Olen saattanut varastaa just sulta. Tosin just sinä olet saattanut varastaa just multa. Me ollaan vähän sellasia höpönassuja, me ihmiset.
On hassu huomata lyhyenkin tuttavuuden jälkeen varastaneensa jotakin. Että tuossa se on, tuon ihmisen asia. Ja sen minä vein. Käytän sitä arkisin huomaamattani kuin juustohöylää, koko asian olemassaoloa sen suuremmin pohtimatta.
Toukokuussa Berliinissä avattiin uusi lapsiperhepyydys, ihmismittakaavaan toteutettu versio Barbie-nuken Malibun talosta.
Paihiasta jatkan yhä vain pohjoiseen. Bussi hurisee tasaisesti läpi Northlandin henkeäsalpaavien maisemien: ohi neonvihreiden niittyjen, siniviolettiin taittavien merenpoukamien ja oransseina hehkuvien persimon-tarhojen. Koko matkan minä nojaan pääni viileää ikkunalasia vasten ja yritän olla ajattelematta mitään. Mutta tietenkin ajattelen, aivan hirveästi.
Iskä oli kuulema hätäilly että ei oo emmi kirjottanut tänään päiväkirjaan onkohan kaikki hyvin. No isi, hyvin rullaa! :))
Minusta tuo blogin aihejuttu on kyllä aika tyhmä, kerron täällä jostain paskoista kahvinkeittimistä ja aiheissa valittavana on tyyliin kulttuuri, työ ja raha, tai uutiset ja yhteiskunta. No laitetaan tuo viimenen, sen verran tärkeää sanomaa täällä kuitenkin levitän!
Täytyy myöntää, että olin oikeasti melko pettynyt, kun sain viestin eräältä tuttavaltani tänään päivällä ja hän kysyi, olinko jo kuullut Demi-keskustelusta, jonka aiheeksi olin päässyt. Keskustelu ei ollut pitkä, mutta siinä ehdittiin käydä jo pääasiat läpi. Aloittaja oli ilmeisesti halunnut tietää, olenko täysin suomalainen vai en, mutta toi samalla esille sen, että olin melkoisen epäkelpo ihmisenä.
Toukokuussa oli Kuopiossa Kirkkopäivät, eräänlaiset Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kokoontumisajot. Minut oli kutsuttu keskusteluun, jossa erilaisista taustoista tulevat kristityt kohtaavat ja kuuntelevat toisiaan.
