Huomenna on hieno päivä kaikille heille, jotka kaipaavat jännän äärelle. Tavanomaisesta linjastani poiketen kehaisen vähän tuttavia ja kehotan kaikkia Helsingissä luuraavia menemään perjantaina kello 18:00 Arkadia International Bookshopiin. Siellä ne nuoret aloittelevat paikalliset merkit ovat esillä. Taatusti läheltä ovat, taatusti kotimaisia otuksia ovat, vielä varmemmin Helsingissä puuhailevat. Siis kaikin puolin ihanaa ja tuoretta kuin suoraan maasta suuhun poimitut mansikat. NAMI NAMI!

(Otsikosta poiketen catwalkilla ja myynnissä siis ei ole lumppuja, vaan päräyttävän tyylikkäitä pukineita)

Facebook -event

Pilot Club

Look At Basses

Rööki Clothing

Burlesque Tsunami

Kato oho, uusi Lily. Oon yhtä hukassa kuin viime kesänä, kun 9:n raitiovaunu yhtäkkiä muuttikin reittiä, enkä päässyt totutusti kolmikulmaan, kääk. Mutta ei se 9:n uusi reitti huono ollut ja sain liikuntaakin kun jouduin kävelemään. Aivothan tässä vaan vetreytyy kun joutuu seikkailemaan sivustolla hieman enemmän. Mutta joo, nyt ei tule mitään syvästi pohdiskelevaa postausta, sillä vietän laatuaikaa ajatusjumittamossa tieteellisten tekstien kanssa. Saattaa olla että palailen kirjoittelemaan alkavan viikon puolella, kun tästä aivojen harmaa massa taas vetreytyy. 

Minulla ei valitettavasti ole aikaa askarrella kuvan mukaista hellyyttävää, feministisesti kantaa ottavaa & postmodernisti kiinnostavaa muotinukkehametta, joten joudun hankkimaan pääosan vaatteistani ostopalveluna. Eikä se ole mikään helppo puuha, kun ottaa huomioon, että minusta on mukavinta mieltää itseni tiedostavaksi ihmiseksi. Siis juuri sellaiseksi, joka heristelee sormella kohti monikansallisia jättikorporaatioita, tihrustaa itkua kun Somaliassa 260 000 ihmistä kuolee nälkään ja jättää kaiken maailman parabeenit ostamatta koska pelkää rintasyöpää.

Vaatekaupassa olen kuitenkin eri ihminen. Vaatekaupassa en ajattele 18 tunnin työpäiviä keuhkokuumeessa paahtavia filippiiniläisiä teinityttöjä tai romahtaneeseen tehdashalliin murskaantuneita bangladeshilaisia. Vaatekaupassa minä olen maailman napa ja suurin ongelmani on, ettei takapuolelleni sopivia kolttuja ole kaupan.

En haluaisi, että minulla on kivaa vaatekaupassa. Haluaisin rypeä syyllisyydessä, sillä lompakkoni portinvartijana olen paha ihminen. Mutta ei, en ryve, vaan ostan ne kolmannet kymmenennet värikkäät sukkahousut ja kotimatkalla poikkean noukkimassa kirpputorilta sen "todella pätevän oloisen suomi-vintage neulehameen, jossa on hyvä polkea sitten ensitalvena kun lunta sataa vaakatasossa silmiin".  Mikä meihin fiksuihin ihmisiin menee liikenteessä vaatekaupassa?

Tykkään kovasti arvostella muita. Arvostelenkin siis vaihteeksi itseäni ja moraalista tekopyhyyttäni pukeutumisen suhteen. On helppoa nillittää mainonnan epäkohdista, vaateteollisuuden pimeistä puolista tai epärealistisesta naiskuvasta, mutta on huomattavasti vaikeampaa pukeutua niinkuin haluaa. Enkä nyt tarkoita tällä sitä, etten kehtaisi liihottaa kesäisillä kaduilla hopeatrikoiden ja kultalameepaiden yhdistelmässä, jota täydentää kokonaisuuteen sopimattomat kuralenkkarit. Nyt ongelmana ei ole kehtaaminen vaan aivan muut seikat.

