Ladataan...
VILHELMIINA H.

Olen ollut sinkku viimeiset - no mitä näitä nyt on - 25 vuotta. Kohta kaksikymmentäkuusi, mikäli lokakuussa statukseni on vielä ennallaan. Meillä on mennyt ihan hyvin. Meillä on hyvä suhde, minulla on hyvä suhde omaan sinkkuuteeni. Ollaan tultu hyvin juttuun ja nykyään arvostankin omaa statustani ehkä enemmän kuin koskaan. Olen itseasiassa ylpeä siitä, että en ole ottanut ihan ketä tahansa sinkku-statusta peittämään, koska sitä ei tarvitse peittää, ainakaan niillä väärillä ihmisillä. On ihan OK olla sinkku, jos sitä itse haluat tai jos et ole vielä tavannut sellaista henkilöä, jonka kanssa haluaisit olla suhteessa. Olet sitten sinkku tai parisuhteessa, olet silti yhtä arvokas tässä yhteiskunnassa.

Ai miksi olen (ollut) sinkku? Niin, en minä tiedä. Ehkä se on ollut niin, että joko minua on kiinnostanut ja sitä toista ei, tai sitten häntä on kiinnostanut ja minua sitten ei. Ei ole koskaan kolahtanut. Ei olla kohdattu, minä ja hän. Universumi ei ole antanut meille sitä mahdollisuutta. Hassua, joillekin se antaa kymmeniä mahdollisuuksia, eivätkä kaikki osaa sitä arvostaa. Ja kun toiset (mukaan lukien minä) haluaisivat niitä mahdollisuuksia, niitä ei tule. Kai tälläkin on joku tarkoitus.

On hauskaa - välillä vähemmän hauskaa - miten jotkut löytävät potentiaalisia seurustelukumppaneita tuon tuosta ja uskaltavat lentää kukasta kukkaan, uskaltavat siis hypätä suhteesta toiseen noin vain. Joillekin se on vaan niin helppoa, minulle ei. Se, että olemme tässäkin asiassa erilaisia on mahtavaa ja on ihan superhauskaa kuunnella ystävien tarinoita omista seikkailuistaan. Jotain positiivista siis tässäkin.

Millaista on (ollut) elää sinkkuna? Itse olen oppinut kehittämään, tuntemaan ja ymmärtämään omia ajatuksia - kehittämään itse itseäni. Olen oppinut elämään yksin, olemaan riippumaton kenestäkään toisesta ja oppinut, miten tavoitella unelmiani ypöyksin. Olen myös oppinut (haha) tekemään niitä ''miesten juttuja'', koska no man in da house. Ja se on vaan superhyvä juttu, tulevaisuudenkin kannalta, enhän minä voi tietää vaikka kohtaloni olisikin olla iki-sinkku. Kaikki tämä itsensä kehittäminen ja eläminen yksin saattaa kuulostaa itsekkäältä tai itserakkaalta, mutta elämässä hyvä on oppia rakastamaan itseä, ennen kuin voi rakastaa jotain toista. Yleensä se toinen on juuri se elämänkumppani. 

Main

 

Mielestäni jokaisen kannattaisi kokeilla elämistä sinkkuna eli sitä sinkkuelämää, jos ei sitä ole vielä kokenut ja jos siihen jossain kohtaa elämässä tulee tilaisuus. Ei siis sännätä suhteesta suhteeseen, ainakaan sen takia että pelkää olla yksin. Ei kannata pelätä olla yksin, onhan ihmisellä yleensä muitakin läheisiä kuin se seurustelukumppani. Ja kun ajattelee, loppujenlopuksi me kaikki olemme yksin tässä maailmassa, jopa silloin kun olemme parisuhteessa tai lähellämme olisi kymmeniä rakkaita - tulemme tähän maailmaan yksin ja lähdemme täältä yksin, vaikka emme koko matkaa kulkisi yksin. Sinkkuudella on positiivisiakin vaikutuksia, eikä sitä tule hävetä. Sinkkuvuodet näkyy parisuhteessakin positiivisina heijasteina, kun oma itsetuntemuksesi on ennen parisuhdetta kunnossa. 

