Info
Lily on julkaisu, joka koostuu palstoista ja jutuista. Jokainen Lilyn kävijä voi halutessaan luoda palstan, joko yksin tai yhdessä muiden kanssa.
Lilyä voi lukea myös perustamatta omaa palstaa. Uutta kiinnostavaa sisältöä syntyy joka päivä ja tunti. Helpoimmin pysyt mukana ja löydät itseäsi eniten kiinnostavaa sisältöä ryhtymällä seuraamaan löytämiäsi palstoja tai etsimällä uusia Palstat ja tekijät -sivulta.
Nimikkopalstallaan Lilyn toimitus kirjoittaa ajankohtaisista asioista. Toimittajilla on lisäksi omat palstansa, samoin toimituksen kutsumilla tekijöillä, jotka pitävät palstaa kukin omasta erikoisalueestaan, kuten muodista, kauneudesta, musiikista, sisustamisesta, ruoanlaitosta, suhteista, hyvinvoinnista ja päivän puheenaiheista.
Rekisteröitymisen edut
Näe ja tule nähdyksi
Lilyä voi käyttää rekisteröitymättä, mutta sisäänkirjautuneena palvelu on parhaimillaan. Rekisteröitynyt ja kirjautunut käyttäjä voi
- perustaa oman palstan
- hakea vieraskirjoittajaksi toisen palstalle
- seurata muiden palstoja: löydettyään itseään kiinnostavaa sisältöä käyttäjä voi merkitä palstan itselleen ylös aloittamalla sen seuraamisen
- saada ilmoituksia kiinnostavista tapahtumista: käyttäjä saa tiedon oman palstansa tapahtumista sekä esimerkiksi kommentoituaan juttua toisen palstalla, kun ketjuun on tullut vastauksia
- kommentoida helpommin: sisäänkirjautuneelle palvelun ei tarvitse näyttää roskapostinestoikkunaa eikä pyytää varmistusta
Kun palsta on perustettu
Kerro tarinasi
Rekisteröitymisen ja palstan perustamisen jälkeen käytössäsi on koko Lily. Palstan muokkaaminen käy helposti. Palstan asetuksista määritellään isot linjat, Sivupalkin asetuksista ja Palstan ulkoasusta luodaan yleisilme ja osa sisällöstä.
Aihe ja tyyli ovat vapaita. Palsta voi keskittyä tiettyyn aihealueeseen tai kattaa koko valikoiman, syventyä asiaansa pitkin artikkelein tai koostua kuvapostauksista. Lyhimmillään palstaa voi hyödyntää statuspäivitysmäisten kuulumisten postaamiseen. Palstoja on laidasta laitaan, voit tutustua niihin jo ennen omasi perustamista Palstat & tekijät -sivulla.
Muokkaamalla palstan otsikkoaluetta palstanpitäjä voi luoda palstalleen omanlaisen ilmeen, joka parhaiten kuvastaa sisältöä. Kommentoimalla muiden palstojen juttuja ja seuraamalla niitä osallistut Lilyn tekemiseen ja autat samalla muita löytämään oman palstasi.
Näin teet Lilyä
Muokkaa maailmaa juttu kerrallaan
Palsta Jokainen Lilyyn rekisteröityvä voi perustaa yhden tai useamman oman palstan. Ohjeet palstan perustamiseen saat rekisteröitymisen yhteydessä. Linkin uuden palstan perustamissivulle löydät profiilisivultasi, kun olet sisäänkirjautuneena.
Juttu Lily koostuu palstoille kirjoitettavista jutuista, jotka on jaoteltu päävalikossa näkyvien aihealueiden mukaan. Jutuissa voi kuvien ja tekstin lisäksi olla myös videoita.
Uuden jutun lisääminen Lyhimmillään palstaa voi käyttää omien fiilisten ja kuulumisten postaamiseen. Kirjoita statusmainen päivitys otsikkokenttään, valitse sopiva kategoria ja julkaise. Voit myös lisätä juttuihin kuvia, linkkejä tai videoita. Katso lisäohjeet »
Palstojen seuraaminen Sisäänkirjautunut käyttäjä voi merkitä itseään kiinnostavat palstat seurattaviksi: kun palstalle tulee uusi juttu, seuraaja saa siitä automaattisesti ilmoituksen. Seuraamistoiminnon avulla tietylle palstalle on kätevä löytää uudelleen.
Vieraskirjoittaminen palstalla Voit osallistua mielenkiintoisen palstan pitämiseen hakemalla vieraskirjoittajaksi kunkin palstan vasemmasta reunasta löytyvän linkin kautta - kuin pitäisit omaa palstaa, mutta yhdessä. Katso lisäohjeet »
Luonnos Jutun voi tallentaa luonnoksena ja julkaista myöhemmin. Juttuja voi myös ajastaa tätä kautta.
Kuvien lisääminen Juttuihin liittyvät kuvat lisätään samassa muokkaustilassa kuin juttua kirjoitetaan. Kuvan lisäyspainikkeen löydät kirjoitusikkunan yläreunasta.
Videon lisääminen Juttuihin voi lisätä videoita kahdella eri tavalla, joko lisäämällä ns. embed-koodin (klikkaa videoikonia jutun editointinäkymässä) tai kopiomalla ja liittämällä videon osoitteen (URL) suoraan kirjoitusalueelle. Katso lisäohjeet »
Jutun ingressi Esimerkiksi etusivulla näkyvän jutunalun pituuden voi määrittää "katkaisemalla" jutun haluamastaan kohdasta. Katkaisupainikkeen löydät jutun editointinäkymän työkaluriviltä. Vie hiiren kursori siihen kohtaan tekstiä, josta haluat erottaa tekstin alun eli ingressin leipätekstistä, ja klikkaa katkaisupainiketta.
Header Palstan pääotsikkoalue, eli "header", on palstan pitäjän muokattavissa. Headerissa voi joko näyttää palstan nimen tekstinä (oletus), lisätä nimen alle oman taustakuvan tai korvata koko headerin taustakuvalla. Alueen maksimikoko on leveydeltään 980 pikseliä, pystysuuntaa ei ole määritetty, mutta toimiva korkeus otsakkeelle on usein noin 200 - 400 pikseliä. Katso lisäohjeet »
Palstan sivupalkki Palstan oikeaan reunaan voi tuoda näkyviin erilaisia palstaan ja palstan pitäjään liittyviä tietoja. Valittavissa on muun muassa palstan kuvaus, linkkilista ja seuratut palstat. Katso lisäohjeet »
Vieraskirja Palstan vieraskirjaan voi jättää viestejä palstan pitäjälle. Yksittäiseen juttuun liittyvän viestin voi jättää myös kommentoimalla kyseistä juttua.
Lily on julkaisu, joka yhdistää keskustelun, bloggaamisen ja aikakauslehden jutut. Kaikki käyttäjät luovat yhdessä Lilyn sisällön. Lilyn käyttäjä voi perustaa oman palstan ja julkaista kirjoituksia, kuvia ja kuulumisia tai aloittaa keskusteluja.
Oman palstan pitäminen
Jokainen rekisteröitynyt käyttäjä voi pitää omaa palstaa. Yhdellä käyttäjällä voi halutessaan olla monta eri palstaa. Ohjeet palstan perustamiseksi saat rekisteröitymisen yhteydessä. Käyttäjän profiilisivulta löytyy linkki seuraavien palstojen perustamiseksi.