Probleemina on, että pukeutuessani haluaisin:

• rakentaa parempaa mailmaa, eli olla varma, ettei vaatteita ompele kukaan nälkäpalkalla, puoliorjana ja tehdaskemikaaleihin kuollen
• suosia kotimaista, koska työllisyys ja muuta kivaa
• olla viehko olematta seksiobjekti, haluan pitää peilikuvastani ilman, että joku Jorma-Pertti kouraisee perseestä (vaikka mikään vaate ei ole lupalappu perseen kourimiselle)
• pelastaa sademetsät, jääkarhut ja Intian suuret joet, eli käyttää vähällä kemikaalikuormituksella toteutettuja kangasluomuksia, jotka eivät ui maaöjyssä tai ole valmistettu sadenmetsän puilla sähköä tuottavassa tehtaassa

Sen sijaan toimin niin, että:

• ostan halpoja rättejä, kun minulla ei ole muka muuhun varaa
• kirpputorirottana rohmuan kaappini täyteen myös käyttämättä jääviä 2nd hand -aarteita (kukaanhan ei tunnetusti pärjää ilman leopardipörrötekoturkkia tai diesellätäkön värisiä lasihelmiä)
• ostan sateenkaaren kirkkaimpia värejä ja mustaa, eli juuri niitä suurimman kemikaalikuormituksen aiheuttavia mörököllejä
• ostan kolmannen maailman alivarustetuissa tehtaissa teini-ikäisten puoliorjien palkattomina ylitöinä ompelemia tuontivaatteita, en kotimaista

Eettinen pukeutuminen on hemmetin vaikea tehtävä toteuttaa. Ensinnäkin, tarvitaan rahaa, jotta on mahdollista hankkia kaiken maailman "sweat free-rainforrest alliance- reilukauppa" -sertifikaateilla varustettuja hyvän mielen vaatteita. Senkin jälkeen tuntuu tekopyhältä. Mikäli minä tusinatassale hankin iloisten täyspalkkaa nauttivien pakistanilaisten reilussa työpajassa pyöräyttämät tennistossut, tunnen lähinnä ostaneeni itselleni puhtaan omatunnon. Tennistossuissani linkittyisin kuitenkin siihen keskivertoon länsimaiseen visuaaliseen kulttuuriin kenttään, jossa tennareita ostetaan koska ne ovat jossain määrin cool, eikä siksi että ne on tuotettu todella eettisesti.

Toinen iso ongelmatekijä eettisissä ja ekovaatteissa myös on: niistä näkee että ne ovat ekovaatteita. Yksi elämäni karseimmista ostoksillakäyntikokemuksista kulminoitui viime lokakuussa Berliinissä, kun otimme U-Bahnin Mondon matkaoppaassakin mainostettuun Galeria Naturkaufhausiin. Ajattelin, että luomutavaratalona mainostetussa viisikerroksisessa luonnonmukaisuuden kauppallisessa temppelissä olisi esiintynyt koko ekomuodin positiivinen ulottuvuus. Sääli, että olin väärässä. Perillä odotti Buddhan suitsukepallihien hajuinen, kahdensadaneuron lampaankarvallapäälystettyjä puupalleja myyvä elitististen kulttuuritätien vaatehtimo. Ostimme ylihintaista raakasuklaata ja Johan Bülowin "hipsterilakritsia" ja hiippailimme vähin äänin ulos. Kokemus kaikessa riemun pilaamisessaan vain vahvisti käsitystäni siitä, että ekovaatteet näyttävät El Naturalistalta (eli siltä, miltä minä en halua näyttää).

Kun kaipaa tylsistä tylsistä tylsimpiä perusvaatteita tai vähän katutyylisempiä tuotoksia ekoina, eettisinä tai edes istuvana 2nd-handinä, menee monesti sormi suuhun. Kaikista ennustuksista huolimatta mistään ei ole noussut hyvännäköistä ja pelkästään eettisesti kestävää vaatetta tuottavaa suosittua ketjua. Se on hiton sääli, sillä tilausta olisi.

Kuva: piccsy.com

Postauksista päätelleen monet ovat innokkaasti lukeneet Daily Mailiä (tai Iltalehteä) ja tietävät, että naiset ovat taas kerran (kehonkuvaltaan) häiriintyneitä. Joo, onhan tämä vakavaa, kun itseään läskinä pitää. Sen sijaan, että alkaisin tässä pohtia oman metrisen perseeni paikkaa 1-9 kaavakuvissa, ajattelin kirjoittaa siitä, mikä vaikuttaa sumeutumiseemme ihan kirkkaasti. Tänään siis aiheena kuvanmuokkaus ja aidon kaipuu. Käsitelkäämme aihetta Beyoncen ihanan ahterin mittapuulla. 

