Ladataan...

HUHHUH.
Kaikkea on kyllä ehtinyt tapahtumaan tässä reilun kuukauden aikana. Suurimpina juttuina tietysti koulun- ja hoidonalku. Onneksi kaikki on sujunut hyvin ja molemmat lapset viihtyvät hoidossa loistavasti. Koulussa on ihanaa olla piiiitkän tauon jälkeen, mutta rankkaa! 

Hillalle kuuluu hyvää, kohta paukahtaa 9 kuukautta rikki. Hilla otti ensimmäiset askeleet 7,5 kuukauden hienossa iässä ja nyt kävellään jo muutaman metrin matkoja hienosti ilman tukea. Ylös ei ihan vielä päästä itse, mutta onneksi kotona on paljon tukia. Tavuja tulee ainakin ma-ma, mä-mä, pa-pa ja pä-pä. 8 kuukauden neuvolassa keräsi kasvusta kehuja, mutta ensi viikolla mennään kesän alussa määrättyyn lääkärin kasvukontrolliin. Pituutta oli viime neuvolaan tullut huimat 4 cm, mutta painoa ei ollut tullut juuri yhtään. Lääkäri ei kyllä ollut huolissaan, mutta eipä lähtenyt lääkäriaikaakaan perumaan. Muuten on kyllä ihana ilopilleri, tuo meidän Hillanen. 

Teo 1v 9kk puhuu _koko_ajan_. Ihanaa, mutta hmm, vähän raskasta. Jokainen Teon sanoma sana pitää toistaa ja Teo valitettavasti toistaa joka sanan... No, mutta enemmän positiivista kuin negatiivista! Hoidossa on mennyt tosi hienosti, alun itkuviikon jälkeen. Ruoka maistuu ja leikit kavereiden kanssa sujuu. Ainakin useimmiten. Välillä Teo kuulemma tönii hoitokamuja, varsinkin yhtä poikaa, mutta hoitotädit sanoi, että se on ihan normaalia. Koetellaan vähän rajoja ja testataan kuinka pitkälle voi mennä. Ja normaalisti siis Teo ja tää poika leikkii ihan nätisti keskenään, mutta kai se toisen naama alkaa siinä pahimman nälkäkiukun kohdalla vaan vähän ärsyttämään. Iso poika jo, kun ihan omia kavereitakin on, nyyh. Isosta pojasta puheenollen, Teolla on nyt pari päivää kotona pidetty pikkareita jalassa! Kolmet pissat pikkareihin, VIIDET pönttöön. Eli tästä se lähtee...

Mulle kuuluu, no, ihan hyvää. Koulu on rankkaa, osa varmasti johtuu vaan tästä alusta, mutta uskon, että tulee olemaan rankkaa myös jatkossa. Eikä rankinta ole ne tehtävät, vaan se että kuinka paljon ne tehtävät rajottaa aikaa lasten kanssa tai nukkumista. Onneksi on viikonloput! Paitsi ainiin, pitäishän niitä töitäkin varmaan joskus tehdä, koska opintotuki. Välillä on koulun kanssa kyllä motivaatio pahasti hukassa, kun istutaan maanantai-iltapäivänä klo 15-17 tekemässä leikkaa-liimaa julisteita... Melkein tulee ala-asteajat mieleen. Mutta uskon silti, että olen ihan oikessa paikassa, oikealla alalla ja oikeaan aikaan. 

En tiedä onko tämä viimeinen kirjoitus ikinä, mutta veikkaan, että tämä on viimeinen kirjoitus nyt ainakin hetkeen. On meinaan vähän kaikenlaista menoa ja meininkiä nyt! Muiden blogeja luen kyllä edelleen, välillä se tarkoittaa vaan sitä, että niitä luetaan kerralla viikon edestä... 

Ihanaa syksyä! 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kun Teo syntyi, ei ollut epäilystäkään annetaanko lapselle tuttia vai ei. Jo ensimmäisenä tai toisena iltana ollessani kotona, passitin äitini kauppaan tuttiostoksille. Siitä lähtien tutti ja Teo ovat kuuluneet yhteen. Alkuun tutti oli helpotus - senkus vaan työnsi sen vauvan suuhun ja yöunet, päiväunet tai leikit oli rauhoitettu. Lopulta mulla paloi hermo Teon ja tutin herkkään suhteeseen ja päätin, että sille on tultava loppu. 