Ensimmäisen kirjautumisen yhteydessä pyydetään antamaan omalle palstalle nimi. Tässä yhteydessä käyttäjälle luodaan perusmuotoinen palsta, jonka ulkoasua ja sisältöä voi itse muokata. Palstan voi rekisteröityessään perustaa myös ikään kuin varastoon; voit ensin tutustua muiden palstoihin ja halutessasi aloittaa omasi vähän myöhemmin.
Sisällön luominen
Palsta koostuu jutuista, jotka voivat sisältää tekstiä, linkkejä, kuvia, videoita tai niitä kaikkia. Aloita sisällön luominen klikkaamalla Lisää juttu -painiketta. Pakollisia kenttiä ovat jutun otsikko ja kategoria. Linkin lisääminen onnistuu jutun muokkausnäkymän Lisää linkki -painikkeen kautta, kuvan lataaminen Kuva-painikkeen avulla. Videoita voit lisätä kahdella eri tavalla, joista helpoin on lisätä videon osoite (URL) suoraan tekstialueelle.
- Postausten tekeminen: Omaa palstaa voi käyttää esimerkiksi fiilisten ja kuulumisten jakamiseen. Postaus voi olla hyvin tiivis, statusmainen päivitys pelkässä jutun otsikkokentässä, tai pidempi, otsikon, tekstiä, kuvia ja videoita sisältävä juttu. Tekstin kirjoittamisen jälkeen valitse sopiva kategoria ja julkaise.
- Keskustelun aloittaminen: Keskustelun avaus voi lyhyimmillään olla otsikokenttään kirjoitettu kysymys tai pointti, josta haluat muiden mielipiteitä.
- Kategorian valitseminen: Jutut ohjautuvat oman palstan lisäksi automaattisesti niille määritettyjen aihepiirien mukaisille sivuille, kuten Muotiin, Suhteisiin tai Hyvinvointiin. Näin muut löytävät juttusi helpommin.
- Tiivistelmän ja jutun erottaminen: Halutessaan käyttäjä voi itse erottaa jutun ingressin eli alun leipätekstistä. Listaussivuilla, kuten etusivulla, jutusta näytetään automaattisen rajauksen perusteella tietty osa, mutta halutessasi voit lyhentää sitä erottamalla oman tiivistelmän.
- Jutun tunnisteet: Juttuihin voi lisätä kuvaavia avainsanoja, jotka parantavat niiden löydettävyyttä.
- Vieraskirjoittaminen: Palstaa voi pitää myös muiden käyttäjien kanssa yhdessä Vieraskirjoittaja-toiminnon avulla.
Vieraskirjoittaminen
Kunkin palstan omistaa sen perustaja. Lilyn käyttäjät voivat hakea vieraskirjoittajiksi toistensa palstoille. Saat ilmoituksen, kun joku on hakenut palstallesi vieraskirjoittajaksi. Hakemuksia ei ole pakko hyväksyä, mutta vieraskirjoittajat voivat rikastaa palstan sisältöä ja tuoda esille uusia näkökulmia. Palstan ulkoasun hallinta säilyy sen perustajalla. Vieraskirjoittaja-toiminto on oletuksena pois päältä, voit ottaa sen käyttöön palstan asetuksista.
Palstan ulkoasun muokkaaminen
Voit vaikuttaa palstasi ulkoasuun muokkaamalla sen otsikkoaluetta, eli niin kutsuttua headeria. Header voi koostua kuvasta ja tekstistä tai pelkästä kuvasta; headeriin voi lisätä kuvan, johon jo sisältyy palstan nimi, tai tehdä taustakuvan ja antaa palstan nimen näkyä sen päällä tekstinä (oletus).
Headeria pääsee muokkaamaan editointikynästä, joka ilmestyy näkyviin, kun vie hiiren palstan nimen päälle. Valitse haluatko muokata Omaa ulkoasua, eli lisätä header-kuvan, vai valita Valmiin ulkoasun, eli käyttää Lilyn valmista mallia. Oman ulkoasun alta löytyy kuvanlisäyskenttä, johon voi ladata omalla koneella olevan .jpg, .gif tai .png -muotoisen kuvan. Kuvan maksimileveys on 980 pikseliä, korkeuden voi valita itse. Noin 200 - 400 pikseliä korkea kuva on usein sopiva. Otathan kuvaa suunnitellessasi huomioon, että se keskittyy automaattisesti. Voit vaihtaa kuvan myöhemmin saman työkalun avulla.
Palstan sisältöalueen jutut vaikuttavat palstan ulkoasuun; lisäämällä juttuihin kuvia ja videoita voi vaikuttaa koko palstan yleisilmeeseen.
Videon lisääminen
Juttuihin voi lisätä videoita kahdella eri tavalla. 1) Videon osoitteen (URL) voi kopioida suoraan esimerkiksi YouTubesta ja liittää sen jutun kirjoitusalueelle. Video tulee näkyviin, kun julkaiset jutun tai tallennat sen luonnoksiin. 2) Jutun kirjoitustilassa näkyy videoikoni, jota klikkaamalla pääsee lisäämään avautuvaan ikkunaan niin sanotun embed-koodin, eli esimerkiksi YouTube-videopalvelun tarjoaman koodinpätkän. Julkaise juttu tai tallenna se luonnoksiin, jotta videoikkuna tulee näkyviin.
Palstojen tai juttujen seuraaminen
Kun löydät Lilystä kiinnostavan jutun tai kokonaisen palstan, voit laittaa sen itsellesi talteen aloittamalla kyseisen jutun tai palstan seuraamisen. Juttujen yläpuolelta olevalta pikaikoniriviltä löydät painikkeen, jota klikkaamalla juttu jää talteen ja saat jatkossa ilmoituksen, kun juttuun tulee jotain lisää, esimerkiksi kommentti. Palstan seuraamisen aloitat helposti kyseisen palstan vasemmasta valikosta löytyvän seurantapainikkeen avulla. Kun palstalle tulee uutta sisältöä, saat siitä niin ikään ilmoituksen.
Näet kootusti kaikki seuraamasi jutut ja palstat oman profiilisivusi Seuratut-välilehdeltä. Voit tuoda seuraamasi palstat myös muille nähtäväksi palstasi oikeaan sivupalkkiin.
Kommentoiminen
Lilyssä juttujen kommentointi poikkeaa hieman monien verkkopalveluiden kommentoinnista; tekstikommenttien lisäksi kirjautunut käyttäjä voi lisätä kommenttiinsa kuvia tai videon. Kommentin yhteydessä näkyy tuttuun tapaan kommentoijan nimimerkki ja aika, jolloin kommentti on jätetty. Palstan pitäjä voi halutessaan estää jutun kommentoinnin tai poistaa asiattomaksi kokemansa kommentin.
Ilmoitukset
Ilmoitukset-välilehti kokoaa yhteen erilaisia tapahtumia ja tietoja. Jos seuraamaasi juttuun tai palstaan tulee lisäyksiä tai muutoksia, saat siitä ilmoituksen. Samoin saat tiedon, jos joku on jättänyt oman palstasi vieraskirjaan viestin tai kommentoinut jotain tekemääsi juttua.
