielestään voima ja toiminnalliset ominaisuudet on parempia kuin pyöreä perse tai alhainen kehonpaino. Miten he kertovat, että saliharrastus on parantanut heidän itsetuntoaan ja uskoa siihen, että voi luottaa omiin taitoihin myös muilla elämän osa-alueilla. Tuon takia teen tätä! Jos yksikin tyttö jää syrjäytymättä, tai pääsee ahdistavista ajatuksista eroon, tai keksii, mihin ammattiin pyrkii aikuisena, sillon mä olen tyytyväinen. Juttelut treenien lomassa on usein tärkeempiä kuin se itse treeni. Ja jos joku nuori saa ehkä uutta suuntaa elämälleen, merkkaa se mulle helvetisti enemmän kuin se, että onko se peppu tarpeeksi pyöreä.

"You. Stronger." tarkoittaa: "Sinä. Vahvempana." Piste on sanan perässä siksi, että siinä kohtaan pysähdytään ajattelemaan. Sinä. -Ei kukaan muu. Vahvempana. -Ei vahvin kaikista, vaan vahvempana kuin olit ennen.

 

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja personal trainer Oulun Beauty Centerillä

Share

Ladataan...
You. Stronger.

Lukija toivoi kirjoitusta siitä, miten pienet ja isot liikkeet eroavat toisistaan, ja milloin mitäkin kannattaa tehdä. Kiitos vinkistä!

Isot liikkeet tarkoittavat tässä nyt moninivelliikkeitä, toiminnallisempia liikkeitä siis. Tällaisia ovat esimerkiksi kyykky, pystypunnerrus, maastaveto, penkkipunnerrus, rinnalleveto, askelkyykky, kulmasoutu jne. Eli liikkeitä, joissa liikkuu useampi kuin yksi nivel. Tällöin myös työhön osallistuvia lihaksia on useita. Esimerkiksi kyykyssä työskentelevät pääosin etureidet, pakarat, takareidet, mutta avustavassa määrin myös pohkeet, selän ja vatsan lihakset. Pieniä liikkeitä kutsutaan eristäviksi liikkeiksi. Niissä liikkuu yksi nivel, ja työtä tekee pienempi määrä lihaksia kerrallaan. Eristäviä liikkeitä on esimerkiksi hauiskääntö, ojentaja-kick back ja vaikkapa pakaran liikkeistä monille tuttu "koiran kusetus".

Tehot esiin isoilla liikkeillä

Oon vahvasti sitä mieltä, että aina tulisi ensin opetella tekemään isot liikkeet oikein teknisesti ja hallitusti. Ne parantavat kehonhallintaa ja vähentävätvammariskiä muutenkin arjessa (ja treenissä). Oletetaan, että opettelet vaikkapa pystypunnerruksen seisten käsipainoilla, ja toinen kaveri opettelee vipunoston istuen koneessa. Kumpikin liike kehittää olkapään lihaksia. Silti se, joka osaa hallita kehonsa seisten tehtävällä pystypunnerruksella, on kehittänyt niin hyvä tuen kroppaan että esimerkiksi selän venäyttäminen on epätodennäköisempää kuin sillä, joka on treenannut pelkästään istuen olkapäitä koneessa (tämä oli tosi yksinkertaistettu esimerkki). 

Kuva 1: Pystypunnerrus seisten.

Kerronpa miksi seisten tehtävä moninivelliike päihittää istuen tehtävän eristävän: Seistessä sinun tarvitsee aktivoida keskivartalo ja pakara tosi tiukasti, että saat liikkeen onnistumaan. Jos tukea ei ole, alkaa selkä kaatumaan taaksepäin ja painojen kasvaessa liike ei enää vain onnistu puuttuvan tuen takia. Jos taas osaat tehdä liikkeen jämäkästi, on selän, vatsan ja hartiarenkaan vakaus sitä luokkaa, että osaat analysoida missä asennossa kehosi on, ja mistä tulee antaa tukea liikkeelle. Pelkästään voima ja hallinta ei siis parane, vaan myös asentotunto kehittyy (eli kyky aistia asentoa ja kehon osien suhdetta tilaan). Jos asentotunto on heikko, erilaiset venähdykset ja rasitusvammat ovat yleisiä koska helposti kuormitat kehoasi sitten väärin. Täällä video siitä, miten pystypunnerrus tehdään seisten oikein, ja miltä näyttää, jos kehonhallinta siinä pettää. Lisäksi myös liike on kokonaisuudessaan tehokkaampi, koska useampi lihas työskentelee. Saat siis enemmän hyötyä vähemmässä ajassa!