Noin puoli vuotta ennen Hillan syntymää Teo pärjäsi päivät ihan helposti ilman tuttia. Tutti otettiin vain unille ja pahimpaan kiukkuun. Ennen Hillan syntymää päätettiin, että vielä ei vieroiteta tutista, vaan Teo voi tarvittaessa hakea lohtua siitä, jos ja kun mun syli olikin jonkun muun käytössä. Perusteltiin tutin pitämistä myös sillä, että eihän yksivuotias voi ymmärtää, että siskolla saa olla tutti, mutta itsellä ei. Nyt, kun jälkikäteen ajattelee, niin...ei. Olisi pitänyt vaan rohkeasti ottaa tutti pois hyvissä ajoin ennen Hillan syntymää. Parhaimmassa tapauksessa Teo olisi ehkä ehtinyt unohtaa koko tutin olemassaolon ennen Hillan tuloa. Ehkä oli myös pientä aliarviointia toisen ymmärrystä kohtaan... 

Hilla ei missään vaiheessa ole ollut kovinkaan tutin perään. Unilla pitää joo ja rauhoittuu sillä, jos on sattunut yöllä tippumaan, mutta ei oikeastaan muuten ole käytössä. Hillan syntymän jälkeen taas Teosta tuli tuttiriippuvainen. Hillan tutin perään Teo ei koskaan ollut, mutta omansa sitäkin hanakammin. Autossa piti olla tutti suussa, unilla tutti suussa, pihalla tutti suussa... Tutittomuus onnistui kyllä hyvin, jos oltiin jossain muualla. Eli toisinsanoen, jos Teolla ei ollut tylsää. Ja koska alkuvuodesta tutin makuun taas päästiin, tuntui sen poisottaminen entistäkin vaikeammalta. 

Alkuun ajattelin, että tutin myötä öistä tulee (tai tuli) niiiiin helppoja. Ha! Sitä sai olla etsimässä milloin mistäkin rakosesta ja nostelemassa takaisin suuhun. Varsinkin alkukeväästä meidän yöt oli yhtä härdelliä. Teo itki tutin perään ja Hilla maidon. Koska Teemun yöllinen kuurous, sain minä olla ramppaamassa Teon sängyn, jääkaapin ja Hillan sängyn väliä. Silloin ei paljoa nukuttu. Tai ainakaan minä. 

Tutin käytössä ehkä suurin pelko on liittynyt hampaisiin. Itse olen käynyt oikomishoidot ihan tarpeeksi pitkän kaavan kautta, enkä halua samaa lapsilleni. Tutin käyttö on varmaan tällä hetkellä se ainoa keino, jolla tähänkään voin vaikuttaa. Erään tuttumme suuhygienisti-ystävä oli kertonut, että vuosi on hyvä ikä jättää tutti pois, puolitoista aivan maksimi. Kun kuulin tästä, nousi otsalleni kylmä hiki ja mietin kauhuissani, että mitä tuhoja olenkaan onnistunut aiheuttamaan jo Teon suuhun - sehän on jo vuosi ja 7 kuukautta! Tämä oli se viimeinen niitti ja meikäläinen päätti, että nyt tutti saa lähteä. Alustettiin juttua parin päivän ajan. Kerrottiin, että maanantaina/huomenna/tänään tutti heitetään roskikseen ja sanotaan heippa. Teo veikin iloisesti tutin roskikseen ja heilutti heipat, mutta kun ilta koitti ei siitä iloisuudesta yllättäen ollutkaan tietoakaan.

Ensimmäiset yöt menivät siihen, että Teon vieressä piti olla siihen asti, että hän nukahtaa. Tuttia kyseltiin moooooonta kertaa eikä herra voinut millään käsittää, että tutti todellakin heitettiin pois. Yöllä Teo heräsi yleensä kerran huutamaan ja silloinkin piti mennä viereen "nukkumaan" ja odottamaan, että toinen nukahtaa. Päivällä tutti taas unohtui - kunnes päiväuniaika koitti. Ensimmäisinä päivinä sorruin antamaan tutin päiväunille, koska kuvittelin, että siellä vieressä todellakin pitää olla päivystämässä, enkä millään olisi Hillan hoidolta ehtinyt. Nämä sortumiset varmasti vaikeuttivat taas yöunille menoa, oma moka siis.