Mitä minuun tulee, unelmoin (edelleen) parisuhteesta, enkä siitä unelmasta luovu. En rakkaudestakaan. En ole luovuttaja. Koska rakkautta on, sitä on meissä kaikissa eli ihan joka puolella, mutta se rakkaus pitää vaan löytää ellei se löydä sinua ensin. Tai ehkä se tapahtuu niin, että molemmat löytää sen samassa paikassa, samaan aikaan, puoli-vahingossa ja satumaisesti. Prinssi-Uljasta en kaipaa, mutta aina on kiva uskoa satuihin, vaikka elämä ei loppujenlopuksi mitään satua olekaan.

 

Rakkautta ja haleja,

xx Vilhelmiina

Ladataan...
VILHELMIINA H.

 Hei sinä,

on enemmän kuin OK, jo et vielä tiedä mikä sinusta tulee isona. On todellakin OK, jos ei vielä kolmikymppisenäkään osaa sanoa vastausta kysymykseen: ''mitä haluat tehdä tulevaisuudessa?'' En minäkään vielä tiedä. En minä tiedä mikä minusta tulee ''aikuisena''. Vaikka aikuisuuden kynnyksen olen juuri ylittänyt - täytän syksyllä 26 vuotta - omistan kuitenkin nuorekkaan mielen, ja se on vaan hyvä juttu. En halua vakavoitua elämän suhteen, vaikka vuodet eteenpäin vierisi. Juuri nyt opiskelen sitä itselle mieluista alaa, tätä ennen opiskelin myös itselleni mieluisan ammatin.

En minä silti vielä tiedä, annan vaan elämän viedä.

Hei sinä,

avaa vaan silmäsi, katso maailmaa uteliain silmin, ole kiinnostunut niistä asioista, joista nautit. Jonain päivänä sinä varmasti tiedät, mikä on se sinun juttu. Tai ehkä vahingossa ajaudut niin kivalle alalle, tai paikkaan, ettet halua vaihtaa sitä enää pois. Mutta sitten kun mielesi tekee jotain muuta - haluaisit vaihtaa alaa ja kokeilla jotain uutta, vaihda ja opiskele itsellesi uusi ammatti, ihan rohkeasti. Meillä täällä Suomessa on aivan huippua kun on etuoikeus ilmaiseen ja kattavaan opiskeluun. Ollaanpa siitä kiitollisia.

​Älä ajattele liikaa muita, älä tulevaisuuttakaan. Sehän siinä parasta on, ettei tiedä tulevaisuutta eikä se ole valmiiksi sinulle hopeatarjottimella katettu. Vaan sinä pääset itse siihen vaikuttamaan, kyllä, juuri sinä.

xx Vilhelmiina

Ladataan...
VILHELMIINA H.

Nyt kun alan perehtymään kesäopinnoissani rakkauden saloihin ja rakkauspsykologiaan, on lähdettävä jostain liikkeelle. Ehkä omasta itsestä ja omista kokemuksista rakkauden suhteen. En tarkalleen tiedä mistä aloittaa, mutta kunhan nyt jostain. Aluksi pohdinta on varmasti kevyttä, mutta luulen että mitä pidemmälle syvennyn, sitä enemmän tajuan asioita niin itsestäni kuin ylipäänsä rakkaudesta.

Onhan rakkaus ihana asia, jo sananakin kaunis ja tunteita muodostava.

Okei. Aloitetaan nyt sitten minusta. Ja aiheesta, mikä tapahtuu ennen rakastumista: ihastuminen.

