Mun tekee taas vaan mieli sanoa, että voi että on hienoa olla täällä. Taidan vähän toistaa itseäni. Unelmien toteuttaminen on vaan parasta. Se tunne, kun pääsee eteenpäin elämässään ja tajuaa että tää on just se paikka jossa mun pitää nyt olla.
Hommahan on nyt niin, että meikäläinen on lähdössä lomalle. Olen jo melkoisen pitkään ollut sitä mieltä, että olen loman tarpeessa ja nyt on enää pari viikkoa siihen kun minä, tätini ja siskoni kapuamme lentokoneeseen ja suhautamme kohti Lontoota.
"Kyllä me ajetaan sinne Curitibaan, eihän 460 km oo mitään meille suomalaisille, suoraa motaria pitkin vielä".
Isin kollega totesi, että olette hulluja, niin pitkä matka.
"Nämä ei oo vaan tottunut autoilemaan tuollaisia matkoja" sanoin ja nauroin päälle. Lennossakin menisi kentille ajoineen 5-6 tuntia.
Saavuimme metrolla Central Parkin lähettyville ja suuntasimme pilvenpiirtäjä viidakkoon.
Kuumuus oli suorastaan paahtava!
Katunäkymiä..
Hahahah, olen altis vaikutteille. The Rum Diary-elokuvan kilpikonna jäi kaivertamaan mieltä. Tänään katukaupasta ostin Pinky Pinkertonin, hinta 1E. Tietenkin minua kiehtoisi koristella kilpeä, mutta se ei taida olla ihan soveliasta tai hyväksi kilpikonnalle.
Jos kaikki on mennyt hyvin, olemme heränneet, huomattavasti normaalia myöhemmin,
levänneinä ja syöneet mahamme täyteen aamiaista.
Köröttelemme hakemaan vauvaa hoidosta vanhempieni luota;
Äidillä on todennäköisesti jo ikävä vauvaansa ja isän mielestä tämä olisi selvinnyt vielä hetken hoidossakin.
Mies räpsäisi tällaisen Île Saint Louisilla sateisen päivän ja ihanan illan ja illallisen päätteeksi Louis Philippessä. Oli kynttilänvaloa ja tunnelmallista, garden lights ja lämmittimet terassilla, huomaavainen tarjoilija, hyvä ruoka ja hyvä fiilis. Huomenna on tulossa 23 astetta ja aurinkoa.
