Viikonlopun paras menovinkki

Koska täältä näppiksen takaa huutelee ehta Lappeenrannan tyttö, on tälläkin palstalla joskus mainittu paikallinen perinneherkku eli vety. Ja mikäli kommenttilootaa on uskominen, piirakan makuun päässeitä on muitakin. Ja sehän me tiedetään, että aitoa kamaa ei saa kuin Lappeenrannasta.
Arvonta jatko-ajalla
Äitienpäivän nautintoja
Hyvän ruoan äitienpäivä
Kuluneen vuoden aikana on koettu niin monta asiaa vauvan kanssa ensimmäisen kerran, että on oikeastaan helpotus, että ensi viikon jälkeen lähdetään jo toiselle kierrokselle. Heti, kun ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat on saatu vietettyä. Näistä hetkistä ensimmäinen äitienpäivä ei ollut lainkaan vähiten odotuksilla ladattu.

Itämainen porkkanasalaatti (tai kurkku)

Kun syö pääsääntöisesti salaattia, niin toisinaan on hiukan irroiteltava. Tämän päivän salaatti oli sään kunniaksi erittäin aurinkoinen. Tästä saa helposti varioituja monia versioita esim. vaihtamalla porkkanan kurkkuun tai käyttämällä molempia. Itämainen porkkanasalaatti on ehkä yksi tämän hetken lemppareista!
Koko päivä äitien
Kirjaimellisesti koko päivä on mennyt juhliessa upeita äitejä. Palasin vasta äsken kyläilykierrrokselta kotiin, ja voin todeta olevani todella onnekas.


glad morsdag / iloista äitienpäivää!

Kakku oli succe! Maistui ihan kaikille ja varsinkin äidille joka pitää erityisen paljon matelimassasta :)
Näin se kaukunteko sitten onnistui:

