Kahden yön jälkeen fiksusti heivattiin poika mummilaan hoitoon ja kas - kaikki olikin sujunut paremmin kuin hyvin! Mummilla on kumma vaikutus. Tämän jälkeen tajusin myös sen, että minun ei tarvitse olla fyysisesti siinä vieressä koko aikaa, vaan kun Teo huuteli perään, niin huusin takaisin, että äiti on täällä. Joinain päivinä aikas monta kertaa, mutta joinain päivinä kerta riitti. Yöunille meno hoitui samalla tavalla. Muutaman päivän jälkeen tutin kysely vaihtui siis äidin ja isin (ja mummin ja ukin ja mummon ja papan ja Rikin ja... varmaan tajusitte idean?) kyselyyn. Lopulta kyselyihin ei enää edes odotettu vastausta, vaan Teo jatkoi jutustelua aivan rauhassa itsekseen. Tutti oli vihdoin ja viimein unohdettu. 

Kaiken kaikkiaan tutittomuuteen meni aikaa noin viikko, jos en ihan hirveästi huijaa. Tänä aikana Teo ei ole niiden parin kerran jälkeen kysellyt kertaakaan tutin perään, eikä Hillan tutti voisi vähempää kiinnostaa. Jotenkin odotin, että Teo metsästää sitä Hillan tuttia aina, kun silmä välttää, mutta onneksi ei. Omasta peitosta sitä vastoin on tullut entistäkin tärkeämpi, mutta se sallittakoon. Ei senkään kanssa ole mennyt sentään ihan mahdottomuuksiin, mutta unilla sen pitää aina olla mukana. Mutta hei, kyllähän peitto pitääkin olla! Koen, että päästiin tässä asiassa aika helpolla. Odotin monen kuukauden itkua tutin perään päivin ja öin. Kai tässäkin pätee vanha tuttu: pessimisti ei pety

Hyviä puolia tutittomuudesta: Yöunet ovat Teon osalta heräilyvapaat, sitä mötikkää ei tarvitse olla etsimässä milloin mistäkin, sen perään ei itketä, eikä meillä ole vaunuissa vierekkäin kahta tuttisuuta, joka näyttää, tai näyttäisi, mun silmään ainakin vähän oudolta. Jos Teo olisi ainoa lapsi, en tiedä koska tutista oltaisiin päästy eroon. 
Huonoja puolia tutittomuudesta: Teolla on hirveä äiti-vaihe päällä, joten välillä se kitinä vaan alkaa kyllästyttämään ja tekis vaan mieli kaivaa se tutti sen suuhun. Tosin voi olla, että äiti-vaihe onkin seurausta tutittomuudesta... Muuta negatiivista en tähän hätään ole keksinyt, enkä ihmettele. Kunpa oltais heivattu jo aikasemmin pois. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että viimeistään yksvee synttäreiden jälkeen saa Hillakin heittää hyvästit - ellei jo aikaisemminkin. 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Huh, päivät vaan sujahtaa ohi eikä löydy intoa istua koneen ääreen. No, nyt kun sisälläkin on 50 astetta ja naapurikartanossa vietetään häitä "hyvän" musiikin tahtiin eikä uni tahdo tulla, niin mitäpä sitä muutakaan, kuin päivittelemään meidän pikkulikan kuulumisia. Vihdoin ja viimein... 

Niinkuin tuolla aiemmin kerroinkin, että käytiin Hillan puolivuotisneuvolassa, viiden kuukauden ikäisenä tosin, ja siellä tädillä olikin aihetta huoleen. Korttiin kirjoitettiin: "Iloinen tyttö. Konttaa vauhdilla ja alkanut nousta ylös. Pituuskasvu taittuu. Soseita tarjolla 4xpvässä. Rypsiöljylisä 2tl/pvä. Iho pehmeä."  Paino 6 470g, pituus 64,5cm ja hattu 42,9cm. 

Huolta aiheutti nimenomaan tuo taittunut pituuskasvu. Se ei ollut noussut eikä pysynyt edes samassa, vaan käyrä lähtenyt selkeästi laskuun. Saatiin siis lähete sairaalalle. Paino oli ihan ok, vaikka niukanlaisesti sitäkin oli taas tullut. Tultiin kyllä siihen tulokseen, että Hillan superyliaktiivinen liikkuminen voi kenties vaikuttaa asiaan... Ja täytyy myöntää, että vaikka ruokaa tytölle tarjotaan, ei se tarkoita sitä, että hän sitä tahtoo syödä. Ollaan kokeiltu niin purkkiruokaa, itsetehtyä sosetta kuin sormiruokapalojakin, mutta neiti syö, kun huvittaa ja niin vähän kuin huvittaa. En ole kuitenkaan kovin huolissani, kun paino kuitenkin oli edes vähän nousussa. 