 

Miksi tästä asiasta pitää sitten edes kirjoittaa? Eikö se ole selvää, että isot, seisten tehtävät liikkeet ovat hyödyllisempiä kuin istuen tehtävät ja eristävät liikkeet? Monesti mukavuudenhalu ajaa kuitenkin tutkitun faktan edelle ja siksi moni jättää haastavaksi kokemansa liikkeet pois, ja korvaa ne helpoilla eristävillä liikkeillä. Moninivelliikkeet ovat raskaita (ja siksi juuri tehokkaampia) ja myös  hankalampia, koska ne vaativat kehonhallintaa. Siksi varsinkin ilman personal traineria treenaava tekee mielellään sellaista, mikä tuntuu helpolta. Ehkä ei osata, ja pelottaa, että rikkoo itsensä?

Salille mennään tekemään hauiskääntöä, polven ojennusta ja polven koukistusta koneessa, ehkä jalkaprässiä, ja sitten vaikkapa vipunostoja käsipainoilla. Ei tässä sinänsä mitään vikaa ole, PÄÄASIA ETTÄ LIIKKUU! Eli jos sinun salitreenisi koostuu vain noista liikkeistä, niin jatka toki, jopa yhdestä ainoasta liikkeestä on hyötyä, jos vaihtoehtona on jättää ne tekemättä. Eivät ne mitään haitallisia liikkeitä ole. Jos kuitenkin haluat kehittyä, saada tehoja irti, kiinteytyä tai päästä eroon vaikka selkävaivoista, tulisi panostaa isoihin liikkeisiin. (selkävaivaiset ja muut kivusta kärsivät, ottakaa ensin yhteys fysioterapeuttiin ennen treenejä!).

Mitä enemmän isoja liikkeitä treenisi sisältää, sitä enemmän hiki salilla virtaa. Sitä enemmän kehosi lämpötila nousee, sitä enemmän kulutat kaloreita (jos niitä seurailet). Saat samassa ajassa salitreenistäsi puolet tehokkaamman, kun keskityt isoihin liikkeisiin pelkkien eristävien sijaan. Samalla vaivalla parannat kehonhallintaasi.

 

Milloin eristäviä liikkeitä kannattaa käyttää?

Pienet, eristävät liikkeet ovat tehokkaita esimerkiksi lihasmassan kasvatuksessa ja lihasten muokkauksessa. Silloinkin tarvitaan kyllä isoja liikkeitä. Tarvitaan isoja liikkeitä, joilla on mahdollista nostaa isoja painoja. Jos muistat aikaisemmista teksteistäni, niin lihasmassan kehitykseen tarvitaan kolme asiaa joista ei voi neuvotella: suuri mekaaninen kuorma (isot painot), mikrovauriot (lihasten "rikkoontuminen") ja metabolinen stressi (hapotus, eli aineenvaihduntatuotteiden kertyminen lihakseen). Isoilla liikkeillä saat tuota mekaanista kuormaa ylös. Esimerkiksi voit ottaa takareisitreenissä raskaan kyykkysarjan ensimmäiseksi liikkeeksi. Tämän jälkeen voit tehdä eristävämpiä liikkeitä, kuten polven koukistuksia ja muita pienempiä liikkeitä takareisille.

Lisäksi eristävät liikkeet sopivat silloin, jos kyseisessä lihaksessa on toimintahäiriöitä. Esimerkiksi jos polvet linkkaavat kyykätessä tai juostessa sisäänpäin keskimmäisen pakaralihaksen heikkouden vuoksi, silloin voisi tehdä eristäviä harjoitteita kyseiselle lihakselle. Siinäkin tapauksessa lähtisin kyllä ensin toiminnan kautta, esimerkiksi yhden jalan minikyykyistä. Vasta sen jälkeen suositttelisin pieniä eristäviä (jos silloinkaan), kuten kuminauhakävelyä keskimmäistä pakaralihasta vahvistamaan.

Kuva2. Keskimmäisen pakaralihaksen hallintaa voi treenata vaikka Smithissä penkille noustessa. Näin saa tasapainon hallintaan helpommin, ja voi käyttää lonkkaniveltä isolla liikelaajuudella.

 

Kuva 3. Keskimmäistä pakaralihasta kannattaa kuitenkin mielellään harjoittaa myös avoimella kineettisellä ketjulla, eli mahdollisimman vähällä tuella. Esimerkiksi yhden jalan maastaveto (kuvassa) on erinomainen liike parantamaan kyseisen lihaksen hallintaa nimenomaan toiminnassa. Mitä luonnollisempi liike on, sitä paremmin harjoite siirtyy toimintaan (eli suoritus ja treeneissä paranee, ja vammautumiset arjessa vähenevät).