Valokuva tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tämän lisäksi meille median kuluttajille opetetaan into piukassa mediakriittisyyttä, eli sitä, että kuvat valehtelevat ja huijaavat kellon ympäri. Vähemmälle pohdinnalle monesti jää, mitä täysin fiktiiviseksi luokiteltava visuaalinen kulttuuri oikeastaan tekee arviointikyvyllemme. Ilmeisesti se sumentaa pahemmin kuin mummon tehokakkuloiden lainaaminen. 

Keissi: Hotmama goes jätskitikku

Photoshop slurppaa jälleen

Kukaan tällä sivustolla vieraileva ei ole voinut välttää näkemästä ylläolevaa H&M:n uutta bikinikampanjaa, jonka keulakuvana keikistelee Beyonce. Tai oikeastaan "Beyonce", koska representaatio tästä maailman parhaiten tienaavasta naisartistista on hyvin vääristynyt. Jotta eron ns. normaaliin huomaa, riittää että mainoskuvia vertaa saman kampanjan mainosvideon still-otoksiin.

The real hotmama ja kuuluisa lanne

ja kivat vatsalihakset

Oho. Beyoncen kuuluisa hotmama booty ei olekaan kadonnut mihinkään! Siellä se edelleen on, ihanaa! Miksi siis H&M yrittää hävittää sen tosiasian, että rouva Carterilla on komea, kuuma kankku? Lisäksi Beyoncen normaalisti hyvinkin maitokahvimainen ihonväri on kummallisesti tummentunut (viime vuoden bikinikamppanjan terveämpärirusketuksesta en ala edes puhua). Ilmeisesti H&M:lle ei taaskaan kelvannut aito ihminen, vaan piti luoda jonkin pikselihinkkarin bittimärkä päiväfantasia ilmiöstä nimeltä Beyonce. Tämä on siis enemminkin fanitaidetta kuin valokuva.

Kun edes pariin kertaan maailman seksikkäimmäksikin äänestetty nainen ei kelpaa itsenään, niin miten tavallisten tassaleiden pitäisi osata arvostaa itseään tai hahmottaa mittasuhteitaan tässä (nais)ihmisen ruumille vihamielisessä ympäristössä?

Oli kyseessä sitten vähän pepukkaampi tapaus, kuten Beyonce tai superhoikka huippumalli Karlie Kloss, ei kukaan näköjään kelpaa editoriaaliin sellaisenaan. On pikkaisen karua, että myös törröttäviä kylkiluita siistitään piiloon. Jos kauneusihanteen on pakko olla narunohut, niin näyttäkää lehdet hyvät ne kylkiluut, älkääkä pehmentäkö niitäkin olemattomiin. Silmään pissiminen on todella tuhmaa.

Karliekin näyttää vähemmän Auswitchista karanneelta kun airbrushataan vähän

Sitten on vielä nämä hoikentavat peilit, joita vaatekaupat harrastavat. Kun ero kotiheijastimen ja kaupan jännä valaistun sovituskoppipeilin välillä on hämmentävä, alkaa käsitys oman kehon mittasuhteista vähitellen hämärtyä. Valokuvat ovat ilman kummempia käsittelyjäkin aika huijareita. Toisessa kuvassa ollaan edustavia ja toisissa näytetään vähän enemmän stereotyyppisiltä avohoitopotilailta. Tuskin Beyoncekaan arvioi kehonkoostumustaan kaikkein ylinpänä tässä postauksessa olleen kuvan perusteella. Vaikka reisilihastreenin tulokset ovatkin siinä komeasti esillä. 

Kaiken tämän lopputulemana sitä vielä viitsitään ihmetellä, miksi naiset eivät kunnolla hahmota omaa kokoaan. Elämme surrealismin ympäröimänä, Liisan seikkailut ihmemaassa ovat ihan yhtä relevantteja kehonkuvan rakentejia kuin mainonta. Kun koko ympäröivä visuaalinen kulttuuri keskittyy vääntelyyn ja fuskaamiseen, ei ole lainkaan ihme, että pään sisälläkin vääntyy jotain vähän vinoon ja oman ruumiin katsominen kieroutuu. 