Ilmoitukset löydät kirjautuneena ollessasi joko profiilisivusi vasemmasta valikosta tai sivuston vasemmassa yläreunassa olevista pikalinkeistä.
Pikaikonirivi
Juttujen yläosasta löydät kätevän pikaikonipalkin, jonka avulla pääset kommentoimaan juttua, voit tykätä siitä sydäntä klikkaamalla tai tallentaa sen Seuraamiini juttuihin klemmarista. Voi myös vinkata toimitukselle hyvää juttua L-ikonia painamalla, ilmoittaa ylläpidolle asiattomasta sisällöstä huutomerkistä tai jakaa kiinnostavan jutun kaverille Facebookissa tai Twitterissä. Pikaikonit ovat käytössä kaikkien juttujen yhteydessä, myös omalla palstallasi.
Palstan sivupalkki
Palstan pitäjä hallinnoi palstan keskellä olevan sisältöalueen lisäksi oikeaa sivupalkkia, johon voi tuoda palstan lukijoille näkyviin erilaisia lisätietoja tai itseä kiinnostavia asioita.
Kun olet kirjautuneena sisään palveluun, voit valita palstasi vasemmasta valikosta löytyvän Sivupalkin asetukset -linkin takaa muun muassa haluatko näyttää palstastasi kirjoittamasi kuvauksen tai tuoda näkyviin muut palstat, joita seuraat. Ruksaamalla otsikoiden vasemmalla puolella olevan valintalaatikon tuot kyseisen osion näkyviin tai vastaavasti poistat sen näkyvistä ottamalla rastin pois. Muista tallentaa tekemäsi muutokset, jotta saat ne näkyviin palstalla.
Voit muokata järjestystä, jossa eri tiedot näkyvät sivupalkissa. Jos haluat, että Seuraamani palstat -osio näkyy palstasi oikeassa sivupalkissa ylimpänä, vedä sitä hiirellä Sivupalkin asetukset -sivulla otsikon vasemmalla puolella olevasta ruudusta kiinni pitäen ja pudota järjestyksessä ylimmäiseksi. Muista tallentaa.
Usein kysytyt kysymykset
Käyttäjätili
- Miten voin rekisteröityä? »
- Voinko kommentoida juttuja rekisteröitymättä? »
- Voinko vaihtaa nimimerkkiäni? »
- Kuinka monta nimimerkkiä voin luoda? »
- Miten vaihdan salasanani? »
- Mitä teen, jos olen unohtanut salasanani enkä pääse kirjautumaan? »
- Kuinka poistan nimimerkkini? »
Palstan pitäminen
- Mikä on palsta? »
- Miksi kannattaa perustaa oma palsta Lilyyn? »
- Voinko vaihtaa palstani nimeä? »
- Voinko muokata palstani ulkonäköä? »
- Miten muokkaan palstani sivupalkkeja? »
- Voinko estää kommentoinnin palstallani? »
- Voinko poistaa muiden kommentteja omalta palstaltani? »
- Kuinka moni ihminen voi osallistua yhden palstan pitämiseen? »
- Kuinka poistan palstani? »
Juttujen tekeminen palstalle
- Miten saan lisättyä palstalleni tekstiä, kuvia tai videoita? »
- Voiko juttuja muokata jälkeenpäin? »
- Mitä ovat luonnokset? »
- Miksi jutulle pitää valita kategoria? »
- Mitä tarkoittavat jutun otsikon alla olevat pienet kuvakkeet? »
- Kuinka pitkään jutut säilyvät Lilyssä? »
- Tein hyvän jutun palstalleni. Miten saan sille näkyvyyttä? »
Muiden palstojen seuraaminen
- Miten kommentoin muiden palstoja? »
- Miten saan lisättyä jonkun muun palstalle kirjoittamaani kommenttiin kuvan tai videon? »
- Voinko poistaa jonkun muun palstalle jättämäni kommentin? »
- Miten voin seurata kiinnostavia palstoja? »
- Voinko laittaa minua kiinnostavan, yksittäisen jutun talteen? »
- Mitä ovat Ilmoitukset? »
Yleistä Lilystä
- Onko Lily blogialusta? »
- Voinko siirtää blogini Lilyyn? »
- Maksaako Lilyn käyttäminen? »
- Mikä on Lily-etiketti? »
- Voiko Lilyssä lähettää yksitysviestejä? »
Mainossisältö Lilyssä
Tekniset ongelmat
- Rekisteröityminen ei onnistunut, mitä teen? »
- Miten voin seurata kiinnostavaa palstaa Bloggerissa tai esimerkiksi Bloglovinin kautta?
- En saa lisättyä palstalleni sisältöä (esim. kuvaa), mitä teen? »
- Videoni ei pyöri, mitä teen? »
- Löysin laitonta tai Lilyn etikettiä rikkovaa sisältöä. Miten ilmiannan sen ylläpidolle? »
Etkö löydä vastausta kysymykseesi? Lähetä se toimitukselle.
Käyttäjätili
Miten voin rekisteröityä?
Tarvitset rekisteröitymiseen toiminnassa olevan sähköpostiosoitteen. Klikkaa sivuston vasemmasta ylälaidasta Rekisteröidy Lilyyn -painiketta. Täytettyäsi tarvittavat tiedot, saat oman käyttäjätilin ja voit alkaa pitää omaa palstaa. Rekisteröityminen on ilmaista.
Voinko kommentoida juttuja rekisteröitymättä?
Kyllä. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat kuitenkin enemmän kommentointimahdollisuuksia. Voit esimerkiksi lisätä kommentteihisi kuvia ja videoita. Lisäksi voit rekisteröidyttyäsi laittaa hyvät jutut talteen, seurata kätevästi muiden palstoja ja osallistua Lilyn kilpailuihin. Muut Lilyn käyttäjät tunnistavat sinut nimimerkistäsi. Hyvään nettitapaan kuuluu käyttää samaa nimimerkkiä kommentoinnissa, joten kannattaa rekisteröityä.
Voinko vaihtaa nimimerkkiäni?
Nimimerkkiä ei voi vaihtaa tai muokata. Voit halutessasi luoda toisen nimimerkin.
Kuinka monta nimimerkkiä voin luoda?
Nimimerkkien määrää ei ole rajoitettu, mutta muut käyttäjät löytävät kaikki juttusi helpommin, jos luot ne yhdellä nimimerkillä. Muista, että voit luoda samalla nimimerkillä myös useampia palstoja.
Miten vaihdan salasanani?
Salasanaa voi vaihtaa profiilisivulla, kun olet kirjautuneena sisään. Klikkaa ensin Profiilisivu-painiketta sivuston vasemmassa ylälaidassa. Valitse Muokkaa profiilia -välilehti. Siellä pääset vaihtamaan salasanasi.
Mitä teen, jos olen unohtanut salasanani enkä pääse kirjautumaan?
Voit pyytää sähköpostiisi uuden salasanan kirjautumiskentän alla olevan Unohtuiko salasana? -painikkeen kautta. Seuraa sähköpostiisi tulevia ohjeita.
Kuinka poistan nimimerkkini?