 

Jumppatunnin koirankusetus?

Entä ryhmäliikunta sitten? Oletko vuosia käynyt ryhmäliikunnassa, jossa tehdään suurin osa tai puolet liikkeistä lattialla maaten? Tuleeko sinulla siinä hiki? Hengästytkö? Jos sulla on aktiivisuusranneke, niin kerryttääkö kyseinen tunti askelia? Jos mielit pudottaa painoa tai kohottaa kuntoa, niin sitten noihin edellä mainittuihin asioihin tulisi kiinnittää huomiota. Välillä on tietysti paikallaan kehonhuolto- ja pilatestunnit, mutta ne ovat kehoa huoltavia. Ne eivät korvaa reipasta liikuntaa. Jos haluat muutoksia kuntoosi tai painoosi, on liikunnan kuormitettava niin että hengästyt ja hiki virtaa. (Kuormitettava siis kohtuullisesti, lue täältä mitä tapahtuu jos treenaat pelkästään kovatehoisia lajeja.)

Entä ne koirankusetusliikkeet ynnä muut nitkutukset? Jos liike polttaa vain pientä aluetta, sillä on vain pieni vaikutus. Jos liike tuntuu koko kehossa ja vielä hengästyttää, sillä on suuri vaikutus! Älä siis anna polttavan tunteen pakarassa hämätä luulemaan, että keho nyt kiinteytyy! Jos jumppatunnilla tehdään yli puolet ajasta lattialla maaten, tai nelinkontin pieniä pakaraa hapottavia liikkeitä kuten koirankusetusta, reisien lähennystä tai pelkkää pienen liikeradan nykyttävää vatsarutistusta, on varma että liikkeet eivät riitä kunnon kohotukseen. Se polttaa kyseistä lihasta, mutta kyseinen lihas on niin pieni, että sillä ei ole mitään merkitystä itse kunnon kohoamiselle tai energian kulutukselle. Jumiin siinä pakaran kylläkin saa.

Toki jälleen mainitsen, että kaikki liikunta on hyvästä! Joten jos tykkäät vain kyseisen tyyppisistä tunneista, tai teet niitä liikkeitä kotijumpassa, niin asia ookoo.  Mieti kuitenkin, oletko saanut toivomiasi tuloksia? Onko kehosi vahvistunut tai kuntosi kohnnut? Oletko päässyt ylipainosta eroon?  Jos haluat viettää vain aikaa jumpassa ilman tavoitteita, nauttia vapaa-ajasta niin silloinhan lajilla ja liikkeillä ei ole mitään väliä.

Mietitkö kuitenkin sisimmässäsi, että miksi et saa tuloksia, että teetkö jotain väärin kenties? Niin ei, et tee mitään väärin! Kokeile vain erilaisia, isompia liikkeitä ja voit yllättyä siitä, mihin kehosi pystyy!

Ohjaan neljää eri Les Mills-ryhmäliikuntatuntia. Yleensä näistä konseptitunneista on se hyöty, että asiakas tietää mitä saa. Pystyn siksi sanomaan, että Les Mills-tunneilla keskitytään isoihin liikkeisiin, ja pieniä liikkeitä käytetään tehokeinoina. Toki myös ohjaajien itse suunnittelemat tunnit ovat tehokkaita, jos niissä tehdään isoja liikkeitä. Käy siis rohkeasti kokeilemassa eri lajeja, sillä tavalla löydät mieluisan. Jos mietit salilla tehojen lisäystä, ota ihmeessä neuvoja vastaan paikkakuntasi personal trainerilta. Mun periaate salitreenissä on, että mielellään niitä isoja liikkeitä, ja aina seisten, jos mahdollista. Jos ihminen istuu töissä koko päivän, niin ei silloin kannata enää salilla jatkaa istumista!

Sanon vielä, että en saa mitään rahaa näistä teksteistä. Mutta minulta kysellään asiasta paljon, ja päivästä toiseen ja samat kysymykset toistuvat, haluan kirjoittaa niistä tänne, jos joku saisi itselleen ahaa-elämyksiä. 

Jos haluat treenissäsi tuloksia, mutta et niitä saa, niin muista, että sinussa ei ole syy! Ehkä ne on vain ne liikkeet joita teet? Kokeile siis tätä lähestymistapaa vähän aikaa, ja kerro, tuntuuko erilaiselta?  Salilla saat tulla nykäiseen mua hihasta, autan mielelläni!

 

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja personal trainer Oulun Beauty Centerillä

Share

Pages