No ihan kamalalta.

Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa minä opiskelen. Ja se on IHANAA. Koska tuossa kuvassa noiden hiusten alla on iho ja ihon alla aivot ja aivoissa semmonen rohina ja jytke ETTÄ. Koska tuossa kuvassa tapahtuu jotain, väsymyksestä ja pakerruksesta huolimatta. Tai siis juuri siksi.

Opiskelu oli aikuiselle jatkuvaa pääjumppaa, alku- ja loppuvenytyksineen, palautusjuomineen, kaikkineen. Extreme pää-makeover. Koko olemukseni terävöityi kun pitkään levänneet päättelysolut pistettiin hommiin ja yhtäkkiä 1.huomasin olevani jossain tosi hyvä 2. sain siitä jopa arvosanan 3. jytkettä ja rohinaa riitti myös pään ulkopuolisella kampuksella ja se toi ihan kamalasti onnea ja iloa myös sinne hiusten alle.

Ja se oli kertakaikkisen, ehdottoman, ennaltaodottamattoman, uskomattoman ja huikentelevaisen ihanaa!

***

Tässä allaolevassa kuvassa taas... no siinä minä olen töissä.

Kyllä, olen palannut töihin.Täällä ollaan, taas. Koko kesä. Töissä.

Kahvi on kitkerää, hiljaisuus painostavaa ja lomakkeiden muste tahraavaa. Sähkön surina ja pölyn haju hallitsevaa. Ilma tukahduttavaa. Tuntien kulku puuduttavaa. Lounas kello 11.00, kahvi 13.30. Kellokortti sisään, kellokortti ulos. Puhelu, meili, posti, pedari. Liite, klemmari, laskin, mappi.

Mutta taivas olkoon todistajani että minä olen silti tyytyväinen. Tämä kesä menee nyt näin.

Jotainhan sitä ihmisen on tehtävä ja minulla on taivahan talikynttilät jopa 2 viikkoa lomaa. LOMAA! Kesätyöntekijällä! Ei nyt ei sovi valittaa. Olen hyödyksi, olen avuksi, teen ja touhuan sen minkä voin. Tienaan palkkani. Hoidan hommani. Pidän päällä sen koulusta opitun innon ja keskityn olennaiseen.

Olen edelleen vapaa. Olen silti vapaa. Minuapa ei kahlehdi muut kuin omat ajatukseni ja nekään eivät tänä kesänä mene takalukkoon, siitä pitäköön aamulenkit, jääkahvit ja pitkät halaukset huolta, joten tuskin tässä hätää on.

YOU GO GIRL!! OOT PARAS!! HYVÄ MINSKI!!! KAUHEEN HYVIN VEDÄT! TÄSTÄ SE LÄHTEE! JEE!!!

Kun katselee vierestä ihmisiä ja maailmaa, jos se nyt itsekin maailmassa olevana ihmisenä on objektiivisesti mahdollista, iskee joskus suuri epätoivo hyvien pyrkimystenkin läpi puskevasta epäoikeudenmukaisuudesta.

Sitä on jokapuolella. Sielläkin missä sitä ei osaisi odottaa.

Jos suljet silmäsi muiden arvolta ja näet vain oman etusi, voitat lyhyen matkan pikajuoksun mutta häviät huolella itsekunnioituksen maratonin - ja varmasti muiden arvostuksen.

Jotkut tahtovat niin päättäväisesti hyvää joko itselleen tai perheelleen että tulevat tallaanneeksi pyhiinvaellusmatkallaan kanssatoverin tai kaksi. Monen mielestä oma oikeudentaju, sakeat perhesiteet tai itse tavoiteltaviksi luokitellut unelmat oikeuttavat täysin höyrypäiseen käytökseen ja jyräävät alleen tasapainon, empatian ja oikeudenmukaisuuden.