Klikkaa Profiilisivu-painiketta sivuston vasemmassa ylälaidassa. Valitse Muokkaa profiilia -välilehti. Alaosassa olevaa Poista tili -painiketta klikkaamalla voit poistaa pysyvästi käyttäjätilisi, ja samalla siis myös nimimerkkisi. Muistathan, että kun poistat nimimerkin, myös kaikki sillä aloitetut palstat sekä kirjoitetut jutut, kommentit ja muu materiaali katoaa. Niitä ei voida palauttaa, joten mieti tarkkaan, ennen kuin painat poistonappulaa.
Oman palstan pitäminen
Mikä on palsta?
Jokainen rekisteröitynyt käyttäjä voi aloittaa Lilyssä oman palstan. Palsta on kotisi verkossa, joten kerää sinne kaikkea itseäsi kiinnostavaa ja persoonaasi kuvaavaa sisältöä. Julkaise palstalla kirjoituksia, kuvia ja kuulumisiasi tai aloita keskusteluja. Voit lisätä sinne myös muita seuraamiasi Lilyn palstoja, blogeja tai muita kiinnostavia linkkejä. Palstaa voi pitää myös yhdessä toisten Lilyn käyttäjien kanssa.
Miksi kannattaa perustaa oma palsta Lilyyn?
Oma palsta on kaunis ja toimiva oma sivusi netissä. Lily on yhteisö, jossa samanhenkiset ja samoista asioista kiinnostuneet ihmiset löytävät juttusi helposti. Palsta sopii sekä pitkien pohdintojen että lyhyiden statuspäivitysten ja keskustelunavausten julkaisemiseen. Oma palsta tarjoaa perinteiseen bloggaamiseen verrattuna uusia mahdollisuuksia. Lue lisää
Voinko vaihtaa palstani nimeä?
Kyllä. Voit vaihtaa palstasi nimen Palstan asetukset -välilehdeltä. Kannattaa kuitenkin harkita suositun palstan nimen vaihtamista, koska moni käyttäjä voi ulkomuistista etsiä ja löytää juttuja juuri palstan nimen perusteella tai olla lisännyt palstasi linkin selaimensa suosikkeihin tai muualle muistiin.
Voinko muokata palstani ulkonäköä?
Kyllä. Voit tehdä palstasi headerista eli otsikkopalkista täysin omannäköisesi. Voit tehdä palstallesi minkä näköisiä juttuja tahansa ja nostaa erilaisia sisältöjä palstasi sivupalkkeihin. Fontti, palstan taustaväri ja palstan leveys on vakioitu, jotta sivuston ilme ja taitto pysyvät yhtenäisinä.
Miten voin muokata palstani sivupalkkeja?
Palstan vasemman valikon kohdasta Sivupalkin asetukset pääset lisäämään esimerkiksi linkkilistan ja tuomaan tweettauksia tai soittolistoja näkyviin. Voit myös näyttää oikeassa sivupalkissa palstasi kuvauksen tai profiilisivulla kirjoittamasi kuvauksen itsestäsi. Lisätietoa löydät Näin teet Lilyä -sivulta.
Voinko estää kommentoinnin palstallani?
Kommentointia voi rajoittaa juttukohtaisesti. Jos et halua, että muut voivat kommentoida luomaasi juttua, klikkaa julkaistessasi kyseisen jutun muokkausnäkymän alaosasta pois Kommentointi-ruksi. Kun jutun luonnoksen alla näkyvää kommentointiruutua ei ole rastitettu, juttua ei pysty kommentoimaan.
Voinko poistaa muiden kommentteja omalta palstaltani?
Voit poistaa asiattoman kommentin klikkaamalla kommentin oikealla puolella olevaa Poista kommentti -painiketta. Poistettua kommenttia ei voi palauttaa. Jos näet asiattoman kommentin toisen käyttäjän julkaisussa, ilmoita siitä ylläpidolle painamalla huutomerkkipainiketta.
Kuinka moni ihminen voi osallistua yhden palstan pitämiseen?
Yhteistä palstaa voi pitää kuinka monta tekijää tahansa. Uuden tekijän lisääminen palstalle onnistuu niin, että uusi tekijä klikkaa ensin palstan vasemmasta sivupalkista Hae vieraskirjoittajaksi -painiketta. Kun palstan perustaja on hyväksynyt vieraskirjoittajahakemuksen, uusi tekijä voi osallistua palstan pitämiseen.
Kuinka poistan palstani?
Voit poistaa palstasi Palstan asetukset -välilehdeltä. Klikkaa Poista palsta -painiketta. Poistaessasi palstan myös kaikki palstalle lisätyt jutut ja vieraskirjamerkinnät poistetaan pysyvästi. Niitä ei voida palauttaa, joten mieti tarkkaan, ennen kuin painat poistonappulaa.
Juttujen tekeminen
Miten saan lisättyä palstalleni tekstiä, kuvia tai videoita?
Lisää palstallesi sisältöä luomalla juttuja, jotka voivat sisältää tekstiä, linkkejä, kuvia, videoita tai niitä kaikkia. Aloita sisällön luominen klikkaamalla Lisää juttu -painiketta. Kirjoita jutullesi otsikko ja valitse sille sopiva kategoria. Kirjoita tekstisi tyhjään tekstikenttään. Linkin lisääminen onnistuu Lisää linkki -painikkeen avulla ja kuvan lataaminen Kuva-painikkeen kautta. Lisätietoa löydät Näin teet Lilyä -sivulta.
Voiko juttuja muokata jälkeenpäin?
Voi. Jutun yläreunassa näkyvää kynäkuvaketta painamalla pääset muokkaamaan julkaisemaasi juttua. Muokkausnäkymässä voit lisätä, poistaa tai muokata tekstiä, kuvia, videoita ja linkkejä.
Mitä ovat luonnokset?
Luonnokset-välilehden alle tallentuvat jutut, joita et ole vielä julkaissut. Voit julkaista luonnoksen klikkaamalla luonnoksen alla olevaa Julkaise-painiketta.
Miksi jutulle pitää valita kategoria?
Muut löytävät juttusi helpommin, kun määrität sitä tehdessäsi, mihin aihepiiriin se liittyy. Kategorioita voi valita yhdestä kolmeen. Valinnan ansiosta juttusi näkyy palstasi lisäksi myös kyseisen kategorian tai kategorioiden juttuvirrassa ja saa enemmän huomiota ja lukijoita.
Mitä tarkoittavat jutun otsikon alla olevat pienet kuvakkeet?
Puhekupla-kuvaketta painamalla pääset kommentoimaan juttua ja lukemaan muiden kommentteja. Sydän-kuvaketta painamalla kerrot, että pidät jutusta. Kun painat klemmari-kuvaketta, juttu tallentuu Seuraamiisi juttuihin. Niitä pääset tarkastelemaan Ilmoitukset-osiosta. Vinkkaa toimitukselle hyvästä jutusta painamalla L-kuvaketta. Huutomerkkiä painamalla ilmoitat asiattomasta jutusta ylläpidolle. F-kuvaketta painamalla voit linkittää jutun Facebookiin ja T-kuvaketta painamalla Twitteriin.
Kuinka pitkään jutut säilyvät Lilyssä?
Jutut arkistoituvat Lilyyn. Ne poistuvat Lilystä ainoastaan, jos niiden julkaisija poistaa käyttäjätilinsä tai palstansa tai jos juttu rikkoo Lilyn käyttöehtoja, etikettiä tai Suomen lakia. Lisätietoa löydät Lilyn käyttöehdoista kohdasta Vastuu palvelun sisällöstä.