Me aikuiset olemme toki jo menetettyjä, kansanterveydellisesti läskejä ja huonoja vaatteenostajakansalaisia, mutta lapset voi vielä kasvattaa fäshiön luurangoiksi. Mallia voi hakea vaikka lähi Prismassakin myytävästä Monsters High Skelita- nukesta. Siinäpä täydellinen typy, ei tippaakaan ylimääräistä! Kelpaisi varmaan H&M:n kampanjaankin ilman airbrushia.

Kuvien lähteet: kuvakaappauksia joko H&M:n mainosbannereista tai samaan kampanjaan kuuluvasta mainosvideosta. Ylin kuva Daily Mail. Karlie Kloss havainnekuva jezebel.com, lelukuva imagetargeting.com

Valitettavasti minulla ei ole tähän sopivaa kuvaa saati edes kökön kökköä meemiä. Päätin, että puhun asioista niiden oikeilla nimillä. Tänään aiheena on nimittäin VITUTUS. Sellainen rankemman kokoinen tunne siitä, että elämä (ja valtiovalta) mätkivät yksilöä turpaan valurautaisella silitysraudalla. Mutta avataampa, miksi Lilyn kärttyisin pilkunviilaajakäntty ei ole pahemmin blogiaan pitänyt.

1) Luteet - saatanasta seuraavat helvetin enkelien syöpäkasvattimet

"Eihän Suomessa nyt luteita ole" Eipä. Ei ollut sikainfluenssaakaan ennenkuin sen joku rajan yli tänne toi. Molemmat vitsaukset läpikäyneenä sanoisin, että luteet ovat tuplasti karseampia. Nämä pienet vertaimevät paskiaiset nimittäin eivät lähde kuin pakastamalla ne yli -20 asteessa tai saunottamalla 60 asteessa. Seuraavaksi mukavia yksityiskohtia ludesirkuksen taltuttamisessa:

• koko asunto piti tietysti myrkyttää
• kaikki avatut kuivamuonat ja koko jääkaapin sisältö piti heittää roskiin (köyhänä opiskelijana itkettää heittää hyvästit viikon ruoille) 
• kaikki tekstiilit piti pestä 60 asteessa. Pesukonetta kestämättömiä pidettiin viikko pakastimessa 
• sänkyyn oli pesiytynyt yhdyskunta, hyvästi sänky (uusi muuten maksaa mammonaa)
• kotivakuutus ei korvaa hyönteisten tekemiä vahinkoja (sillä eihän Suomessa ole  tuholaishyönteisiä)
• koska opiskelija-asuntosäätiöiden yleinen linjaus on "luteet eivät ole asumiseste", ei vuokranantaja korvaa sijaismajoituksesta aiheutuneita kuluja, vaikkei asunnossa saa edes oleskella myrkytyksen jälkeisen 32 tunnin aikana

Yhteenvetona: Naapuriasunnosta luoksemme myrkystä pakoon luikkineet pikkupaskat aiheuttivat 500 euron tuhot, joista kukaan ei ole korvausvelvollinen. Ihmiselle, jonka kuukausittaiset tulot ovat asumislisä + opintotuki, tuo on helvetillinen summa.

Vituttaako? No vituttaa.

2) Opiskelijoiden verotus

Olen ollut oikein kokoomuslaisen työmoraalin ihanne-esimerkki. Lukukausien aikana tavoiteajassa ylimääräisiäkin opintopisteitä tahkoava yli-innokas innovaatiohenkisen alan opiskelija. Kesäaikana puolestaan olen MUUTTANUT 700 kilometrin päähän hinkatakseni paskapönttöjä paskapalkalla ja maksanut 2 eri asunnon vuokraa. Olen mennyt sinne missä työ on ja tehnyt kaikki mahdolliset ja tarjotut työtunnit.

Sitten tein sen virheen, että tilasin verokortin puhelimella. Kiitos tämän toimenpiteen, jostain syystä opintotukeani ei oltu laskettu mukaan verokorttiin (vaikka Kela ilmoittaa sen aina verohallinnolle?). Nyt makselen sitten en-luoja-vie-tiedä-millä-rahalla 180 euron jäännösveroja. Ja kaikki tämä, koska vaivauduin hankkimaan niitä töitä.