Jos silmät ovat lisäksi sidotut ja käsikynkässä ainoastaan oma itseluottamus tai "kokemus", et näytä hoiperrellessasi ainoastaan pöntöltä, vaan astut vielä ojaan ja vikerrät siellä yksin avunhuutoja, joihin kukaan ei vastaa. Olet viskannut kaikki sinusta välittävät tai matkan varrelle sattuneet hyväntahtoiset tuttavuudet mäkeen ja luottanut vain oman selustan turvaamiseen.

Mutta niin se vain on. Ihminen joka on käyttänyt kaikki keinot päästäkseen sinne missä on eikä ymmärrä enää todellisuuksista ja suhteellisuuksista mitään, käyttää muita pelkkinä poisviskattavina hyödykkeinä. Hän on laupias hyväntekijä kunnes sinä muutut taakaksi. Silloin hän hankkiutuu sinusta eroon. Tai tekee elämästäsi hyvin, hyvin hankalaa.

Hän ei tarvitse apua, hän ei ole koskaan tarvinnut muita. Silti häntä ei olisi olemassa ilman tätä vinoutunutta, puhkipumpattua symbioosia. Eli meitä muita, hyödykkeitä.

 

kuva: the selby

Thomas Vinterbergin uutta elokuvaa Jahti on vaikea katsoa. Tämä ei johdu vain Mads Mikkelsenin kasvoista, jotka tuntuvat olevan kuin luodut alunperin naisen ruumiiseen, mutta koska Madsista tulikin jollain oikulla mies, hänestä tuli myös maailman karismaattisin (tanskalainen) mies.

Jahdin vaikeus on siinä, että se on kaunistelemattoman totta. Me kaikki tiedämme, mihin aiheettomat syytökset voivat pahimmillaan johtaa. 

Massat nousevat yhtä vastaan ja kun on kyse etenkin lapsesta, kaikki on (muka) sallittua. Lapsien kohdalla maailma on helposti aikuisenkin näkökulmasta mustavalkoinen: lapsi ei valehtele. Ja muilta ei tarvitsekaan kysyä. Kiristetään aikuisen mentävä hirttosilmukka, koska lapsi ei valehtele.

Jahti on vaikea katsoa myös siksi, että kaikkien osapuolien saappaisiin on mahdollista asettua. Etenkin Lucaksen, jonka elämän pieni valhe syöstää raiteiltaan, mutta myös lasten ja lasten vanhempien.

Miten itse reagoisit jos kuulisit tarhan johtajalta että lapsesi päiväkodissa on syytä epäillä hyväksikäyttöä? 

Jahti kertoo ihmisen oikeudentajusta. Ihminen järkeistää itselleen asioita paniikissa ja hysteriassa ennenkuin etsii faktoja ja pian on liian myöhäistä. Oikeus pyhittää keinot. Meistä jokainen on yhtäkkiä pyhimys kun tuohon pedofiiliin verrataan ja se oikeuttaa aivan mihin vaan. Lastahan tässä vaan porukalla suojellaan.

Näin minä ainakin Vinterbergiä tulkitsin ja vielä tätäkin kirjoittaessani selkäpiitä pitkin menee kylmät väreet. Jahti on raadollinen ihmiskauhuelokuva siitä, miten tuomitsevia ja pelokkaita me olemme. Ja kuinka hirvittävän valmiita kostoon.

Jos elokuvan ensimmäiset 80 minuuttia eivät suista sinua arkipäivän raiteilta, viimeiset 10 minuuttia tekevät sen varmasti. Täytyy sanoa että todella hieno tapa lopettaa elokuva.

Jos siis vaikutut taitavista näyttelijänsuorituksista ja olet kaivannut ravistelevaa elokuvaa joka vaatii katsojaltaan peiliin katsomista, tässäpä sinulle tämän kevään helmi. 