Tein hyvän jutun palstalleni. Miten saan sille näkyvyyttä?
Toimitus nostaa kiinnostavia juttuja ja tekijöitä esiin Lilyn etusivun selattavassa kuvakarusellissa, eri aihealueiden sivupalkeissa ja Lilyn palstan jutuissa. Voit vinkata toimitukselle hyvästä omasta tai jonkun muun jutusta klikkaamalla jutun otsikon alla olevaa L-kuvioitua Vinkkaa hyvä juttu toimitukselle -painiketta. Eniten kiinnostusta herättäneet jutut näkyvät lisäksi läpi sivuston oikean sivupalstan listoilla.
Palstojen seuraaminen
Miten kommentoin muiden palstoja?
Pääset kätevimmin kommentoimaan palstan juttua klikkaamalla jutun otsikon alla olevaa puhekuplaikonia. Jos kommenttisi ei koske yksittäistä juttua, vaan koko palstaa, voit kirjoittaa kommenttisi palstan vieraskirjaan.
Miten saan lisättyä jonkun muun palstalle kirjoittamaani kommenttiin kuvan tai videon?
Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kommenttiinsa tekstin lisäksi kuvia, videoita ja linkkejä. Se onnistuu samalla tavalla kuin sisällön lisääminen juttuun.
Voinko poistaa jonkun muun palstalle jättämäni kommentin?
Ainoastaan palstan pitäjä voi poistaa palstaltaan kommentteja.
Miten voin seurata kiinnostavia palstoja?
Voit koota sinua kiinnostavat palstat Seuraamani palstat -välilehden alle. Näin voit seurata helposti lempipalstojasi Lilyssä. Lisää kiinnostava palsta Seuraamiisi palstoihin näin: Mene seuraamasi käyttäjän palstalle ja paina palstan vasemmasta sivupalkista klemmarilla merkittyä Seuraa palstaa -painiketta. Palsta lisätään automaattisesti Seuratut palstat -listallesi.
Voinko laittaa kiinnostavan, yksittäisen jutun talteen?
Kyllä. Voit tallentaa kiinnostavan jutun painamalla jutun otsikon alla olevaa klemmari-kuvaketta, jolloin se tallentuu Seuraamani jutut -listalle. Löydät Seuraamasi palstat ja Seuraamasi jutut sivuston vasemman ylälaidan Ilmoitukset-osion alta.
Mitä ovat Ilmoitukset?
Kun Seuraamasi palstat ja Seuraamasi jutut päivittyvät, saat siitä tiedon Ilmoitukset-välilehdelle. Ilmoitukset-osioista näet myös nopeasti, onko joku jättänyt kommentin sinun palstallesi tai vieraskirjaasi.
Yleistä Lilystä
Onko Lily blogialusta?
Lily on paljon enemmän kuin blogialusta. Voit lisätä palstallesi blogimaista sisältöä, tekstiä, kuvaa ja videota. Tämän lisäksi sivupohja sopii oivasti myös lyhyempien oivallusten, kysymysten ja keskustelunaloitusten kanavaksi. Myös kommentointimahdollisuudet ovat paljon monipuolisemmat kuin useimmissa blogialustoissa tai muissa sosiaalisen median foorumeissa. Voit lisätä kommenttiin kuvaa, videota ja linkkejä. Kaikki nämä ominaisuudet tekevät Lilystä täysin uudenlaisen areenan mielipiteiden vaihdolle ja itsensä ilmaisulle. Kokeile luovasti juuri sinulle sopivia tapoja käyttää Lilyn palstaa!
Voinko siirtää blogini Lilyyn?
Vanhaa blogia ei saa siirrettyä automaattisesti, mutta siirtyminen Lilyyn kannattaa. Lilyssä blogisi saa paljon näkyvyyttä, uusia lukijoita ja saattaa herättää kiinnostavaa keskustelua. Perusta palsta Lilyyn ja tee vanhaan blogiisi postaus, jossa kerrot uuden osoitteesi. Voit kopioida haluamasi kuvat ja kirjoitukset yksitellen, mutta voit halutessasi lisätä vanhan blogisi osoitteen Lilyn palstalle, joten Lilyn käyttäjät löytävät vanhat juttusi myös sitä kautta.
Maksaako Lilyn käyttäminen?
Ei. Lily on verkossa käyttäjilleen täysin ilmainen palvelu.
Mikä on Lily-etiketti?
Lily-etiketissä määritellään Lilyn käyttäjien yhteiset säännöt. Tutustu myös Lilyn käyttöehtoihin.
Voiko Lilyssä lähettää yksitysviestejä?
Lilyssä ei voi lähettää yksityisviestejä. Jutut, kommentit ja vieraskirjamerkinnät näkyvät kaikille käyttäjille.
Toimitus
Keitä he ovat?
Lilyn toimitetusta sisällöstä vastaa toimitus. Lisäksi Lilyä tekee joukko freelancetoimittajia: muotitoimittaja Aurora, poptoimittaja Jyri, mielipidetoimittaja Rosa ja ruokatoimittaja Tiina, jotka toimittavat omia palstojaan Lilyssä. Lähetä toimitukselle palautetta täältä.
Mistä pääsen lukemaan toimituksen juttuja?
Voit lukea Lilyn toimituksen juttuja Toimituksen palstalta, jota toimittavat Kati Toivanen, Anna Karhunen ja Jenna Kämäräinen. Lilyn palstan oikeasta sivupalkista löydät myös linkit Lilyn eri aiheista kirjoittavien toimittajien palstoille.
Miten voin antaa toimitukselle juttuidean?
Voit lähettää toimitukselle juttuideasi lomakkeella, jonka löydät myös klikkaamalla Lilyn palstalla olevaa Mistä Lilyn pitäisi tehdä juttu? -linkkiä.
Miten voin päästä osaksi Lilyn toimitusta?
Lilyn toimitus etsii uusia toimittajakykyjä Lilyn palstan pitäjien joukosta. Kerro meille Hae Lilyn toimittajaksi -lomakkeella, miksi sinä sopisit osaksi Lilyn toimitusta. Lisäksi toimitus nostaa kiinnostavia juttuja ja tekijöitä esiin nostopaikoille, joten kuka tahansa Lilyn käyttäjä voi saada näkyvyyttä sitä kautta.
Mainostajien palstat
Millaista mainossisältöä Lilyssä on?
Lily saa osan rahoituksestaan mainoksista. Mainoksia näytetään läpi julkaisun niille varatuilla paikoilla. Erotat mainostajien palstat muiden käyttäjien ja toimituksen palstoista sponsored by -tekstistä. Muilla kuin kustantajan kanssa yhteistyössä tuotetuilla tai vakioiduilla mainospaikoilla ei julkaista kaupallista materiaalia. Ylläpidolla on oikeus poistaa kaikki tätä periaatetta rikkova materiaali Lilystä. Jos haluat ilmoittaa Lilyssä, ota yhteyttä kustantajan mediamyyntiin. Lue myös käyttöehdot.
Tekniset asiat
Rekisteröityminen ei onnistunut, mitä teen?
