"Olen syönyt tänä vuonna varmasti enemmän perunaa kuin viimeisenä viitenä vuotena yhteensä. Syy on koronakeväässä ja sen aiheuttamassa lovessa kukkarooni. Olen säästäväinen, mutta silti en ole ennen empinyt, kun olen poiminut ostoskoriini laadukasta, mutta kieltämättä aika tyyristä pastaa.
Talviperuna sen sijaan on aina edullista, joten se syrjäytti pastavoittoiset perusruokamme. Tämä on kuitenkin pelkästään kiva asia, koska olin jotenkin vieraantunut kotimaisesta perunasta. Se on kuitenkin käsittämättömän hyvä raaka-aine: edullinen, helppo ja monipuolinen.
Kesän uusien perunoiden, tillipunttien ja voisilmien jälkeen kaipaan kuitenkin taas jotain erilaista, ja perunasta on helppo tehdä erilaisia arkiruokia mausteiden avulla. Tutustuin intialaiseen aloo masala -ruokaan New York Timesin ruokasivuston kautta ja jäin kerrasta koukkuun.
Tätä reseptiä voisi verrata kotoisaan pyttipannuun – perunat paistetaan mausteiden ja sipulin kera pannulla.
Aloo masalan voi tehdä helposti tähteeksi jääneistä keitetyistä perunoista. Jos niitä ei ole, kuori perunat ja keitä ne kuutioina, jolloin perunat valmistuvat nopeasti.
Aloo masala on erityisen herkullista, kun sen tarjoaa kääräistynä dosaan, eli linsseistä ja riisistä valmistettuun, fermentoituun lättyyn. Lättyjen tekeminen vie arkena kuitenkin liian kauan aikaa. Korvaan dosan pannulla paahdetulla tortillaletulla ja lisään vielä kyytipojaksi raikasta jogurttia. Pyttipannun voi myös syödä paistetun kananmunan kanssa.
Tarjoa aloo masalan seurana raikasta olutta. Stadin Panimon American Pale Ale on hedelmäinen ja miedosti katkera, ja se sopii hyvin tuhdille perunaruualle, 3,25 e. "
Aloo masala
(2–3 annosta)
- 500 g perunoita
- 1 sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- 5 cm:n pätkä inkivääriä
- 2 dl cashewpähkinöitä
- 1 rkl öljyä
- 1 tl juustokuminan siemeniä
- ½ tl mustia sinapinsiemeniä
- 1 tl jauhettua kurkumaa
- (vettä)
- 1 sitruunan mehu
- suolaa
- 1 ruukku tuoretta korianteria
- Tarjoiluun
- tortillalettuja ja maustamatonta jogurttia
Kuori perunat ja leikkaa ne parin sentin kuutioiksi. Kiehauta suolalla maustettu vesi ja keitä perunakuutiot juuri ja juuri kypsiksi.
Hienonna sipuli, valkosipuli ja inkivääri. Rouhi cashewpähkinät kevyesti.
Mittaa juustokuminan ja sinapinsiemenet öljyn kanssa pannulle ja kuumenna, kunnes sinapinsiemenet alkavat poksua. Lisää sipuli, inkivääri ja valkosipuli, vähennä hiukan lämpöä ja kuullota, kunnes sipuli on pehmeää. Lisää joukkoon kurkuma, cashewpähkinät ja valutetut perunat. Sekoita ja lisää tarvittaessa hiukan vettä, jotta seos pysyy kosteana.
Lisää pannulle puristettu sitruunamehu ja suolaa. Maistele, jotta maut ovat tasapainossa. Lisää vielä tuore silputtu korianteri.
Tarjoa aloo masala lämpimien tortillalettujen ja jogurtin kanssa.
Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.