Trendi

Äitiysvapaalta palannut Li Andersson: "Luulin, että vanhemmat sukeltavat lapsen saadessaan pilkkopimeään tunneliin, josta tullaan ulos vuoden päästä"

Äitiysvapaalta palannut Li Andersson: "Luulin, että vanhemmat sukeltavat lapsen saadessaan pilkkopimeään tunneliin, josta tullaan ulos vuoden päästä"
Ajatus raskaasta vauvavuodesta sai ministeri Li Anderssonin pohtimaan, onko hänestä äidiksi. Nyt hän tietää, että perhe-elämästä annetaan turhan yksipuolinen kuva.
Julkaistu: 1.12.2021

”Tänään väsyttää.”

Opetus- ja kulttuuriministeriön kulmahuoneen pöydälle on katettu mariskoolillinen rapisevia konvehteja ja termoskannullinen kahvia. Li Andersson kaataa kupin täyteen. Se auttaa. Sen enempää hän ei tahdokaan valittaa. Äskettäin äitiysvapaalta palannut opetusministeri tietää omakohtaisesti, millainen vaikutus sillä voi olla.

”Ennen oman lapsen saamista vanhempien univaje oli inhokkiaiheeni. En kestänyt lukea ihmisten tarinoita siitä, miten he joutuivat heräilemään viisi kertaa yössä kolme vuotta putkeen.”

”Ihmettelin joka kerta ahdistuneena, miten he jaksoivat ja pystyivät. Ajatus tuntui mahdottomalta.”

Univajepelko oli yksi merkittävimmistä syistä, jotka saivat ajatuksen äitiydestä tuntumaan vieraalta. Lopulta Li Andersson uskalsi kauhukuvista huolimatta yrittää perheenlisäystä puolisonsa kanssa.

Nyt hän on äiti, ja Ava-tytär puolivuotias. Tämän torstaiaamupäivän uupumus ei kuitenkaan ole vauvan vaan vaativan työn seurausta.

”Lapseni on onneksi ollut hyvä nukkuja. Sen sijaan olen äitiysloman jälkeen painanut töissä pitkää päivää. Unen puute ei sittenkään ollut vauvavuoden keskeinen teema.”

Hauskuus taas on.

Kyllä, luit oikein — hauskuus.

”On terveellistä, että perhe-elämän rankoista puolista saa nykyään avautua julkisesti”, Andersson sanoo.

”Kaikki ei tietenkään muutu vauvan myötä vain pörröiseksi ja ihanaksi. Itselläni oli kuitenkin aivan turhan kielteinen kuva perhe-elämästä. Luulin, että vanhemmat sukeltavat lapsen saadessaan pilkkopimeään tunneliin, josta tullaan ulos vuoden päästä. Minun kokemukseni on ihan toinen: meidän vauvamme on persoonallinen tyyppi, jolla on hörönauru ja hyvä huumorintaju. Keskeinen tunne on ollut hauskuus.”

Pessimistiset mielikuvat murtuivat jo raskaus­aikana. Anderssonin olo ei ollut raihnainen eikä hän kärsinyt fyysisistä vaivoista. Työt sujuivat ja voimat riittivät.

Välillä tosin stressasi, kun vauva ei tuntunut liikkuvan vatsassa tarpeeksi. Silloin piti hörpätä hedelmämehua ja mennä kyljelleen makaamaan ministeriön sohvalle laskemaan ohjeiden mukaan sikiön liikkeitä. Kun kymmenen tunnissa täyttyi, ministerin työt jatkuivat.

Tytär syntyi lopulta suunnitellulla sektiolla kieltäydyttyään kääntymästä kohdussa oikeinpäin.

”Se oli hyvä osoitus ja opetus siitä, että kaikkia asioita ei voi suunnitella etukäteen. Onneksi en ollut koonnut sairaalasoittolistaa tai käynyt hengitysharjoituskursseja. Minulla ei ollut odotuksia siitä, miten synnytyksen kuuluisi toteutua.”

Äitiys toi mukanaan myös biologisia, lähes primitiivisiä tuntemuksia, joiden voima yllätti.

”En ole koskaan kokenut olevani niin eläin”, Andersson summaa vieläkin ihmeissään.

”Se on jännittävä kokemus. Koko yhteiskuntamme ja sen toiminta on rakennettu oletukselle siitä, että ihminen olisi erillään eläinkunnasta. Raskaus, synnytys ja vanhemmuus kumoavat sen käsityksen.”

Milloin Andersson tavoitti viimeksi eläimellisen äitiysmoodin?

”No, onhan se tosi outoa, kun rinnat alkavat pursuta maitoa, kun vain astuu samaan huoneeseen vauvansa kanssa.”

Onhan se.

Lue Li Anderssonin koko haastattelu uusimmasta Trendistä!

1 kommentti