Minkä kirjan jaksat lukea monta kertaa?

Koska on jo toukokuu, alkaa virallisesti olla lupa haaveilla kesälomasta. Ja mikäpä kuuluisi olennaisemmin kesään kuin lukeminen - kun sille kerrankin on aikaa niin paljon kuin haluaa.

Koska on jo toukokuu, alkaa virallisesti olla lupa haaveilla kesälomasta. Ja mikäpä kuuluisi olennaisemmin kesään kuin lukeminen - kun sille kerrankin on aikaa niin paljon kuin haluaa.
Äitiyspakkauksessa tuli ihana Pikku Poron päivä -lorukirja, joka on meillä ollut ihan suosikkilukemista. Ensimmäiset yksitoista kuukautta luin tämän runon lorutellen ilman merkityksien miettimistä.
TAPUTUS
Tam tam taputapa
pam pam papupata
tapu tapu tam
papu papu pam!
Nam nam
naputapa
napataputus -
tam tam
tapu-naputus.

Mitä sanoa kirjasta, jonka kaikki ovat lukeneet joskus ja johon kaikki ovat ihastuneet? Sellaisen kirjan uudelleen lukeminenkin tuntuu arveluttavalta, koska taika on voinut kadota. Ja kirjan luonnehdinta - no, yritetään.
Luin oikein hyvän kirjan. Carl Honoré: Perhe paineessa? (Ja screw you, Bazar Kustannus. Omani löysin kirja-alesta alle kahdella eurolla!) Ostin kirjan, koska takakansi lupaili houkuttelevaa johdatusta rennommin ottavaan vanhemmuuteen. Lisäksi toimittaja-kirjailija Honoré vierailee Suomessa(kin) hyvän peruskoulumallin perässä.
Hyvää vapun jatkoa kaikille ja pahoitteluni inhorealistisesta päivityksestä kaikkien vappuhumu-kevätilobloggausten keskelle.
Gilmoren tytöt on yksi parhaita asioita maailmassa. Jostain syystä en kuitenkaan ollut tiennyt sarjan olemassaolosta mitään ennen syksyä 2010, jolloin rupesimme mieheni kanssa sitä urakalla katsomaan (siskoni suosituksesta).
...voi kun tuntuu kurjalta sanoa niin lapselle, joka haluaisi leikkiä tai pelata. Huono omatunto huutaa... "Ihan kohta" on myös paljon käytössä, kun pitäisi mennä katsomaan sitä tai laittamaan tuota. Ush, välillä näin käy, tuntuu ettei jaksa kättään nostaa... Välillä se menee päivän levolla ohi, välillä ei. Luin eilen yhtä blogia, jossa kyseltiin saako äiti kyllästyä. Tottakai saa, oli mun reaktio heti. Ja on edelleen.
Nyt olen pitänyt aika pitkää hiljaista jaksoa täällä Lilyssä, vaikka ainakin joka toinen päivä olen muiden tekstejä käynyt lukemassa, ei omaa tekstiä ole syntynyt ei rivin riviä.
Onnistunutta sunnuntaipäivää on hyvä päätellä inkiväärisiman pullotukseen ja huimaan stop-motion -ylistykseen aidoille, fyysisille kirjoille.
https://www.youtube.com/watch?v=SKVcQnyEIT8

