Already sailin'
Ollaan tultu taas siihen aikaan.
Eilen päätettiin kajauttaa Seminaarinmäellä nostalgiaraketti ilmoille. Suvivirsi. Ohi kulkeneet, viimesiään vetelevät opiskelijat varmaan luuli, että se oli flashmobia. Ei ollut. Ei tosin kukaan liittyny kuoroon; ihan iteksemme saatiin ilmeillä, että mikä säkeistö tulikaan seuraavaksi. Kyllä miulla ainaki meni kylmät väreet. Suvi suloinen.
Sunnuntaipuuha: Brooklyn Flea ja Artists & Fleas
New York -sunnuntaille sopivaa puuhaa on Brooklynin-retki kirpparimielessä. Kaikkialla paljon hehkutettu Brooklyn Flea on näkemisen ja kokemisen arvoinen, mutta kallis. Itse löysin onneksi vanhan peltisen tupakkarasian (rakastan vanhoja rasioita) ja valtavan hakaneulan, joka on pyykkipussien sulkemiseen tarkoitettu, yhteensä viidellä dollarilla.
Aktiiviviikonlopun satoa osa 1, Vallon- Pont-D’arc
Kuten otsikko jo kertookin, pitkä viikonloppu oli niin aktiivinen, että siitä selviäminen on ottanut aikansa. Viikon tauon jälkeen blogi palaa (taas) pieneltä breikiltä, ja minulla on ilo esitellä lomailun satoa. Ja kyllä, tämä on vasta ensimmäinen osa.

Ich bin ein berliner
Tästä se alkaa. Tägäsin perheemme juuri Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kymmenen päivää kesäisessä Berliinissä, seurana kaupungissa asuva Tytön saksalais-suomalainen kummipariskunta. Loma vailla velvollisuuksia - kirppareita, kahviloita, puistoja, lisää kirppareita, brunsseja, levykauppoja, skeittipuistoja, kangaskauppoja ja ravintoloita. AAAAHHHHH.
Muistinko jo sanoa AAAAHHHHH?
Lomatervehdys
Ihan pieni informaatioluonteinen asia tässä vain, elikkäs kuten vihjailin, olen poistunut lomailemaan Välimeren rannikolle. Voi olla että keskityn lööbaukseen, joten kovin reaaliaikaista päivitystä ei välttämättä ole tulossa. Mutta ällös huoli, olen ajastanut muutaman postauksen napsahtamaan luettavaksi tuolta luonnosten puolelta. Toivon mukaan Lilyn uudistus ei sotke kuvioita.
Takaisin Tallinnaan
Jos lähtee Tallinnaan (esim. spa-reissulle kaveriporukkansa Pikku meikit-ryhmän kanssa ^_^), suosittelen erittäin lämpimästi muunmuassa seuraavia paikkoja:
Köh köh köh ja pöh
Vapun jälkeisenä aamuna heräsin kurkku kipeänä.
Koti täytyi laittaa kuntoon lopullisesti, sillä sinne oli tulossa suorastaan kuninkaallisia vieraita, eli bestikseni Oulusta ja eräs morsiokin sitten lauantaina, kunhan yhdet polttarit oltaisiin ensin rymytty läpi.
Polttarit meni vielä läpi flunssaisena, johonkin kohtaan lauantaiyötä jätin ääneni ja sunnuntaina oli pakko antaa periksi ja jäädä kotiin nukkumaan tyttöjen suunnatessa kohti kaupunkia..
Sunnuntaikirppis sontakasan kupeessa
Puoli kahdeksalta oli taas lähtö Belgiaan kirpputorille. Tällä kertaa oli kyläkirppis Fouchenin pienessä idyllisessä kylässä. Viime vuonna vastaava tapahtuma keräsi yli 250 myyjää, sää oli silloin upea ja aurinkoinen. Tänään lämpöasteita aamulla oli neljä, vettä satoi vähän väliä, mutta onneksi aurinko näyttäytyi hieman päästyämme perille. Myyjäparat värjöttelivät kylmässä sormet sinisinä, tavarat olivat likomärkiä ja uutta sadekuuroa pukkasi tuon tuosta.
Olen niin onnellinen
Mieheni on paras <3. Hän yllätti minut tänään varaamalla lennot ihanaan kuumuuteen. Näissä maisemissa vietämme kesälomaa:






