Yksi on taas kaksi
Melkein kaksi kuukautta on oltu eri maissa. Vaikka ollaan yhdessä, ollaan silti vähän yksin välimatkan vuoksi. Nyt on hyvä olla, yksi on taas kaksi. Ihanaa juhannusta, il mio amore è finalmente qui!

Melkein kaksi kuukautta on oltu eri maissa. Vaikka ollaan yhdessä, ollaan silti vähän yksin välimatkan vuoksi. Nyt on hyvä olla, yksi on taas kaksi. Ihanaa juhannusta, il mio amore è finalmente qui!

Minä olen ehdottomasti nainen, joka rakastuu renttuihin. Jollain tavalla pitää ihmisessä olla särmää, jotta häneen voi tarttua.
Tapasin viime viikolla miehen, jonka pitäisi olla mielestäni täydellinen. Mies harrasti kaikkea, joita toivoisin miehen harrastavan. Miehellä oli vakituinen työpaikka. Mies oli hyvännäköinen, musikaalinen ja erittäin mukava. Päädyimme yhdessä tanssilattialle, mutta minkäänlaista kipinää ei syttynyt.
Tässä sitä nyt ollaan. Joka kolmas pettää, niin ne Iltalehdessä sanoi. Mä veikkaan että joka toinen. Pahempaa kuin aivoton seksi vieraan kanssa on se, että toisella on tunteita johonkin muuhun. Ja että asia salataan. Ja että kaikki tapahtuu alle vuoden ikäisessä suhteessa. Jätä vaikka, mutta älä petä pliis. Se tuntuu niin kamalalta. Menee kaikki pienikin luottamus, ja sitä on aika hankalaa saada takaisin.
On olemassa miehiä, jotka ovat hyviä paperilla. Se tarkoittaa sitä, että heissä on periaatteessa kaikki kohdallaan. On hyvä ammatti, on hyvät harrastukset, on hyvät tavoitteet elämässä ja on kaikin puolin kunnolliselta vaikuttava mies.
Tällaisen miehen kanssa olisi valmis perustamaan vakavan suhteen. Näiden miesten kanssa olisi helppo uskoa autuaaseen tulevaisuuteen, koska lähtökohdat ovat niin kohdallaan. Voi olla samat kiinnostuksen kohteet ja tulevaisuuden haaveet.
Uskomattoman nopeasti on viikot ja päivät kuluneet, sillä perjantai on ihan kohta, eikä suurin odotus tosiaankaan kohdistu juhannukseen. Perjantaina noudan saapasmaan herran lentokentältä, ja siitä alkaa melkein kahden viikon yhteinen lomailu. Pari työiltaa mahtuu myös sekaan, mutta muuten on aika lomalaisten elkein aikomus viettää aikaa yhdessä. Tarkoitus ei ole ollut suunnitella koko aikaa täyteen menoa ja meininkiä, mutta muutama kiva juttu on herran päänmenoksi varattu.

Seison taksijonossa ja huudan puhelimeen. Sinä olet jossain toisella puolella kaupunkia ja teet samaa.
Alkaa itkettää aina kun huudan. Sinä et koskaan itke, mutta huutosi tuntuu kovenevan kyyneleideni vuolauden mukaan.
Riidan alku: keikkapaikka kaupungissa.
"Se on sitä, kun tuntee toisen niin hyvin, että tietää sen kaikki pienetkin virheet, muttei niistä silti välitä. Toista ei halua muuttaa millään tapaa, mutta itse haluaa muuttua paremmaksi vaikkei toinen sitä tietenkään pyydä. Ja kun toista katsoo, niin pakahtuu", kuvaili ystäväni rakkautta ja katsoi minuun odottavasti.
"Minusta se on sitä, että mies tilaa iltapäivällä lääkärin pyytämättä kun olen yöllä joutunut siirtymään sohvalle kuorsauksen takia."
Säälivä katse.
http://www.youtube.com/watch?v=He5rbLPB8ng&feature=related
Löysin taas kerran biisin joka sai minut taas ajattelemaan vanhoja muistojani kaksi vuotta sitten...
Taisi olla ensimmäinen kerta kun rakastuin... ( Nykyään emme ole väleissä mutta seurustelimme kolme kertaa ja kolmaskerta näytti sen ettemme kuulu yhteen)