Katsoin tässä taannoin ihmisiä pilkkanaan pitävän "What to expect when you're expecting" joka oltaisiin voitu kohdallani nimetä myös "What did you expect, moron?" sillä yllätyksenä tuskin tuli, että pätkä oli silkkaa sontaa.

Mikä jäi kuitenkin rullan jälkeen mietityttämään ja parin päivän pohdinnan jälkeen vallan rassaamaan, oli mitta-asteikkojen sekava käyttö synnytysmaailmassa.

Miksi Ameriikkojen oma yksikköjärjestelmä ei päde silloin, kun kohdunsuu avatutuu? Jenkithän puhuu sillä siunatulla hetkellä senttimetreistä, ihan niinkuin me! Kymmenen senttimetriä! Sitä siellä vartottiin Jennifer Lopezinkin alapäässä, eikä mitään inchejä.

Eikö se ole vähän epämääräistä. Ei meille, vaan kaikille niille yhdysvaltalaisille synnyttäjille joilla ei ole mitään käsitystä siitä missä oikein mennään. Siellähän voisi olla vaikka kolmen meloonin mentävä kolo avautumassa ja kätilö sen kun huutelee kryptisiä senttimetrejään ja synnyttäjä on hukassa kuin Applen karttasovellus.

Jos minä elämäni huikeimmalla hetkellä joutuisin yhtäkkiä laskeskelmaan inchejä tai miettimään mites monta senttimetriä se 2,1 inchiä nyt olikaan hetkinen kerrotaan kahdella pilkku viidellä neljällä ja pyöristetään ylöspäin.... repisin taatusti harsoiset sairaala-alushousuni.

Epäilen siis jotain seuraavista selityksistä: 

• Amerikkalaiset naiset kokevat synnytystuskissaan hekumallisen OIKEAN yksikköjärjestelmän hetkellisen oivalluksen. Kätilöille tämä taito tulee syntymälahjana.
• Todellisuudessa kukaan amerikkalainen ei tiedä kuinka paljon 10 senttimetriä on, ne vaan feikkaa ja menee h-hetkellä ihan fiilispohjalta.
• Joku historiasta löytyvä mahtikätilö sai muinoin tarpeekseen 3,9 inchin hokemisesta ja vaihtoi koko liittovaltion kohtujen mitat metriseen järjestelmään. Öisin hänen räkäisen naurunsa voi vieläkin kuulla amerikkalaisten synnytyssairaaloiden käytävillä.

 

 

kuvat täältä ja täältä

 

Miten viestit valokuvalla sen, miltä -55°C asteen pakkanen tuntuu? Kuinka saada katsoja tuntemaan jotain niin äärimmäistä ja primitiivistä koko kehossaan käyttämällä pelkkiä silmiään? Entä ne jotka eivät ole koskaan kokeneet pakkasta? Mitä he tuntevat kun katsovat näitä kuvia? Voiko edes pakkaseen tottunut oikein visusti keskittyessään tuntea mitään fyysistä ruumiissaan, pelkällä mielikuvituksen voimalla?

Mielestäni ajatus edes yrittää moista on järjetön. Sama kuin koittaisi välittää tunnetta nälästä tai siitä, miltä tuntuu kun ei saa henkeä.

Se ei silti tarkoita sitä, etteikö voisi yrittää. Ja onnistua. Siksi valokuvaus onkin niin huikeaa.

Ja on lohduttavaa että jopa huippuvalokuvaaja on joutunut pakkasta kuvatessaan turvautumaan vanhaan kunnon palikkaratkaisuun:

kuvaan lämpömittarista.

 

viliposta sano mummo venäjällä

pystyyn kuollutta kalaa

onkohan se jäätynyt maahan kiinni...?

jääpalakone

kuumankostea florida vai kalmankalsea yakutsk?

 

Lisää Maxim Shemetovin kuvia maailman kylmimmästä kylästä täällä.