Johtopäätös: työnteko on rangaistavaa, yritän seuraavaksi löytää mieluummin harjoittalupaikan ja "nauttia" opintotukea. Työnteko on kurjaa ja pilaa kynnet, vaikka oon samperin lahjakas pöntönputsausmaestro. Voi kuppainen flunssaräkä sanon minä!

3) Kylpyhuoneremontti

Käyttäkää taloyhtiön vessaa sen ajan. Joo, käytettäisiin, jos se ei olisi pois käytöstä. Mitä kakkaa taas tämäkin?

http://youtu.be/VD6zQqlrWEQ

(Häkkilintu jää keräilemään persoonallisuuden rippeitään ja palaa järkevämpien postausaiheiden äärelle sitten joskus ens viikolla)

Ei mulla muuta.

Kiitos, kun joku kommentoijista nosti taas esiin feminismistä keskusteltaessa erot tyttöjen ja poikien lelupreferensseissä. Minusta nimittäin harva asia on yhtä ratki riemukasta kuin lelujen ja lelukuvastojen ympärillä pyörivä keskustelu. En halua kuulostaa ilkeältä kun sanon tämän, mutta on jokseenkin typerää kuvitella että lapsi syntyy himoiten omalle sukupuolelleen suunnattuja leluja. Vastasyntyneellä lapsella on yhtä paljon himoja autojen tai muotinukkejen perään, kuin relevantteja mielipiteitä päivän ajankohtaisesta politiikasta. Vähintään ensimmäisen vuoden ajan kaikki mistä otteen saa, on kivaa pääasiassa siksi, että sen voi pistää suuhunsa maisteltavaksi.

Sen jälkeen kun lapsi alkaa ymmärtää mitä eroa on sanoilla äiti, kakka ja moottorisaha, kohdistuu lapseen hereilläoloaikanaan jatkuva audiovisuaalinen kulttuurillinen ehdollistaminen sukupuolirooliin. Vaikka vanhemmat kuinka itse olisivat tasa-arvoisia ja näyttäisivät esimerkillisesti, että äitikin osaa vaihtaa sulakkeen ja isi osaa nyplätä pitsiä, niin lapseen kohdistuu satoja sukupuolistavia käytänteitä päivittäin. Viimeistään päiväkodissa tai televisiota katsoessaan lapsi joutuu kosketuksiin sen kanssa, mikä on vallitseva kulttuurinen käsitys tytöistä ja pojista. 

Lapset tunnetusti omaksuvat tietoa kuin sienet, mutta koska heidän perustietopohjansa on vasta rakentumassa, he yleistävät yleistämästä päästyään. Jokainen lapsi on vähän muukalaiskammoinen, vanhoillinen, homofobinen, sovinistinen, rasistinen ja suhtautuu kaikkeen hänen omia käsityksiään järkyttävään epäluulolla. Heille syy-ja-seuraus -suhteet eivät aukene vielä kokonaisvaltaisesti. Lapsi voi esimerkiksi olla sitä mieltä, että Kodin putkimies ei ole vaarallista luonnolle, sillä metsä jatkoi kasvamistaan, vaikka isi kävikin kaatamassa vanhentuneen loppupullollisen puun juurelle. 

Vaikka kuinka täällä aikuisten maailmassa pamputetaan läpi tasa-arvoasioita, jää muutos aika laihaksi jos kasvatamme tytöistä edelleen passiivisia prinsessoja ja pojista aktiivisia supermiäs-merirosmo-trukkikuski-atleetteja. Enkä edes ala puhua tähän väliin Tiimarin synttärisivustojen sukupuolistavasta viestinnästä. Eikä siinä vielä mitään, mutta se miten kehumme lapsia sukupuolittuneesti, tekee vielä tytöistä alisuoriutujia.

En kiellä sitä, etteikö sukupuolten välillä olisi fyysisiä ja psyykkisiä eroja, mutta naurettavan monet kulttuurissa rakentuneet erot tunnutaan ottettavan DNA:han kirjailtuna totuuksina siitä, miten miehenä tai naisena, tyttönä tai poikana, tulisi elää. Kaikkein pahinta on kuitenkin se, miten rankaisemme sosiaalisesti niitä yksilöitä, jotka ylittävät kulttuurisesti rakentuneet sukupuolilokeromme.

