Ladataan...
Yrttitarha

Donna Tarttin Tikli (2014), suomentanut Hilkka Pekkanen.

 

 

Tikli on kummallinen kirja, joka vetää lukijan pyörteeseensä heti ensimmäisistä sivuista lähtien ja jättää lukukokemuksen jälkeen tunteen siitä, että lukija on lukenut suurta maailmankirjallisuutta ehtymättömistä teemoista. On kyse kauneuden kokemuksesta, ystävyydestä, rakkaudesta, elämän merkityksestä ja huikeasta sattumanvaraisuudesta. Kirjan päähenkilö on Theo Decker, kuvattuna kolmetoistavuotiaasta n. 26- vuotiaaksi, poika joka joutuu kokemaan traumaattisen kokemuksen äitinsä kuollessa terroriteon seurauksena. Ja mitä sitten tapahtuikaan, sarja sattumanvaraisilta tuntuvia tapahtumia, jotka lopussa kutoutuvat mitä merkitykselllisimmäksi tapahtumasarjaksi. Donna Tartt osaa todella kuvata henkilöitään vangitsevasti, saa lukijan rakastumaan Borisiin, Pippaan ja Hobieen samalla tavoin kuin he ovat rakkaita päähenkilölle. Kirja on loistavasti suomennettu, mutta valitettavasti siinä näkyy kiireen merkkejä lukuisina painovirheinä, jotka lukija kuitenkin antaa anteeksi saadessaan lukea tällaista kirjallisuutta. Vaikka kirjassa on lähemmäs 900 sivua, tämä on niitä kirjoja, joita on vaikea laskea käsistään. Viimeisten 100 sivun aikana ainakin itse murehdin joka sivulla sitä, että tämä kirja kohta jättäisi minut.  Samalla voin sanoa, että kirjan maailma jää lukijan mieleen vahvana vielä pitkään lukukokemuksen jälkeenkin. Ehkä lukija muuttuu hiukan tämän kirjan luettuaan. En siis voi olla suosittelematta tätä kirjaa äärimmäisen lämpimästi jokaiselle hyvän kirjallisuuden ystävälle.

Share

Ladataan...
Yrttitarha

Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat, Otava 2013, suom. Hanna Tarkka.

 

Tämä kirja tuli vastaani sattumanvaraisena lainana kirjastosta, ilman että tiesin kirjailijasta aikaisemmin mitään. Mutta varmasti tulen jatkossa tarttumaan innolla kaikkeen muuhunkin tämän kirjailijan kirjoittamaan. Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat kertoo laajana romaanina nigerialaisten, koulutettujen maastamuuttajien tarinasta ensin Amerikassa ja sitten Englannissa, sekä heidän paluustaan koti-Nigeriaan ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen. Voisi kuvitella, että tuo maailma olisi niin kaukana suomalaisesta nykytodellisuudesta, että se ei puhuttelisi täkäläistä lukijaa. Adichie kirjoittaa kuitenkin niin hyvin vierauden kokemuksesta itselle oudossa kulttuurissa niin kaunokirjallisesti ja niin hyvin, että lukijan huomio pysyy kirjan päähenkilöissä Ifemelussa ja hänen nuoruudenrakastetussaan Obinzessa. Samalla kirja on vangitseva kuvaus suuresta rakkaudesta, joka ei tule jokaista vastaan tässä elämässä, mutta Ifemelun ja Obinzen elämän kulun se muuttaa kokonaan. Kirja on hyvin suomennettu englanninkielestä, jossa siellä täällä vilahtaa igbonkielisiä lauseita. Lukija saa pienen rautaisannoksen Nigerian levottomasta historiasta ja sisäpoliittisista ongelmista, kuten useista heimoista ja kaikkialla rehottavasta korruptiosta samalla, kun hän saa seurata henkeään pidätellen päähenkilöiden elämän ratkaisuja.

Share

Ladataan...
Yrttitarha

Jole Haahtelan Tähitkirkas, lumivalkea. Otava 2013.

 

Joel Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea on runollinen, pieni suuri romaani rakkaudesta ja elämänpituisesta kaipauksesta. Kuten esim. Katoamispiste aikoinaan, se flirttailee todellisuuden kanssa ja kertoo päiväkirjamuodossa ikäänkuin erään todella olemassa olleen henkilön elämäntarinan. Vaikka lukija tietysti arvaakin, että on kyse kaunokirjallisuudesta, joka kuvaa dramaattisia ihmiskohtaloita  1800- luvun lopun ja 1900- luvun Euroopassa, jonne kirjan päähenkilö on päätynyt ikäänkuin sattuman kauppaa. Haahtelan kieli on taas kerran lyyristä ja filosofista, täynnä sellaista kuulasta kauneutta, jota on tottunut odottamaan nimenomaan juuri häneltä. On vaikea kuvitella, miten hän enää pystyisi jatkossa ylittämään itsensä tällaisessa lyyrisessä kauneudessa, kertomaan enää vaikuttavammin yksinäisen poikkeusyksilön elämäntarinan. Etäisiä kaikuja tuli mieleen Kristina Carlsonin William N. päiväkirjasta, joka kuvasi myöskin poikkeusyksilön elämää Euroopassa. Haahtelan kirjasta vain puuttui kaikki se itseironia, mitä William N. päiväkirja oli täynnä. Se kuvasi vähintään yhtä traagisen ihmiskohtalon kuin Carlsonin kirja aikoinaan. Ja vielä puhuttelevammin. 

Share

Pages