 

 

Tämä on tilanne ääs-marketissa jo toista viikkoa! Sietämätöntä. Tätä menoa hampaani eivät koskaan virty ja vanu, amalgaamipaikkani nököttävät ikuisesti aloillaan eikä karkinsyömisestä aiheutuva huono omatunto pääsee ikinä vellomaan epäjohdonmukaisesti rakennellussa itsenipalkitsemisjärjestelmässäni!

Tuliko ne ikinä edes kauppoihin?? Jyväskylän ydinkeskustan elintarviketarjonnan rajoittuessa K-kauppaan ja S-markettiin en voi muuta kuin toivoa että lähikaupunginosien Salet ja Siwatkin ovat jääneet ilman paluun tehneitä merkkareita. En kestä ajatusta keskustan välittömässä läheisyydessä asuvista hampaattomista ja onnellisista ihmisistä.

 

 

"Liebster tarkoittaa rakkainta tai rakastettua, mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on antaa huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa."

Siinä siis selitys tälle germaaniselle mutta mukavalle palkinnonjaolle, jonka tarkoitusperiä jouduin ensin vähän kriittisesti koluamaan ennen kuin uskalsin itse lähteä tunnustelemaan tuntojani. En ole ennen tämmöisiä tehnyt.

Lisäksi kysymyksiä tuntui olevan ihan loputon määrä, mutta se taitaa johtua siitä että haasteita oli alunperin kahdenlaisia ja ne ovat ajan (netissä tarkoittaa noin kuutta päivää) kuluessa sulaneet yhteen. Uskaltauduin silti koittamaan!

Todellisuudessa olen tosi otettu, mutta koska kärsin kliinisestä kiitoksenhyljintätaudista eikä ruumiini pysty käsittelemään kehuja, fiilistelyt ja vastaukset tulee vähän viiveellä. Eli nyt. 

 

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

Kiitos Sivuseikkailu ja enmiätiijä! Oikeasti olen aikalailla punastunut täällä.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa)  ja kerro se heille jättämällä kommentit heidän blogeihinsa.

On the Screen

Angata

Vähän sinnepäin (ps. on ikävä!)

Piece of Tease (sama!)

WÄä, niin moni pieni helmi on jo saanut tunnustusta, että en keksi enempää.

3. Toivo, että bloggaajat, joille jätit haasteen, antavat sen eteenpäin viidelle suosikkiblogilleen.

***

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä

• Nukkuminen
• Mies
• Whatsappi
• Hapankorppu ja Olttermanni yhdessä
• Untuvatakki

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:

• Meikkiä
• Jakson Parenthoodia (hahah, helppo opiskelutapa sitä elämänaikaa varten, kun sitä aikaa ei enää ole...)
• Vessanpönttöä
• Vettä (ei vessanpöntöstä)
• Hömpöstelyä

Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

• Taru Sormusten Herrasta
• Mondon matkaoppaat
• Jumalat juhlivat öisin
• Raamattu, molemmat osat, eli Koko Raamattu
• Paavo Haavikon Sillat

Viisi kaikkien aikojen suosikkilaulajaa/-yhtyettä:

• Blur
• Coldplay
• Bon Iver
• Oasis
• Ultra Bra

Viisi lempiruokaasi:

• Sipsit ja dippi
• Sushi
• Mansikat
• Bulgarian jogurtti ja hunaja
• Sävelen Classicburgeri

Viisi paikkaa, jossa haluaisit käydä:

• Islanti
• Skotlanti
• Seychellit
• Uusi Seelanti
• Moskova

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

• avoin
• kiltti
• seurallinen
• tumma
• aito

Viisi asiaa, joista unelmoit:

• Lehtijuttu lehteen, jota olen lukenut vuosia
• Coldplayn Mylo Xyloto-kiertueen näkeminen (loppuks se jo?)
• Viedä mieheni Etelä-Ranskaan tai Italiaan katsomaan Välimerta ja syömään mustekkalarenkaita
• Että äiti asuisi samassa maassa
• Rintsikattomuus (ei tule toteutumaan)

Viisi elämänohjetta, jotka haluat jakaa kaikkien kanssa:

• Aikansa kutakin. Sen tietää kyllä sisuksissa.
• Pese hiukset. Likainen tukka on aina ruma.
• Marjasta, jos voit.
• Ei, se EI ole sinulta pois.
• Käy ulkomailla.