ESIMERKKIJÄ SOSIAALISESTA RANKAISEMISESTA:

• Tuttavaperheeni nuorimmainen meni päivähoitoon yhdessä sormessaan todella hienon väristä viininpunaista kynsilakkaa. Muut 5-vuotiaat pojat haukkuivat tytöksi ja nauroivat päin naamaa
• tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä (ja ylipäätään se, että 99% kaiken maailman asukritiikistä osuu naisjulkkiksiin, vaikka miesjulkkikset kulkisivat ihmisperseen näköisinä keskellä kirkasta päivää)
• Mies saattaa toisen baarista kotiin, tämä toinen on pukeutunut naisten vaatteisiin, turpaan tulee niin että Oulu nousee uutisiin
• Suomen valtiovarainministeristä muistetaan mediassa mieluiten asumokat & verkkosukkahousut ja entisestä pääministeristä se kuuluisa kuva jossa näkyi herkkupeppu

Tämänkin maan lapset elävät keskellä mediatulitusta, jossa ihmisiä arvioidaan paitsi tekojen perusteella, myös sen perusteella ovatko nämä teot hyväksyttäviä heidän sukupuolensa perusteella. Vielä tämänkin jälkeen monet ajattelevat että lapset täysin ympäristön vaikutuksesta irrallisena valitsevat lelunsa, joilla leikkivät. Ja se on mielestäni aika surrullista ja näköalatonta.

Loppuun vielä vähän konteksti irronnaisesti:Päivän piristeeksi ylitsepääsemätön suosikkini ruotsalaisketju Leklustin kuvastosta: PINKKEJÄ LASTENVAUNUJA TYÖNTÄVÄ SPIDERMAN!!! <3

Kuvat: BR -lelun, Toys R Usin ja Leklustin lelukuvastoista

Nyt mennään vähän toissapäiväisen kirjoituksen jälkilämmöillä, sillä jäin miettimään väitettä suomalaisen yhteiskunnan tasapuolisuudesta. Työelämää sukupuolisyrjivänä osa-alueena pohdiskellessani mieleeni muistui vuosien takainen keskustelu, jossa puimme ystäväni kanssa sitä, miten työnantajat karsastavat  nuoria naisia. Ne kun voivat lisääntyä! Kamalaahan se työnantajan kannalta on, kun joku makaa ketarat oikosellaan (eli hoitaa räkyvää ihmisen taimea) kotona, eikä tuota firmalle muuta kuin kuluja. Äitiysraha on hieno keksintö, mutta saa työnantajat utelemaan työhaastatteluissa sopimattomia. Vaikka lastenhankkimissuunnitelmat eivät lain mukaan ole työnantajien asia, varsin monet ovat niistä korostuneen kiinnostuneita. Siksi ehdotan seuraavaa:

Äitiysrahan kustannukset tulisi jakaa lapsen molempien vanhempien työnantajille.

En voi ymmärtää, miksei näin toimita jo nyt! Mikäli äitiys- ja isyysraha maksettasiin 50/50 molempien vanhempien työnantajilta, ei nuoriin naisiin kohdistuisi niin suurta rekrytoinnissa syrjityksi joutumisen riskiä. Nuoriin miesten syrjityksi tulemisen riski ei myöskään kasvaisi, sillä minkä ikäinen mies tahansa saattaisi tuottaa työnantajalle lisäkuluja hankkimalla jälkikasvua. Tällöin työnantaja ei kykenisi välttelemään äitiysrahan maksajaksi tulemisen riskiä palkkaamalla miehiä. Uudistetussa käytenteessä tulisi huomioida myös yksinhuoltajaäitien ja samansukupuolisten pariskuntien tarpeet.  

Ilmeisesti tämä olisi kuitenkin liian helppoa ja EK-puolella ärähdettäisiin siitä, miten jo muutenkin laman kourissa riutuvien miesvaltaisten alojen ei pitäisi taipua tällaisen femakkosorron alla. Niinpä niin. Olisihan se kamalaa, jos lisääntyminen olisi isänkin asia. Muutenkin kuin lyhyen isyysvapaan nimissä.

