Tyypillinen inttitytön saaman huomion määrä ja laatu muuttuivat, kun lippujuhlanpäivänä kävelin idyllisessä ja sievässä Raaseporissa juttukeikalla rintalaatassa kolme rautaa. (Tiedän, että varusmiespojatkin saavat normaalia kulkijaa enemmän huomiota osakseen. En vain tiedä, onko se huomio samanlaista kuin minun tai muiden naisten saama.)
Pari kuukauden ajan ajokortin omistaneena ja liikennettä ihmetelleenä olen kiinnittänyt siellä huomiota muutamiin asioihin. Enimmäkseen niihin, jotka muissa liikenteen käyttäjissä saavat minut puristamaan rattia hiukan tiukemmin. En väitä, että itse olisin lainkaan täydellinen kuski - kaukana siitä - mutta väitän, että kaikilla meillä on vielä vara parantaa. Tässä muutama esimerkki ärsyttävistä tyypeistä, joita liikenteessä olen kohdannut:
Oon nyt täällä asuessani huomannut, miten rento ja vapaa tyyli ihmisillä on elää. Oonkin jo sanonut että olen ollut vaikka missä katufestareilla ja juhlissa missä oikeasti yhtään missään ei näy järjestyksenvalvojia tai poliiseja tai aitoja tai mitään muutakaan. Mua alkoi nyt suututtamaan, miksi tää tuntuu mun mielestä niin ihmeellisen vapaalta kun se on täällä täysin normaalia. Miksi Suomessa pitää olla niin erilaista, kun ihan samoja ihmisiä me sielläkin ollaan?
Opettaja-aiheesta vielä. Näittekö tämän sunnuntain Hesarissa? Anna-Stina Nykäsen kolumni sivusi juttuani:
Uudessa Imagessa vanhemmat leimataan koulun häiriköiksi. He terrorisoivat Wilman kautta opettajia.
Uskon sen. Vanhemmissa on outoja tyyppejä. Entä opettajissa? Mitä luulette, että opettajat Wilmaan kirjoittavat?
Hei. Mulla ei oo mittään asiaa edes. Valitin Riikalle (joka on minusta vähän vasempana tuolla Wisconsonissa), että pitääkin väsyttää aina niin kaameesti työpäivän jälkeen. Mulla on joku ihmeellinen tapa herätä ennen seittämää aamusin vaikka kello sois vasta paljon myöhemmin. Sit meen töihin ja istun siellä tuijottaen niitä databaseja ja exceltaulukoita koko päivän. Tänäänki venyi yli viiteen se homma, oli pää kipee ja nälätti niin enkö tulla köröttäny metrolla onnellisesti suoraan kotiin.
Seksi. Miksi siitä on niin vaikea puhua. Hihitellen voi kaveriporukassa parin jälkeen avautua makuuhuoneen puuhista, mutta harvemmin siitä tulee tarpeeksi puhuttua.
Joka kesä siitä kirjoitetaan, muistutetaan, valistetaan. Silti joka kesä monen eläinraukan kohtalona on jäädä juurikin yhden kesän halvaksi huviksi. Löytöeläintaloihin tulvii hylättyjä kissoja, joista usean kohtaloksi koituu lopettaminen. Ja ne kissat, jotka eivät päädy löytöeläintaloon, todennäköisesti kuolevat hitaasti nälkään, sairauksiin tai kylmään.