 

1. Mikä on suurin unelmasi?

Suurin unelma on kaikkien noiden aiemmin mainitun viiden unelman toteutuminen vuonna 2013.

2. Mikä on paras vinkkisi kauniiseen kotiin?  

Ei boordeja, himmeleitä, lasikuitutapettia tai LACK-sohvapöytää.

3. Mikä on ollut elämäsi tähänastisista paras päivä?

Oma hääpäivä, ja päivä(t) sen jälkeen. :)

4. Miksi pidät blogia?

Että voisin nähdä minut paremmin.

5. Miten pidät huolta itsestäsi?

Ympäröimällä itseni itseäni paremmilla ihmisillä. Ihme että kukaan ei ole toistaiseksi lähtenyt karkuun...

6. Mistä pidät itsessäsi eniten?

Nenästä ja valinnoistani.

7. Entä vähiten?

Konfliktinpelosta ja kainalokarvoituksesta. 

8. Mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa elämässäsi?

Perhe, periaatteeni ja mielenterveys.

9. Mitä pelkäät?

Että vessapaperi loppuu. Tai että Karjalasta tulee taas riitaa (ei siitä oluesta, se tuskin pelottaisi).

10. Mikä on nopein reseptisi, kun lapsilla on nälkä?

Mitä ihmettä?! Varmaan rakettispagetti ja ketsuppi?

11.  Mikä on paras lastenkasvatusvinkkisi?

Lainattu ystävältä: "Hanki niitä vasta kun ymmärrät mihin ryhdyt." Ja silti luulen että tulee vinkit olemaan vähissä kun siihen hommaan joskus ryhdyn.

Tämä talo on tulessa.

Kuluvan viikon tiistaina Chicagossa paloi teollisuushalli- ja varasto niin kovilla paukuilla että kaupunki ei ole kokenut vastaavaa tulipaloa vuosiin. 

Sää sattui kuitenkin olemaan pakkasen puolella, joten talo samanaikaisesti paloi sisältä ja jäätyi päältä.

Olen aina ihmetellyt miten pitelemättömän kaikenkuluttava ja hallitsematon tuli on- mutta että jää ja vesi pistää näin hyvin kampoihin? Kunnon Clash of the Titans! Öljyllä ja vedellä olisi paljon tylsempi tappelu!

Jenkeissä pilotoi muuten viime vuoden lokakuussa uusi sarja nimeltä Chicago Fire... vedetäänköhän ohjelma nyt pois ruudusta vai paljastuukohan joku sarjan fanaattinen seuraaja tiistaisen tuhon syypääksi? Vai tehdäänkö suurpalosta oma, dramatisoitu erikoisjaksonsa? 

Ainakaan sarjan tagline "Life in the heat of it" ei oikein enää tunnu istuvan chicagolaisiin tulipaloihin...

 

lähde ja kuvat: The Atlantic

Paitsi välillä vähän tarttee.

Pikkuasioistakin tulee voittoja, kun niihin saa toivottomuuden hetkellä apua. Parasta on, jos ei tarvitse edes pyytää.

Mutta pyytäminenkin pitää oppia. 

Vaikka itsellä olisikin kaikki välineet hallussa, apu on joskus välttämätön.

Siksi kannattaakin kerätä ympärilleen joukko motivaattoreita, ihmisiä jotka uskoo siihen että sinä pystyt, sinä osaat, anna mennä, minä vaikka tuuppaan.

Tuups.

 

kva:tumblr.com