Joko mä pääsen tällä eduskuntaan?

Pliis.

Hyvä kun olin saanut uusimmasta Trendistä luettua "6 tapaa olla vääränlainen nainen" -jutun, kun mediassa rähjähti käyntiin vaihteeksi feminismin dissaamisen suuri aalto. Tällä kertaa asialla olivat naiset, jotka eivät halua "leimautua" feministeiksi.  Jälleen oltiin määrittelemässä sitä oikeaa naiseutta ja väärää feminismiä, vaikkakin ehkä passiivissa ja sivulauseissa, vältellen maata omien jalkojen alla. 

"Olen myös allerginen "meidän naisten täytyy pitää yhtä"-puheelle. Miksi minun täytyisi "pitää yhtä" vaikkapa Sarah Palinin kanssa? Kun valitsen ystäviä ja liittolaisia, tarkastelen heidän ajatuksiaan ja arvojaan, en haaroväliä." Anna Perho -blogissaan

Kun on kyse sukupuolisen kehon tuomista rajoituksista ja niiden määrittelystä, on varsin yleistä, että ihmiset haluavat pitää oman sukupuolensa puolta. Vaikka Anna Perho ei itse ajattelisi ihmisiä naisen ja miehen kategorioissa, niin valitettavasti suurin osa muusta maailmassa arvottaa, merkityksellistää ja kategorisoi ihmisiä pelkästään sen perusteella mitä näiden jalkojen välistä löytyy. Luulen, että jopa humanistiksi itsensä määrittelevä Anna Perho valitsee vessakäynnillään sen vessan, jonka ovessa on mekkoon pukeutunutta ihmistä kuvaava infograafi.

Tähän jaotteluun törmää joka ikinen päivä. Osittain se helpottaa ja järjestää elämää, toiset kokevat sen inhoittavana. Minäkin teen oletuksia sukupuolten käyttäytymisestä. Oletan, että tämän blogikirjoituksen lukijoista yli 90% on naisia. Perustan oletukseni sille, että tänne 18-34-vuotiaille naisille suunnatulle nettisaitille tulijoista suurin osa osuu juuri tuohon ikähaarukkaan ja raahaa mukanaan kahta x-kromosomia. Enhän minä mitään tilastoja ole nähnyt, minä vain oletan.

Ja niin olettaa moni muukin, kuten Mariska:

"Naisilla on hirveä tarve määrätä, kieltää ja rajoittaa." Mariska arvelee käytöksen johtuvan "hillittömästä itsekkyydestä" sekä siitä, että naiset haluavat maksaa takaisin "vuosituhansia vanhoja kalavelkoja" eli kostaa ajat, jolloin miehet yksiselitteisesti sortivat naisia." Mariska HS:lle 14.02.2013

Ok, ymmärrän, Mariskan genre on ollut alusta asti jollain tasolla ärsyttäminen. Silti mietin hänen sanomisiaan siltä kannalta, että tekijänä olisi mies. Entä jos väitelauseena olisi ollut: "Miehillä on hirveä tarve määrätä, kieltää ja rajoittaa"? Oh, mutta sehän onkin klisee! Ja mieheyden luontainen olotila, mikäli uskomme luolamiesestetiikkaa romantisoivia tahoja. Sellainen nyt vain on länsimainen kulttuurin historia! Miehet määräävät, miehet kieltävät, miehet rajoittavat.  Kun Mariskan lausetta tarpeeksi miettii, sisältyy siihen ajatus siitä, että määrääminen, kieltäminen ja rajoittaminen eivät sovi naisen puuhiksi, koska ne ovat "vain vastareaktio historialliselle sorrolle". Kiitos Mariska tästä päivän piilosovinistisesta mietelauseesta.

Kun nainen määrää, kieltää ja rajoittaa hän on huumorintajuton, mahdoton kapistus, jonka Mariskan sanojen mukaan "pitäisi päästää irti siitä, että olemme joskus olleet altavastaajia". Altavastaajina myös pysymme, jos emme koskaan tunne tarvetta määrätä, kieltää ja rajoittaa. "Rajat ovat rakkautta", sanoi äiti kun lastaan auton alle juoksemasta esti.  Samaa voi soveltaa myös aikuisiin miehiin. Jos (heteronormatiivisen) parisuhteen toinen on istunut 6 tuntia pelaamassa sotapeliä, on ihan rakkautta toisen silmien hyvinvointia kohtaan mennä sanomaan stop. 

