Jos jokin, niin sadut ja tarinat ovat aina olleet minulle uskomattoman tärkeitä. Lapsena minulle luettiin aina iltasatu. Pikkusiskoni ovat minua sen verran nuorempia, että kun iltasatuperinne heidän kohdallaan jatkui, minä kömmin usein vielä yläasteikäisenäkin iltaisin kuuntelemaan samaa satua heidän kanssaan. Enkä todellakaan häpeä myöntää sitä.
Kirjavan Kammarin Karoliina haastoi minut listaamaan kymmenen parasta kirjaa blogini ajalta. Eli ei kymmentä parasta kirjaa ikinä ja koko maailmassa ja ikuisesti, vaan parhaat niistä joista olen tänne kirjoittanut, sellaiset jotka ovat tehneet syvimmän vaikutuksen, syystä tai toisesta.
Hetkellisestä lukuhaluttomuudesta huolimatta haluan kuitenkin kertoa vielä tänään kiinnostavasta lastenromaanista, joka sopii mielestäni myös aikuisille - tai oikeastaan paremmin aikuisille kuin lapsille, luulen.
Mikko Rimminen - Nenäpäivä, Ali Smith - Satunnainen, Siri Hustvedt - Kaikki mitä rakastin, Sofi Oksanen - Kun kyyhkyset katosivat. Siinäpä muutamia kirjoja jotka olen viime kuukausien aikana jättänyt kesken. Oksasen teos makaa tuossa sängyllä, pikalainana, josta pari vuorokautta jäljellä. Ihan tylsä kirja. Ei rullaa.
Minusta on tullut sarjakeskenjättäjä!
Mikä voisikaan olla mahtavempaa kuin vapaa ilta? Jo toinen tällä viikolla. Siihen sisältyy mm. Ryan Gosling, iso lasillinen kokista, kävely auringonpaisteessa ja löhöily peiton alla.
Haluaisin kirjoittaa tästä täysin objektiivisesti ja rauhallisesti, tarkastella analyyttisesti ja yhteiskunnallisesti sitä miten hieno ja tärkeä kirja tämä on, koska sitä Anu Silfverbergin Äitikortti on, mutta en pysty. Ehkä pystyisin jos tuossa matolla ei ryömisi pieni ihmeellinen ihminen jonka vaikutus on ensimmäisestä hetkestä alkaen ollut ainoastaan valtava, mutta siinä hän on ja Silfverbergin kirja menee suoraan aivoihin ja ihon alle.
Minulla on missio: 100 kirjaa ja 7 vuotta.
Tähän päivään on kuulunut kolme asiaa: haikean harmaa taivas, Samuli Putro ja Tiina Lehikoisen Isoympyräkatu. Kaikkia kolme yhdistää sama asia: melankolia.
Melankolia on kuin harteille laskettu huopa. Sen sisään kääriytyneenä on lupa vain olla. Kerrankin saa hengittää syvään ja tuijottaa seinää. Tapetissa ei tapahdu mitään. Kello rak-sut-taa.