Ironista on, että ne harvat miehet, joihin olen ollut ihastunut, eivät ole lopulta halunneet olla kanssani. Tai heidän käytöksensä perusteella asian olen tulkinnut niin. Olen huono ihastumaan, joten miksi kaikkien kohdalla on tapahtunut näin? Jotain karman lakia? En koe olevani paha ihminen enkä pystyisi satuttaa toista ihmistä, en henkisesti enkä fyysisesti. No, asiaan. Kaikkien näiden miesten kohdalla on tapahtunut niin, että olen ollut heille se toinen nainen, ikään kuin varavaihtoehto. Luulen, että kukaan ei halua olla varalla, eihän se kovin mukavalta tunnu. Kun ei tiedä mitä tuntea siinä vaiheessa, kun toinen antaa olettaa asioita ja sitten ei annakaan. Tunteet voisi rinnastaa kiikkulautaan, mikä kiikkuu alati toiselta puolelta toiselle, ilman että pysähtyisi ja olisi tasapainossa, vakaana.

''Että jos nyt tuon ykkösvaihtoehdon kanssa mikään ei suju, niin onhan minulla varalla se toinen jonka tiedän tykkäävän minusta. Roikotan sitä niin kauan mukana ja heivaan sitten menemään, jos se ensimmäinen vaihtoehto haluaakin minut.'' ​Kuulostaa kuin joltain peliltä, mutta todellisuudessa on hyvin mahdollista, että ne miehet ovat ajatelleet juuri noin.

Välillä pitää kysyä itseltäni tämä kysymys: miksi en ihastu miehiin, joista tiedän, että he kohtelisivat minua kuin kukkaa kämmenellä? Miksi en vaan osaa antaa tunteideni tulla, jos olen kohdannut mukavan ja potentiaalisen (herras)miehen? Ihastun ja päästän tunteeni valloilleen, kohteena ne väärät kaksilahkeiset, jotka eivät ole oikeasti kiinnostuneita minusta. Olen miettinyt, että tämä on varmaan joku rakkauselämän oppikoulu - minun kai pitää oppia pettymään useammin kuin kerran, elää niissä tunnemyrskyissä ja itkeä toisen perään, ennen kuin elämääni astuu Se Oikea. Paitsi tiedättekö, joku joskus totesi näin: ''sitä oikeata ei ole olemassa - henkilöstä tehdään se oikea.'' Hyvin mahdollista.

Jokseenkin helpottavaa tietää, että jokainen meistä tulee petetyksi ainakin kerran elämässä, se on fakta. Jokaisen pitää vaan oppia elämään sen ikävän tunteen kanssa, mikä petetyksi tulemisen jälkeen on. Toista kun ei voi omistaa, ei vaikka sormukset olisivatkin merkki lupauksesta ja yhdessäolosta. Parisuhde tarkoittaa kahta itsenäistä, erillistä ihmistä yhdessä - itsenäinen kannattaa olla, oli sitten parisuhteessa tai sinkku. Onneksi lojaalejakin ihmisiä on, heidät pitää vaan löytää ja sellaisista ihmisistä kannattaa pitää tiukasti kiinni. Koska jokaisella meistä on oikeus tulla kohdelluksi kunnioittaen ja luottamus kahden ihmisen välillä on suhteessa se lähtökohta - ainakin mielestäni. 

Jokainen nainen ansaitsee hyvän miehen, ja jokainen mies ansaitsee hyvän naisen. Sen jokaisen tulisi muistaa. Ja pakko siteerata vielä Pihla Viitalaa; ''Tytöt, jos teillä on ikinä mitään saumaa saada kiva mies, niin ottakaa sellanen - vittumaisilla ei lopulta tee yhtään mitään.''

Tänä kesänä aion jakaa rakkautta ympäriinsä, koska jokainen tarvitsee ja ansaitsee rakkaudentekoja. Eikä ne teot tarvitse maksaa mitään, halauskin kertoo välittämisestä, jopa pelkkä kaunis sana tai silmiin katsominen. Ja kun ne tulevat suoraan sydämestä, ne myös menevät suoraan sydämeen. Yksi elämänohje tälle kesälle ja ihan jokaiselle päivälle tästä eteenpäin: muistakaa rakastaa, ja tulla rakastetuksi.

xx Vilhelmiina

Pages