Viime tiistaina otin askeleen eteenpäin mallin urallani.
Lähdin ensimmäiselle toimistojentapaamisiin Pariisiin! Geneven agenttini lupasi minulle edellisenä päivänä kolme tapaamista. Illalla vahvistuksia tehdessä määrä nousikin kuuteen toimistoon -tulisi kuulemma kiire päivä! Ei haittaa, pakataan Fjällraveniin Conversen pääkallotennarit mukaan, jotka voi sitten toimistojen nurkan takana vaihtaa johonkin epämukavampaan ja peppua nostattavaan.
Nyt on tämä tyttö niin täpinöissään! Haaveet ja ajatukset omasta työstä loksahtelee kohdilleen ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Iso kiitos tästä kuuluu järjettömän taitavalle Saara Sarvakselle, joka otti minut assarikseen maanantaiseen projektiin. Lisää tästä tapauksesta heti, kun vaan saan luvan kertoa!
Heräsin tänään neljältä, linnut huutelivat iloisesti hyviä huomeniaan. Tänään olen vapaa. Vapaa samalla tavalla kuin taivaan linnut. Viimeinen junamatka vihaamalleni juna-asemalle. Viimeisen kerran samat klo kuuden bussikaverit. Viimeisen kerran bussikuski murahti jotakin epämääräistä iloiselle hyvän huomenen toivotukselleni. Tänään, rakkat ystävät, oli viimeinen työpäivä työpaikassa, joka on ahdistanut ja kutistanut minua henkisesti jo niin pitkään.
Tänään oli vilkas työpäivä melkein yksin kotona. Kirjanpitäjä kävi kylässä 11.00-12.23 ja meinasi pukkaa stressiä kun meni normiruutinit sekaisin (tämä ei ole vitsi, tällaista se on yksin kotona). Konttorirottavuodet on hamaa historiaa, nyt teen töitä kotona, ja käsitys kodista, kodin askareista, levosta, toimistosta, työajoista ja työn tekemisestä on mennyt odotetusti häränpyllyä. Ja minä kun juuri rakastin niitä selkeitä työaikoja! Kellokorttikin olisi ollut kiva!
Kuten tänään jo muutamassa muussakin blogissa on varoiteltu, niin tämäkin postaus sisältää avautumista. Mahtaakohan tällainen avautumisvimma olla jollain lailla tarttuvaa?
Pelkäsin jotenkin ihan hirveesti miten selviän tästä elämänrytmin muutoksesta kun vuoden lusmuilun jälkeen palasin töihin. Näin melkein kolmen viikon jälkeen voin sanoa että aika hienosti!