Varmista, ettei sähköpostiohjelmasi ole tulkinnut rekisteröinnin vahvistusviestiä roskapostiksi. Viestin lähettäjä on Lily. Vahvistusviestissä on ohjeet ensimmäistä kirjautumistasi varten. Jos viestiä ei löydy, voit pyytää itsellesi uuden salasanan sähköpostiisi, vaikka et olisikaan vielä kirjautunut ensimmäistä kertaa. Ole kärsivällinen, viesti saattaa joskus viipyä hetken palvelinten välillä. Mikäli useammasta yrityksestä huolimatta viestit eivät löydä perille, ota yhteyttä Lilyn tekniseen ylläpitoon, niin selvitämme asian.
Miten voin seurata kiinnostavaa palstaa Bloggerissa tai esimerkiksi Bloglovinin kautta?
Blogger, Blogilista ja Bloglovin näyttävät muiden sivustojen, kuten Lilyn, sisältöä RSS-syötteiden avulla. Lilyn palstoilla on aina oma syötteensä, jonka löydät kunkin palstan vasemman valikon alimmaisena. Viemällä RSS:n osoitteen edellä mainittuihin palveluihin voit näyttää ja seurata Lilyn palstojen juttuja myös sitä kautta. Moni palstoista löytyy jo valmiiksi esimerkiksi Blogilistalta, jolloin sinun ei itse tarvitse erikseen lisätä sitä, vaan voit alkaa seuraamaan jo olemassa olevaa RSS-syötettä.
En saa lisättyä palstalleni sisältöä (esim. kuvaa), mitä teen?
Lisää uusi juttu palstallesi vasemman valikon kautta. Juttujen kuvat ja videot lisätään samassa muokkausnäkymässä, jossa kirjoitat tekstiä. Voit lisätä kuvia, videoita tai tekstiä valmiiseen juttuun. Pääset muokkausnäkymään klikkaamalla editointikynää, joka ilmestyy otsikon viereen, kun viet hiiren sen päälle. Lisätietoa löydät esimerkiksi Näin teet Lilyä -sivulta.
Videoni ei pyöri, mitä teen?
Voit lisätä palstallesi videoita esimerkiksi YouTube-videopalvelusta. Jos video ei pyöri Lilyssä, varmista, että ongelma ei johdu videosta. Toimiiko lisäämäsi video normaalisti alkuperäisessä sijainnissaan eli esim. YouTubessa? Jos alkuperäinen video pyörii, voit yrittää lisätä sen uudelleen palstallesi. Lisätietoa videoiden lisäämisestä saat Näin teet Lilyä -sivulta. Jos videon lisääminen ei vieläkään onnistu, ota yhteyttä Lilyn tekniseen ylläpitoon.
Löysin laitonta tai Lilyn etikettiä rikkovaa sisältöä. Miten ilmiannan sen ylläpidolle?
Juttujen yhteydessä olevalta pikaikoniriviltä löydät ilmiantopainikkeen (huutomerkki), jota klikkaamalla ylläpito saa tiedon asiattomasta sisällöstä. Voit myös lähettää asiasta palautetta toimitukselle.
Lily-etiketti
Haluamme luoda ja säilyttää Lilyssä lämpimän, sisarellisen ilmapiirin, minkä vuoksi olemme luoneet sivustolle Lily-etiketin. Se määrittää Lilyn yhteiset säännöt, joihin kaikki Lilyn käyttäjät sitoutuvat.
-
Lainaa oikein. Jos viittaat tai linkkaat jonkun toisen tekemään sisältöön tai kuviin, muista aina mainita aineiston alkuperäinen lähde.
-
Ole kohtelias. On sallittua olla eri mieltä ja esittää kriittisiä mielipiteitä. Nimettömät hyökkäävät kommentit eivät kuitenkaan kuulu Lilyyn. Kunnioita muiden mielipiteitä äläkä haasta tarkoituksella riitaa. Palstan pitäjällä on oikeus poistaa asiattomiksi kokemansa kommentit ja keskustelut omalta palstaltaan ja vieraskirjastaan. Lisäksi sivuston ylläpidolla on oikeus poistaa asiattomat kommentit tai etikettiä rikkova käyttäjä ilman erillistä varoitusta.
-
Noudata lakia. Lilyssä ei ole tabuja. Syrjivää, herjaavaa tai muulla tavoin loukkaavaa sisältöä ei kuitenkaan sallita. Jos joku mielestäsi rikkoo Lilyn etikettiä tai Suomen lakia, ilmoita sisällöstä ylläpidolle Ilmianna asiaton sisältö -painikkeella. Ylläpidolla on oikeus poistaa sääntöjen vastainen materiaali ja sitä levittänyt käyttäjä Lilystä ilman erillistä varoitusta.
-
Kunnioita muiden yksityisyyttä. Älä julkaise muiden henkilökohtaisia tai luottamuksellisia tietoja, kuten nimeä, osoitetta tai puhelinnumeroa, ilman lupaa. Kysythän myös aina luvan, ennen kuin julkaiset kenestäkään toisesta valokuvan.
-
Auta lukijoitasi lukemaan. Käytä pilkkuja, isoja kirjaimia ja kappalejakoa. Oma palsta on sinun sivusi netissä, joten voit luoda siellä itsesi näköistä sisältöä. Lilyssä ei viilata pilkkua, mutta jotta muidenkin olisi helppoa seurata palstaasi, pilkuta kirjoituksesi ja jaa tekstisi kappaleisiin. Käytä isoja kirjaimia oikein, turha caps lockilla eli isoilla kirjaimilla kirjoittaminen tekee palstasi lukemisesta vaikeaa.
-
Älä mainosta. Lily on tarkoitettu yksityishenkilöiden käyttöön. Kaupalliset viestit, yritysmarkkinointi ja piilomainonta ovat kiellettyjä. Ethän myöskään lähetä roskapostia tai spämmää. Jos julkaisemasi jutun pääsisältö on mainostaa toisaalla olevaa blogiasi tai muuta sivustoasi, juttu lasketaan späymmäkseksi ja voidaan poistaa. Jos haluat mainostaa Lilyn sivuilla tai perustaa kaupallisen palstan, ota yhteyttä mediamyyntiimme.
-
Anna hyvän kiertää. Kun löydät Lilystä erityisen kiinnostavaa sisältöä, vinkkaa siitä Lilyn toimitukselle L-kirjaimen muotoisella Vinkkaa hyvä juttu toimitukselle -painikkeella. Näin toimitus voi halutessaan nostaa jutun esiin niin, että muutkin löytävät sen helpommin. Kommentoimalla julkaisua tai klikkaamalla sydän-painiketta voit kertoa jutun tekijälle, että pidät jutusta. Jaa hyvät jutut eteenpäin myös muissa sosiaalisissa medioissa, kuten Facebookissa ja Twitterissä.
Toimitus
Palvelun käyttöehdot
Käyttämällä Lily-palvelua hyväksyt tässä esitellyt käyttöehdot sekä yksityisyyden suojaa koskevat periaatteet. Lilyn kustantajalla (A-lehdet Oy) on oikeus muokata ehtoja ja muuttaa niiden sisältöä päivittämällä näitä käyttöehtoja ilman erillistä ennakkoilmoitusta. Käyttämällä Lilyn sähköisiä palveluja sitoudut noudattamaan näitä käyttöehtoja ja sääntöjä. Mikäli et hyväksy käyttöehtoihin kulloinkin tehtäviä päivityksiä, sinun tulee pidättyä palvelun käytöstä vastaisuudessa.