"Naisten mielestä maailman velvollisuus on polvistua heidän edessään. -Mariska"

En kaipaa polvistumista. Minulle riittää naisena, että sekä mieheyden että naiseuden norsunluutornit kaadetaan niin, että olemme suunnilleen samalla tasolla tällä pallolla. Jos ei ihan samalla tasolla, niin edes samassa kerroksessa ja siten, että katolle voi lähteä kumpi tahansa sukupuoli nousemaan ilman, että toinen on etuoikeutettu hissiin ja toinen joutuu kiipeämään pitkin lahoja tikapuita. Miehille oikeus pukeutua glitterihameisiin ilman että heitä lyödään kadulla turpaan. Naisille oikeus jättää viikset ajamatta ilman että heille ilkutaan. Ja pois ammatteihin liittyvät yleistykset sukupuolista ja seksuaalisista suuntautumisista. 

"Suomi on yksi harvoista maailman maista, jossa naiset voivat tehdä aivan mitä vain samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin miehet. Miksi hassata tätä ainutlaatuista tilaisuutta sinänsä oikeutetun historiallisen kaunan jatkuvaan vainoharhaiseen resonointiin, kun maailmassa on satoja miljoonia naisia, jotka eivät osaa edes haaveilla siitä vapaudesta, joka meillä on?" - Anna Perho

Loppuun vielä vähän Anna Perhoa. Annalla on kaunis ajatus, mutta väite tasapuolisista oikeuksista ja velvollisuuksista ei pidä vielä paikkaansa. Meitä arvioidaan tässä yhteiskunnassa edelleen sen mukaan, miten hyvin täytämme kulttuurisesti meille asetetun naiseuden tai mieheyden muotin. Ei tarvitse kuin lukaista päivän ilta(roska)lehtien otsikot, niin näkee otsikkoja seuraamalla esimerkiksi millaista EI ole hyvän naiseuden vaatetuksen estetiikka. Lisäksi jatkuva puhe "OIKEISTA MIEHISTÄ" on pidemmän päälle rasittavaa ja miehiä kategorisoivaa. 

Miksi sitäpaitsi nämä maailman kaikki sorretut pitää aina vetää mukaan keskusteluun? Yhtä relevanttia olisi juutalaisten kansanmurhasta keskusteltaessa nonsoleerata koko keskustelu ottamalla esiin Itä-Timorin ja Ruandan kansanmurhat suurempina kärsimyksinä ja muistuttaa vielä vähän päälle, että 1920-luvulla Ruotsissa pakkosteriloitiin siveettömiä, väärärotuisia suomalaisnaisia. Mikäli kirjoitetaan vastinetta KOTIMAISTEN feministien reaktiolle euroviisuiluun, niin ei ehkä ole tarpeen nostaa esiin Chilen lukutaidottomia katulapsiprostituoituja tai arabimaiden huntukäytänteitä. Suomessa asiat ovat hyvin, mutta voisivat olla myös paremmin, edelleenkin. 

Olivat Anna Perho ja Mariska omilla kohdillaan mitä mieltä tahansa, minulle feminismi on tasa-arvoa, sitä että naisilla on oikeus olla kovia ja miehillä pehmeitä sekä toisinpäin. Minulle feminismi on sitä, että työpaikkahakemuksessa ei tarvitse raksia missä vessassa käy. Minulle feminismi on sitä, että minua arvioidaan kykyjeni eikä ulkonäköni perusteella. Minulle feminismi on sitä, että älykkyysosamäärää ei yritetäkään päätellä siitä montako kerrosta vaatteita ihminen pitää päällää. 

Kuva: Tein itse, "bauhausilainen palikkakuvitus" -teema jatkuu

PS.  Ämmä on vanha länsisuomalainen vaimoa tarkoittava sana. Jokaisesta kunniallisesta tytöstä tuli ämmä ja ämmänä oli hyvä olla. Minusta hyvä ämmä voi olla ilman sitä rinkulaa nimettömässäkin. Pitäkäämme ämmät siis yhtä.