Jos olette törmänneet hölköttelevään etanaan Keskuspuistossa, saanen kertoa sen olevan minä. Juoksukoulumme treeniohjelmaan kuuluu lenkit myös toooodella alhaisilla sykkeillä, joilla parannetaan perukestävyyttä ja "kuntoa" (jos olen ymmärtänyt oikein?).
Auringonottaminen (yksin) loppui lyhyeen. Tunnin kerkesin olla tuon läheisen pallokentän laidan nurmikolla (en jaksanut kävellä rannalle asti). Lueskelin uusinta Kauneus&Terveys-lehtee kun ei tuo aurinko paistanut oikeen kunnolla ja pilviä vaan kasaantu lisää koko ajan.
Niin se Enokin varmaan hyppäsi, saunareissun päätteeksi, selvinpäin.
Tutulta laiturilta, kotirannasta jokeen -ja pääedellä!
Mä tarviin halin! Töissä olo on uupunut, väsyttää, itkettää, en koe pystyväni tekemään töitäni kuten ennen. Perushommatkin tuntuvat yhtäkkiä vaativilta, vaativat mahdottomilta ja saavat minut murtumaan. Vaikka nykyään saankin nukuttua täysiä öitä, taisivat parin kuukauden katkonaiset unet sekä tämä hormonihuuruilu tehdä aivoistani pehmeät.
Aurinkoisen päivän kunniaksi pieni postaus suosikkiaamupalalleni. Yritän vältellä leipää tällä hetkellä, joten aamuisin kaipaan jotain hiilaripitoista. Siksi yhditän vastikään löytämäni luonnonjogurttiin ihanaa luksusmysliä!
Nyt se lähtee. Nimittäin paino. Ja lopullisesti.
Innostuin Personal Trainerin palveluista kuntokeskuksessani, sillä pika-aikoina se ei tule edes kovin kalliiksi. Itsehän asiakas päättää, kuinka paljon panostaa palveluun. Ensi viikolla aloitamme projektin kehon koostumuksen mittaamisella ja olen ihan hirveän innoissani. Uskon, että rasvaa kyllä löytyy vähän liikaakin, mutta kyllä sitä lihastakin on toivottavasti ainakin jonkin verran.
Armeija-aikainen tupakaverini on ammatiltaan hieroja eräässä rannikkokaupungissa ja eipä käy häntä kateeksi, ainakaan asiakkaiden kirjon osalta. Juu löytyy kaikenikäistä ja kokoista ja vaatimuksia laidasta laitaan, mutta yksi nousee kirkkaasti ylitse muiden. Levitevaatimus!
Ai että on ihanaa jorista täällä ihan itsekseen! :D Lopetin juuri blogin, jota kirjoitin 4,5 vuotta. Ei se mikään himosuosittu ollut, mutta oli kai sillä lukijoita. Olin siellä omalla naamalla ja kerroin avoimesti melkein kaikista elämänalueista. Loppujen lopuksi se uuvutti minut, oli liian laaja aihealue (minä ja mun elämä) ja tuntui, että blogi oli ajautunut jotenkin sellaiselle radalle, jolta en osannut pois mutta jolla en halunnut olla.
Tässähän saattaa käydä niin, et blogi lipsahtaa täysin treenauksen raportoinniksi.. Oon vaan NIIN innoissani tästä kauan kaivatun tunteen takaisin tulosta. Tarkoitan sitä fiilistä, mikä tulee treenatessa, kun luulet kuolevasi, mutta jaksatkin vetää loppuun asti. Se tunne, kun hiki valuu noroina kroppaa pitkin ja käsi täristen juot pullosta vettä. Se tunne, ku saat hyvän treenin jälkeen istahtaa saunanlauteelle ja vaan olla hetken.