Lily on suunniteltu käytettäväksi ensisijaisesti Suomessa. Näihin ehtoihin ja palvelun käyttöön sovelletaan Suomen lainsäädäntöä.
Tekijänoikeudet, tavaramerkit ja muut immateriaalioikeudet
Lilyn visuaalinen ilme ja muu Lilyn kustantajan palvelussa julkaisema aineisto, kuten kuvat, tekstit, ohjelmistot ja äänet, ovat palvelua kustantavan A-lehdet Oy:n tai sen yhteistyökumppaneiden tavaramerkkioikeuden, tekijänoikeuden ja/tai muiden immateriaalioikeuksien suojaamaa omaisuutta.
Muuta kuin itse palveluun lähettämäänsä Lily-verkkojulkaisussa tai muussa vastaavassa sähköisessä Lily-julkaisussa julkaistavaa aineistoa käyttäjä saa selata ja ottaa siitä jäljennöksiä tulostamalla tai lataamalla tiedoston tietokoneelle sekä levittää edelleen muissa sähköisissä palveluissa ainoastaan ei-kaupallisessa ja henkilökohtaisessa tarkoituksessa ja hyvää verkkotapaa noudattaen, esimerkiksi mainitsemalla aineiston alkuperäinen lähde. Jäljennöksiä tai osaa niistä ei saa myydä tai jakaa sähköisesti tai paperikopioina eikä muuttaa tai liittää muuhun aineistoon tai muihin sähköisiin julkaisuihin kaupallisessa tarkoituksessa.
Tutustu myös Lily-verkkojulkaisun sisällön tuottamiseen ja sähköisten palveluiden käyttöön liittyviin sääntöihin.
Lähettämällä aineistoa mihin tahansa A-lehtien ylläpitämään verkkopalveluun tai sähköiseen julkaisuun lähettäjä antaa A-lehdille oikeuden käyttää, muokata ja julkaista lähettämäänsä aineistoa jakelutavasta ja -alustasta riippumatta. A-lehdet julkaisee vastaanottamaansa aineistoa tekijän moraalisia oikeuksia loukkaamatta. Aineiston lähettäjä vastaa siitä, että lähetetty aineisto on julkaisukelpoista eikä loukkaa kolmannen osapuolen tekijän- tai muita suojattuja oikeuksia. Aineisto ei saa niin ikään olla lainvastaista tai loukkaavaa; aineiston lähettäjä vastaa kaikista kustannuksista, joita Lilyn toimitukselle tai kustantajalle aineiston lainvastaisuuden tai loukkaavuuden johdosta syntyy. A-lehdet Oy:llä ei ole velvollisuutta julkaista, säilyttää, kopioida tai palauttaa lähettäjälle vastaanottamaansa sisältöä. Lähettäjä sitoutuu olemaan esittämättä vaatimuksia A-lehtiä kohtaan lähettämäänsä aineistoon liittyen.
Mikäli kaupallinen toimija lisää Lily-verkkojulkaisuun oman palstan tai muuta aineistoa hyötymistarkoituksessa, on Lilyn toimituksella oikeus poistaa tällainen aineisto osin tai kokonaan ilman erillistä ilmoitusta. Lilyn mediatilasta vastaa ja asiakasyhteyksiä hoitaa kustantajan mediamyynti.
Mainosviestejä sisältävien, kaupallisen tahon kanssa yhteistyössä tehtyjen palstojen sisällön omistaa kyseisen palstan perustaja. Näiden palstojen sisällöntuotantoon osallistuessaan Lilyn käyttäjä luovuttaa oikeudet lähettämäänsä sisältömateriaaliin palstan omistajalle, joka sitoutuu noudattamaan hyvää tapaa materiaalin mahdollisessa jatkohyödyntämisessä. Hyödyntämistapoja voivat olla esimerkiksi kilpailun voittajan valitseminen sekä kuvakilpailun kuvien käyttäminen markkinointiviestinnässä. Kaupalliset palstat on merkitty tunnuksella Sponsored by. Tällaisia kaupallisia palstoja saattavat koskea erilliset, nimenomaisesti kyseisen palstan käyttöä koskevat lisäehdot. Käyttäjä sitoutuu näiden käyttöehtojen lisäksi noudattamaan kunkin palstan yhteydessä mainittuja lisäehtoja.
Vastuu palvelun sisällöstä
Lilyn palstoille lisättävä aineisto ei saa loukata kolmansien osapuolien tekijänoikeuksia, tavaramerkki- tai immateriaalioikeuksia eikä hyvää verkkotapaa.
Verkkojulkaisun tai sitä vastaavien sähköisten Lily-julkaisujen sisältämää aineistoa tai tietoja ei tule käsittää juridisena, kaupallisena, lääketieteellisenä tai sijoitusneuvontana. Lilyn kustantaja ei vastaa annettujen tietojen soveltuvuudesta lukijan tarpeisiin tai tietojen perusteella tehtyjen toimien tuloksesta. Palvelun kustantaja A-lehdet Oy ja siihen sidoksissa olevat tahot eivät ole vastuussa mistään välittömistä tai välillisistä vahingoista, jotka saattavat aiheutua näillä sivuilla tarjottuun palveluun ja sen käyttöön liittyen.
Lilyn toimitus tai kustantaja ja niihin sidoksissa olevat tahot eivät ole vastuussa palveluun lisättyjen linkkien kautta saatavana olevien sivujen tai julkaisujen sisällöstä tai niiden käytön yhteydessä aiheutuvasta vahingosta. Toimitus tai kustantaja ei myöskään vastaa palvelussa olevien keskustelujen tai muun vastaavan käyttäjien lähettämän aineiston sisällöstä. Toimituksella on oman harkintansa mukaan oikeus mutta ei velvollisuutta poistaa käyttäjän lähettämä aineisto, ellei Suomen pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu.
A-lehdillä on oikeus rajoittaa pääsy palveluun sekä oikeus lopettaa palvelun tai sen osan tuottaminen ja tarjoaminen käyttäjälle, mikäli käyttäjä rikkoo näitä käyttöehtoja tai niiden nojalla annettuja muita ehtoja ja sääntöjä. A-lehdet kehittää sähköisiä palvelujaan jatkuvasti, ja sillä on oikeus muuttaa niitä ja niiden sisältöä osana normaalia toimintaansa parhaaksi katsomallaan tavalla. A-lehdillä on myös milloin tahansa oikeus lopettaa verkkosivuston, sen palvelujen tai niiden osien tuottaminen ja tarjoaminen käyttäjälle ilman erillistä ilmoitusta.
Nämä ehdot eivät rajoita Suomen pakottavasta lainsäädännöstä johtuvia oikeuksia tai velvollisuuksia.
Yksityisyys
Henkilötietojen käsittely ja yksityisyyden suoja
Päätelaitteesta riippumatta Lily-julkaisussa kerättäviä henkilötietoja käsitellään näiden käyttöehtojen sekä niihin liittyvän kustantajan rekisteriselosteen ja voimassa olevan henkilötietolain mukaisesti.