Tämän neuvolakäynnin jälkeen käytiinkin tosiaan siellä lastenpolilla, johon kerrankin päästiin nopeasti. Ensin kyllä ajattelin, että turhaa mennä koko sairaalaan tuhlaamaan kaikkien aikaa, lapset kun tuppaavat kehittymään eri tahtiin. Mutta toisaalta olen iloinen, että asiat otetaan vakavasti ja tutkitaan mieluummin liian tarkkaan kuin ei ollenkaan. Ensin käytiin siis mittailemassa, jossa saatiin pituudeksi vieläkin vähemmän kuin neuvolassa. Onneksi ei tarvitse olla huolissaan Hillan kutistumisesta, vaan eiköhän tähän vaikuttanut vaan eri mittaaja. Käytiin vielä juttelemassa lääkärin kanssa, eikä hänkään keksinyt kasvun hidastumiselle mitään muuta syytä kuin Hillan aktiivisuuden. Kehui, että tyttö kehittyy hienosti ja ikätasoaan nopeammin. Laittoi vielä lähetteen veri- ja virtsanäytteisiin. Jipii... Ja kukapa muu sinne joutui huutavan lapsen kanssa, kuin mamma itse. Kahtena päivänä peräkkäin... 

Verikokeet oli yhtä huutoa, mutta toisaalta enpä ihmettele. Kokeita otettiin yhteensä kolme, joista yksi epäonnistui ja jouduttiin ottamaan kahdesti uudestaan. Ei viitsitty virtsanäytettä ottaa raukalta enää samana päivänä. Seuraavana päivänä siis uudestaan sairaalalle ja eikun pissapussia vaippaan. Arvon neiti suostui pissaamaan vasta tunnin odottelun jälkeen, josta noin puolet oli kiukuttelua ja huutamista.. Anteeks vaan muut asiakkaat siellä. Tulokset saatiin viikon päästä ja kaikki olivat onneksi puhtaat. Maksassa eikä munuaisissa näkynyt mitään, mikä olisi viitannut johonkin sairauteen, joka vaikuttaisi kasvuun. Onneksi! 

Oikeassa puolivuotisneuvolassakin päästiin sitten käymään, jossa todettiin vaan, että lastenpolilla käytiin, uudestaan mennään elo-syyskuussa ja "painoa tullut mukavasti".  No, käytiinhän me vielä tällä viikolla kasvukontrollissakin. "Iloinen ja touhukas tyttö. Kasvukontrollissa. Painoa ja pituutta tullut nyt tasaisesti. Ruoka hieman vaihdellen maistuu, öljylisä käytössä. Unikouluasioista juteltu." Onneks meillä on ihana neuvola, meinaan rampataan siellä ihan kohtuu usein. Mennään ensi kuussa taas 8kk lääkärineuvolaan, saas nähdä tuleeko kasvusta sanomista. Unikoulusta tosiaan juteltiin ja pitäisi kuulemma pitää vasta lääkärin jälkeen, mutta ennen koulun/hoidon alkua. Lääkäri on 28.8. ja hoito alkaa 25.8. Hmm, milloinhan sen sitten alottaisi? Tällä hetkellä meillä nukutaan suoraan sanottuna aivan paskasti, kiitos vaan tämä meidän pätsi näillä helteillä, että unikoulua en kyllä ajatellut just tähän väliin ottaa. Jos vaikka joulukuussa sitten, kun ei olis niitä helteitäkään...

Puoleen ikävuoteen mennessä Hilla osaa siis istua, ryömiä, kontata ja nousta seisomaan tukea vasten. Kahta päivää ennen 7kk synttäreitä, just neuvolan jälkeen, Hilla seisoi ensimmäisen kerran ilman tukea, jipii! Pitääköhän kohta lähteä kenkäkaupoille..? Hampaita ei ole näkynyt, kuolaa sitäkin enemmän. Jokeltelua on alkanut tulla enemmän, samoin satunnaisia tavuja kuten mämmämmämmä, mutta melko hiljainen tapaus on vielä. Yks papupata meillä jo asustaakin, että ei mitään kiirettä, Hilla. Hiukset ovat edelleen mallia irokeesi. Takakalju on kyllä peittynyt jo aika hyvin! Hymyjä satelee jokaiselle, nauruja vain harvoille ja valituille. Äitin syli on paras paikka ja jos on pienikin mahdollisuus päästä sinne, niin se käytetään hyväksi. Vaikka pitäis huutokontata huoneesta toiseen mamman perässä. Rakas, pieni tähtisilmä. 

 

 

 

Ah, vihdoin ja viimein bileet loppu ja meikäläinen pääsee valloittamaan parvekkeen. Pliis, hyttyset, pysykää poissa ja antakaa mun nukkua. Kiitos. 

Share
Ladataan...

Pages