Muoti, kauneus ja elegantti elämä

Trendin ja Lilyn tekijöiltä

kolumni

EPÄSUOSITTU MIELIPIDE: ”Rakastan tavaraa”

Voimme juuri nyt niin hyvin, että emme enää tule onnelliseksi tavarasta, vaan siitä eroon pääsemisestä, kirjoittaa muodin opiskelija Maria Tasula.

Ystäväni sanoi kerran, että sitä, mitä minun äidilläni ei ole, ei kukaan tarvitse. Neuvosto-Virossa kasvanut äitini on kantanut Suomeen mukanaan vuosikymmeniä vanhat päiväpeitot, emaliastiat ja koko kirjahyllyn täynnä hyödyllisiä teoksia, kuten Automaatpillist Lasergrammofinini, Mesinduse Käsiraamat tai Arheoloogia alused, joissa on ruplahinta takana. Yhden maatuska-nuken sijasta äitini hyllyssä on niitä viisi.

”Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, mutta vain rikkaalla on varaa heittää tavaraa pois”, äiti sanoo.

Ja juuri siksi, että nykyaika on vauras, tavaraa karsitaan nyt ja huolella. Karsimistrendi on näkynyt sekä viime vuosien minimalistisissa muotivirtauksissa, kuten The Rown ja Phobe Philon luotsaaman Célinen mallistoissa ja asusteissa, että siinä, miten japanilaisen Marie Kondon Siivouksen elämänmullistava taika on yksi tämän hetken luetuimmista kirjoista Suomessa. KonMari-menetelmän mukaan pitää säilyttää vain asiat, jotka tekevät omistajan onnelliseksi – kaikki muu saa lähteä.

Kondo kumppaneineen on osunut todelliseen keskiluokkaisuuden tyhjiön kultasuoneen. Voimme juuri nyt niin hyvin, että emme enää tule onnelliseksi tavarasta, vaan siitä eroon pääsemisestä. Karsimisesta on tullut uusi tapa hakea elämään sisältöä.

Hyvinvointia ei ole enää itsensä palkitseminen ostoksilla vaan yksivärinen ja avara koti. Tavaran paljous on synti, tabu ja häpeä, ja siitä luopuminen kuvastaa onnellisuutta.

Karsimisesta on tullut uusi tapa hakea elämään sisältöä.

Tavaran hamstraus ja siitä seuraava decluttering johtuvat samasta asiasta: emme yksinkertaisesti rakasta tavaroitamme tarpeeksi. Facebookin kirppariryhmät, miljoonat internetkaupat ja näyteikkunat viestittävät aivoillemme, ettei tavarasta tule koskaan pulaa. Kun uutta kamaa saa milloin vain ja vaihtoehtoja on pilvin pimein, on vaikea arvostaa sitä, mitä jo on. Viimeksi ollessani lomalla Suomessa löysin kiertsin ilmaiskorista euron ja opiskelija-asuntoyhtiön kaytäviltä Marimekkoa ja muita designmerkkejä roskasäkin verran. Nauratti, sillä olin koko syksyn lukenut hallituksen leikkauksista. Suomi on edelleen rikas maa.

Itse yritän parhaani mukaan pitää tavaroistani huolen. Ostan kirppareilta laadukkaita vaatteita varastoon ja otan ne käyttöön vasta vuosia myöhemmin. Huollan kenkäni kunnolla ja pesen käsipesua vaativat vaatteet oikeasti käsin. Tavaran säilyttämisessä olen tullut äitiini. En heitä pois ellei jokin ole oikeasti rikki tai lopullisesti pilalla.

Ymmärrän kuitenkin, ettei se, että pidän vaatteistani huolen, ole koko elämäni onneni ydin. Meidän jokaisen onnellisuus on lopulta korvien välissä eikä kaappien hyllyillä.

Kun uutta kamaa saa milloin vain ja vaihtoehtoja on pilvin pimein, on vaikea arvostaa sitä, mitä jo on. 

Ehkä se, että opimme taas arvostamaan tavaroitamme, vaati karsimistrendin nousun. Laskua ei ole vielä näkyvissä, mutta ainakin muodissa ollaan jo kääntymässä minimalismista uuteen suuntaan, kun maksimalismi on tehnyt paluun catwalkeille Guccin uuden luovan johtajan Alessandro Michelen johdattamana.

Toivottavasti uuteen maksimalismiin liittyy entistä syvempi rakkaus ja ilo vaatteita kohtaan. Löysin kesällä äitini luota diakuvan, jossa äidilläni on siniset muovipompulat hiuksissa. Ne ovat minulla edelleen tallessa, kuten myös varastossa kaikki äitini, tätini, isotätini ja mummini vanhat vaatteet. Olen säilyttänyt ne, koska rakastan niitä. Ja ne ovat muuten hyvin paljon Guccin tämän kevään luomusten tapaisia. 

Kommentoi

Ladataan...
You must have Javascript enabled to use this form.