Julkaisun kävijämääriä ja muita tavallisia sivuilla käyntien yhteydessä jääviä tietoja (IP -osoite, selaintyyppi, käydyt sivut ja käyntiajankohta) seurataan yleisellä tasolla eväste (cookies) -tiedostoja tai muuta vastaavaa tekniikkaa käyttäen. Tilastotietoja käytetään palvelun kehittämiseen ja parantamiseen. Tässä yhteydessä emme kerää emmekä varastoi kävijöistä yksilöllisiä tietoja. Kävijä voi selaimen asetuksilla kieltää cookies-tiedostojen lähettämisen koneellensa, mutta tällöin on mahdollista, ettei kävijä voi hyödyntää kaikkia palvelun osia.
Lilyn kustantaja voi kerätä henkilötietoja kävijän rekisteröityessä palvelun käyttäjäksi tai jos kävijä muutoin lähettää palvelun kautta henkilötietojaan. Ellei kyseisen palvelun tai kilpailun yhteydessä ole muuta mainittu, henkilötietoja käsitellään tässä verkkojulkaisussa ja sen mahdollisissa muissa sähköisissä versioissa tarjottuun palveluun tai toimintaan liittyvään tarkoitukseen, kuten esimerkiksi kilpailun ratkaisemiseen tai vastataksemme kävijän tiedusteluun, sekä tuotteidemme ja palveluidemme kehittämiseen ja tilastointitarkoituksiin.
Henkilötietolain 19 §:n mukaisesti tietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin, ellei kävijä ole erikseen kieltänyt sitä. Lisäksi tietoja voidaan käyttää sähköiseen suoramarkkinointiin, mikäli käyttäjä on antanut siihen suostumuksensa palveluun rekisteröitymisen tai muutoin palvelun käytön yhteydessä tai sähköinen suoramarkkinointi on muutoin lain mukaan sallittua. Suostumus on käyttäjän peruutettavissa. Suoramarkkinointikielto, suostumuksen peruuttaminen sekä muutokset yhteystiedoissa voidaan ilmoittaa ottamalla kustantajaan yhteyttä joko puhelimitse (09) 759 61 tai osoitteella A-lehdet Oy, asiakaspalvelu, 00081 A-LEHDET.
Jos kävijä lähettää toimitukselle tai kustantajalle toisen henkilön tietoja tai hän on alle 18-vuotias, tulee hänen varmistaa, että tietojen luovuttamiseen on ko. henkilön tai tarvittaessa huoltajan suostumus näiden ehtojen mukaista käyttötarkoitusta varten.
Tietojen käsittelyyn voidaan käyttää kolmansia osapuolia, joille tietoja voidaan tällöin luovuttaa käsiteltäväksi palvelun kustantajan lukuun. Muu tietojen käsittely edellyttää rekisteröidyn suostumusta tai perustuu lain nimenomaiseen säännökseen.
Henkilötietojen suojauksen ja käsittelyn tietoturvatason palveluntarjoaja, eli kustantaja, on toteuttanut tarvittavin kohtuudenmukaisin toimenpitein.
Henkilörekisteritietojen tarkistuspyynnön voit tehdä kirjallisesti osoitteella
A-lehdet Oy, asiakaspalvelu, 00081 A-LEHDET.
Rekisteriseloste: Henkilötietolaki 523/1999 10 §
Laatimispäivä: 24.11.2010
Rekisterinpitäjä: A-lehdet Oy/Lily, Risto Rytin tie 33, 00081 A-lehdet
Rekisteriasioita hoitaa: Digimedia, A-lehdet Oy, Risto Rytin tie 33, 00081 A-lehdet
Rekisterin nimi: Lily-palvelun käyttäjät
Rekisteriä käytetään Lilyn sähköisten palveluiden tarjoamiseksi ja ylläpitämiseksi, esimerkiksi käyttäjän salasanan lähettämiseksi. Asiakasrekisteriä käytetään lisäksi palvelun kustantajan, eli A-lehdet Oy:n, ja palvelun käyttäjien väliseen tiedonvaihtoon. A-lehdet Oy ja/tai sen yhteistyökumppanit voivat lähettää käyttäjälle suoramarkkinointia sähköisesti (sähköpostitse, tekstiviestien välityksellä), mikäli palveluun rekisteröitynyt käyttäjä on antanut siihen nimenomaisen suostumuksensa. Käyttäjällä on oikeus tarkistaa itseään koskevat tiedot, muuttaa niitä tai pyytää poistamaan tiedot rekisteristä kokonaan.
Rekisteriin tallennetaan ne tiedot, jotka käyttäjä on täyttänyt rekisteröitymisen tai esimerkiksi kilpailuun ilmoittautumisen yhteydessä. Pakolliset tiedot on merkitty rekisteröitymis- tai ilmoittautumislomakkeeseen.
Rekisterin tietoja ei säännönmukaisesti luovuteta ulkopuolisille. A-lehdet Oy varaa kuitenkin oikeuden luovuttaa käyttäjää koskevia tietoja viranomaisten käyttöön, mikäli tämä on toiminut lain ja hyvän tavan vastaisesti. Tietoja ei luovuteta EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.
Rekisterin suojaus:
Rekisteriä käsittelevillä on henkilökohtainen A-lehdet Oy:n myöntämä ylläpito- ja käyttöoikeus. Järjestelmä on suojattu palomuurilla ulkopuolelta tulevia yhteydenottoja vastaan. Pääsy toimitilaan, jossa rekisteritiedot sijaitsevat, on vain A-lehdet Oy:n erityisluvan saaneilla.
Yhteystiedot
Anne Lyytikäinen-Palmroth, vt päätoimittaja
Puh. 09 759 6344, 050 414 4344
etunimi.sukunimi(at)a-lehdet.fi
Jenni Lieto, päätoimittaja (äitiysvapaalla)
Kati Toivanen, toimituspäällikkö
Vastuualueet: puheenaiheet, kirjallisuus
Puh. 09 759 6531, 050 414 4531
etunimi.sukunimi(at)a-lehdet.fi
Lue Katin palstaa >>
Jenna Kämäräinen, tuottaja
Vastuualueet: muoti, kauneus, hyvinvointi, työ
Puh. 09 759 6252
etunimi.sukunimi(at)a-lehdet.fi
Lue Jennan palstaa >>
Anna Karhunen, tuottaja
Vastuualueet: suhteet, kulttuuri, koti
Puh. 09 759 6561
etunimi.sukunimi(at)a-lehdet.fi
Lue Annan palstaa >>
Haluatko mainostaa Lilyssä? Ota yhteyttä mediamyyntiiin »
LILY
Postiosoite
LILY
00081 A-lehdet
Käyntiosoite
Risto Rytin tie 33
Helsinki
Lilyä kustantaa A-lehdet Oy.
Lily.fin freelancer-toimittajat
Aurora Pöntinen, muotitoimittaja
Lue Auroran palstaa>>
Laura de Lille, ulkomaan muotitoimittaja
Lue Lauran palstaa>>
Jyri Öhman, poptoimittaja
Lue Jyrin palstaa>>
Tiina Rinkinen, ruokatoimittaja
Lue Tiinan palstaa>>
Roosa Murto, mielipidetoimittaja
Lue Roosan palstaa>>
Kerro juttuidea
Hae toimittajaksi
Lily iPhonessa
Anna palautetta

